Pelkään

On pimeää. Synkkää. Tummat pilvet kiitävät taivaalla ylitseni. On hiljaista. Kerrostalon väki nukkuu. Vastapäisessä talossakaan ei näy valoja ikkunoissa. Vain pihavalojen pienessä piirissä näkyy puitten ja pensaiden vihreyttä. Kauempana koivu taipuu tuulessa, huojuu mustana hahmona teräksen harmaata taivasta tavoitellen. Yhä tummempia pilviä vyöryy näkyviin ikkunani rajoittamaan maisemaan.

Minua alkaa pelottaa olla yksin huoneessa. Pöytälampun valaiseman läppärini sinertävässä kajossa värisen vilusta, sydän hakkaa rinnassa tuhatta ja sataa, pulssini jumputtaa päässä kohisten ja paniikinpoikanen iskee mieleen. Menen olohuoneeseen. Sytytän television takavalon. Haen keittiöstä banaanin ja mutustelen sen nieleskellen kuin parempaakin herkkua. Luen Maire Soluvan artikkelin "Mitä tehdä, kun pelottaa?" Haen keittiöstä paahdetun voileivän ja maitoa. Syön ja luen.

"Pelko on tärkeä tunne, mutta jos se saa liikaa valtaa, se alkaa rajoittaa normaalia elämää. Kun tunnistaa omat pelkonsa, niitä voi oppia hallitsemaan."

Kissani tulevat haistelemaan lämmintä voileipääni. En ole enää yksin. Muistutan itseäni, että onhan miehenikin asunnossamme, nukkuu makuuhuoneessa. Kotoinen, leppoisa olo palaa mieleeni - ja ikkunan tumma maisemakaan ei enää näytä uhkaavalta. Itseasiassa maisema on hieman vaaleampi, pilvet harmaita, ei enää synkkiä ja tummia.

Lapsena en pelännyt pimeää. Vasta aikuisena olen alkanut pelätä yksin oloa - ja pimeää maisemaa. En tiedä syitä pelkooni. Arvelen, että se on turvattomuudentunnetta, jota olen kokenut lapsesta asti - aika ajoin enemmän ja väliin ihan pelosta väristen.

"Elämää palveleva pelko suojelee todellisilta vaaroilta. Elämää haittaava pelko sen sijaan rajoittaa ja kahlitsee ihmisen elämää. Se kertoo vaaroista silloinkin, kun niitä ei oikeasti ole. Ihminen itse rakentaa todellisuutensa ja siksi hän itse voi myös muuttaa sitä. Mitä paremmin pelkoihinsa tutustuu, sitä helpompi niiden kanssa on oppia elämään."

Antero Toskala kehoittaa seuraavaa (kirjassaan Pelkojen ymmärtäminen ja niiden voittamisen lähtökohdat. Writers House 1997):

- Mieti millaisia pelkosi ovat. Ovatko ne kahlitsevia? Estävätkö ne sinua tekemästä jotain tai menemästä jonnekin? Mitä tavoitteita et ole elämässäsi saavuttanut pelkojesi vuoksi?

- Jos pelkojesi tähden joudut kieltäytymään useasta asiasta, pelot hallitsevat sinua etkä sinä pelkojasi. Hae apua itsellesi. Peloista ei ehkä pääse eroon, mutta ne voivat saada elämässäsi uuden sijan niin, etteivät ne enää haittaa elämääsi.

- Turvallisuudentunne syntyy useimmilla silloin, kun he tuntevat itse hallitsevansa ja säätelevänsä elämää. Turvallisuudentunnetta horjuttavat nykyisin monet konkreettiset asiat, kuten esimerkiksi epävarmuus työpaikasta. Jonkinasteisen epävarmuuden kanssa on kuitenkin nykyaikana vain opittava elämään.

- Pohdi, mmiten voisit välttää pelkoja. Jos esimerkiksi pelot hälvenevät aina muiden ihmisten avulla, yhteinen tekijä voisi olla se, ettet luota itseesi ja omaan selviytymiskykyyn. Näin voit päästä lähemmäs sitä asiaa tai kohtaa, jota pitäisi vahvistaa itsessäsi.

- Jos uskallat edes hetkittäin elää avoimesti ja hyväksyä pelkosi, olet astunut pitkän matkaa eteenpäin. Ajattele, että pelko on yksi keskeinen ja tärkeä tunne, jonka voi oppia tuntemaan. Se ei nielaise vaan on hallinnassasi.

Yö tumma tuttavani

"Hiljaisuus himoni
  haikeus haluni
   yö tumma tuttavani - - -"

Huokailen hiljaa ja muistelen runoa. Mahtoikohan se olla Kalevalasta? Auringon viimeiset pilkahdukset näkyvät ikkunastani. Pian aurinko on laskeutunut puitten taa. Päivät ovat jo aika pitkiä ja energiatasoni on noussut. Illalla jaksan enemmän kuin talvella. Kuitenkaan en saa mitään aikaseksi, kotitöitä siis. Istun tietokoneeni äärellä aamusta iltaan. Nyt kun jaksan lukea tunnin putkeen ja pienen tauon jälkeen taas toisen tunnin ja edelleen tauon jälkeen kolmannen, neljännen - - - on tullut tutustuttua moniin blogeihin tänään. Lukuluettelooni en kuitenkaan ole jaksanut siirtää yhtään. Mutta blogilistani pituus on kasvanut.

Mikähän minussa on vinksallaan, koska päädyn lukemaan tekstejä ja postauksia, joissa kirjoitetaan masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja kuolemantoiveista. Luen niitä kai siksi, että itseltäni olen kieltänyt moiset tunteet. Tai siis en nyt aivan kieltänyt, mutta jokin sisimmässäni tökkii vastaan, kun mieleni alkaa synkistyä.

Yksinäisissä illoissani tietokoneen äärellä ajatukseni lähtevät helposti kiertymään masentaviin puoliin elämässäni. Masentunut mieheni ei paljoa ilahduta minua - varsinkaan iltaisin, koska hän menee nukkumaan jo Kauniitten ja Rohkeiden jälkeen, siis klo 18. Vai ilahtuisitko sinä puolisosta, josta näkyy vain varpaat. Ei tee mieli mennä tuhisevan peittokasan alle etsimään sitä jotakin, mitä kaipaan.

Ikuisten aikojen poljennossa

Olen istunut tietokoneen ääressä jo aivan liian kauan. Niskaa pakottaa ja pakarat meinaa puutua ihan turruksiin.

Kävin tänään sentään ulkona, kaupungilla. Ostin uuden näppäimistön. Alkuviikolla ostamani ei toiminut. Ystävä, joka tuli sitä katsomaan, arveli, ettei tietokoneessani toimi USB-väylään laitettu näppäimistö. Ei riitä teho. Ostin siis vanhempaa mallia olevan näppäimistön, joka laitetaan toisenlaiseen väylään (en muista nimeä). Mutta vielä en ole kokeillut toimiiko tää uusi näppäimistö. En jaksa ruveta hääräämään tietokoneen kanssa enää nyt klo 21. On minun nukkumaanmenoaikani. Usein olen nukkumassa jo sikeästi tähän aikaan, mutta nyt ei nukuta.

On hömppä olo. Pää on kuin Haminan kaupunki. (Oletteko kuulleet tätä sanontaa?)
Ihan kuin olisin sumussa tai miten tään olon kertoisi: sekava en ole, mutta olo on pyörryksissä; on pehmoinen olo melkein kuin olisin humalassa. Tekee mieli viiniä. Jääkaapissani on aukaistu pullo. Onkohan se mennyt jo pilalle?

Ei passaa ottaa alkoholia. Olen jo ottanut iltalääkkeeni, yhden rauhoittavan pillerin. Mutta olo on kuitenkin levoton ja rauhaton. HUOKAUS! Liikunnan puutetta kai... Tekisi mieli rakastella, mutta mieheni nukkuujo. En raski herättää häntä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja hellyyden kipeäksi.


OSALLINEN /Elina Vaara

Ikuisten aikojen poljennossa
kääpiörytminä polen.
Niinkuin kirkkaassa hurmiossa
vesien alla olen

sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

Mitaton aallokko, paina, telmi!
Elämän tahto pyhä:
helmestä kipu, kivusta helmi!
minussa tapahtuu yhä.


Eilen oli hyvä olo, tänään riudun seksin puutteessa, kipuilen aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani, tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi. Aikomuksia vilahtelee mielessäni, mitä olisi tehtävä, mutta mihinkään hommaan en saa otetta.

Kissat telmivät olohuoneessa. Meidän "nuoriso" koettelee voimiaan ja painii keskenään, ajavat toisiaan takaa ja mittaavat missä asemassa ovat toistensa suhteen. Täplä tahtoo olla pomo. Mutta vanhimmalla kissallamme, Emppulla on enemmän arvovaltaa ja se rauhoittaa nuoret kissat, jos ne alkavat tosissaan tappelemaan keskenään.

Meidän nuoriso rauhoittuneena

Arjessa taas

Pääsin eilen sanomasta, että on helpompi hengittää (henkisesti) kuin pitkään aikaan, kun jo tuli ahdistus, otin iltalääkkeet klo 18 ja menin nukkumaan. Unta riitti pikkutunneille. Blogien lukeminen sentään kiinnosti aikansa, mutta sitten tuli tympääntyminen ja aloin katsella kuvablogeja. Kuvat jaksavat kiinnostaa minua, vaikka olisin nähnyt ne jo ennenkin. Varsinkin luontokuvissa on sitä jotakin, mikä kiehtoo minua. Haluaisin kameran, jolla saisi lähikuvia luonnon pienistä yksityiskohdista. . .

Traditional Castellblanch CAVA Sant Sadurni d’Anoia ROSADO –viini lämmittää sisuksia ja tekisi mieli avata valkoviinipullokin, juoda itsensä humalaan ja sammua. Kaipaan hetken helpotusta mieleni lepattavaan levottomuuteen. Pelottaa, mihin tämä epämääräinen ahdistuneisuus vie. Ei kai vaan taas sulkeutuneisuuteen, mykkään jäykkyyteen ja sanattomaan masennukseen, mistä niin usein olen kevään korvalla itseni löytänyt.

Kun ei ole sanoja, millä kuvata tunteitaan, kun on hukassa tunteineen, on vaikea selittää, mikä vaivaa ja sekös minua masentaa. Haluaisin selkeyttä elämääni, ymmärrystä, miksi koen niin kuin koen ja taitoa/tietoa selittää itselleni, miten kokemani tunteet ovat syntyneet. Haluaisin kaivautua sisimpään sopukkaani ja ymmärtää itseäni.

Yön hiljaisuudessa

Yön hiljaisuudessa kuuluu vain vanhan kissani Hurmurin raskas hengitys ja näppäimistön hiljaiset äänet sormieni risteillessä näppäimeltä toiselle. Nukuin Tenox-unta klo 19-24. Vessaan mennessäni huomasin Hurmurin makoilemassa eteisen lattialla. Menin sitä silittämään ja kastelin sukkani kissan pissiin. Kakkakin oli tullut lattialle hiekkalaatikon viereen. Siistin paikat ja pyyhin kissan pyllyn. Häntä olisi pestävä vedellä. Itku nousi kurkkuuni. Kissa ei enää pääse tarpeilleen omaan vessaansa ja takajalka on huonontunut entisestään.

Kyyneleet alkoivat valua silmistäni, kun mieleeni nousi ajatus, että kissa on päästettävä vaivoistaan. Näinkö päättyy yhteinen elämämme Hurmurin kanssa? Suru puristaa rintaani ja tulva kyyleneitä valuu poskilleni. En haluaisi jättää jäähyväisiä kissalleni. Mutta ellei se pääse kunnolla liikkumaan eikä ole toivoakaan jalan paranemisesta, nyyh, minun on vietävä kissa lääkäriin nukutettavaksi. Elämä pitkäaikaisen lemmikkini kanssa päättyy.

Yön hiljaisuudessa

Yön hiljaisuudessa vain tietokoneen näppäimistön ääni sormien etsiessä oikeita kirjaimia sanoja varten; sanoja, jotka kertovat mieleni liikkeistä. Levoton mieleni selaa blogia toisensa jälkeen ja etsii omantuntuisia ajatuksia, jotain samankaltaista tunnelmaa kuin itselläni on ja löytää tuskan, pahemman kuin minulla, ahtaamman ahdistuksen kuin minun kurkkuani puristava on, maata matava masennus tervehtii monelta blogilta.

Jotenkin en voi samaistua elämän iloista kertoviin tarinoihin. Sivuutan kokonaan Amorin kaaria ja panomiehen juonia kertovat tarinat. Katselen kauniita luontokuvia monessa blogissa ja huokaan, että voisinpa minäkin saada kamerallani vangittua jotain noin hienoa.

Yön tunnit toisensa jälkeen kuluvat ja tulee aamukahvin aika. Käyn laittamassa kahvinkeittimen suodattamaan tummaa juomaa kannuun. Kun keitin alkaa porista ja rätistä kuorin omenan ja menen takaisin tietokoneeni äärelle. Puraisen ison palan omenasta ja maistan sen mehukkaan hedelmäisen maun. Omena on tuotu kaukaa ulkomailta. Haluaisin tietää kuka sen poimi puusta, mitä ajatteli, kun lastasi sen laatikkoon ja lähetti maailmalle. Punertava tahra jää omenasta paperille, jonka päälle sen asetin siksi aikaa kun näppäilen näppäimistöäni. Luulin, että jälki olisi kellertävän ruskea niin kuin omena hapettuessaan on, mutta ei – jälki paperilla on punainen, vähän oranssiin vivahtava sävy.

Käyn hakemassa kahvimukin tietokoneen äärelle, siemaisen kuumaa juomaa ja kierrän kuin kissa kuumaa puuroa niitä ajatuksia, jotka mieltäni rassaavat: suhde isääni, isäpuoleen ja äitiini. En tiedä, miksi he usein pyörivät mielessäni nykyään.

Suhde äitiini on lämmennyt viime aikoina. Oli vuosikausia, etten pitänyt häneen mitään yhteyttä. Ulkomailla työskennellessäni olin kyllä kirjeenvaihdossa äitini kanssa, mutta mitään olennaista en kertonut itsestäni. Enkä vieläkään kerro paljoakaan omasta elämästäni hänelle. Kun käyn hänen luonaan, puhumme hänen elämästään, kivuistaan ja kolotuksistaan, hänen suunnitelmistaan ja hoitajistaan. Olen miettinyt, miksen halaa häntä koskaan. Ystäviäni halaan tavatessani, mutta äitiäni en ole halannut kuin joskus alta kouluikäisenä. Miksen halaisi häntä, kun seuraavan kerran hänet tapaan? Onnistuisiko se? Ajatus ei tunnu luontevalta. Mutta mikä estäisi minua kokeilemasta, miltä tuntuu halata äitiä. Pitäisikö hän siitä? Olisiko varoitettava etukäteen, että minä nyt halaan sinua?

Yön hiljaisuudessa

Yön hiljaisuudessa kuuluu kissan kehräys ja näppäimistöni rapina. Unet loppuivat kesken kaiken, kun kissani raapi hiekka-astiaansa eteisessä niin että luulin kissan repivän paperia. En ollut varma, paninko tärkeät paperit laatikkoon vai jäikö ne näkösälle. Menin tarkistamaan asiaa ja kaikki oli ok.

No, olin siis hereillä ja virkeä. Miksi en hyödyntäisi aikaa ja menisi tekemään töitäni netissä. Aikani puuhailtuani nettiyhteisöjen ylläpitohommissa kävin keittiössä syömässä voileipää ja maitoa. Mielessä alkoi pyöriä eilinen terapiatunti.

Esillä oli aiheita, joita täällä olen kirjoittanut mm. naisen vihasta. Se ei pidä paikkaansa, kun yleisesti ajatellaan, että viha tulisi purkaa huutamalla se ulos. Kun sellainen ihminen, joka on koko elämänsä padonnut vihansa sisäänsä, alkaa räyhätä, hän on ihan yhtä pulassa tunteittensa kanssa kuin padotessaan niitä. En oikein ymmärrä, miten sitten olisi hyvä purkaa turhaumiaan, ärsytyksen aiheita, menneisyyden kipeitä muistoja yms. jotka nostattavat vihaa ja kiukkua sisimmässäni.

Huomenna menen ja ostan sen Ipin suositteleman Skeematerapia-kirjan. Antaisiko se vastauksia? Harmittaa, kun en jo eilen ostanut kirjaa, jos se nyt edes olisi ollut saatavilla lähikirjakaupassa. Nyt olisi hyvää aikaa tutustua aiheeseen.

Päivällä on kotitöitä ja paljon muuta mielessä. Yöllä on helpompi keskittyä lukemaan. Jos siis ei väsytä. Ihmettelen, ettei minua väsytä ollenkaan, vaikka nukuin vain neljä tuntia.