tiistai 10. helmikuuta 2009

Rehevät muotoni ovat sairaanloista ylipainoa

Kappas vaan! Eilinen päivä meni niin, ettei siitä muuta muistoa jäänyt mieleen kuin Keventäjissä aloitus. Kirjasin aloituspainon (mikä oli ennätyslukema; en koskaan ole ollut näin lihava), pituuden ja iän sekä päivän aikana syömäni ruuat grammalleen. Sitä nyt sitten harrastan seuraavat kuukaudet siis seuraan syömisiäni, kone laskee kalorit ja minä yritän olla ylittämättä sallittua kalorimäärää.

Niin koville tuo tilanteeni toteaminen ja painonpudotuspäätös otti, että alkoi ahdistaa. Olo oli ihan kuin lapsen kädestä olisi riistetty tikkari. Minä elämää nähnyt mummeli melkein itkin kuin lapsiparka. Hävettää ja naurattaa nyt, mutta niin minun piti eilen ottaa rauhoittava Temesta-pilleri ja kääriydyin huopaan kamarin sängylle lepäämään ja rentoutumaan, jotten olisi ruvennut huutamaan ulos raivoa, jota tunsin itseäni kohtaan: Miksi olen päästänyt itseni lihomaan tällaiseksi läskiksi? En ole ahminut ruokaa, mutta suklaata olen syönyt ja tuo kirottu mirtatsapiini-lääke lihottaa, vaikka sitä vastaan on nesteenpoistolääke.

Olisi kai ollut terveellisempää huutaa ulos raivoa kuin tukahduttaa se rauhoittavaan lääkkeeseen. Nukuin iltapäivällä muutaman tunnin ja söin päivälliseksi banaanin. Illalla menin aikaisin nukkumaan ja nukuin melkein 10 tuntia.

Tänäänkin vielä raivostuttaa ylipaino ja läskimakkarat ympärilläni. Miten ne ovatkaan huomaamatta kietoutuneet rankani ympärille? En ole suostunut näkemään tilannetta ja nyt se on niin paha, että Keventäjän artikkelit suosittelevat yhteydenottoa lääkäriin. Soitin lääkärin ajanvaraukseen, mutta en saanut aikaa. Pyydettiin soittamaan uudestaan perjantaina, kun lääkärini maaliskuun työlista tiedetään. Eli ei sinne lääkäriin vuositarkastus- ja laihdutusasioissa pääse ennen kuin monen viikon kuluttua.

1 kommentti:

Millan kirjoitti...

Älä lannistu. Et ole ongelmasi kanssa yksin:-) Jospa saisitkin tuon voimattoman raivon kanavoitua johonkin rakentavaan toimintaan. Mitähän se voisi olla...?