Talvinen elegia

Talvinen elegia/ Katri Vala

Ulkona käy kylmä tuuli.
Jossakin alastomien puiden keskellä
lepattaa sydämeni tuulessa
outona ja viluisena.

Siitä on kauan,
kun maa oli kukkia täynnä.
Siitä on kauan,
kun aurinko oli suuri ja kuuma.
Siitä on kauan,
kun vielä rakastin sinua,
kun vielä ikävöin sinua.
Nyt en tiedä.

Kaikki on niin kaukaista,
raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain
nimittämättömän kärsimyksen
ja hiljaisen yksinäisyyden.

* * * * * * * * * *

Olen kuin syvään veteen uppoava
ja liikkumattomassa pohjavedessä
nyt virun taintuneena niin kuin vainaa.
Tyhjyys takana ja mykkyys edessä
tuhannet ilmakehät rintaa painaa.

(ote Kaarlo Sarkian runosta)