Sairaana

Ulkona on kaatosade, joka ei paljon mieltä ylennä. Itse olen flunssassa.
Päätä särkee ja kurkku on kipeänä. Muutenkin olen pahoilla mielin.

Huokaus

ikävä ihminen saa verenpaineeni kohoamaan
media ei ole hyväksi väsyneelle
Flunssakin vaivaa kaikkien muiden kipujen jä särkyjen ohella
aivotärähdys oli sellainen tärsky, ettei pahemmasta väliä

Paha olo

Sydän sykkyrällä
säikkynä
pahaa aavistaen
voin pahoin.

Sanattomana
huokaillen
piiloudun
hämärään
sumuun.

Paha olo.
Katoa, häivy!

Ärrinpurrin murinaa

Kotini on mullinmallin ja ainakin heikun keikun. Se stressaa minua suunnattomasti ja miehenikin katsoo pitkin silmäripsin, että tämmönen järjestys. Annoin hänelle hommaksi imuroida kamarin, keittiön ja olohuoneen. Mutta joo, on se imuroitu paitsi listat on yhä pölyiset ja siellä täällä on edelleen pölypalloja. Pane mies hommiin ja tee työ itse sittemmin uudelleen. Ärrinpurrin.

Ei tää nyt mitään, jos olisi viikkosiivouksesta kysymys ja asunto jotensakin järjestyksessä. Mutta kun koti on kuin muinaistavaroiden kaatopaikka; vanha putki-tv keittiön nurkassa, sen päällä erinäisiä käytöstä poistettuja keittiökoneita, olohuoneessa hirvittävän painava nojatuolirutjake, eteisessä vanha putkinäyttö ja iso romuluspöytätietokone kaiken keskellä ja jaloissa - siis nää romut odottavat poisviejää kaatopaikalle ja SER-tavaran poistopisteeseen.

Kaiken kukkuraksi siellä täällä on äidiltä jääneitä vaatteita, joita kokosin yhteen pahvilaatikkoon. Kenkiä on muovipussillinen kamarissa, villasukkia ja .myssyjä olen saanut piilotettua kaappeihin, jotka ylipursuavat vaatteita,

Ehkä joku ymmärtää, että tällainen sekasotku kotona stressaa. Minua se ainakin riepoo todella paljon. En ole saanut nukutuksi kunnolla, kun tekemättömät työt painaa mieltä.

Epätoivoisena ja yliväsyneenä istuin toissailtana netissä. Se on tavallisesti mukava ajanviete, josta pidän. Rupatella niitä näitä omassa ryhmässä tuttujen kesken. Vaan nytpä kävi niin etten päässytkään ryhmän sivuille. ÄRRINPURRIN (=murinaa) tääkin vielä. En pääse rentoutumaan tuttujen juttuja lukemaan. Vielä oli muitakin syitä ärtymykseeni, joita kerroin sitten lääkärillekin, kun hänet tapasin sairaalassa.

Mutta toissailtana olin siis epätoivoisen yliväsynyt ärtymyksestä enkä saanut unta. Mitään en halunnut enempää kuin uinua, nukkua pois stressi. Menin keittiöön otin unta antavaa lääkettä, pari nukahtamispilleriä. Kävin sängyllä etsimässä hyvää asentoa ja toivotin Nukku-Matin tervetulleeksi.

UNI EI TULLUT, en nukahtanut. Ärtymyksestä murrinpurrin latasin suuhuni rauhoittavia lääkkeitä, melatoniinia ja masennuslääkkeitä. MUTTA UNI EI TULLUT SITTENKÄÄN. Olin jo ottamassa uuden satsin lääkkeitä, kun Jokin Järjen Ääni kehotti minua etsimään neuvontanumeron ja kertomaan huoleni. Kysyin onko se määrä lääkkeitä hengenvaarallista. En halua kuolla vaan NUKKUA. Neuvoja kehoitti soittamaan hätänumeroon 112, No minäpä soitin. Ambulanssimiehet juottivat pullon Carbomix-juomaa ja taluttivat minut autoon.

Sairaalassa kyselijöitä riitti. Vastasin, mitä osasin unenpöpperössä. Sitten nukuin monta tuntia. Aamulla vielä psykiatri haastatteli. Sain papereita käteeni ja hoitaja sanoi. että voin lähteä kotiin taksilla. Toinen hoitaja tuumi, että voin mennä linja-autolla.

Olo oli hutera ja pää kuin haminankaupunki. Olin suunnista sekaisin. Etsin katseellani taksiasemaa ja bussipysäkkiä. Olin kompastua jalkakäytävän reunaan ja muutenkin hoipuin kuin humalainen. Istuuduin ensimmäiseen taksiin, jonka tavoitin ja onneksi muistin (vaivoin, hetken mietittyäni) kotiosoitteeni. Huokaisin helpotuksesta, kun mieheni tuli aukaisemaan kotiovemme, sain häneltä suukon ja pääsin silittelemään kissojamme.

Stressaantunut

En ole unohtanut teitä. En vain ole päässyt nettiin sairaalasta, koska minulla ei ole omaa läppäriä. Minulla on vain pöytäkone kotona, missä olen ollut niin stressaantunut, etten ole oikein saanut ajatuksiani kokoon. Parisuhdeasiat ja elämäntarkoituskysymykset stressaavat minua.

En ehkä pääse kirjoittamaan joulukuussa kovinkaan paljon. Olen jumissa sairaalassa; turvassa itseltäni.  Haudon itsetuhooajatukssia, mutta en minä aio tappaa itseäni. Se toisi liian paljon tuskaa ja turhia kyskymyksiä ystävilleni .

Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä - eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.

Mörkö sumuisessa mielessä

Sumua ulkona.
Usvaa pääni sisällä.
Mieli pumpulissa.
Ajatukseni kaukana -
menneisyydessä.

En haluaisi muistaa päivämäärää 11.9.
Päivän uutismuistelot ovat kamalia.
World Trade Centerin pilvenpiirtäjien luhistuessa
olin itsekin hajalla, luhistumaisillani.
Kalenteriin en ole merkinnyt mitään
koko syyskuussa 2001.
Päiväkirjani tuolta ajalta on kateissa.
Mutta muistot ovat jäljellä
utumaisina mieleni hirviöinä.

Kunpa voisi kokonaan unohtaa
joitakin päiviä ja kuukausia.

Asiasta toiseen ja kolmanteen

Päärynäsiideriä naamaan ja voimistelua sormille. Niillä mennään eteenpäin tässä elämässä. Tosin en yhtään laihdu näillä, mutta mieli virkistyy, kun saan sokerivettä ja ajatukseni ruudulle. Kuuntelen RadioDeitä. Siellä on kevyttä jutustelua hengellisistä lauluista ja laulunteosta. Radiotoimittajan naureskelu ärsyttää minua. Se jotenkin on aivan jotain muuta kuin mielialani nyt. En jaksa kuunnella ohjelmaa. Laitan soimaan CD-levyn, jolla Riki Sorsa laulaa Muuttohaukasta, Juha Vainio "Ei ole Kööpenhamina kuin ennen" jne. 1980-luvun hittejä. "häijy harmajainen hai ... mitkä lienee mietteet sen ... " saa minut ajattelemaan kahden vuoden takaista aikaa, kun olin itsemurha-ajatuksissa ja söin yliannoksen lääkkeitä... Tarja Ylitalon laulu "Ei tämä tyttö lempeä anele" saa ajattelemaan parisuhdettani. "Rakasta mua niin että tuntuu" (Matti ja Teppo) laulavat sen, mitä mietin, sanoako miehelleni noin. . . Ei en kestä kuunnella noita lauluja. Ne tuovat kovin paljon hankalia muistoja mieleen. Tukahdutettuja tunteita, salattua rakkautta, kaihoa, ikävää ja sydänsuruja, joita murehdin 1980-luvulla.Podin silloin eksistentiaalista irrallisuuden tunnetta ja tyhjyyttä, joka masensi mieltä ja häipyi vain hetkeksi, kun joku ystävä kävi luonani.

Kun menin naimisiin  yksinäisyyden tunne vaihtui kamppailuksi erilliseksi yksilöksi, pois siitä symbioosista, jossa elimme. Minua häiritsi kokemus, että mieheni eli minun tunteissani sotkien ne omiinsa, niin ettei tiennyt, kumman elämää hän elää, minun elämääni vai omissa unelmissaan. Itse koin, etten täysin ymmärrä omia tunteitani. Yritin järkeillä ja lokeroida kokemuksiani. Turhaa yrittämistä, ítselleen selittämistä; en osannut elää tunteineni mieheni tunneaallokossa. Vuosien myötä hän ei enää tuonut tunteitaan esille. Hän masentui. Koin sen omaksi viakseni. Koska itse olen elänyt suurimman osan elämääni masentuneena, nyt taakkaani lisää se, että ''tartutin taudin" mieheenikin. Me kaksi masentunutta elämme niinkuin taidamme.

Viime aikoina olen tietoisesti ruvennut hymyilemään miehelleni. On ilo nähdä hänen vastahymynsä. Olen ollut turhan totinen ja otan kaikki kovin vakavasti. Minulle tekisi hyvää opetella rupattelemaan kevyesti niinkuin radiontoimittaja RadioDeissä tänään. . .

Kauniit ja rohkeat alkaa MTV3:ssa. TAUKO omien ajatusteni juoksuun. Tunti saippuaoopperaa. . .

Niin, Bill Spencer myi Forrester Creationin R.E.S.T.:lle. Valta vaihtui. Omistajiksi ei tullut Brooge ja Donna Logan. Steffy haluaa eroon Loganeista, Hopestakin. Loganit pois päsmäröimästä. Ihmeen tiiviisti tarina vie mukanaan. Tunti Forresterin muotimaailmaa viitenä päivänä viikosssa toistakymmentä vuotta - vai onko se tullut tullut jo peräti 20 vuotta? Niinkauan kuin minulla on ollut väritelevisio. Minulla oli mustavalkoinen televisio 1970-luvun lopulla. Seurasin siitä Dallasia. Muistatteko sen ohjelman?

Mukavasti tuo televisio vie omaan maailmaansa ja omat pikku murheet kaikkoavat mielestä hetkeksi tullakseen taas vaivaamaan, kun jään yksin tietokoneeni äärelle. Mieheni meni nukkumaan. Hän nukkuu kellon ympäri. Minä nukun katkonaista unta 4-6 tuntia. Herään usein kovin levottomana ja surullisena. Joskus muistan unia, joita olen nähnyt. Viime aikoina uneni ovat olleet sekavia ja mitäänsanomattoman tylsiä. Niistä on jäänyt paha maku mieleen. Tai pitäisikö sanoa paha olo. EI, PAHA OLO on kokonaisvaltaisempi käsite. PAHAN MAUN voi huuhtoa mielestä hymyilemällä peilikuvalleen ja toivomalla jotain kivaa tapahtumaan elämässään. Paha maku häviää, kun antaa unelmilleen vallan mielessään; kun toivoo ja suunnittelee mukavia asioita. Niinkuin vaikka kutsua naisystävät kylään rupattelemaan tai leikkihetki kissojen kanssa tai suukko miehelleni.

HUONO OLO on taas mielestäni fyysistä pahoinvointia; oksennustauti tai päänsärky tai krapula.

Millähän adjektiivilla kutsuisin sitä "huonoa oloa", joka tulee, kun toimii periaatteitaan vastaan, moraalisesti väärin omantunnon alkaessa kolkuttaa mielessä?

Vieras eli ystävä

Hiljaisen varovainen kellonkilahdus ulko-ovella ja sisään tuli hiljainen naisystäväni. Hän puhuu niin hiljaisella äänellä, että tuskin saan selvää, mitä hän kertoo. Joudun usein tarkentamaan, kuulinko oikein. Mutta ei sitä jaksa tunnista toiseen. Kun hän jää katsomaan lehteä, menen tietokoneeni ääreen ja pelaan Facebookin maatilapeliä. Se on ehkä epäkohteliasta vierasta kohtaan. Mutta en nyt jaksa olla korrekti ja hyvä emäntä. Tarjosin hänelle kahvit ja iltapalaa. Ja kun hän ei ollut sittenkään lähdössä pois, kun mieheni meni nukkumaan, petasin hänelle nukkumapaikan olohuoneen lattialle patjalle. Menin itsekin nukkumaan.

Vieraani oli valvoskellut, koska kissat olivat leikkineet hänen ympärillään. Minä nukuin ihmeen hyvin melkein 10 tuntia. Vieraani ja mieheni nukkuivat vielä, kun heräsin ja menin taas pelaamaan tietokoneelle kirjastoon.

Olen varautunut ja jännittynyt. Pelkään, että jotain menee pieleen suhteessa naisystävääni eli vieraaseeni. Minulla on paha aavistus, että hän suuttuu, kun ilmoitan, etten halua hänen jäävän toiseksi yöksi meille.

En vain jaksa vieraita, en edes kymmenien vuosien vanhaa ystävää... Huomaan erakoituneeni niin, että viihdyn paremmin yksin kuin hiljaisen ystävän kanssa. Miten sen sanoisin loukkaamatta häntä, etten halua majoittaa häntä toiseksi yöksi?

Huomaan, että niskahartialihakseni ovat jännittyneet. Kurkkua kuristaa. Ahdistaa. Voin pahoin henkisesti. Oksentaisin, jos se auttaisi...