Voihan läskivyllit !

Olen harvakseltaan kirjoittanut painonhallinnasta, jota olen yrittänyt toteuttaa elämässäni - huonoin tuloksin. Lueskelin postauksiani aiheesta. Kaikissa 10 postauksessa oli toivoton yrittämisen meininki. Pari vuotta sitten sain 10 kg laihdutettua, mutta nyt tämän kesän ja syksyn aikana kilot ovat tulleet takaisin. Arvaa, harmittaako, kun housut ovat vyötäröltä tiukat eikä kaikki vaatteet sovikaan enää päälle. Alamahani on rupsahtanut ja roikkuu siis kamalana läskivyllinä lantion ympärillä. En enää siedä katsoa itseäni kokovartalopeilistä. Saunaan meno on väkinäistä, kun on kuoriuduttava verhoavista vaatekerroista ja koko kurja totuus näkyy saunan eteisen isosta peilistä.

Mitenköhän tsemppaan taas itseni hoikemmaksi? Kun tämä ikävä painonlisäys vain masentaa mieltäni eikä intoa tai tietoakaan ole siitä, miten saan itseni hoikistumaan, olo on nolo. Avuton huokaus pääsee huuliltani ja kiroan mielessäni kaikki laihdutuskuurit, jotka olen eläessäni käynyt läpi. Aina kilot vain palaavat ja kehoni hyllyy läskeissään kuin upottava suo. En nyt jaksa ajatellakaan mitään laihdutuskuuria, ruokavalioita enkä jaksa lähteä edes kävelylenkille. Pakolliset kauppareissut lähikauppaan ja asioinnit kaupungin keskustassa onnistuvat sentään ja siinä tulee hiukan liikuntaa, kun ramppaan katuja pitkin - huohottaen kuin pikajuna. On työlästä kuljettaa mukanaan 60 kg liikapainoa. Oletkos sinä kävellyt moinen säkki sylissäsi? Se pistää puuskuttamaan. 

Harmituksen vatsamakkara

Tyytyväisyys elämääni meni sen siliän tien, kun otin esille kesäisiä T-paitoja ja sovittelin niitä päälleni. Olivat mokomat tiukkoja alavatsan kohdalta. Lantion ympärys on enemmän kuin viime kesänä. Painoa ei ole enempää, mutta vatsani on läskistynyt. En ole kuntoillut tarpeeksi. Liikuntaa olen harrastanut nyt vain sen, mitä fysioterapeutti neuvoi olkahartialihasten kuntouttamiseksi.

Muistanette, että liukastuin tammikuun lopulla jalkakäytävällä, jossa oli jäiseksi tallattu katu ja lunta pyrytti sille. Vasen olkaluuni murtui kaatumisessa ja se on ollut monta kuukautta kipeä. Vieläkin se kipuilee, kun kättä enemmän liikuttelee. Onneksi kylmäpakkaus auttaa kipuun.

Mutta se alamaha!!! Voi harmituksen vatsamakkara! Se on kasvanut puolen vuoden aikana niin että nyt todella pännii. En tiedä, mistä saisin energiaa kuntouttamaan itseäni niin, että vatsamakkara häviäisi. Paljon kauniita kesävaatteitani on nyt liian tiukkoja - eikä minulla nyt ole varaa ostaa uusia. suurempia vaatteita...

Aika kuluu

Syntymäpäiväni jälkeen olin viisi vuorokautta kylpylähotellissa äitini kanssa. Hän tarvitsee avustajan mm. ruokailutilanteissa, kun otetaan ruokaa tarjoilupöydältä. Hän kävelee rollaattorin kanssa eikä voi kantaa tarjotinta pöytään. Kaikkea muutakin pientä kuten esim. silmätippojen laittoon hän tarvitsee apua. Olin siis hänen avustajanaan tuetulla lomalla kylpylähotellissa. Se oli leppoisa viikko. Sain hoitoja mm. intialaisen päänhieronnan ja puhdistavan kasvohoidon. Päänhieronta auttoi jännityspäänsärkyyni, niin että sitä ei hieronnan jälkeen ole esiintynyt. Kävimme saunomassa. Minä kävin uimassa ja nautiskelemassa porekylvystä. Osallistuin vesivoimisteluun, kuntosaliharjoituksiin, luentoihin ja hemmotteluhoitoihin. Kävimme kävelyllä kylpylähotellin ympärillä. Viikosta jäi hyvä mieli. Ja vaikka söimme vatsamme täyteen herkullisia aterioita, painoni putosi 3 kiloa viikon aikana.



Muutakin touhua on tässä ollut, niin etten ole sitten jaksanut kirjoittaa blogia. Olen yrittänyt siistiä kirjastoa, jossa on myös tietokoneeni. Isot pinot naistenlehtiä, tietokonelehtiä ja Voi hyvin - ym. lääkärilehtiä on pinoittain kirjaston lattialla. Niille ei ole hyllytilaa. Olen yrittänyt lueskella niitä ja heittää pois paperinkeräykseen, muttei pinot ole vielä paljoakaan huvenneet.



Ystäväni muutti uuteen asuntoon. Yks iltapäivä meni siellä katsellessa, kahvitellessa ja keittiön hyllyä järjestellessä. Olin vähän ystävän apuna ja seurana. Harmittaa, kun en ollut oikein virkeimmilläni. Kylpylähotelliviikon jälkeen on pari viikkoa mennyt synttäreiltä jääneitä viinejä maistellen ja siis pikkuhiprakassa. En juonut viinejä humalaan asti, mutta silti kunto ei ollut kovin hyvä touhuamaan muutossa. Olen pahoillani, Ystävä. Minusta ei tainnut olla paljon apua muutossanne.

Tonnikeijusta vedenneidoksi

Nuori, kaunis nainen ui ja sukeltelee vedessä kukkien seassa. Miten ihastuttava kuva löytyikään lehdestä, jonka nimeä en muista. Tavoittamaton unelma minäkuvaksi.


Ennätyspainoisesta, obeesista tädistä vedenneidoksi tai keijukaiseksi pyrkimiseni on varsin työlästä ja vaikeaa. Jos jalkani eivät toimisi, niin varmaan halajaisin innokkaasti ulos. Mutta kun nyt ei, kehtuuttaa, aurinkokin meni jo pilveen ja tuulee. Kohta aurinko laskee ja tulee pimeä. En pidä kävelystä. Aina löydän tekosyitä, miksi en lähde ulos kävelylle. On pakotettava itsensä liikkeelle edes joskus. Tietokoneelta pyrin nousemaan jaloilleni joka tunti ja venyttelen kylkiäni. Olen kerännyt voimisteluohjeita, joita voisi tehdä ilman apuvälineitä. Mutta parin viikon harjoittelun jälkeen minä vain unohdan ohjeet ja harjoittelun. Alan taas jotain toista ohjelmaa jonkin ajan kuluttua, mutta kyllästyn pian siihenkin. Huokaus. … että tämä ihminen on laiska - vai olisiko se päämäärättömyyttä, sinnikkyyden tai kunnianhimon puutetta.

Loppukesällä sain painostani pois 13 kiloa, mutta kilo on tullut takaisin. Jos en pian siirry takaisin kasvisvoittoiseen ravintoon, olen kohta taas ennätyspainossani. Ruoanlaitto ei ole intohimoni. Mielelläni istun valmiiseen pöytään. Mikrouunissa lämmitetyt valmisruoat ovat tulleet tutuiksi, kyllästyksiin asti.

Marraskuun harmaudessa

Lauantaina 5.11. klo 11

Laitan harmaat villasukat jalkaani, koska varpaita paleltaa. Mieltänikin kylmää ja paleltaa. Mikähän lämmittäisi mieltäni? Uusi puku päälläni ei sitä tee, vaikka ilahduin kyllä, kun se nyt mahtui päälleni. Olen laihtunut viime kesästä, jolloin hameen vetoketju ei mennyt kiinni, vaan vatsamakkarani pursuivat vetoketjun raosta. Vatsamakkarani ovat sen verran pienentyneet, että vetoketju ylettyy kiinni juuri ja juuri.


Kirkasvalolamppu loistaa vierelläni, kun tätä kirjoitan. Yritän valolla estää kaamosmasennuksen hiipimisen mieleeni. Saas nähdä auttaako. Huokaus. Huokailen yhtenään. Asiani eivät ole mallillaan, vaan itse asiassa esim. raha-asiat ovat ihan pyllyllään. Asia huolestuttaa minua. Vielä enemmän huolestuttaa uusi diagnoosini, jonka luin lääkereseptistäni. Psykiatri ei diagnoosista puhunut minulle mitään. Miksei puhunut? vai annetaanko minulle vääriä lääkkeitä, joilla on sitäpaitsi ikäviä sivuvaikutuksia mm. käsin vapinaa ja nykäyksiä, vatsavaivoja, pahoinvointia, hiusten lähtöä, päänsärkyä, ajoittaisia nieliemisvaikeuksia; ruoka meinaa mennä väärään kurkkuun.
 

Marraskuun kaamoksessa

Taivas on paksujen, harmaiden pilvien peitossa. Ulkona on hämärää, vaikka kohta on puolipäivä. Laitan harmaat villasukat jalkaani, koska varpaita paleltaa. Mieltänikin kylmää ja paleltaa. Mikähän lämmittäisi mieltäni? Uusi puku päälläni ei sitä tee, vaikka ilahduin kyllä, kun se nyt mahtui päälleni. Olen laihtunut viime kesästä, jolloin hameen vetoketju ei mennyt kiinni, vaan vatsamakkarani pursuivat vetoketjun raosta. Vatsamakkarani ovat sen verran pienentyneet, että vetoketju ylettyy kiinni juuri ja juuri.



Kirkasvalolamppu loistaa vierelläni, kun tätä kirjoitan. Yritän valolla estää kaamosmasennuksen hiipimisen mieleeni. Saas nähdä auttaako. Huokaus. Huokailen yhtenään. Asiani eivät ole mallillaan, vaan itse asiassa esim. raha-asiat ovat ihan pyllyllään. Asia huolestuttaa minua. Vielä enemmän huolestuttaa uusi diagnoosini, jonka luin lääkereseptistäni. Psykiatri ei diagnoosista puhunut minulle mitään. Miksei puhunut? vai annetaanko minulle vääriä lääkkeitä, joilla on sitäpaitsi ikäviä sivuvaikutuksia mm. käsin vapinaa ja nykäyksiä, vatsavaivoja, pahoinvointia, hiusten lähtöä, päänsärkyä, ajoittaisia nieliemisvaikeuksia; ruoka meinaa mennä väärään kurkkuun.

yx tauti paranee, mutta toinen tulee lisäksi

Vähäinenkin liikunta tekee ihmeitä. Säännölliset ruoka-ajat auttavat asiaa. Kuntoutuksessa ollessani painoni lähti tippumaan ja YLLÄTYS, YLLÄTYS, kun viimeksi astuin diagnoosivaakani päälle, se näytti yli 10 kiloa vähemmän kuin ennätyspaino, joka minnulla oli huhtikuussa, keväällä. En ollut uskoa lukemaa, vaan tarkistin, että patterit ovat kunnolla pesässään ja astuin uudelleen vaa'alle. Ja totta se on. Ylipainoa on toistakymmentä kiloa vähemmän.Kiva, kun en ole turhaan pakottanut itseäni liikkeelle, pikku kävelylenkkejä kiertämään. Ruokavalion pienet muutokset varmaan vaikuttavat myös. Oivariini vaihtui Keiju-margariiniksi ja jäätelönsyönti on pannassa.

Ikävä kyllä, kaikki muutkin sokeriset tuotteet ... Lääkärintutkimuksissa todettiin diabetes. Joko kerroin siitä, kuinka se tuntui kuolemantuomiolta kuulla: "Teillä on diabetes."  Olin surusta sekaisin sen illan. Sitten nousi harmi ja suuttumus sekä kysymykset: Miksi minulle vielä tämäkin tauti tuli?

Joulun jälkeen tulevaisuutta kohti

Kuusimetsä, aamupäivän sininen hämärä, mökin ikkunan maisema lumosi minut jouluna. Äidin jutustelu ja veljeni lasten kiljahdukset havahduttivat minut unelmistani ja muistoistani tämänvuotiseen joulupäivään. Jouluaattoillan tapahtumista jäi iloinen mieli ja positiivinen tunnelma mieleeni. Lapset saivat mieluisia lahjoja. Aikuiset hymyilivät ja myhäilivät lapsia seuratessaan. Digikuviksi ja videolle tallentui hämäriä otoksia kynttilöiden ja jouluvalojen loisteesta ja lasten touhuista lahjojen kimpussa.

Turhaan jännitin, miten jaksan sukulaisteni joukossa kolme päivää. Kaikki meni hyvin. Söimme jouluateriat hyvällä ruokahalulla. Mutustelimme suklaata yltäkyllin. Nyt on siirryttävä kevyelle linjalle ja aloitettava uusi elämäntapa ennätyspainoisena. Viimeisiä suklaapaloja mutustellen tässä yritän tsempata itseäni aloittamaan jokapäiväisen liikunnan ja kevyemmän ruoan valmistuksen. Eineksiä pitää tarkkailla, mitkä niistä sopii laihduttajalle. Ehkä Keventäjissä on vinkkejä...Suklaa on jätettävä varmaan kokonaan - tai vähennettävä minimiin - patukka viikossa ...

Vuoden lyhyimmät päivät on takana ja edessä valoisa tulevaisuus. Kesää odotellessa vielä palellaan pakkasessa monta päivää, mutta uskon, että tästä vielä elämä paranee.

Liikuntaprojekti

Syyskuun ensimmäinen viikko on mennyt ja liikuntaprojektin jatkaminen on ollut väkinäistä. En viitsisi, koska en oikein jaksa edes 1o min. lämmittelyjumppaa.

Kävelyä olen harrastanut vain parina päivänä, kun oli asiaa kaupungilla.

Sateisina päivinä en ole saanut itseäni liikkeelle ulos. Tuulen riepottelemaksi vesisateeseen ei tee mieli mennä, ellei ole pakko.

Huokaus. Tätä menoa paino ei putoa grammaakaan. Vaaka näyttää - 400 gr ennätyspainosta. Mutta se on normaalia painonvaihtelua +-400 gr ei ole vielä painonpudotusta eikä välttämättä lihomistakaan, vaan sitä, miten paljon nestettä on/ on poissa elimistöstä. Itse asiassa mun kehossa on monta kiloa turhaa nestettä. Näkeehän sen sormistanikin, kuinka ne pullottavat turvoksissa.



Mistähän sitä motivaatiota jatkuvaan liikuntaharrastukseen saisi? Tarvitsisin sitä aimo annoksen.

Painonpudotus

Tänään punnitsin itseni ja huomasin painon pudonneen ennätyspainosta 2,4 kg. Hienoa! Jotakin hyvää on seurannut tästä rankasta ajasta, lemmikin menetyksestä. Nyt on tartuttava toimeen ja jatkettava painonpudotusta edelleen ihan suunnitelmallisesti. Tuo kilon pudotus tuli suremisen ja nälän katoamisen kylkiäisenä. Söin vähemmän. Suren edelleen kissani kuolemaa. Mutta tunne on hiukan hellittänyt, niin etten ole enää ihan murheen murtama.

Kylpylälomaviikko äidin avustajana tuo monenlaista uutta liikuntaa ja toivottavasti herättää kipinän jokapäiväiseen liikkumiseen, mikä on ollut kateissa tänä kevättalvena. Ohjelmaani olen ajatellut lisätä kuntosalin kerran viikossa. Vähitellen liikuntaa lisäten hyvä tulee.

Rehevät muotoni ovat sairaanloista ylipainoa

Kappas vaan! Eilinen päivä meni niin, ettei siitä muuta muistoa jäänyt mieleen kuin Keventäjissä aloitus. Kirjasin aloituspainon (mikä oli ennätyslukema; en koskaan ole ollut näin lihava), pituuden ja iän sekä päivän aikana syömäni ruuat grammalleen. Sitä nyt sitten harrastan seuraavat kuukaudet siis seuraan syömisiäni, kone laskee kalorit ja minä yritän olla ylittämättä sallittua kalorimäärää.

Niin koville tuo tilanteeni toteaminen ja painonpudotuspäätös otti, että alkoi ahdistaa. Olo oli ihan kuin lapsen kädestä olisi riistetty tikkari. Minä elämää nähnyt mummeli melkein itkin kuin lapsiparka. Hävettää ja naurattaa nyt, mutta niin minun piti eilen ottaa rauhoittava Temesta-pilleri ja kääriydyin huopaan kamarin sängylle lepäämään ja rentoutumaan, jotten olisi ruvennut huutamaan ulos raivoa, jota tunsin itseäni kohtaan: Miksi olen päästänyt itseni lihomaan tällaiseksi läskiksi? En ole ahminut ruokaa, mutta suklaata olen syönyt ja tuo kirottu mirtatsapiini-lääke lihottaa, vaikka sitä vastaan on nesteenpoistolääke.

Olisi kai ollut terveellisempää huutaa ulos raivoa kuin tukahduttaa se rauhoittavaan lääkkeeseen. Nukuin iltapäivällä muutaman tunnin ja söin päivälliseksi banaanin. Illalla menin aikaisin nukkumaan ja nukuin melkein 10 tuntia.

Tänäänkin vielä raivostuttaa ylipaino ja läskimakkarat ympärilläni. Miten ne ovatkaan huomaamatta kietoutuneet rankani ympärille? En ole suostunut näkemään tilannetta ja nyt se on niin paha, että Keventäjän artikkelit suosittelevat yhteydenottoa lääkäriin. Soitin lääkärin ajanvaraukseen, mutta en saanut aikaa. Pyydettiin soittamaan uudestaan perjantaina, kun lääkärini maaliskuun työlista tiedetään. Eli ei sinne lääkäriin vuositarkastus- ja laihdutusasioissa pääse ennen kuin monen viikon kuluttua.

Tulevaisuutta ajatellen

Kävin tutustumassa xtravagansa-laihdutusohjelmaan toiveena päästä alkuun painonpudotuksessa. Mutta se ei taida olla minun juttu - ainakaan vielä. Tuskin jaksan keskittyä ohjelmaan 100%:sti 26 viikkoa. Sanoin esittelijälle, että olen kiinnostunut ohjelmasta, mutta aloittaisin vasta syksyllä, jolloin toivon mukaan jaksan keskittyä asioihin paremmin kuin nyt.

Tosiasiahan on, että innostun asiasta jos toisestakin, mutta pitkäjänteisyyttä puuttuu. Tuossa laihdutusohjelmassa kyllä olisi ryhmä ja ohjaaja tukena motivoimassa. Mutta en luota itseeni, että jaksaisin viedä koko ohjelman läpi kevään kuluessa.

Tässä on sulattelemista ja oivaltamisen tuskaa, kun selvittelen itselleni tunnelukkojani. Onneksi jaksan ajoittain keskittyä lukemiseen. Työn alla siis kirjat Avaa tunnelukkosi ja Skeematerapia. Tarvitsisin terapeutin käymään läpi kanssani näitä asioita, mutta mistäs minä tähän hätään terapeutin saisin?