Sairaana

Ulkona on kaatosade, joka ei paljon mieltä ylennä. Itse olen flunssassa.
Päätä särkee ja kurkku on kipeänä. Muutenkin olen pahoilla mielin.

Tylsä olo

Ajatukseni lyövät tyhjää. On jotenkin niin sanoinkuvaamattoman tylsä olo. En ole saanut tänään mitään aikaseksi. Vaan eipä olisi tarvinnutkaan mitään sen kummempaa yrittää. Olen antanut itselleni luvan vain lorvia viikonloput. Mutta olisihan se paljon kivempaa raportoida, että sain aikaan sen ja tuon homman. Saavutin tavoitteen ja kävin ulkona lenkillä.

Mutta kun ei tee mieli pois kotoa eikä ajatukset lennä. Ulos lähtiessä olisi puettava talvivarustus päälle ja saatava kengät jalkaan. Kenkien kanssa olen miltei avuton, koska vatsamakkarani ovat tiellä kumartuessani laittamaan kenkiä jalkaan. On suorastaan ponnistus eli tosi vaikea urakka saada kengät jalkaan. Eikä aina viitsi pyytää miestä apuun. Siispä olen oleillut sisällä, pääasiassa Facbookia lueskellen ja sähköposteja lähetellen.

No, huomenna alkaa arki ja siivotaan. Onneksi siivooja tulee apuun niin ei tarvii koko kämppää siistiä. Kunhan saan tavarat järjestykseen ja kämpän siihen kuntoon, että täällä voi pestä lattiat ja viedä matot ulos.

Tiistaina menen Yhteisötaideryhmään. Saas nähdä, mitä ryhmän vetäjä on keksinyt päämme menoksi. Sitten iltapäivällä käyn mikrotukihenkilöni kanssa ostamassa uuden näytön tietokoneeseeni. Hän on sitä mieltä, että vanhan tietokoneen saa vielä henkiin, kunhan siihen pannaan uusi kiintolevy entisen hajonneen tilalle. Minä olin jo hävittämässä koko koneen. Mutta olishan se hyvä saada toimimaan, että saisin korpuilta kuvani ym.t tiedostot läppäriini, jotta niitä vois käyttää. Läppärissä kun ei ole korppuasemaa... Muitakin tietokoneongelmia on ratkottava mikrotukihenkilön kanssa.

Mutta nyt on mentävä pitkäkseen. Selkäni ei anna istua kauan vaan rupeaa vihoittelemaan ja kipuilee, kun istun pitempään. Hyvää uutta viikkkoa ja tervetuloa maaliskuu!

Hunningolla

Mietin, mistä aloittaa kertomaan tunteita, joita on miltei mahdoton kuvailla, koska sanat ovat hukassa, sormet liikkuvat näppäimistöllä, miten sattuu, kädet tärisevät ja mieleni värisee. Huokaan piiitkään ja toivon aivotärähdyksen jälkeisen oireitten menevät hunningolle. Hunninko on paikka, jonne miun mielestäin kaikki kelvoton joutaa.

(Suomen sanakirjan mukaan:

hunningolla (myös paikallissijamuoto hunningolle) rempallaan, retuperällä, hoitamatta, rappiolla. Hänen asiansa ovat hunningolla. Jätti liikkeensä hunningolle. Joutua hunningolle.)

Aloitusveikeyksiä, veikeen haikeita kirjoitusvihreitä ja hukattuja sanoja. 

Tekisi mieli valittaa vaivoistaan tuhannensivuisella kirjalla, mutta ketäpä se kiinnostaa. Maailma on valitusta täynnä ja olen huolissani, kuinka kauan tätä kaikkea kestää, kuinka kauan maailma pysyy pystyssä tätä menoa ja kuinka kauan saa odottaa parempia aikoja.

Minä selvisin hengissä kotitapaturmasta. Sadat tuhannet eivät selviä hengissä etsiessään parempaa tulevaisuutta mm. ylittämällä Välimerta ja joutuessaan merihätään. Monet, jotka ovat onnistuneet meren ylittämään ja rantautuneet Etelä-Eurooppaan, ovat varmaan pettyneet. Eurooppa ei ole paratiisi, josta he unelmoivat. Muutamille  suotaneen inhimilliset olot täällä, mutta toivoisin, että miljoonia voitaisiin auttaa heidän kotiseuduillaan.

Voin nyt tapaturman jälkeen kuvitella paremmin, miltä tuntuu kokea olevansa hädässä, avuton, sanat hukassa, peloissaan siitä, mitä tulevaisuus tuo. Koin sairaalassa sellaista avuttomuutta, jota en ole aiemmin kokenut. Yritin puhua, mutta aluksi ei ääntäkään lähtenyt kurkustani. Sitten kun sain ääneni takaisin, nolostuin puhuessani yksikseen ja vitsaillessani tilanteestani. Paikantaju heitti pahasti aika-ajoin, kun muistelin tilanteita, joissa olen ollut aiemmin yhtä avuton ja yksin. 

Neljän hengen huoneessa, jossa yksi huonetoveri keskusteli kanssani vain hetken, muut kaksi ei sanoneet sanaakaan minulle, minulle tuli pakokauhu. POIS TÄÄLTÄ on päästävä. Kävelin rauhattomana käytävällä sairaalan vaatteissa. En osannut pyytää apua hätääni. Istuin wc:ssä itkien yksinäisyyttäni, turvatonta oloani ja hortoilin mielessäni jossain teillä tietymättömillä. Oli tosi orpo olo. 

Kun hoitajat tulivat kyselemään vointiani, en osannut vastata muuta kuin jotain tavanomaista, mitä kohteliaisuudesta on tapana sanoa tuntemattomalle kysyjälle. Ympäripyöreitä myönteisiä lausahduksia... 

Yön valvottuani sairaalan vuoteella uneksien, pilkkien painajaisia ja muita kauhukuvia mieleni pohjalta ja rauhattomana hyvää asentoa etsien olin aamulla naatti, "pysähtyneen vaikutelman antanut" ja poikki, poikki ja poikki niinkuin kylpylän lakanat.

Uskaltauduttuani lounaalle saliin ja haastateltuani paria potilasta olo helpottui. Pian kuitenkin minulle sanottiin, että saan lähteä kotiin. Vaadin sosiaalityötekijän puheille ajatuksena, että hänelle uskaltaisin kertoa, miten heppoiselta oloni tuntui ja miten vaikealta kotiin palaaminen olikaan. Kerroin  hänelle raha-asioitani unohtaen asiat, jotka olisi järjestettävä kotona.

Kotona nyt vain jatkuu unessa pilkkimistä, pahoinvointia, näköhäiriöitä, valoilmiöitä, selkäkipuja, jalkasärkyjä ja monta vaivaa, jotka toivottavasti osaan kertoa lääkärille, kun sellaisen tapaan seuraavan kerran.

Kalliolla

Tärähtynyt ja tyhjä pääni sakkaa. Kirjoittaminen on vaikeampaa kuin ennen. Sanat hukassa. Käsitteet kateissa ja katit metässä. Hengellisesti seison sentään Kalliolla ja itsemurha/murha-ajatukset ovat hävinneet pois pakottamasta mieltäni.

Kiviä vyöryi tulivuoren rinnettä alas. Melkein minun kokoinen järkäle pomppi vuoren rinnettä alas enkä tiennyt, mihin suuntaan sitä väistäsi. Satoiv että ja luiskahdin istualleni.törmäsi minuun. Järkäle litisti minut. Kipu oli sanoinkuvaamatonta. Heräsin unesta sanattomana ja kauhusta kankeana. Ihmettelin pitkään, missä olen. Vähitellen  hahmottui huone, jossa neljällä vuoteella ihminen. Tämän täytyy olla sairaala, sillä kotitapaturman jälkeen istuin ambulanssissa, jossa yritin pysyä pystyssä  kaikin voimin ponnistellen vartaloni lihaksia auton kääntyillessä mutkissa ja risteyksissä. Ajatteluni oli hidasta ja kankeaa. OLIN JÄRKYTTYNYT, kauhuissani, sokissa ja paniikinpoikasia hätyytellen mielestäni pois.

 Huolettoman oloisesti ja sanoja yrittäen metsästää jostain mieleni pohjalta selitin jotain hoitajien kysymyksiin. Heittäydyn aina huolettomaksi, kun johonkin koskee, kun selkää särkee ja päänsärky vaivaa. Asteikolla 1-10 kivut olivat sairaalassa 9. Ajattelin ja pohdin, mikä voisi olla kivuliaampaa ja tulin tulokseen, että kiven alle murskaantuminen saattaa olla kivuliaampaa.

Muistan hetket sairaalassa, jossa uneksin ja unelmoin, vastailin hoitajien ja lääkärin kysymyksiin kauhusta kankeana, sanat sekaisin mielessäni, käsitteet hukassa ja hirveätä päänsärkyä potien. Muisti pätkii edelleen ja on vaikeuksia kirjoittaa.

Koko yönä, jonka vietin sairaalan akuuttiosastolla, en nukkunut kuin hetkittäin. Olin "pysähtyneen oloinen", kun lääkäri tuli kierrolle. "Lievää vapinaa vasenvoittoisesti". Yritin pitää itseäni koossa, vapinan hallinnassani ja lääkäripelon poikasia hätistelin pois mielestäni. Sain paniikkikohtauksia, joista en pystynyt puhumaan kellekään sairaalassa oloni aikana. 

huono olo

Oksettaa

vuoroin viluttaa

sitten taas hiottaa

vähän kuumetta

HUONO OLO

väsyttää

selkää ja olkavartta särkee

hajoan

Turhake

On kovin tyhjä olo. Ei ole mitään sanottavaa ja kuitenkin yritän selittää oloani. Jo pitempään on ollut vaikeaa kuvailla mielentilojani. Olen hukassa itseltäni. En tunne itseäni. Ehkäpä ei ole hyvä ajatella itseään kovin paljon. Ajatuksensa voi suunnata muualle. Onhan elämää ympärilläni.

Kisuliinimme, ystäväni ja miehenikin tuntuvat nyt vain elävän omaa elämäänsä, johon minulla ei ole paljonkaan sanottavaa - tai siis koen jotenkin niin, ettei minulla ole mitään sanottavaa merkitystä heidän elämässään. Olen turhake ja rasitus, jota pitää sietää. Ilman minuakin he tulisivat toimeen. Mutta minä sekaannun heidän elämäänsä. Kyselen mieheni vointia. Silittelen kissojani ja annan niille ruokaa. Soittelen ystävieni perään. Kutsun käymään meillä. Mutta kukaan ei tule. "Katsotaan nyt", sanoi paras kaverinikin välttelevästi, kun toivotin hänet tervetulleeksi meille kyläilemään ja kysyin, koska hän pääsisi tulemaan meille. Tuntuu toivottaman pahalta, kun ystäville en merkitse enää mitään. Olen vain kiusa, jolle ei aivan suoraan voi sanoa, että MENE MATKOIHISI, SINUA EI KAIVATA.

Olen pahoillani, että olen tällainen mitättömyys, jolla ei ole merkitystä kenenkään elämässä. Voisin hävitä olemattomiin eikä kukaan varmaan huomaisi, ettei minua enää ole. Elämä jatkuisi mitään mullistusta kokematta. Olen merkityksetön ja huomaamaton olio. Yx mitättömyys. Rouva Olematon.

Kuivahtanut kukka

Unet loppuivat lyhyeen tänä yönä. Kumma kun ei väsytä, vaikka nukuin vain noin 4 tuntia. Selkä kipuilee. Lääkäri sanoi röntgenkuvissa näkyvän kulumaa ja kahden alimmaisen selkänivelen kohdalla nikamien välilevyn rappeuma. Tää on sitten loppuiän vaiva tiedän ennestään. Fysioterapiaan on mentävä opettelemaan selän voimistelua ja josko hänellä olisi jokin hoito kipuun.

Tekisi mieleni kirjoittaa mielialastani, mutta olen jotenkin sanaton enkä oikein löydä käsitteitä kuvaamaan heppoista oloani. En koe olevani vahvasti tässä ja nyt, vaan mieleni lepattaa kuin perhonen yöllä valolampun ympärillä osaamatta lentää pois sen valopiiristä. Tämä on hengellinen ongelmatila. Kaipaan syvällisempää kokemusta Jumalan rakkaudesta. Minua paleltaa henkisesti ja hengellisesti olen kuivahtanut kukka, vailla kastelua.

Menen lukemaan Raamattua, josko sieltä löytyisi sanat, jae ajatuksia, jotka elvyttäisivät kuivan kukan kasvamaan ja kukoistamaan. Yön hiljaisuudessa on hyvä miettiä hengellisiä asioita, rukoilla ja olla yhteydessä Jumalaan.