Ihana puutarha

Mieleni tyhjä kuin muistivihkoni/päiväkirjani sivu edessäni. Katselen edellisiä täyteen kirjoitettuja sivuja; mieleni väänteitä ja elämäntuskaa; kipuja, valituksia ja paremman päivän odotusta. Saanko koskaan nähdä uneni kauniin maailman ja ihanan puutarhan?

Tämä maalaus on vain heijastusta uneni puutarhasta. Epätoivoinen, toivoton mieliala masentaa mieltäni, koska en jaksa uskoa, että koskaan tulen näkemään uneni puutarhaa.

Hoitajan kanssa jutellessani, heräsi halu vielä yrittää täällä toimia niin että masennus kaikkoaa . Halu ottaa askel eteenpäin heräsi kirkossa, kun kaksi ystävää halasi minua onnellisena nähdessään minut. Kolmas ystävä kätteli ja toivotti tervetulleeksi seurakuntaan. Ovimieskin toivotti tervetuloa ja siunausta.

Kuuntelin puhetta Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä. Tämä Raamatun kertomus on minua aina viehättävyt. kunhan olen saanut kirjoitus/tekstikopion puheesta, saatte tekin jotakin sellaista, joka auttaa kestämään elämän myrskyt. Jumala antoi minulle uskon kuunnellessani puhetta; uskon siihen, että Jumala voi ja haluaa minulle kaikkea hyvää. Saan vielä nähdä uneni kauniin maailman ja ihanan puutarhan,

Joulu on lusittu

Joulu on ohi ja jäänyt muistoihini eräänä tylsimmistä päivistä. Joutilaita päiviä. Ei ollut sellaista joulumieltä kuin ennen. (Johtunee siitä, että suren äitini kuolemaa ja suren sitä, etten enää voi viedä hänelle joululahjoja, -kukkia tai mitään muutakaan, jota suunnittelin viime jouluna vuosi sitten vieväni hänelle. Mutta veinkö, en muista.)

 Muisti pätkii pahemman kerran. Hyvä kun muistan oman nimeni. Olenko tullut vanhaksi vai miksi aistitkaan eivät ole kunnossa. Jouluruoat eivät maistuneet miltään. Tosin söin halukkaasti Servican aterian jouluna. Mutta itku oli kurkussa. Muistelin jouluaterioita, jotka joskus viime vuosituhannella teimme yhdessä mieheni kanssa. Tunsin itseni kovin viluiseksi koko joulun ajan, vaikka vedin päälleni yöpuvun, fleecehousut, fleecetakin ja lämpimän tunikan ja kolmet villasukat.

Oma rakas Mörrimöykkyni oli kovin vaisu kanssani koko joulun. Vain kissat ilahduttivat sekä hänen että minun jouluani. Kissat osaavat olla hellyttäviä ja tulla lähelle, puskea päätään käsiimme ja kerjätä silityksiä. Olen henkeen ja vereen asti "kissaihminen" enkä ymmärrä, että jotkut eivät voi sietää kissoja.

Vielä muutama päivä tätä vuotta ja sitten Uusi Vuosi tuonee uudet tuulet elämäämme. Suunnanmuutos positiiviseempaan suuntaan ja ehkä elämämme alkaa maistua hyvältä, tyydyttävältä ja elämisen arvoiselta. Odotan paljon vuodelta 2015: rakkautta, iloa, mielenrauhaa, uusia ystäviä, entisten ystävieni paluuta elämäämme, yhteyttä uskon sisarien ja -veljien kanssa, "jokapäiväistä leipää" ja ennenkaikkea yhteyttä Jumalani kanssa joka päivä, joka hetki, myös vaikeina aikoina.

Yöpukupäivä

Tästä päivästä tuli yöpukupäivä. Ei tullut lähdettyä minnekään ulos. Aamupäivän pidin ylläni joulunpunaista aamutakkiani. Sen hihassa lukee "Darling". Päivällä tarkenin oranssi-keltaisessa tunikassani ja vaalanpunaisissa pyjaman housuissa.

Vedän taas aamutakin ylleni ja hyvä olo hyrisee mielessäni tänä iltana. Oloni vain paranee, kun bestis soittaa puhelun ja rupattelee kanssani pitkään. Vaihdoimme päivän kuulumiset ja kerroin kissojemme voinnit. Kiva, kun on ystävä, jonka kanssa rupatella niitä näitä.

Valittamisen aiheitakin olisi, mutta tuskin kukaan haluaa lukea säryistä, kivuista ym, vaivoista. Valitan taas lääkärille ja kuntoutusohjaajalleni. Hehän saavat siitä palkkaa, kun kuuntelevat potilasta. Harmittaa, ettei päivääkään mene ilman vaivoja. Ellei ole somaattisia vaivoja niin psyyke riepoo ja masentaa. Huolet, murheet ja alakulo ottaa usein vallan mielessäni ja silloin olen kyvytön toimimaan.

No ainahan ei tarvitse olla tehokas ja toimelias. Jumala loi ihmiselle lepopäivän, jolloin on lupa ihastella ja iloita Luojan töistä. Odotan päivää, jolloin voin syödä etelän hedelmiä suoraan puusta. Odotan loistavaa tulevaisuutta Jumalaani lähellä. Odotan saavani puhua Kristukselle kasvoista kasvoihin.

Tänään on pilvistä ja hämärää. Jumala tuntuu olevan kaukana. Rukoukseni ei nouse huulilleni. Vain mielessäni mietin hengellisiä ajatuksia. Multiversumin Sana Sinulle 2014 -kirjasesta luen päivän tekstin:

"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta." (Joh.5:39) Vihkiraamatussamme teksti kuuluu näin: "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta." Tämä on Jeesuksen puhetta ja jatkuu näin: "Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän."

Elämä

Elämäni maistuu kylmältä kaurapuurolta. Mitä on odotettavissa lähitulevaisuudessa? Homeisia marjoja kaurapuuron joukkoon vai jotain uutta ja raikasta? Tulevaisuus muotoutuu paljolti sen mukaan, mihin pyrkii. Kun omat pyrkimykseni tämän maallisen elämäni suhteen ovat niukanlaisiksi rauenneet, olisiko tuonpuoleisella elämällä, taivaassa mitään tarjottavana?

Hebrealaiskirjeessä (11:1) on ajatus: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Ajatus kokoaa uskon ja luottamuksen toivoksi, jota kohden ojentaudutaan. Kun elämässä on toivoa, se ei tunnu turhalta ja tyhjältä. Onko tämä usko unohtunut minulta viime aikoina, kun elämä on näyttäytynyt tyhjältä ja turhalta ponnistelulta päivästä toiseen, jotka eivät ole tuoneet suurempaa iloa elämääni, vain arkea, kipua ja surua.

Raamatussa Johanneksen Ilmestyskirjassa luku 21 kerrotaan Uudesta taivaasta ja Uudesta maasta monia mukavia asioista: Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta eikä valitusta eikä vaivaa, silla kaikki entinen on kadonnut. Puhutaan kauniista kaupungista ja ihastuttavasta maisemasta. Kyllä Taivaaseen varmaan kannattaa pyrkiä ja ajatella jotain niin kaunista kuin pystyy ja todeta Taivas on jotain sitäkin kauniimpaa ja parempaa.

Onko tämä elämästä pakenemista tulevaisuuden utukuvitelmiin?

Kivussa ja vaivoissa on hyvä olla toivo siitä, että joskus kipu lakkaa ja vaivat loppuvat. Mutta masentavaa, jos tämä elämä on jatkossa vaivalloista päivästä toiseen just ja just selviytymistä, kipujen kestämistä sekä huolta ja vaivaa…

Kivimöykky

Nykyisellä hoitojaksolla en ole osannut tuoda julki elämäni ristiriitoja ja aiheita, jotka veivät ajatukseni itsemurhan partaalle vuosi sitten keväällä. En osaa vieläkään edes itselleni selittää, miten mieleni kiertyy synkkyyteen. Ja taas ponnahtaa valoon. Onko kyseessä henkien taistelu sielustani? Hyvä eli Pyhä Henki ja Paholainen taistelevat sielustani ja kumpi saa enemmän sijaa ajatuksissani, sen mukaan on mieleni masentunut tai Jumalaa ylistävä. Miksi mieleni ei tyydy tähän uskonnollisfilosofiseen selitykseen, jota minulle on selostettu jo aikoja sitten? Se olisi kovin helppo selitys mieleni ailahteluille. Ovatko elämän mysteerit yksinkertaisia totuuksia? Helppoja uskoa. Lapsikin ymmärtää ne. Niin en enää usko olevan.

Etsin kirjoista psykologisia selityksiä, mutta en ole löytänyt tyydyttävää selitystä mieleni mutkille. Innostuin skeemoista ja tunnelukoista, kun niistä kuulin. Luulin vapautuvani täyteen elämään, kun saan selitettyä itselleni näitä. Ainakaan vielä ei ole suurempaa vapautumista tapahtunut, vaikka pari tunnelukkoa on tunnistettu. Tarvitsisin terapeutin, joka avaisi minulle näitä asioita enemmän kuin mitä kirjasta minulle aukenee.

Minussa on kivimöykky, joka painaa ja puristaa. Ahdistava, kova ja kylmä osa sisimpääni hyytää minua. En uskalla julkisesti edes kirjoittaa ajatuksia, jotka pelottavat ja vaivaavat minua. Ovat vaivanneet kauan. Kenelle uskallan sieluni salaisuuksista puhua?