Onnellisuus

Ilta-Sanomien mukaan Suomi kuuluu maailman kymmenen onnellisimman kansakunnan joukkoon. Asteikolla 0-10 suomalaisten ilmoittama onnellisuuden keskiarvo on hieman alle 8.

Cambridgen yliopiston vuonna 2007 julkaisemassa tutkimuksessa Suomi sijoittui toiseksi Euroopan maista. New Economics Foundationin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä Suomi on Euroopan maista jaetulla viidennellä onnellisuussijalla yhdessä Ruotsin kanssa.

Eipä uskoisi! Kun lueskelen useita blogeja lukulistallani, onnellisuus ei paista ensimmäisenä läpi. Eikä tämä minunkaan blogini paljoa kerro onnellisuudesta.

"Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Vanha sanonta on varmaan otettu vakavasti ja onnen hetkistä ei juuri kirjoiteta.

Filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.

Kyllä sellaisiakin blogeja löytyy, joissa iloitaan mm. lapsista, joita on saatu, mutta materiaalisesta hyvästä iloitseminen näyttää olevan tabu. En ole törmännyt yhteenkään blogiin, jossa iloittaisiin saaduista ja hankituista tavaroista. Ehkä niitä pidetään vaan niin itsestäänselvänä.



Tieteen Kuvalehden ONNELLISUUSTESTI haastaa arvioimaan, kuinka tyytyväinen olet itseesi ja muista ihmisistä, kuinka paljon tunnet saavasi irti elämästä, miltä tulevaisuus näyttää, onko elämä ihanaa jne.

Minulle tuli vastaukseksi em. testistä seuraavaa (ja mielestäni se pitää kutakuinkin paikkansa):


"SUHTAUDUT ONGELMIIN JÄRKEVÄSTI

Vaikka tiedät, että elämä voi olla kovaa ja että ajoittain ilmenee vastoinkäymisiä, kohtaat ne pystypäin ja säilytät vahvan uskosi siihen, että kaikki järjestyy aina jollain lailla.

Jos kyse on pikkujutuista, kohautat vain olkapäitäsi, ja vaikka kyseessä olisi esim. vakava sairaus, joka kohtaa sinua tai läheisiäsi, pystyt helposti asennoitumaan oloosuhteisiin ja saamaan kaikesta irti sen, mikä on mahdollista.

Ongelmat ovat sinulle ensisijaisesti asioita, jotka on ratkaistava, ja vaikka et selviäisi niistä aivan yksin, etkä anna lyödä itseäsi maahan vaan säilytät harkitsevuutesi ja pystyt ponnistelemaan pitkäjänteisesti ongelman ratkaisemiseksi.

OLET TYYTYVÄINEN TILANTEESEESI

Vaikka ehkä olet idealisti, tiedät hyvin, että kaikella on hintansa ja varjopuolensa, ja voit siksi tuntea itsesi hyvin tyytyväiseksi tilanteeseesi, vaikka se ei olisi aivan sellainen kuin haluaisit sen olevan.

Suhtaudut siksi useimmiten myös muihin ihmisiin myönteisesti ja kohtaat heidät avoimin mielin, minkä ansiosta voit tuntea itsesi hyväksytyksi osaksi laajaa yhteisöä.

Kun muilla menee hyvin, iloitset heidän puolestaan olematta kateellinen, sillä tiedät, että heidän onnensa ei vähennä sinun mahdollisuuksiasi onneen.

HYVÄ TUULESI TEKEE ELÄMÄSTÄ HELPPOA

Osaat hyvin sekä elää nykyhetkessä että unelmoida tulevaisuudesta, koska menneisyys antaa kokemuspohjaa, josta voit oppia ja ponnistaa eteenpäin."



NO JAA, ehkä testin tulos on tarkoituksella ylipositiivinen. Esim. tuo kohta suhtautumisesta muihin ihmisiin myönteisesti - NO JOO, en nyt tiedä - on ihmisiä, joihin en suhtaudu kovin myönteisesti. Ja suhtaudunkohan sittenkään aina kovin järkevästi ongelmiini. MENE TIEDÄ.

Nautin ja nuorennun

Usealla blogikaverilla on nyt vaikeaa; stressiä työssä, sumuinen olo, ärtyisyyttä, masennusta ja alistunut olo. Minulla on miltei syyllinen olo, koska minulla menee mukavasti: ei masenna, mikään ei stressaa eikä edes ulkona oleva sumuinen sää haittaa. Olen sellainen kotikissa, että olen vain tyytyväinen, kun ulkona on sateista ja sumuista. Onpahan syy pysyä sisällä istumassa netin äärellä ja/tai kääriytyä huopaan katselemaan televisiota.

Pitkästä aikaa nautin siitäkin, ettei tarvitse lähteä töihin ja saan siis olla työkyvyttömyyseläkkeellä. Tosiasiahan on, etten kestäisi työssä päivääkään, sillä vaatimukset monissa työpaikoissa ovat koventuneet sitten viime vuosikymmenien. On oltava tehokas, toimelias, aikaansaapa ja edustava. Minen taida olla mitään niistä.

Kävin kampaajalla eilen. Hiukseni lyhenivät parikymmentä centtimetriä eli siis niskapituuteen, ehkä vähän liiankin lyhyeksi. Mutta kasvavathan ne siitä. Samalla otin vaaleita raitoja hiuksiini. Ne tuovat eloa ja valoa tunkkaisen värisiin hiuksiini. Olo tuntuu nuorentuneelta eikä hikiset hiukset kuumenna niskaa. Alkoi jo tympiä pitkä hiuskuontaloni, jossa ei ollut mitään mallia. Se oli kuin tuulentuivertama harakanpesä. Nyt hiuksissa on selkeä linja, takaa kerroksittain lyhennetty ja vähän polkkatukkaa muistuttavasti korvien päälle ulottuvat sivuhiukset. Olen tyytyväinen, että sain aikaseksi käydä kampaamossa uudistamassa ulkonäköäni.

Vielä kun saisin miehenikin parturiin. Hänen hiuksensa rehottavat ja parta kasvaa pituutta. Olen silloin tällöin koettanut siistiä hänen tukkaansa, mutta en ole parturi. Lopputulos ei ole silmääni tyydyttävä. En osaa leikata hänen hiuksiaan siistiksi kokonaisuudeksi. Mutta hänelle se kelpaa eikä hän halua käyttää rahaa parturiin. Partaa hän leikkelee itse. Siihen minä en koske.

Ihanaa, kun on hyvä olla ja ulkonäköni on uudistunut. Muutenkin kaikki tuntuu olevan reilassa. Mikään ei vaivaa, stressaa eikä masenna. Minä suorastaan nautin olostani.

Toivotan mukavaa laskiaistiistaita sinulle, lukijani!

Olen onnellinen

En malta mennä nukkumaan, vaikka tiedän, että unirytmilleni ei tee hyvää valvoskella näin myöhään. Olen tutustunut uusiin blogeihin ja BLOGIPOLKU on tullut tutuksi. Blogistaniassa on niin monia uusia blogeja, joihin haluaisin syventyä - ja löytöjä: kirjoitettuja helmiä, ajatuksen lentoja, joita kerätä muistiini. Olen löytänyt tosi hyviä kirjoittajia ja mielenkiintoisia blogeja, joita seurata. Ihanaa, kun taas jaksan lukea tuntikaupalla - väsymättä ja innostuneena.

Muistan ankeat ajat, jolloin en pystynyt keskittymään teksteihin 10 minuuttia pitempään ja unohdin sitä mukaa kuin luin, mitä edellä oli kirjoitettu. Toisin sanoen oli jokseenkin mahdotonta saada selvää tekstien juonista ja ajatuksenkulusta. Se rasitti minua suunnattomasti. Olen aina ollut ahkera lukija ja blogimaailma on kiehtonut minua jo vuosia. Mukavaa, kun voin keskittyä/ pystyn keskittymään taas teksteihin ja lukeminen onnistuu ajatuksen harhailematta ja puuroutumatta niinkuin tässä välillä kävi.

Kello raksuttaa seinälläni kovaäänisesti. Päivällä sitä ei huomaa. Mutta näin hiljaisessa talossa keskellä yötä se kuuluu ja huomaan sen äänen, kun pysähdyn ajattelemaan, miten kertoa teille nykyisestä elämästäni.

Terapiani on loppunut. Ikävöin kuntoutusohjaajaani. Haluaisin mennä tapaamaan häntä. Oli toisaalta antoisaa käydä hänen luonaan monen vuoden ajan ja yrittää aina selittää hänelle, mitä minulle kuuluu. Toisinaan se oli kovin vaikeata, kun en oikein ymmärtänyt itseäni ja tunteet riepottelivat sellaisella voimalla, että olin sanattoman työlääntynyt olemiseeni. Lääkkeet tuntuivat tahmaan-nuttavan ajatuksenjuoksuni ja toisaalta koin, että en pysy kärryillä siitä, mitä päässäni pyörii. Ajattelun ryntäily ja unohtelu oli tosi rasittavaa kokea.

Nyttemmin ei ole enää tuota riepotusta ja ajatuksenjuoksuni sujuu vaikeuksitta. Tuntuu hyvältä, kun pystyn kirjoittamaan taas sujuvasti - ajatusteni katkeamatta. Elämässä on mieltä ja olen onnellinen.

Hyvällä tuulella

Tulin hyvälle tuulelle; minä jopa naurahdin katsoessani seuraavaa videonpätkää:
KATSOPA TÄMÄ

Innostuin videosta niin, että oltin pari tanssiaskelta mennessäni kissan perässä keittiöön jakamaan ruokaa koko kissajengille.

Innostavaa iltaa teille kaikille, lukijani!
Voimia, valoa, iloa ja rakkautta elämäänne!

Huominen tulee

Nyt on niin onnellisesti, etten sure sitä, että huomennakin tulee Huominen. Vaikken olekaan yhtä onnellinen nyt kuin aamulla, en ole kuitenkaan menettänyt elämisen toivoa ja odotusta.

Oli aikoja, ei kauankaan sitten, kun kirosin mielessäni, etten ollut jo kuollut. Monta kertaa olen menettänyt toivoni, että elämällä olisi minulle mitään annettavaa tulevaisuudessa. Nyt uskallan vienosti toivoa, että jospa sittenkin saan iloita elämästäni, läheisistäni ja ystävistäni. Ehkäpä joku oudompikin ilahduttaa minua vielä joskus jossakin. En ole menettänyt uskoani valoisaan tulevaisuuteen. Pimeitä päiviä olen viettänyt jo niin monta, että nyt on valoisien aikojen vuoro.

Kunpa vielä oppisin elämään "tässä ja nyt". Voiko sitä vain valita olla onnellinen tähän hetkeen ja näihin olosuhteisiin, jossa elän?

Minullahan on tosiasiassa kaikki hyvin. On jokapäiväinen toimeentulo, puoliso, ystäviä, koti, lemmikkikisssoja, vaatteita joka lähtöön. Olen suhteellisen terve ja ikää on vielä edessä ties kuinka paljon. Voin siis olla tyytyväinen.

Mutta jokin sisimmässäni mättää! En ole täysin tyytyväinen olooni. Jokin hiertää ja aiheuttaa kipua. En vain tiedä, mikä. Olo on nolo, kun en itseäni ymmärrä.

Lauhempaa

"Päivä kerrallaan riittää...hiljaisuudessa piilossa maailmalta kaikki alkaa uudelleen.-- Ei saa periksi antaa, vaikka ilta viilenee.---" Kuuntelen radio Deitä. Yritän olla huolestumasta tulevista päivistä, jolloin aina kovemmilla pakkasilla on odotettavissa autossa-asuva tuttu yöpymään luonamme. Arvatkaa voinko sanoa, että älä tule nyt meille, nyt ei sovi. Lähimmäisenrakkauttani koetellaan. No tänään hän ei kai tule meille. On pakkasta vain -7°C. Enkä ole hänen ainoa tuttunsa, jonka luokse hän pyrkii...

Pienituloisilla asunnottomilla on vaikeaa. Se on myönnettävä. Ellei ole vuokratakuuta maksaa vuokrasopimusta tehdessä, on jäätävä nuolemaan näppejään, sillä sosku ei maksa vuokratakuuta. Asunnoton ei saa asumistukeakaan.

Tuli kamala olo, kun mieheni läksi ulos kertomatta, minne hän menee. Olisin aika onneton, jos hän jättäisi minut. Mistä tämä orpoudentunne tuli? Eksisteliaalinen yksinäisyydenkokemus. Radio Dei pauhaa rokkisävelmiä, joiden sävelkuvioista en pidä, mutta kuuntelen sanoituksia.

Ulko-ovi kolahti. Mieheni tuli sisälle. "Missä sinä kävit?", kysyin häneltä. "Apteekissa", hän vastasi. Sananvaihtomme on niukkaa. Mutta ilonläike sisimmässäni on todella hurmaava. Ei hän ole minua jättämässä. Miksi niin luulisinkaan? Ei ole mitään syytä olettaa, että suhteemme lopahtaisi. Päivästä toiseen elämme pikkuhissukseen yhteistä elämäämme turhia sanoja sanomatta - suukotellen. Nukumme yömme vierekkäin parivuoteellamme ja syömme yhteisiä aterioita keittiössä. Katselemme eri kanavia omista televisioistamme. Hän urheilua, minä dokumentteja ja Kauniit ja Rohkeat.

Elämä on kaunista kun sen oikein oivaltaa. Ainakin meidän elämämme on sitä: ystävällisyyttä, lempeyttä ja huolenpitoa. Olen onnellinen.

Oletko onnellinen

Sain Barbara Bergenin kirjan Oletko onnellinen? 10 oivallusta onnelliseen elämään. Olen lukenut ensimmäisen luvun: Hyväksy asiat sellaisina kuin ne ovat.

Suurin syy siihen, miksi ihmiset kärsivät ja ovat onnettomia, on se, että he haluavat elämän olevan jotakin muuta kuin se on. Haluamme mahdotonta.

Kirjailija kysyy: "Haluatteko elää ikuisesti ruumiissanne? Haluatteko, että teillä on koko ajan hyvä olo, että näyttäisitte upealta ja hallitsisitte kaikki tunteet? Haluatteko olla vahvoja ja terveitä ja välttyä sairauksilta, väsymykseltä ja kivulta? Eikö olisi mukavaa onnistua kaikessa, mitä tekee? Eikö olisi mukavaa saada osakseen kaikkien kunnioitus ja rakkaus riippumatta siitä, mitä teette? ..."

Vastaan kyllä melkein joka kysymykseen, mutta todellinen elämä ei ole kuitenkaan sellaista. Todellisessa elämässä ihmiset tulevat ja menevät, ravistuvat, vanhenevat ja kuolevat. Niin se vain on.

Barbara Berger kirjoittaa edelleen:

Mitä taas rakastamiseen ja hyväksymiseen tulee, kaikki ihmiset eivät rakasta meitä koko ajan eivätkä hyväksy meitä, vaikka tekisimme mitä, ja usein emme onnistu tekemisissämme, vaikka kuinka yrittäisimme.

Siinä elämässä, jota useimmat meistä elävät, tapahtuu kaikenlaista noin vain. Tapahtumia ja ihmisiä ilmestyy kokemuksiimme. Näin vain käy. Suurimpaan osaan kaikesta emme voi vaikuttaa mitenkään. Yhtenä päivänä sataa, toisena paistaa aurinko. Yhtenä päivänä tulee ihmisiä ja seuraavana he menevät pois. Muutos on jatkuvaa. Siihen on paljon selityksiä, mutta oli selitys mikä tahansa, todellinen elämä näyttää kulkevan omaa latuaan. Todellisuutta on se, että me olemme tässä nyt osana sitä, osana tätä muuttuvaa maisemaa. Olemme tässä nimenomaisessa ruumiissa, joka osaa tehdä kaikenlaista kiehtovaa. Se osaa viedä ihmisen matkoille, pestä astioita, rakastella, tehdä työtä jne. ja aikanaan se sitten sairastuu ja vanhenee ja lopulta kuolee.

Mitä murehtimistä tässä sitten on? Miksi emme voi antaa elämän kulkea omaa rataansa ja nauttia kyydistä sen sijaan että pilaamme kaiken? Mitenkö pilaamme? Lähinnä taistelemalla todellisuutta vastaan. Pilaamme kaiken, koska emme voi hyväksyä sitä, mikä on.

- - -

Kaikki kokemuksemme ovat pelkästään mielessämme syntyviä ajatuksia. Kun asetumme todellisuutta vastaan selittämällä itsellemme, ettei asioiden pitäisi olla níin kuin ne ovat, olo tuntuu pahalta. Sekä sisäiset että ulkoiset tapahtumat ovat pelkästään tapahtumia. Tulkintamme näistä tapahtumista saavat meidät tuntemaan olomme hyväksi tai huonoksi, onnelliseksi tai surullisiksi.

Useimmat meistä eivät huomaa tekevänsä näin. Emme huomaa, että kun jotakin tapahtuu, tuotamme saman tien siitä tulkinnan tai pyrimme sovittamaan sen yhteen jonkin ennalta opitun perusteella muodostamamme kammottavan mielikuvan tai uskomuksen kanssa, jota emme koskaan ole asettaneet kyseenalaiseksi. Siitä alkaa taistelu todellisuutta vastaan ja siitä seuraa kaikki sen mukanaan tuoma ahdistus.

Ajattelemalla, sitä miten kaiken "pitäisi" olla, säikytämme itsemme hengiltä tai teemme itsemme hulluiksi. "Oloni pitäisi tuntua paremmalta." "Minun pitäisi olla tarmokkaampi." "Minun pitäisi pystyä tähän." Piiskaamme itseämme alinomaa sillä, miten "pitäisi" olla ja mitä "pitäisi" tehdä. Todellisuudessa kaikki kuitenkin vain on niinkuin on, ja loppu on vain ajatuksia päässämme. Ajatukset puolestaan eivät ole mitään muuta kuin tulkinta tapahtuneesta. Ajatukset eivät ole sama asia kuin itse kokemus, ainoastaan kokemuksen tulkintaa, ja me elämme tätä tulkintaa.

Koemmeko koskaan kokemusta suoraan ilman ajatusten ja mielipiteiden suodatusta? Kun ymmärsin tämän, näin äkkiä elämän ja kaiken, mitä tapahtuu, kokonaan uudessa valossa. Näin, kuinka paljon tuskaa ja ahdistusta oma vastahankaisuuteni aiheutti minulle. Näin, kuinka oma tulkintani ja omat mielikuvani estivät minua kokemasta elämää suoraan ja näkemästä tapahtumia sellaisenaan. Tämä uusi tietoisuus on auttanut minua näkemään asiat irrallaan omista mielikuvistani.

Mikään ulkoinen ei voi häiritä meitä, koska totuus on, että koemme vain omat ajatuksemme ja kuvitelmamme, emme juuri koskaan käsillä olevaa todellisuutta. Ajattelemme ja kuvittelemme, mitä tapahtumat, ihmiset ja asiat tarkoittavat, ja sitten elämme kuvitelmissamme. Se on ainoa kokemuksemme.


Niin, tässä oli vasta ensimmäisen luvun tiedostamista haastava ajatus.

Toisessa luvussa Barbara kertoo syyn siihen, miksi ihmiset kärsivät ja ovat onnettomia, on se, että he haluavat sitä, mitä heillä ei ole. On onnellisempaa haluta sitä, mitä itsellä on.

Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan.
Siinä kerrotaan 10 tapaa elää onnellista elämää:

1. Hyväksy asiat sellaisina kuin ne ovat
2. Halua sitä, mitä sinulla on
3. Ole rehellinen itsellesi
4. Tutki mielikuviasi
5. Pidä huoli omista asioistasi
6. Noudata halujasi ja hyväksy seuraukset
7. Toimi oikein ja hyväksy seuraukset
8. Hoida käsillä oleva tilanne ja unohda muu
9. Tiedosta, mikä on mitä
10. Opi näkemään ajallisen tuolle puolen

Barbara Berger avaa uusia näkökulmia onnellisuuden saavuttamiseen.