Sanotaan, että vaihtelu virkistää. No, tämä Itkupillin "Pink Rose" -blogipohja on mielestäni tosi raikas ja pirteä.
Päinvastoin kuin minä nyt. Vaikka olen nukkunut yli 8 tunnin yöunet, olo on nuhjuinen ja samea. Raikkaudesta ja virkeydestä ei tietoakaan. Yö meni kaikenlaisia unia katsellen. Kuljin oudoilla seuduilla ja ihmiset unessa olivat jotenkin uhkaavia, luotaan poistyöntäviä ja epäystäväl-lisiä. Ihan painajaiseksi en unta sanoisi. Mutta jälkitunnelma siitä on epämääräinen levottomuus, joka ei ota laantuakseen.
En ymmärrä, mikä minut saa levottomaksi. Kaiken pitäisi olla ok. Mieheni voi hyvin, kissat ovat suht'koht' kunnossa (mitä nyt vanhempi kissa vähän ontuu jalkaansa). Onkohan äitini voinnissa tapahtunut jokin käänne pahempaan? - Miksi ruveta maalaamaan mustia pilviä taivaalle, kun en voi tehdä asioille mitään aamuyöstä kello 5.30. Tuskin myöhemminkään. Iäkäs äitini monine sairauksineen elää eläämäänsä aikansa ja kun hänen aikansa jättää, on siihen tyydyttävä. Suru laantuu haikeiksi muistoiksi.
Ahdistaa. Ajatuskin kuolemasta ja äidin elämästä poistumisesta riipaisee aina, kun se käy mielessä. Hän on jo 81-vuotias. Ihme, että vielä elää, koska sukumme ei ole erityisen pitkäikäistä väkeä.
Itse en nuorena uskonut eläväni nelikymppiseksikään, juuri tuon tiedon takia, että sukumme väki kuolee nuorena. Oli vaikea ajatella itseään iäkkäänä harmaapäänä. Nyt kun tukkani alkaa harmaantua, mietin milloin alan antaa harmaiden näkyä. Tähän asti olen peittänyt harmaat hiukset ruskean ja mahongin värisävyihin. Saattaisi olla virkistävää vaihtaa tukan väri harmaaksi eli antaa sen kasvaa luonnollisen värisenä . . .
Päinvastoin kuin minä nyt. Vaikka olen nukkunut yli 8 tunnin yöunet, olo on nuhjuinen ja samea. Raikkaudesta ja virkeydestä ei tietoakaan. Yö meni kaikenlaisia unia katsellen. Kuljin oudoilla seuduilla ja ihmiset unessa olivat jotenkin uhkaavia, luotaan poistyöntäviä ja epäystäväl-lisiä. Ihan painajaiseksi en unta sanoisi. Mutta jälkitunnelma siitä on epämääräinen levottomuus, joka ei ota laantuakseen.
En ymmärrä, mikä minut saa levottomaksi. Kaiken pitäisi olla ok. Mieheni voi hyvin, kissat ovat suht'koht' kunnossa (mitä nyt vanhempi kissa vähän ontuu jalkaansa). Onkohan äitini voinnissa tapahtunut jokin käänne pahempaan? - Miksi ruveta maalaamaan mustia pilviä taivaalle, kun en voi tehdä asioille mitään aamuyöstä kello 5.30. Tuskin myöhemminkään. Iäkäs äitini monine sairauksineen elää eläämäänsä aikansa ja kun hänen aikansa jättää, on siihen tyydyttävä. Suru laantuu haikeiksi muistoiksi.
Ahdistaa. Ajatuskin kuolemasta ja äidin elämästä poistumisesta riipaisee aina, kun se käy mielessä. Hän on jo 81-vuotias. Ihme, että vielä elää, koska sukumme ei ole erityisen pitkäikäistä väkeä.
Itse en nuorena uskonut eläväni nelikymppiseksikään, juuri tuon tiedon takia, että sukumme väki kuolee nuorena. Oli vaikea ajatella itseään iäkkäänä harmaapäänä. Nyt kun tukkani alkaa harmaantua, mietin milloin alan antaa harmaiden näkyä. Tähän asti olen peittänyt harmaat hiukset ruskean ja mahongin värisävyihin. Saattaisi olla virkistävää vaihtaa tukan väri harmaaksi eli antaa sen kasvaa luonnollisen värisenä . . .
Piristävä pohja.. ja harmaat hiukset ovat mielestäni joskus todella hienon näköiset. Esim. taiteilija Outi Heiskasen tukka on mielestäni aivan upea :-)
VastaaPoista