Hälläväliä

Tervetuloa lukijoitteni joukkoon W.! Mietiskelijä, kuvaaja, elämän ihmettelijä. Sinulla on mielenkiintoisia kuvia blogissasi. Ihastuin sujuvaan tekstiisi ja olen kahlannut blogiasi läpi.

Puolilta päivin tänä torstaina kuuntelen radiota samalla kun kirjoíttelen tänne sitä sun tätä. Tänään on semmoinen hällä väliä -olo. En jaksa ryhtyä mihinkään. En edes ajattele, mitä olisi tehtävä. Tiedän, ettei minulla ole mitään sen kummempaa tehtävänä, jota en voisi siirtää huomiseksi.

Päivän liikunnaksi saa riittää olohuoneen imurointi ja jos oikein innostun niin vois tehdä vatsa+selkälihasten kotiharjoitteluohjelman. Mutta en minä välitä, jos jää tekemättä. Minua risoo kaikki "pitäisi"- ja "olisi tehtävä" -asiat, joita pyrkii tajuntaan ja suljen mieleni velvollisuuksilta sekä tehtäviltä ja toimilta, joilla olen aiemmin kerjännyt hyväksyntää tähän yhteiskuntaan terveiden ja hyvinvoivien joukkoon. Kun toimii, on ahkera, hoitaa kotinsa, miehensä, lapsensa, etenee urallaan, opiskelee, ottaa osaa yhteiskunnallisiin toimiin, niin sitten tietää, ettei ole luuseri. Näin minut on saanut ajattelemaan yhteiskunta ja ympäristöni. Pieni kapinanpoikanen tätä ihmiskuvaa kohtaan on noussut sisimmässäni.

Voisinko pitää itseäni yhteiskuntakelpoisena näin aikaansaamattomanakin, hiljaa hissukseen elelijänä, kissoihini ja puolisooni rakkautta tuhlaavana kotirouvana? Voisinko pitää itseäni onnistuneena, vaikka en jaksa paljon ottaa osaa yhteiskunnallisiin asioihin ja toimiin, jotka minua kyllä kiinnostavat ja haluaisin olla vaikuttamassa asioiden hoitoon, mutta energiaa sellaiseen minulla ei ole. Voisinko arvostaa itseäni, vaikken ole paljon veroa maksava ammattilainen tuottavassa työssä, vaan lisää eläkerahoja kinuava loinen? Missä sitä itsearvostustusta on kaupan? Ostaisin aimo säkillisen tähän tarpeeseen nyt heti.