Ikävää

ÄHH! - - -että on kiusallista ja ikävää, kun nettikaveri ryöpyttää minua ja lukee väärin (=vääristelee)
viestieni sanomia, joita olen lähettänyt hänelle. Ajattelin jo lopettaa vastaamiseni hänen viesteihensä, antaa hänelle porttikiellon - - tai mitähän tekis? Tähän asti on ollut mielenkiintoista lukea, millaisena hän minut näkee. Emme ole koskaan tavanneet ja kuitenkin hän luulee tuntevansa minut läpikotaisin.

Mutta koska viestit vain pahenevat kerta kerralta, on minun jotain tehtävä. Ei kukaan kestä loputtomiin kiroilua ja kieroilua. Olen kuin pieksetty, selkäsärkyinen hermokimppu hänen takiaan. Mikä ensi avuksi kipuun ja mielipahaan?

Ihanat kissamme

(klikkaa kuvia suuremmaksi)

Minä niin haluaisin oranssin tai/ja harmaan, mustaraitaisen kissan mustavalkoisen kissamme Spotin seuraksi. Spot (=Täplä) on vilkas ja hellyydenkipeä kissa. Jos se ei saa kerran päivässä silittelytuokiota, se alkaa vaeltamaan ympäri kotiamme ja lopulta pyörii jaloissamme, kun kävelemme huoneesta toiseen. Tai sitten se hyppää viereen, kun istumme sohvalla. Jos makaan vuoteellani, se hyppää mahani päälle kehräämään. Spot ihan selvästi kaipaa leikkikavereitaan, jotka ovat jo kissojen taivaassa.

Tässä kissojen taivaaseen mennyt ihana kaverimme.

Timi-kissamme jätti meidän perheemme muutama kuukausi sitten. Se sairastui ja lähetettiin kissojen taivaaseen. Jäin kaipaamaan sitä. Suruni on vieläkin suunnaton. Emme saa Timiä takaisin kissojen taivaasta. Mutta jos löytyisi samanlainen nuori kissa Timin tilalle, rakastaisin sitä varmasti yhtä paljon kuin Timiä.

Olen henkeen ja vereen asti kissaihminen. Minulla on ollut kissoja miltei koko elämäni ajan. Ensimmäisen harmaan, mustaraitaisen, valkokauluksisen kissanpennun hain 7-vuotiaana mummolastani. Eetu eli kanssamme 12 vuotta. Eetu oli kaunis ja vilkas kissa rodultaan Eurooppalainen lyhytkarvakissa. Tosin sitä ei rekisteröity. Mutta se oli aikalailla Timin näköinen.

Parhaimmillaan minulla oli 5 kissaa. Alla olevassa kuvassa niistä neljä.

Rennosti päiväunilla.

Kiertelimme kissojemme kanssa monta vuotta kissanäyttelyissä ja saimme montakymmentä sertifikaattia ja monenvärisiä nauhoja, jopa kunniamainintoja.

Nyttemmin emme enää kiertele näyttelyissä. Ikä alkaa painaa enkä jaksaisi matkustaa kaupugista ja maasta toiseen, oleskella näyttelyalueella viikkonloppua ja tapailla näyttelyä katsomaan tulleita ihmisiä. Minulle riittää, kun saan silitellä kissaani/kissojani kotona ja katsella kuvia manalle menneistä kissoistamme. Tosin kiva harrastus tuo kissanäyttelyissä kierteleminen olisi. Mutta matkustamisesta en tykkää. Kissojen kanssa se on aika työlästä. Jos olisi oma auto ja kuski ,niin ehkä sitten.

Ikääntymisen riemua ja surua

Viime tammikuussa suunnittelin mielessäni, että kutsun muutaman ystävän viettämään kanssani synttäreitäni, mutta syntymäpäiväni meni jo ohi. Minä unohdin, että sellainen päiväkin on olemassa. Harvinaista! Yleensä saan syntymäpäivän onnittelukortteja ja ne muistuttavat tuosta asiasta, siis että olen ikääntynyt taas vuoden viime synttärijuhlista. Aina siihen asti, kunnes täytin kuusikymppiset ikääntyminen on ollut kiva asia. Mutta jo pidempään olen surrut, että voi, voi kun tuota ikää kertyy.

Ikääntymisen surun takana on pelko, että tästä heikkenen ja liikuntakyky huonontuu, elämänpiirini kapeutuu ja ehkä tulee monia vanhuuden vaivoja. Mm. KYSin sisätautiosastolla kuntohoitajana työskennellessäni näin monia vanhuksia, jotka olivat kovin avuttomassa tilassa, sairaita ja huonosti liikkuvia, peloissaan ja suruissaan omasta tilastaan. En voinut vuotta pidempään katsella ja autella näitä potilaita kävelemään edes wc:hen asti ja takaisin. Jäin kokonaan pois kuntohoitajan töistä ja siirryin toimistotöihin. Niitä ei sitten riittänyt kauankaan minulle kouluttamattomalle toimistovirkailijalle, koska tietenkin työnantaja otti koulutetun työntekijän tilalleni, kun pätkätyösopimukseni umpeutui. Masennuin ja alkoi pitkä sairasteluputki.

Onneksi siitä kaikesta olen selviytynyt suht-terveiden kirjoihin, mutta miten kääntää ikääntyminen riemulliseksi eikä suru-uutiseksi mielessäni?

Ostohaluja

Tänään katselin Cellbesin ja Selectin postimyyntiluetteloja. Cellbesillä on mukavan näköisiä mekkoja myynnissä. Puntaroin, josko ostaisin mekon. Missähän minä sitä pitäisin. Kotona pidän mieluummin pitkät housut säärien suojana. Mekossa olisi helteellä toki vilpoisampaa, mutta tuleeko niitä helteitä tänä kesänä? Tietysti jossakin juhlatilaisuudessa tai kirkossa olisi varmaan hienompaa esiintyä mekossa kuin pitkiksissä. Mutta pitkikset kauniin tunikan kanssa olis varmaan yhtä hyvä asu juhlatilaisuudessakin.

Selectin luettelosta tilasin sinisen vedettävän ostoskassin ja tyylikkään, pienen lasipöydän, jossa on katseen vangitseva kohokuvioinen riikinkukkoaiheinen lasilevy. Kovasti olisin halunnut tilata myös aurinkokennolla toimivan lyhdyn parvekkeelleni, mutta tämän kuukauden tulot eivät antaneet myöten tälle ostokselle. Katselin ja ihailin pitkään kaunista helmirannekoruakin ja kukkakuvioisia legginsejä. Olisipa rikkaampi ja siis tulot suuremmat niin saisi kaikkea mitä ikinä haluaa...

Tänään olin ahkarana

Sain uuden kirjahyllykön ja sijoitin hyllyille pahvilaatikoissa lojuneita kirjojani. Jo muutama kumarrus pahvilaatikkoon ja ojentautuminen hyllyä kohti sai selkäni kipuilemaan. Oli levättävä vajaan puolituntisen työskentelyn jälkeen ja selällään maaten kipu aina hävisi. Hitaasti työ eteni ja sain kuin sainkin jotain aikaseksi tänään keskiviikkona. Hyvä minä!

Viikot vierivät niin nopeasti etten pysy laskuissa mukana. Hyvä kun pari kolme kertaa kuussa saan aikaseksi kirjoitella tänne blogiini. Monet ovat kyllästyneet ja lopettaneet seuraamisen. Kiva, kun te uusimmat lukijani jätätte "puumerkkejä" tänne.

Itsekin seuraan enää vain vajaata 10 blogia. Aikaisemmin tuli luettua enemmän. Nykyään tulee löhöttyä television äärellä enimmäkseen. Vain ruokakauppa-asioilla tulee ulkoiltua. Olisi liikuttava enemmän, ettei aivan kangistuisi.

Hyvää vointia ja iloista mieltä teille lukijani!
tv. Bamiella

Vapun jälkeen

Tämänvuotinen vappu oli ja meni ihan arkipäivien tapaan tänä koronavirusaikana. Löhösin sohvalla ja katselin televisiota.

Suunnittelin koota palapelikirjahyllyn, jonka ostin ja sain halvalla. Mutta sillä on niin paljon erilaisia muttereita ja ruuveja, etten jaksanut ruveta selvittämään ohjelappusesta, miten ne liitetään ja minne. Joten haaveeksi jäi, että koronakauhu laantuu ja ystäväni uskaltaa tulla luokseni auttelemaan hyllykön kokoamisessa. Olin ollut uskossa, että saan valmiin hyllykön, mutta ei: tuli kolmepakettia levyjä ja kolme pussillista ruuveja, muttereita ym, sälää.

Melkein joka päivä vapun jälkeen olen suunnitellut meneväni ulos auringonpaisteeseen kävelemään, mutta en ole saanut itseäni liikkeelle. Hirveä saamattomuudenpuuska on vallannut mieleni.