Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamos. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. tammikuuta 2020

Toivotatko Uutta Vuotta/vuosikymmentä väärin

Rebekka Härkösen kirjoittama artikkeli KALEVA.fi -sivustolla sai aivosoluni sekaisin.
Toivotatko uutta vuotta väärin

Vuosikymmenen  vaihtumisesta on monta määritelmää.

Almanakkatoimiston ajanlaskijoiden mukaan kronologisesti vuosikymmen vaihtuu vasta ensi vuonna 2021.  Minä ja monet muut tavan tallaajat taas olemme sitä mieltä että vuosikymmen vaihtui juuri tässä vuodenvaihteessa 2019-2020.

Onneksi ainakin erikoissuunnittelija Asko Palviainen Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta naurahtaa  vuoden/vuosikymmenen vaihtumis-asiaa selittäessään ja sanoo, ettei häntä ärsytä edes ammattinsa puolesta termin mielivaltainen käyttö. Ajanlaskun mittakaavassa on yksi ja sama, milloin ihmiset juhlivat vuosituhanten, -satojen ja -kymmenten vaihtumista.

Itse en vuodenvaihtumista seurannut sen kummemmin seremonioin. Ajattelin kyllä katsoa televisiosta vuodenvaihtumisohjelmia, mutta väsymykseltäni se ei onnistunut Uuden vuoden yönä.. Onneksi Yle Areenassa on kaikki tallessa nettisivulla Vuosi vaihtuu

Monet vuodet ovat vaihtuneet, vuosituhatkin vaihtui ja silloin niinkuin usein vuodenvaihteessa jokin kamalan ikävä kaipuu iskee mieleeni. Minä haluan täältä (elämästä) pois. Mieluummin alkuvuodesta kuin monen kuukauden päästä. Kaamosmasennukseni vaikeutuu kuukausi kuukaudelta kevättalven kuluessa, kunnes toukokuussa muuttolinnut palaavat ja lehtipuut alkavat viheriöidä lumen sulettua pois.

TULEE KESÄ. Mieleni virkistyy ja ulkona on kiva liikkua. Ei nenä jäädy pakkastuulessa eikä liukkaat kadut ja tiet pakota kulkemaan varovasti. Tuulenhenkäykset tuovat uusia tuoksuja nenään. Sireenit suorastaan huumaavat tuoksullaan ja monet luonnonvaraiset kasvit kukkivat.

Tammikuu, helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu. Syntymäpäiväni vietto ja kevään lumisohjokelit. KAMALAA! Pitääkö ne taas tänä vuonnakin kokea?

Luulin vuosikymmen sitten, etten elä enkä HALUA ELÄÄ vanhuksena. Nyt kun vanhusten hoitoon saattaa tulla parannuksia ja ensimmäiset vanhuuseläkevuodet on kärsitty, toivoni on herännyt, että ehkä sittenkin kannattaa eläkeläismummona kituuttaa täällä. Suomessa sentään edes suunnitellaan vanhustenhoidon parannuksia siellä, missä puutteita on huomattu. Toisilla paikkakunnilla on kiitettävää vanhustenhoitoa, mutta ikävä kyllä olen lukenut ja nähnyt televisiosta, mitä puutteita toisin paikoin Suomessa on huomattu.

Kuntohoitajana työskennellessäni kävin tutustumassa erään sairaalan osastoon, jossa hoidettiin iäkkäitä vanhuspotilaita, jotka makasivat päivästä toiseen vuoteessaan pystymättä istumaan. Vaikka toiset ylösnostettuna pystyivätkin pyörätuolissa istumaan, kaikkia ei ehditty joka päivä auttaa pystyyn. Pissaaminen ja paskomiset "hoidettiin" vaipoilla. Lautasta ei ehditty syöttää tyhjäksi, kun jo toinen potilas odotti vieressä ja tarvitsi apua ties missä. Hoitajia oli liian vähän osastolla. Kuntohoitajia varsinkaan ei ollut.  Oli masentavaa nähdä potilaiden epätoivoiset silmät ja kuunnella puheongelmaisia vanhuksia. En mennyt sille osastolle töihin, vaikka juuri se olisi tarvinnut pari kolme kuntohoitajaa.

Huokaisen helpotuksesta, että työvuoteni ovat ohi. Kukaan tai mikään ei pakota menemään kuntohoitajan hommiin. Silittelen mieluummin puolisoani ja kissojani kuin tuntemattomia, sairaita vanhuksia.

Hirvittää tulevaisuus, jos edessä on vuosia liikuntakyvyttömänä, puheongelmaisena ja sairaana. Alzheimerin tauti voi iskeä tai halvaus viedä huonoon kuntoon. HUI HIRVITYS ajatellakin! Miten nämä ajatukset heräävätkin mieleeni aina näin vuoden alussa.

TOIVON, ettei kukaan sairastuisi em. sairauksiin, että tapahtuisi sellainen mullistus, että kaikki voisivat ELÄÄ TERVEENÄ  ja luonto heräisi kukkimaan ihmisten ja eläinten iloksi ja onneksi
ja että taivaallinen ilo täyttäisi kaikkien mielet, sydämet ja sielut.


maanantai 11. marraskuuta 2019

Marraskuussa kirkasvalon loisteessa

Tänä aamuna aikaisin istuuduin syömään muroja ja juomaan kahvia kirkasvalon loisteessa. Toivon, ettei kaamosmasennus valtaa mieltäni niinkuin useana vuonna marraskuussa on tapahtunut.

Olo on tänä aamuna kyllä ihan pirteä ja olen hyvillä mielin. Mitkään murheet ei vaivaa ja tuntuu mukavalta. Mitä nyt selkälihakset muistuttavat kerran tunnissa, että paras liikkua välillä siis ainakin nousta seisomaan ja kävellä vaikka keittiön ja toimistoni väliä niin ettei mene istumiseksi koko aamu.

Kissat mokomat herättivät taas turhan aikaisin eikä nyt enää klo 6.20 nukuta. Tänään on käytävä apteekissa ostamassa loppumaisillaan olevia mielialalääkkeitä. Niitä ei nyt passaa unohtaa ettei todellakin mieleen iske masennus tai ahdistus tai ne molemmat. Nuo ovat kuin ikävä peikko kurkistelemassa mieleni nurkilla. Turhaan minä pelkään mieleni masentumista. Lääkitys on kohdillaan ja jo kaksi syksyä on mennyt ilman mielialan laskua.

Odotan jo joulua. Ostin koristejoulupukin, joka istuu puutuolilla. Mietin, panisinko sen jo esille. Enpä taida vielä laittaa. Pienen joulukuusen haluaisin pystyttää olohuoneeseen ja sen juurelle sijoittaisin tuon koristejoulupukin. Ajattelin ostaa koristetonttujakin, mutta on tärkeämpiäkin rahareikiä.

Kiva, kun on satanut lunta ja maisema on "valaistunut", ei ole niin pimeää kuin oli aiemmin syksyllä. Ulkoileminen on jäänyt vähiin. Pitäisi pakottaa itsensä kävelylle joka päivä. Harmi kyllä, että tuonne pakkaseen ja tuuleen ei tee mieli lähteä.

torstai 31. lokakuuta 2019

Ruska-aikaa



Syksyn ruska-aikana luonto, varsinkin lehtipuut ovat kauniita.
Punaiset ja oranssin sävyt ihastuttavat minua.
Mutta muuten en syksystä pidä.

Kaamosajasta vielä vähemmän.
Riisutut lehtipuut, rusehtava piharuohikko, ainainen hämäryys,
pimeät aamut ja hämärät päivät
niihin on täällä Suomessa sopeuduttava.

Minua ei kiinosta lähteä ulkoilemaan tuuleen ja sateeseen.
Ensi pakkaset tuntuvat hyytävän kylmiltä.

Sitten kun saadaan lunta ja ilma on kuivempaa,
silloin sää tuntuu mukavammalta ja
viikossa sopeutuu jo pakkasiinkin.

Joulu on kiva juhla.
Sitä alan odottaa jo lokakuun loppupuolella.
Tontut, joulupukki, jouluvalot kaupungilla ja
naapureiden parvekkeella innostavat
jopa leipomaan jotain hyvää.


"Jotkin piparkakkuihin liitetyistä uskomuksista kulkevat kansanperinteessä vielä tänäkin päivänä: Useimmiten näillä uskomuksilla havitellaan onnea, rikkautta ja menestystä.

Aikoinaan esimerkiksi uskottiin, että pitämällä piparkakkua kirkonmenojen ajan taskussa vältyttiin sairauksilta. Kakkuun siunaantui voimaa, ja sitä syömällä välttyi tarttuvilta taudeilta. Luostareiden kahvipöydissä esiintyneiden eläinhahmoisten piparkakkujen tarkoituksena oli taas karjaonnen turvaaminen.

Kristillisessä perinteessä piparkakkujen ja muiden makeiden joululeivonnaisten sanottiin kuvaavan synnitöntä Kristusta, enkelten leipää:"

WIKIPEDIA




Osaisinpa tehdä tällaisen piparkakkutalon.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Hieman rakkautta ja lämpöiset sukat



Marraskuu. Harmaata. Pimeää. Sataa tihuuttaa vettä. Ulos ei viitsi katsoakaan ikkunasta niin musta maisema on.

Mieheni meni nukkumaan jo klo 18.30. Jos minä menisin näin aikaisin nukkumaan, todennäköisesti heräisin pikkutunneilla yön synkimpään pimeyteen.

Uudet vaatteet, jotka ostin Cellbesin postimyyntifirmasta, hain kotiin postista. Nyt ne eivät juuri saaneet minua iloiseksi. Jostakin syystä (tiedän kyllä miksi) mikään ei jaksa innostaa nyt.

Minä vain olen  -  (EN ELÄ).  Vedän toisia villasukkia jalkaani, koska varpaitani paleltaa. Minua kylmää ihan kokonaisvaltaisesti. Koen yksinäisyyttä ja elämä tuntuu ankealta.

No tästä on vain jatkettava. On kehiteltävä itselleen virikkeitä - ja kerjättävä hieman rakkautta sisimpääni  lämmittämään.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Marraskuun kaamoksessa


Taivas on paksujen, harmaiden pilvien peitossa. Ulkona on hämärää, vaikka kohta on puolipäivä. Laitan harmaat villasukat jalkaani, koska varpaita paleltaa. Mieltänikin kylmää ja paleltaa. Mikähän lämmittäisi mieltäni? Uusi puku päälläni ei sitä tee, vaikka ilahduin kyllä, kun se nyt mahtui päälleni. Olen laihtunut viime kesästä, jolloin hameen vetoketju ei mennyt kiinni, vaan vatsamakkarani pursuivat vetoketjun raosta. Vatsamakkarani ovat sen verran pienentyneet, että vetoketju ylettyy kiinni juuri ja juuri.



Kirkasvalolamppu loistaa vierelläni, kun tätä kirjoitan. Yritän valolla estää kaamosmasennuksen hiipimisen mieleeni. Saas nähdä auttaako. Huokaus. Huokailen yhtenään. Asiani eivät ole mallillaan, vaan itse asiassa esim. raha-asiat ovat ihan pyllyllään. Asia huolestuttaa minua. Vielä enemmän huolestuttaa uusi diagnoosini, jonka luin lääkereseptistäni. Psykiatri ei diagnoosista puhunut minulle mitään. Miksei puhunut? vai annetaanko minulle vääriä lääkkeitä, joilla on sitäpaitsi ikäviä sivuvaikutuksia mm. käsin vapinaa ja nykäyksiä, vatsavaivoja, pahoinvointia, hiusten lähtöä, päänsärkyä, ajoittaisia nieliemisvaikeuksia; ruoka meinaa mennä väärään kurkkuun.