Uudet kissanpennut

 Meille tuotiin kaksi 3½ kk ikäistä kissanpentua. On ollut ilahduttavaa nähdä, että kissavanhuksemmekin on piristynyt silminnähden. Pennut leikkivät noin tunnin ja nukkuvat sitten noin 4 tuntia. Sitten taas alkaa lelujen heittely, toisten kisojen takaa-ajo ym. hyppely. Ruoka maistuu ja hotkaistaan pikimmiten, maitoa litkitään mahan täydeltä ja taas leikkiminen jatkuu. Ihania olentoja nuo kissanpennut!

Ikävää

ÄHH! - - -että on kiusallista ja ikävää, kun nettikaveri ryöpyttää minua ja lukee väärin (=vääristelee)
viestieni sanomia, joita olen lähettänyt hänelle. Ajattelin jo lopettaa vastaamiseni hänen viesteihensä, antaa hänelle porttikiellon - - tai mitähän tekis? Tähän asti on ollut mielenkiintoista lukea, millaisena hän minut näkee. Emme ole koskaan tavanneet ja kuitenkin hän luulee tuntevansa minut läpikotaisin.

Mutta koska viestit vain pahenevat kerta kerralta, on minun jotain tehtävä. Ei kukaan kestä loputtomiin kiroilua ja kieroilua. Olen kuin pieksetty, selkäsärkyinen hermokimppu hänen takiaan. Mikä ensi avuksi kipuun ja mielipahaan?

Ihanat kissamme

(klikkaa kuvia suuremmaksi)

Minä niin haluaisin oranssin tai/ja harmaan, mustaraitaisen kissan mustavalkoisen kissamme Spotin seuraksi. Spot (=Täplä) on vilkas ja hellyydenkipeä kissa. Jos se ei saa kerran päivässä silittelytuokiota, se alkaa vaeltamaan ympäri kotiamme ja lopulta pyörii jaloissamme, kun kävelemme huoneesta toiseen. Tai sitten se hyppää viereen, kun istumme sohvalla. Jos makaan vuoteellani, se hyppää mahani päälle kehräämään. Spot ihan selvästi kaipaa leikkikavereitaan, jotka ovat jo kissojen taivaassa.

Tässä kissojen taivaaseen mennyt ihana kaverimme.

Timi-kissamme jätti meidän perheemme muutama kuukausi sitten. Se sairastui ja lähetettiin kissojen taivaaseen. Jäin kaipaamaan sitä. Suruni on vieläkin suunnaton. Emme saa Timiä takaisin kissojen taivaasta. Mutta jos löytyisi samanlainen nuori kissa Timin tilalle, rakastaisin sitä varmasti yhtä paljon kuin Timiä.

Olen henkeen ja vereen asti kissaihminen. Minulla on ollut kissoja miltei koko elämäni ajan. Ensimmäisen harmaan, mustaraitaisen, valkokauluksisen kissanpennun hain 7-vuotiaana mummolastani. Eetu eli kanssamme 12 vuotta. Eetu oli kaunis ja vilkas kissa rodultaan Eurooppalainen lyhytkarvakissa. Tosin sitä ei rekisteröity. Mutta se oli aikalailla Timin näköinen.

Parhaimmillaan minulla oli 5 kissaa. Alla olevassa kuvassa niistä neljä.

Rennosti päiväunilla.

Kiertelimme kissojemme kanssa monta vuotta kissanäyttelyissä ja saimme montakymmentä sertifikaattia ja monenvärisiä nauhoja, jopa kunniamainintoja.

Nyttemmin emme enää kiertele näyttelyissä. Ikä alkaa painaa enkä jaksaisi matkustaa kaupugista ja maasta toiseen, oleskella näyttelyalueella viikkonloppua ja tapailla näyttelyä katsomaan tulleita ihmisiä. Minulle riittää, kun saan silitellä kissaani/kissojani kotona ja katsella kuvia manalle menneistä kissoistamme. Tosin kiva harrastus tuo kissanäyttelyissä kierteleminen olisi. Mutta matkustamisesta en tykkää. Kissojen kanssa se on aika työlästä. Jos olisi oma auto ja kuski ,niin ehkä sitten.

Ikääntymisen riemua ja surua

Viime tammikuussa suunnittelin mielessäni, että kutsun muutaman ystävän viettämään kanssani synttäreitäni, mutta syntymäpäiväni meni jo ohi. Minä unohdin, että sellainen päiväkin on olemassa. Harvinaista! Yleensä saan syntymäpäivän onnittelukortteja ja ne muistuttavat tuosta asiasta, siis että olen ikääntynyt taas vuoden viime synttärijuhlista. Aina siihen asti, kunnes täytin kuusikymppiset ikääntyminen on ollut kiva asia. Mutta jo pidempään olen surrut, että voi, voi kun tuota ikää kertyy.

Ikääntymisen surun takana on pelko, että tästä heikkenen ja liikuntakyky huonontuu, elämänpiirini kapeutuu ja ehkä tulee monia vanhuuden vaivoja. Mm. KYSin sisätautiosastolla kuntohoitajana työskennellessäni näin monia vanhuksia, jotka olivat kovin avuttomassa tilassa, sairaita ja huonosti liikkuvia, peloissaan ja suruissaan omasta tilastaan. En voinut vuotta pidempään katsella ja autella näitä potilaita kävelemään edes wc:hen asti ja takaisin. Jäin kokonaan pois kuntohoitajan töistä ja siirryin toimistotöihin. Niitä ei sitten riittänyt kauankaan minulle kouluttamattomalle toimistovirkailijalle, koska tietenkin työnantaja otti koulutetun työntekijän tilalleni, kun pätkätyösopimukseni umpeutui. Masennuin ja alkoi pitkä sairasteluputki.

Onneksi siitä kaikesta olen selviytynyt suht-terveiden kirjoihin, mutta miten kääntää ikääntyminen riemulliseksi eikä suru-uutiseksi mielessäni?

Ostohaluja

Tänään katselin Cellbesin ja Selectin postimyyntiluetteloja. Cellbesillä on mukavan näköisiä mekkoja myynnissä. Puntaroin, josko ostaisin mekon. Missähän minä sitä pitäisin. Kotona pidän mieluummin pitkät housut säärien suojana. Mekossa olisi helteellä toki vilpoisampaa, mutta tuleeko niitä helteitä tänä kesänä? Tietysti jossakin juhlatilaisuudessa tai kirkossa olisi varmaan hienompaa esiintyä mekossa kuin pitkiksissä. Mutta pitkikset kauniin tunikan kanssa olis varmaan yhtä hyvä asu juhlatilaisuudessakin.

Selectin luettelosta tilasin sinisen vedettävän ostoskassin ja tyylikkään, pienen lasipöydän, jossa on katseen vangitseva kohokuvioinen riikinkukkoaiheinen lasilevy. Kovasti olisin halunnut tilata myös aurinkokennolla toimivan lyhdyn parvekkeelleni, mutta tämän kuukauden tulot eivät antaneet myöten tälle ostokselle. Katselin ja ihailin pitkään kaunista helmirannekoruakin ja kukkakuvioisia legginsejä. Olisipa rikkaampi ja siis tulot suuremmat niin saisi kaikkea mitä ikinä haluaa...

Tänään olin ahkarana

Sain uuden kirjahyllykön ja sijoitin hyllyille pahvilaatikoissa lojuneita kirjojani. Jo muutama kumarrus pahvilaatikkoon ja ojentautuminen hyllyä kohti sai selkäni kipuilemaan. Oli levättävä vajaan puolituntisen työskentelyn jälkeen ja selällään maaten kipu aina hävisi. Hitaasti työ eteni ja sain kuin sainkin jotain aikaseksi tänään keskiviikkona. Hyvä minä!

Viikot vierivät niin nopeasti etten pysy laskuissa mukana. Hyvä kun pari kolme kertaa kuussa saan aikaseksi kirjoitella tänne blogiini. Monet ovat kyllästyneet ja lopettaneet seuraamisen. Kiva, kun te uusimmat lukijani jätätte "puumerkkejä" tänne.

Itsekin seuraan enää vain vajaata 10 blogia. Aikaisemmin tuli luettua enemmän. Nykyään tulee löhöttyä television äärellä enimmäkseen. Vain ruokakauppa-asioilla tulee ulkoiltua. Olisi liikuttava enemmän, ettei aivan kangistuisi.

Hyvää vointia ja iloista mieltä teille lukijani!
tv. Bamiella

Vapun jälkeen

Tämänvuotinen vappu oli ja meni ihan arkipäivien tapaan tänä koronavirusaikana. Löhösin sohvalla ja katselin televisiota.

Suunnittelin koota palapelikirjahyllyn, jonka ostin ja sain halvalla. Mutta sillä on niin paljon erilaisia muttereita ja ruuveja, etten jaksanut ruveta selvittämään ohjelappusesta, miten ne liitetään ja minne. Joten haaveeksi jäi, että koronakauhu laantuu ja ystäväni uskaltaa tulla luokseni auttelemaan hyllykön kokoamisessa. Olin ollut uskossa, että saan valmiin hyllykön, mutta ei: tuli kolmepakettia levyjä ja kolme pussillista ruuveja, muttereita ym, sälää.

Melkein joka päivä vapun jälkeen olen suunnitellut meneväni ulos auringonpaisteeseen kävelemään, mutta en ole saanut itseäni liikkeelle. Hirveä saamattomuudenpuuska on vallannut mieleni.

Vappua odotellessa

Pitkäperjantai, lankalauantai ja pääsiäinenkin menivät muistoja jättämättä. Ei, en juopotellut. Katselin vain koronauutisia televisiosta ja löhösin sohvalla. 

Nyt sitten odotellaan virtuaalivapunviettoa television äärellä. Kaikkien aikojen etävappua juhlitaan kotona virtuaalitodellisuudessa. No eipä se paljoa muuta mun vappujenviettotraditiota. Television äärellä olen ennenkin vappua viettänyt - munkkeja mutustellen ja simaa siemaisten. Tulevana vappuna saatan seurata vapputapahtumia myös läppärillä netistä.

Lankalauantaina

On lankalauantai. Nimi tulee siitä, kun ennen muinoin maataloudessa pestiin ja värjättiin talven aikana kerätyt langat lankalauantaina

Pohjanmaalla lankalauantaina noidat mellastivat navetoissa loitsimassa taloon huonoa karjaonnea: Tätä alettiin torjua polttamalla kokkoja

Meidän lankalauantai on mennyt ihan vain televisiota katsellen. Ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Ei mitään uutta. Ihan tavanomaista kotona oloa.

Suren Timi-kissamme poistumista luotamme. Se meni niin huonoon kuntoon, että veimme sen eläinlääkäriin, joka antoi sille eutanasian. NYYH! Siitä on noin kaksi viikkoa ja vieläkin kyyneleet tulevat silmiini. Siitä tämä minun mitäänsanomattoman tyhjä olo johtunee. Olen apea ja vetämätön.

Onneksi mustavalkoinen Täplä-kissamme on terve ja pirteä. Se käy luonamme kiehnaamassa ja puskee eloa meidän elämäämme.

Hupsista ja ohoh kuinka aika kiitää

Helmikuu mennä huiteli ohi niin lujaa vauhtia, etten kerennyt kirjoittamaan tänne mitään. Ei minulla ole mitään ylimääräisiä projekteja meneillään niin että aika olisi kulunut niihin. En oikein muista, miten nää viime viikot ovat kuluneet. Minun muistihäiriöni on kehittynyt niihin mittoihin, että hakeuduin muistitesteihin terveyskeskukseen. Mutta ei siinä mitään kovin hälyttävää tullut esille.

Kuitenkin päivittäisissä toimissani olen usein niin hukassa, että minua on alkanut huolestuttaa aikalailla. Eikö tälle häiriölle ole mitään tehtävissä? Olisiko jokin lääkitys paikallaan? Uusi aika tk-lääkäriin on maaliskuussa. Pitänee kirjoittaa paperille koko huolikertymä, joka painaa mieltäni.

Tähän mennessä melkein kaikki lääkärissäkäynnit ovat olleet niin lyhyitä, etten ole päässyt kuin alkuun huolieni kertomisessa. Viimeksi aikaa oli varattu enemmän kuin tavallisesti, mutta minä aloin panikoimaan ja pakenin vastaanotolta ennen aikojaan. Harmittaa hirvittävästi, sillä papereihini on ilmeisesti tullut maininta vastaanotolta poistumisesta ennen kuin aikani on käytetty kokonaan. Kun tilasin uutta lääkäriaikaa, tk-virkailija kysyi aika tiukasti, miksen viime kerralla ottanut puheeksi kaikkea, mitä on mielessäni. Hämäännyin kysymyksestä niin, etten osannut vastata juuri mitään. Sopertelin jotakin avuttomana ja tuntui kuin armosta sain uuden lääkärinajan maaliskuulle.

Niinpä sitten on tässä aikaa kirjoittaa vaikka puoli romaania vaivoistani. Aikaa seuraavalle lääkärin-vastaanottoajalle on noin 1½ kuukautta.

Ajattelin lukea artikkelin VERENPAINEEN NOUSU VASTAANOTOLLA JOHTUU GEENEISTÄ
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/verenpaineen-nousu-vastaanotolla-johtuu-geeneista-kertoo-suomalaistutkimus-valkotakki-ilmio-ei-olekaan-korvien-valissa-1.2988983

Joutsenlampi

Vuoden kulttuuripläjäys koettu huokaillen ihastuksesta. St Petersburg Balettiteatteri esitti  P.I.Tsaikovskin musiikin tahtiin baletin Joutsenlampi. Libretto: Vladimir Begitshev, Vasili Geltser
Koreografia: Marius Petipa ja Lev Ivanov (1885)

En ole aiemmin kokenut sellaista ihailua ja mielenkiintoa balettia kohtaan. Erityisesti ihastutti pienten joutsenten tanssi. Baletin tarina on kiehtovaa luettavaa. Näen edelleen silmissäni Joutsenprinsessa Odetten ahdistuksen. Hänet on taiottu joutseneksi. Hän voi ainoastaan yöllä muuttua takaisin ihmiseksi.  Hän kertoo olevansa ikuisesti taian vankina, ellei puhdas nuorukainen vanno hänelle ikuista uskollisuutta ja mene hänen kanssaan naimisiin.

Tarina päättyy onnellisesti nousevan auringon valossa. Kunpa kotikaupunkini tarjoaisi useammin tällaista kaunista, ihastusta herättävää kulttuuriohjelmaa: klassisen baletin herkkää liikettä ja voimakasta esitystä!

Vauhdilla elämässä eteenpäin

Ennen joulua oli hetkiä, jolloin olin jo antamassa periksi kaamosväsymykselle. Yks tuttava sai minut tosi alakuloiseksi ja vihaiseksi.  Mieleeni tuli negatiivisia ajatuksia tulevaisuuteni suhteen. Kävi mielessäni niin monta kertaa elämässäni kiertänyt ajatus, etten halua enää lisää päiviä elämääni. "Nyt se on loppu. En jaksa enempää." 

Onneksi pääsin noiden tuhoisten ajatusten yli ja ajattelen taas tulevaisuuttani positiivissemmin. Kyllä minä tartun tuleviin haasteisiin. Tämä mummo ei anna periksi vaan elää vauhdilla eteenpäin elämässä.

Päivän sankarillinen ponnistus

Joulu Loppiaisineen on muistoissa. Ostin marras- joulukuussa lahjaksi itselleni Kiinasta vaatteita ja koruja 2-6 euroa/kpl. sain postista tänään 10 pakettia, jotka ovat vielä avaamatta. Pahoin pelkään, etteivät vaatteet sovi päälle. Yhden mekon sain jo aiemmin kokoa XXXXXL (suurempaa ei voinut tilata). Mekko on tiukka. Kuinka pieniä nuo kiinalaiset ovatkaan, ihmettelen. Tuo kokomerkintä on erilainen kuin Suomessa, koska suomalaiset ja ruotsalaiset vaatteet kokoa 2XL sopivat päälleni.

Noo, jos vaatteet eivät sovi mulle niin kaipa niille löytyy joku, jolle ne mahtuvat. Onhan minulla hoikkia tutun tuttuja täällä ja siellä täällä Suomessa, joille niitä vois tarjota.

Kävelin vajaan kilometrin matkan K-Citymarketin aulaan hakemaan niitä paketteja. Läksin reippaasti kotipihalta ja jo 200 metrin päässä kipu oikean polven alapuolella alkoi vaivata. Piti hidastaa vauhtia ja oli pakko seistä noin joka100. askelparin jälkeen ja kuulostella, hellittääkö kipu. Ei hellittänyt. Otin  autojen parkkipaikalta tavarakärryn tueksi viimeiselle n.50 metrin matkalle. Laahustin marketin hedelmähyllyille ja heitin kaksi viinirypälepakettia kärryyn. tummia ja ja vihreitä rypäleitä. Etsin nenäliinoja ja jouduin laahustamaan edestakaisin ennenkuin näin myyjän, jolta kysyin, mistä löydän nenäliinoja. Huomasin paperihyllyille mennessä puisia henkareita, joita olen kaivannut. Muoviset taipuilevat paksujen painavien takkieni alla. Ostin siis ne 4 puista Myhome puisia henkareita hintaan 4,99 euroa. Olen tyytyväinen, kun nyt on mahdollisille vierailleni ripustimet, joille asettaa takit.

Kutsun synttäreilleni ainakin 6 tuttavaa+ystävää. Suunnnittelen, mitä heille tarjota. Mitä heille juttelen. Miten ottaa heidät vastaan.

Marketista pois ulko-ovelle kävellessäni polven alapuolella oleva lihas kramppasi ja tuntui kuin joku olisi pistänyt puukolla. Puukon iskuja tuli vähän väliä kävellessäni ulos odottelemaan taksia, jonka tilasin viemään minut kotiin. Pitänee laittaa kylmä kääre kipupaikkaan, jota nyt kotona kuumottaa kuin olis tulessa. Harmittelen, etten ostanut apteekista pakkauksia, jotka voi pakastimessa äkkiä saada kylmäksi. Ostin sieltä vain Buranaa kipuun. Muutossa uuteen asuntoomme sellainen pakkaus, joka minulla oli, on kadonnut. Yhtä jos toistakin on viety alakerran varastoon. Kirjoja laatikoittain jne.

Parempi viittoilla

Mikä kumma silmiä häikäisevä mollukka tuolla taivaalla. Mukavaa, kun sähkölasku vähän pienene, kun nyt ei tarvitse polttaa energiaa omilla mollukoilla kamarin nurkassa.

Tuo mollukka lienee se ele, joka viitotaan sormella kasvojen ympäri.

Katsopa nettisivulta   https://youtu.be/4B-6KmB-lm4  kuinka opin tuon aurinkoisen viittoman lasten päiväkodissa joskus muinoin viime vuosisadalla.

Nykyäänkin olisi parempi viittoilla kuin laulaa ääneen, mitä mielessään ajattelee. Varsinkin jos vielä erehtyy kirjoittamaan huitelunsa nettiin, saa lukea vielä vuosikymmenien päästä, mitä onkaan tullut viittoiltua.

AURINKOISTA PÄIVÄÄ sinulle, parahin lukijani!

Elämän ohjeet Uudelle Vuodelle 2020 - savolaisittain

Auringon lasku vai auringon nousu

Aurinko on laskenut jo monta tuntia sitten. Olen ottanut iltalääkkeeni, jonka pitäisi auttaa uneen. Mutta olen virkeä kuin peipponen. NIINPÄ niin. Kunpa näkisikin jo peipposia. Mutta vielä on nähtävä monta auringonnousua ja -laskua ennenkuin muuttolinnut palaavat Suomeen.

Toivotatko Uutta Vuotta/vuosikymmentä väärin

Rebekka Härkösen kirjoittama artikkeli KALEVA.fi -sivustolla sai aivosoluni sekaisin.
Toivotatko uutta vuotta väärin

Vuosikymmenen  vaihtumisesta on monta määritelmää.

Almanakkatoimiston ajanlaskijoiden mukaan kronologisesti vuosikymmen vaihtuu vasta ensi vuonna 2021.  Minä ja monet muut tavan tallaajat taas olemme sitä mieltä että vuosikymmen vaihtui juuri tässä vuodenvaihteessa 2019-2020.

Onneksi ainakin erikoissuunnittelija Asko Palviainen Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta naurahtaa  vuoden/vuosikymmenen vaihtumis-asiaa selittäessään ja sanoo, ettei häntä ärsytä edes ammattinsa puolesta termin mielivaltainen käyttö. Ajanlaskun mittakaavassa on yksi ja sama, milloin ihmiset juhlivat vuosituhanten, -satojen ja -kymmenten vaihtumista.

Itse en vuodenvaihtumista seurannut sen kummemmin seremonioin. Ajattelin kyllä katsoa televisiosta vuodenvaihtumisohjelmia, mutta väsymykseltäni se ei onnistunut Uuden vuoden yönä.. Onneksi Yle Areenassa on kaikki tallessa nettisivulla Vuosi vaihtuu

Monet vuodet ovat vaihtuneet, vuosituhatkin vaihtui ja silloin niinkuin usein vuodenvaihteessa jokin kamalan ikävä kaipuu iskee mieleeni. Minä haluan täältä (elämästä) pois. Mieluummin alkuvuodesta kuin monen kuukauden päästä. Kaamosmasennukseni vaikeutuu kuukausi kuukaudelta kevättalven kuluessa, kunnes toukokuussa muuttolinnut palaavat ja lehtipuut alkavat viheriöidä lumen sulettua pois.

TULEE KESÄ. Mieleni virkistyy ja ulkona on kiva liikkua. Ei nenä jäädy pakkastuulessa eikä liukkaat kadut ja tiet pakota kulkemaan varovasti. Tuulenhenkäykset tuovat uusia tuoksuja nenään. Sireenit suorastaan huumaavat tuoksullaan ja monet luonnonvaraiset kasvit kukkivat.

Tammikuu, helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu. Syntymäpäiväni vietto ja kevään lumisohjokelit. KAMALAA! Pitääkö ne taas tänä vuonnakin kokea?

Luulin vuosikymmen sitten, etten elä enkä HALUA ELÄÄ vanhuksena. Nyt kun vanhusten hoitoon saattaa tulla parannuksia ja ensimmäiset vanhuuseläkevuodet on kärsitty, toivoni on herännyt, että ehkä sittenkin kannattaa eläkeläismummona kituuttaa täällä. Suomessa sentään edes suunnitellaan vanhustenhoidon parannuksia siellä, missä puutteita on huomattu. Toisilla paikkakunnilla on kiitettävää vanhustenhoitoa, mutta ikävä kyllä olen lukenut ja nähnyt televisiosta, mitä puutteita toisin paikoin Suomessa on huomattu.

Kuntohoitajana työskennellessäni kävin tutustumassa erään sairaalan osastoon, jossa hoidettiin iäkkäitä vanhuspotilaita, jotka makasivat päivästä toiseen vuoteessaan pystymättä istumaan. Vaikka toiset ylösnostettuna pystyivätkin pyörätuolissa istumaan, kaikkia ei ehditty joka päivä auttaa pystyyn. Pissaaminen ja paskomiset "hoidettiin" vaipoilla. Lautasta ei ehditty syöttää tyhjäksi, kun jo toinen potilas odotti vieressä ja tarvitsi apua ties missä. Hoitajia oli liian vähän osastolla. Kuntohoitajia varsinkaan ei ollut.  Oli masentavaa nähdä potilaiden epätoivoiset silmät ja kuunnella puheongelmaisia vanhuksia. En mennyt sille osastolle töihin, vaikka juuri se olisi tarvinnut pari kolme kuntohoitajaa.

Huokaisen helpotuksesta, että työvuoteni ovat ohi. Kukaan tai mikään ei pakota menemään kuntohoitajan hommiin. Silittelen mieluummin puolisoani ja kissojani kuin tuntemattomia, sairaita vanhuksia.

Hirvittää tulevaisuus, jos edessä on vuosia liikuntakyvyttömänä, puheongelmaisena ja sairaana. Alzheimerin tauti voi iskeä tai halvaus viedä huonoon kuntoon. HUI HIRVITYS ajatellakin! Miten nämä ajatukset heräävätkin mieleeni aina näin vuoden alussa.

TOIVON, ettei kukaan sairastuisi em. sairauksiin, että tapahtuisi sellainen mullistus, että kaikki voisivat ELÄÄ TERVEENÄ  ja luonto heräisi kukkimaan ihmisten ja eläinten iloksi ja onneksi
ja että taivaallinen ilo täyttäisi kaikkien mielet, sydämet ja sielut.