Joulu Loppiaisineen on muistoissa. Ostin marras- joulukuussa lahjaksi itselleni Kiinasta vaatteita ja koruja 2-6 euroa/kpl. sain postista tänään 10 pakettia, jotka ovat vielä avaamatta. Pahoin pelkään, etteivät vaatteet sovi päälle. Yhden mekon sain jo aiemmin kokoa XXXXXL (suurempaa ei voinut tilata). Mekko on tiukka. Kuinka pieniä nuo kiinalaiset ovatkaan, ihmettelen. Tuo kokomerkintä on erilainen kuin Suomessa, koska suomalaiset ja ruotsalaiset vaatteet kokoa 2XL sopivat päälleni.
Noo, jos vaatteet eivät sovi mulle niin kaipa niille löytyy joku, jolle ne mahtuvat. Onhan minulla hoikkia tutun tuttuja täällä ja siellä täällä Suomessa, joille niitä vois tarjota.
Kävelin vajaan kilometrin matkan K-Citymarketin aulaan hakemaan niitä paketteja. Läksin reippaasti kotipihalta ja jo 200 metrin päässä kipu oikean polven alapuolella alkoi vaivata. Piti hidastaa vauhtia ja oli pakko seistä noin joka100. askelparin jälkeen ja kuulostella, hellittääkö kipu. Ei hellittänyt. Otin autojen parkkipaikalta tavarakärryn tueksi viimeiselle n.50 metrin matkalle. Laahustin marketin hedelmähyllyille ja heitin kaksi viinirypälepakettia kärryyn. tummia ja ja vihreitä rypäleitä. Etsin nenäliinoja ja jouduin laahustamaan edestakaisin ennenkuin näin myyjän, jolta kysyin, mistä löydän nenäliinoja. Huomasin paperihyllyille mennessä puisia henkareita, joita olen kaivannut. Muoviset taipuilevat paksujen painavien takkieni alla. Ostin siis ne 4 puista Myhome puisia henkareita hintaan 4,99 euroa. Olen tyytyväinen, kun nyt on mahdollisille vierailleni ripustimet, joille asettaa takit.
Kutsun synttäreilleni ainakin 6 tuttavaa+ystävää. Suunnnittelen, mitä heille tarjota. Mitä heille juttelen. Miten ottaa heidät vastaan.
Marketista pois ulko-ovelle kävellessäni polven alapuolella oleva lihas kramppasi ja tuntui kuin joku olisi pistänyt puukolla. Puukon iskuja tuli vähän väliä kävellessäni ulos odottelemaan taksia, jonka tilasin viemään minut kotiin. Pitänee laittaa kylmä kääre kipupaikkaan, jota nyt kotona kuumottaa kuin olis tulessa. Harmittelen, etten ostanut apteekista pakkauksia, jotka voi pakastimessa äkkiä saada kylmäksi. Ostin sieltä vain Buranaa kipuun. Muutossa uuteen asuntoomme sellainen pakkaus, joka minulla oli, on kadonnut. Yhtä jos toistakin on viety alakerran varastoon. Kirjoja laatikoittain jne.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 7. tammikuuta 2020
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Huokaus
ikävä ihminen saa verenpaineeni kohoamaan
media ei ole hyväksi väsyneelle
Flunssakin vaivaa kaikkien muiden kipujen jä särkyjen ohella
aivotärähdys oli sellainen tärsky, ettei pahemmasta väliä
lauantai 3. tammikuuta 2015
Kaihoisaa ja veikeen haikeeta
Kuuntelen Kari Tapiota: Juna kulkee, Kuin taivaisiin, Elämältä kaiken sain - - - ja kuuntelen Jope Ruonansuuta: Enkeleitä toisillemme ja taas Kari Tapiota: Myrskyn jälkeen, Valoon päin, Muisto vain jää, Jälkemme hiekalla. Sitten on konsertissani vuorossa Al Bano Carrisi: Azzurro, Volare ja Chisun Surullisen keijun tarina, Miehistä viis, Sama nainen, Kellä kulta sillä onni. Rainer Friman: Se on salaisuus ja Romanitaiteilijoita vuosien varrelta. Niin tuli täyteen tämän illan musiikkikiintiö.
Aina aika ajoin tekee mieli kuunnella vanhaa, kevyttä musiikkia. Hiukan surumielisiä, suomalaisia tarinoita ihmissuhteista. En olekaan piiiitkään aikaan kuunnellut näitä lauluja. Tuli kovin veikeen haikee mieli. Alkoi tehdä mieli suklaata ja rakastelua. Mutten rohkene lähestyä miestäni. Ujostelen, kainostelen ja istun yksin läppärini äärellä. Surullista! Mieheni sanoi jo hyvät yöt ja meni nukkumaan.
Minun ajatukseni vaipuvat manalan majoille ja on vaikea olo. Kurkkua kuristaa ja lähden keittiöstä hakemaan juotavaa. Sekamehua. Harmittelen, ettei ole viiniä; kuohuvaa, kuplivaa ja makeaa - - -
Olen ollut tässä ennenkin. Olen aiemminkin kipuillut aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani. Tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi.
Olen koko viikon puuhaillut kaikenmoista, mutta mitään en koe saaneeni aikaan. Kämppä on kuin myrskyn jäljiltä, siivoamatta. Olen suunnitellut olohuoneen huonekaluille uutta järjestystä. Mutten ole saanut aikaseksi pyytää naapuriapua raskaiden huonekalujemme siirtelyyn.
Silmiin koskee ja hartiat huutavat armoa. On lopetettava kirjoittelu. . .
Aina aika ajoin tekee mieli kuunnella vanhaa, kevyttä musiikkia. Hiukan surumielisiä, suomalaisia tarinoita ihmissuhteista. En olekaan piiiitkään aikaan kuunnellut näitä lauluja. Tuli kovin veikeen haikee mieli. Alkoi tehdä mieli suklaata ja rakastelua. Mutten rohkene lähestyä miestäni. Ujostelen, kainostelen ja istun yksin läppärini äärellä. Surullista! Mieheni sanoi jo hyvät yöt ja meni nukkumaan.
Minun ajatukseni vaipuvat manalan majoille ja on vaikea olo. Kurkkua kuristaa ja lähden keittiöstä hakemaan juotavaa. Sekamehua. Harmittelen, ettei ole viiniä; kuohuvaa, kuplivaa ja makeaa - - -
Olen ollut tässä ennenkin. Olen aiemminkin kipuillut aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani. Tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi.
Olen koko viikon puuhaillut kaikenmoista, mutta mitään en koe saaneeni aikaan. Kämppä on kuin myrskyn jäljiltä, siivoamatta. Olen suunnitellut olohuoneen huonekaluille uutta järjestystä. Mutten ole saanut aikaseksi pyytää naapuriapua raskaiden huonekalujemme siirtelyyn.
Silmiin koskee ja hartiat huutavat armoa. On lopetettava kirjoittelu. . .
tiistai 16. joulukuuta 2014
Sairaskertomus
Oon ihan romuna. Selkää särkee, oikea jalka kipuilee, vasenta olkavartta jomottaa, sydän lyö epätahtiin. Olen stressaantunut, koska en ole vielä saanut kämppäämme järjestykseen.
Kulkuväylä huoneesta toiseen on sentään selvä. Mutta pussukoita ja laatikoita on siellä täällä vielä. En tiedä, uskallanko panna loput äidin vaatteet (joita ajattelin jonkun voivan käyttää) pesu-koneeseemme pyörimään. Niissä on outo haju, jota epäilen homeeksi.
Pesukone olisi huollettava ja palovaroitin testattava, onko sen patterit kunnossa. Paljon muutakin tehtävää pyörii mielessäni. Mutta joulun takia en aio enempää stressata itseäni. Otin esille pöydällemme joulukoristeita. Levitin punaisen liinan laatikoston päälle. Olen poltellut lämpökynntilöitä tulivuori-kynttilänalustalla. Torttutaikinalevyt panin pakkaseen. Ajattelin ensin heittää ne biojateastiaan... Olen siirrellyt huonekaluja mm. kääntänyt yhden pöydän parempaan asentoon. En ala kertoa, miten monimutkainen toimitus se oli. . .
Stressivatsani huutaa apua. En muistanut mainita siitä lääkärille tänään hänen luonaan käydessäni. Selkäni tutkittiin ja röntgenkuvattiin. Lääkäri sanoi, että seuraavan kerran, jos tulee sydänoireita, pitää mennä heti päivystykseen. Viimeksi sydänkivut kestivät 1½ tuntia, ennenkuin hiipuivat pois.
Sanoin ukkokullalleni, että annettaisko joulun mennä ohi - - - (tarkoitin: tekemättä siitä suurempaa numeroa. Ei joulukuusta, ei valoja parvekkeelle ja ikkunaan. Surullista! En jaksa luoda joulua meille. Äidin kuolema painaa mieltä. Menen peiton alle ja nukun huomisen päivän.
s
Kulkuväylä huoneesta toiseen on sentään selvä. Mutta pussukoita ja laatikoita on siellä täällä vielä. En tiedä, uskallanko panna loput äidin vaatteet (joita ajattelin jonkun voivan käyttää) pesu-koneeseemme pyörimään. Niissä on outo haju, jota epäilen homeeksi.
Pesukone olisi huollettava ja palovaroitin testattava, onko sen patterit kunnossa. Paljon muutakin tehtävää pyörii mielessäni. Mutta joulun takia en aio enempää stressata itseäni. Otin esille pöydällemme joulukoristeita. Levitin punaisen liinan laatikoston päälle. Olen poltellut lämpökynntilöitä tulivuori-kynttilänalustalla. Torttutaikinalevyt panin pakkaseen. Ajattelin ensin heittää ne biojateastiaan... Olen siirrellyt huonekaluja mm. kääntänyt yhden pöydän parempaan asentoon. En ala kertoa, miten monimutkainen toimitus se oli. . .
Stressivatsani huutaa apua. En muistanut mainita siitä lääkärille tänään hänen luonaan käydessäni. Selkäni tutkittiin ja röntgenkuvattiin. Lääkäri sanoi, että seuraavan kerran, jos tulee sydänoireita, pitää mennä heti päivystykseen. Viimeksi sydänkivut kestivät 1½ tuntia, ennenkuin hiipuivat pois.
Sanoin ukkokullalleni, että annettaisko joulun mennä ohi - - - (tarkoitin: tekemättä siitä suurempaa numeroa. Ei joulukuusta, ei valoja parvekkeelle ja ikkunaan. Surullista! En jaksa luoda joulua meille. Äidin kuolema painaa mieltä. Menen peiton alle ja nukun huomisen päivän.
tiistai 11. marraskuuta 2014
Synkkä yö
Synkkä yö
mieleni on musta
olen sairas kaipuusta
ilman lohdutusta
suru jäytää rintaa
kipu pyrkii pintaan
levoton, neuvoton
en kysy hintaa
vaan
pyydän ja kuiskaan:
maksakoon
mitä vaan,
joudan kuolemaan
Tule Manalan Valtias
sinä Kuoleman Ruhtinas
ruumiini polta
sieluni murskaa
muistoni peitä
ilman kyyneleitä
&
Näen enkeleitä
sointuja kuulen
säveleitä
minä tulen, minä lähden
vain Pohjantähden nähden
itken ja rukoilen
syvään huokaillen:
Minun sieluni janoaa
elävää Jumalaa
"Sinun koskiesi pauhussa
syvyys syvyydelle huutaa
kaikki sinun kuohusi ja aaltosi
käyvät minun ylitseni."
"Päivällä Herra säätää armonsa,
ja yöllä minä Hänelle veisaan."
Rukoilen elämäni Jumalaa
murhepukuuni ahdistettuna
"Miksi murehdit minun sieluni
ja miksi olet minussa levoton?
Odota Jumalaa,
sillä vielä minä saan
kiittää ja laulaa
minun kasvojeni apua,
minun Jumalaani."
Ps.42:9,12
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Antakee armoo
Ollapa lintu taivaalla
katsoa maisemaa
laajasti aukeavaa
järviä metsiä vuoria
ihmisten asuntoja taloja
Haluaisin lentää
kauas entää
taivasikävä kaukokaipuu
mieleni vaipuu
maan uumeniin
silmäni kostuu kyyneliin
itku tulee kun mietin, miten pelkäsin lääkärille menoa. Kaksi lääkäriä tutki enkä osannut kertoa mikä vaivaa: lommo päässä, vas. olkavarren lihaskivut, lähimuisti pettää, sanat hukassa, keskittymisvaikeuksia, kosketusarka lanneselkä, tuntopuutoksia jaloissa ajoittain.
Kaupungilla pankkiautomaatilta käännyttyäni huomasin olevani polvillaan otsa asfaltilla. Minä siis kaaduin toukokuisena äitienpäivänä, olin tokkurassa pari kolme viikkoa ja kaatumisesta lähtien olen potenut selkävaivaa; sietämätöntä kipuilua. Istumaan käydessä ja kumartuessa kierrot aiheuttivat "raipan iskuja" lanneselkään. Kaatuessa satutin polvet ja pääni sekä myös oikea kämmen oli pari kolme viikkoa kipeä. Vanha vaiva vasemmassa olkapäässä paheni. Lihakset kipeänä olkavarressa. Olo oli sekava monta viikkoa, muisti pätkii edelleen; en löydä tavaroitani, rintaan koskee ajoittain, vatsa valittaa ruokailun jälkeen.
Kävin tk-lääkärille valittamassa selkävaivaa. Hän kyseli vaivojani turhautuneen näköisenä, myöhemmin huolestuneena. Hän tutki aikansa toisen lääkärin kanssa minua ja määräsi kipulääkkeitä. Soitin tuttavalääkärille. Hän kyseli aivan eri kysymykset. Vastailin, mitä osasin. Tk-lääkärille jäi puhumatta sekavuudesta, unohtelusta, lommosta päässä ja ikävistä itsetuhoaikeista. Turhauduin vaivoihini ja tuskastuin kipuihin niin, että teki mieli murhata itseni. Hirvittää, mitä tuli mieleeni. Olin toivoton, epätoivoinen ja hukassa. Oli vaikeaa keskittyä mihinkään ja hermostuin, kun en tiennyt, mitä tehdä. Olin käynyt tk-lääkärissä ja sairaalan ensiavussa selkäkipuni takia.
Kutsuin kotiin ambulanssin itselleni 22.5.2014.
Ambulanssimies kirjoitti selvityksen tilastani tavattaessa: "MAKAA SÄNGYSSÄ VALITTAA SELKÄSÄRKYÄ, PÄÄKIPUA JA PELKOTILOJA KUN OLI ASUNNON AVAIMET HUKANNUT! LIIKKUMAAN ONNISTUU HYVIN." Ja hoito-ohjeeksi hän kirjoitti: "EI TARVETTA LÄHTEÄ PÄIVYSTYKSEEN, KOSKA SOMAATTINEN KUNTO NORM. JA MIES ASUU POTILAAN KANSSA. SOITETTU ASUSTA LÄÄKÄRILLE JA KIRJATTU ONGELMISTA."
Olin entistä turhautuneempi ja tunsin itseni mitä pahimmaksi valittajaksi ambulanssin lähdettyä meiltä kotoa. Avaimeni katosivat kaatumisrytäkän yhteydessä, mutta löytyivät käsilaukustani oltuaan kateissa toista viikkoa. Tein katoamisilmoituksen löytötavaratoimistoon. Mutta kun avaimet taas olivat laukussani, epäilin muistiani ja huomiokykyäni. Ehkä en vain huomannut niitä laukussani. Sanat olivat hukassa, kärsin paniikkikohtauksista, ensiapumiehelle myönsin, että minulla on itsemurha-ajatuksia.
Kaatuneiden muistopäivää suunnittelin viimeisekseni. Toivoin, että elämäni päättyisi. Mutta pelkäsin puhua ajatuksistani kenellekään tarkemmin. Kun Kaatuneiden muistopäivä oli lopuillaan ja katselin fileointiveitseä muovipaketissa, iski mieleeni pahimmanmoinen paniikki. Katselin HAAVOITETTU-nimistä elokuvaa ja vapisin pelosta. Harmaasta kissastamme ajattelin ensin puhkaista ilmat pellolle. Mutta en saanut sitä kiinni. Se karkasi käsistäni ja raapaisi viisi syvää haavaa oikeaan käteeni.
Kuuntelin musiikkia. Levyä Yölintu kuuntelin toistamiseen, söin voileipää ja join maitoa. Muutama päivä kului hämärän peitossa. Lauantaina 24.5.2014 kirjasin päiväkirjaani: "Olen rauhoittunut nojatuoliin tuulettimen eteen istumaan. On lämmintä, suorastaan helle. Tätä olen odottanut koko talven. Olo on vihdoin tyyntynyt ja apeus poissa."
En uskaltanut lähteä ulos pariin viikkoon. Pelkäsin, että taas kaadun pahasti enkä pääse kotiin. Päänsärky väheni hiljalleen, polvien mustelmat häipyivät, oikea kämmen parani, mutta muisti pätkii edelleen ja selkäsäryt vaivaavat ajoittain kovasti.
Ikävää olla vanha, unohteleva hupakko. Haen sanoja ja käsitteitä. Kirjoitusvihreitä pukkaa tekstiin. Pelottaa, että romahdan täysin. Katastrofin ainekset ovat koossa:
- ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa
- vaikea kirjoittaa
- unohtelen asioita: muistan yhden asian ja unohdan kolme muuta, jotka pyörivät mielessäni
- kipuilen edelleen selkävaivaani
Epätoivoisena rukoilin mielessäni aamulla armoa Jumalalta.
Facebookista bongasin tänään päivällä (maanantaina 16.6.2014) lauluja:
- Vapaampi kuin taivaan lintu
- Puhun Jumalalleni
- Siunauksia
Kuuntelin lauluja ja tulin vakuuttuneeksi, että olen armollisen Jumalan suojissa ja hoidossa. Ei ole tarvetta huolehtia huomisesta. Kyllä minä tästä paranen aikanaan. Mieleni on rauhoittunut ja selkeä taas pitkästä aikaa.
Kaatuneiden muistopäivää suunnittelin viimeisekseni. Toivoin, että elämäni päättyisi. Mutta pelkäsin puhua ajatuksistani kenellekään tarkemmin. Kun Kaatuneiden muistopäivä oli lopuillaan ja katselin fileointiveitseä muovipaketissa, iski mieleeni pahimmanmoinen paniikki. Katselin HAAVOITETTU-nimistä elokuvaa ja vapisin pelosta. Harmaasta kissastamme ajattelin ensin puhkaista ilmat pellolle. Mutta en saanut sitä kiinni. Se karkasi käsistäni ja raapaisi viisi syvää haavaa oikeaan käteeni.
Kuuntelin musiikkia. Levyä Yölintu kuuntelin toistamiseen, söin voileipää ja join maitoa. Muutama päivä kului hämärän peitossa. Lauantaina 24.5.2014 kirjasin päiväkirjaani: "Olen rauhoittunut nojatuoliin tuulettimen eteen istumaan. On lämmintä, suorastaan helle. Tätä olen odottanut koko talven. Olo on vihdoin tyyntynyt ja apeus poissa."
En uskaltanut lähteä ulos pariin viikkoon. Pelkäsin, että taas kaadun pahasti enkä pääse kotiin. Päänsärky väheni hiljalleen, polvien mustelmat häipyivät, oikea kämmen parani, mutta muisti pätkii edelleen ja selkäsäryt vaivaavat ajoittain kovasti.
Ikävää olla vanha, unohteleva hupakko. Haen sanoja ja käsitteitä. Kirjoitusvihreitä pukkaa tekstiin. Pelottaa, että romahdan täysin. Katastrofin ainekset ovat koossa:
- ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa
- vaikea kirjoittaa
- unohtelen asioita: muistan yhden asian ja unohdan kolme muuta, jotka pyörivät mielessäni
- kipuilen edelleen selkävaivaani
Epätoivoisena rukoilin mielessäni aamulla armoa Jumalalta.
Facebookista bongasin tänään päivällä (maanantaina 16.6.2014) lauluja:
- Vapaampi kuin taivaan lintu
- Puhun Jumalalleni
- Siunauksia
Kuuntelin lauluja ja tulin vakuuttuneeksi, että olen armollisen Jumalan suojissa ja hoidossa. Ei ole tarvetta huolehtia huomisesta. Kyllä minä tästä paranen aikanaan. Mieleni on rauhoittunut ja selkeä taas pitkästä aikaa.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
APUA!
Henkensä hädässä nainen meni ensiapupoliklinikalle, istuutui odottamaan vuoroaan lääkäriin, pyöritteli mielessään asioita, joita halusi kertoa tälle eikä saanut sijojaan. Missään tuolissa ei ollut hyvä istua, paareille makaaminen tuntui liioittelulta. Hän käpertyi pehmustetulle tuolille, kirjoitti pari lausetta muistikirjaansa ja kärsivällisesti odotti ja ODOTTI.
Kun hänet viimein kutsuttiin lääkärin puheille, hän sopersi hiljaa: "selkää särkee". Sinipukuinen mies kyseli kysymyksiä ja näytti turhautuneelta. "Sekö se oli varsinainen syy, miksi tulit ensiapuun," hän kysyi. ""Niii-in". Naiselta jäi kertomatta kaatuminen pankkiautomaatin luona, pään vamma, joka auheutti kummallisia oloja. Ystävälääkäri diagnosoi lieväksi aivotärähdykseksi ja arveli että pää olisi kuvattava ja samoin selkä.
"Voitte mennä kotiin ja menkää terveyskeskukseen arvioitavaksi" tuli loppulausunto ensiapuplk:n lääkäriltä. Itkien hän läksi matkeltamaan taksilla kotiin. Viha nousi ja yltyi mielessä eikä hänen todellakaan tehnyt mieli enää mennä terveyskeskukseen, jossa oli jo käynyt valittamassa selkäkipuaan aikaisemmin viikolla. Siellä palpoitiin selkäranka ja etsittiin arkoja kohtia. Peräpää tutkittiin ja todettiin, että tunto on tallella. Hän ei terveyskeskuksessakaan muistanut kertoa kaatumisesta ja pään vammasta.
Sekavana ja shokin partaalla nainen kiemurteli kotona etsien hyvää asentoa ja yrittäen toimia normaalisti kotitöissä. Hän touhusi kuin maaninen potilas yhtä ja toista. Hän maalasi pari taulua, leikitteli kissojansa, siivosi, tiskasi, järjesteli tavaroitaan. Selkäkipu vain paheni ja raipaniskuja tuntui selässä. Kipulääkkeet eivät auttaneet juuri ollenkaan. Tk-lääkärin määräämä Burana 600 jäi ostamatta - ONNEKSI. Se olisi mahdollisessti aiheuttanut verenvuotoa päässä. Ystävälääkäri kielsi sen syömisen kertakaikkiaan. Myöhemmin nainen osti Buranaa ja söi muutaman tabletin. Olo vain paheni.
Nainen oli neuvoton, hädissään ja peloissaan terveydentilastaan ja myös siitä, että kodin avaimet olivat kadoksissa. Hän soitti 112. Ensihoitaja tarkkaili naista, kyseli, mikä vaivaa. Nainen valitti jälleen kerran selkävaivaa ja muisti kertoa päänsärystä ja kaatumisestaan.
Ensihoitaja kirjasi tilan tavattaessa: "MAKAA SÄNGYSSÄ VALITTAA SELKKÄSÄRKYÄ, PÄÄKIPUA JA PELKOTILOJA KUN OLI ASUNNON AVAIMET HUKANNUT! LIIKKUMAAN ONNISTUU HYVIN."
Kun ensihoitaja oli vakuutellut, ettei ole mitään hätää, koska mies on kotona, nainen tunsi itsensä turhista turhimmaksi valittajaksi, istuutui keittiön pöydän ääreen nojaten päätään käsillään. Ensihoitajien lähdettyä nainen käpertyi sikiöasentoon peiton alle ja itki.
Kun hänet viimein kutsuttiin lääkärin puheille, hän sopersi hiljaa: "selkää särkee". Sinipukuinen mies kyseli kysymyksiä ja näytti turhautuneelta. "Sekö se oli varsinainen syy, miksi tulit ensiapuun," hän kysyi. ""Niii-in". Naiselta jäi kertomatta kaatuminen pankkiautomaatin luona, pään vamma, joka auheutti kummallisia oloja. Ystävälääkäri diagnosoi lieväksi aivotärähdykseksi ja arveli että pää olisi kuvattava ja samoin selkä.
"Voitte mennä kotiin ja menkää terveyskeskukseen arvioitavaksi" tuli loppulausunto ensiapuplk:n lääkäriltä. Itkien hän läksi matkeltamaan taksilla kotiin. Viha nousi ja yltyi mielessä eikä hänen todellakaan tehnyt mieli enää mennä terveyskeskukseen, jossa oli jo käynyt valittamassa selkäkipuaan aikaisemmin viikolla. Siellä palpoitiin selkäranka ja etsittiin arkoja kohtia. Peräpää tutkittiin ja todettiin, että tunto on tallella. Hän ei terveyskeskuksessakaan muistanut kertoa kaatumisesta ja pään vammasta.
Sekavana ja shokin partaalla nainen kiemurteli kotona etsien hyvää asentoa ja yrittäen toimia normaalisti kotitöissä. Hän touhusi kuin maaninen potilas yhtä ja toista. Hän maalasi pari taulua, leikitteli kissojansa, siivosi, tiskasi, järjesteli tavaroitaan. Selkäkipu vain paheni ja raipaniskuja tuntui selässä. Kipulääkkeet eivät auttaneet juuri ollenkaan. Tk-lääkärin määräämä Burana 600 jäi ostamatta - ONNEKSI. Se olisi mahdollisessti aiheuttanut verenvuotoa päässä. Ystävälääkäri kielsi sen syömisen kertakaikkiaan. Myöhemmin nainen osti Buranaa ja söi muutaman tabletin. Olo vain paheni.
Nainen oli neuvoton, hädissään ja peloissaan terveydentilastaan ja myös siitä, että kodin avaimet olivat kadoksissa. Hän soitti 112. Ensihoitaja tarkkaili naista, kyseli, mikä vaivaa. Nainen valitti jälleen kerran selkävaivaa ja muisti kertoa päänsärystä ja kaatumisestaan.
Ensihoitaja kirjasi tilan tavattaessa: "MAKAA SÄNGYSSÄ VALITTAA SELKKÄSÄRKYÄ, PÄÄKIPUA JA PELKOTILOJA KUN OLI ASUNNON AVAIMET HUKANNUT! LIIKKUMAAN ONNISTUU HYVIN."
Kun ensihoitaja oli vakuutellut, ettei ole mitään hätää, koska mies on kotona, nainen tunsi itsensä turhista turhimmaksi valittajaksi, istuutui keittiön pöydän ääreen nojaten päätään käsillään. Ensihoitajien lähdettyä nainen käpertyi sikiöasentoon peiton alle ja itki.
torstai 22. toukokuuta 2014
Selkäkipuisena
Olisipa minulla siivet niin lentelisin kauas pois. Tosin koti on niin rakas että tuskin raskin jättää sitä hetkeksikään edes ulkoillakseni kauniissa kesäsäässä auringonpaisteisena päivänä. Selkä vaivaa enemmän kuin koskaan. Itseasiassa en uskalla lähteä enää minnekään. Olen yrittänyt selittää vaivaa kolmelle lääkärille. Yhdelle ensiavussa, toiselle terveyskeskuksessa ja yksityislääkärille. Mistään ei ole apua. Lääkärikammoni vain pahenee. Lommo päässäni pakottaa. Kylmäkääre vähän helpottaa. Verenpaineeni nousee tuhanteen ja sataan, kun ajattelen, ettei minulla ole mitään paikkaa, minne mennä. Itku pääsee, kauhu vie paniikkiin ja olen epätoivoinen.
Heräsin sentään muutaman tunnin yöunien jälkeen enkä uskaltanut käydä enää nukkumaan. Pyörin patjalla lattialla etsien asentoa, jossa voisi kivuttomasti olla ja kuunnella musiikkia ja kirjan Veljeni, Leijonamieli luentaa. Kahden pehmeän patjan päällä oli sentään juuri ja juuri siedettävää olla. Makuuhuoneen patja on kovempi eikä mieleeni tullut laittaa pehmustetta sen päälle.
Perjantaina 23.5.2014
Kipu on miltei poissa. Monta yötä nukuttu kipuisena ja mielessä on pyörinyt tuhat ja 100 asiaa, joista olisi otettava selvää. Hörppään kahvia ja syyttelen itseäni tavaroiden hukkaamisesta. Hörppään kahvia. Olisiko lopetettava tuon piristeen juonti?
On vaikeaa lähteä kaupungille yksin. Mutta jospa puen päälleni, ryhdistäydyn, nostan rintani pystyyn, vedän vatsani sisään, kampaan tukan taakse ja menoksi.
Heräsin sentään muutaman tunnin yöunien jälkeen enkä uskaltanut käydä enää nukkumaan. Pyörin patjalla lattialla etsien asentoa, jossa voisi kivuttomasti olla ja kuunnella musiikkia ja kirjan Veljeni, Leijonamieli luentaa. Kahden pehmeän patjan päällä oli sentään juuri ja juuri siedettävää olla. Makuuhuoneen patja on kovempi eikä mieleeni tullut laittaa pehmustetta sen päälle.
Perjantaina 23.5.2014
Kipu on miltei poissa. Monta yötä nukuttu kipuisena ja mielessä on pyörinyt tuhat ja 100 asiaa, joista olisi otettava selvää. Hörppään kahvia ja syyttelen itseäni tavaroiden hukkaamisesta. Hörppään kahvia. Olisiko lopetettava tuon piristeen juonti?
On vaikeaa lähteä kaupungille yksin. Mutta jospa puen päälleni, ryhdistäydyn, nostan rintani pystyyn, vedän vatsani sisään, kampaan tukan taakse ja menoksi.
torstai 15. toukokuuta 2014
Hyvin menee, mutta menköön
Näin se on nähtävä. Olen saaanut sellaisen tärskyn, että muisti palaa vain pätkittäin päivään, jolloin kävin pankkiautomaatilla kaupungilla. Mustia aukkoja on päivistä sen jälkeen.
Muistan käyneeni viemässä äidille kukkaset. Mieheni puolesta vein liljan anopille ja miniruusu koristakoon äidin pöytää muistuttamassa, että minäkin olen olemassa. Harmittava erehdys tapahtui lahjan valinnassa: vein väärän helminauhan ja korun hänelle.
Mutta sehän on korjattavissa. Vien oikeat korut, kunhan tästä tokenen: Kävin pankkiautomaatilla äidin luota tultuani. En nähnyt kunnolla onko automaatti edes toiminnassa. Olin näkevinäni "otto"-painikkeen, mutta en muita painikkeita. Näytti kovin epäilyttävältä koko koneen näyttö, käännyin ympäri ja - - -mitä sitten tapahtui, en tiedä. Musta hetki vei syövereihinsä.
Kun heräsin pökerryksistä nilkkaan koski, olkavartta särki, kämmenestä tuli verta. Makasin pitkälläni jalkakäytävän asfaltilla. Etsin katseellani laukkuani ja kenkääni. Kenkä oli kaukana takanani. Yritin kääntyä pää jalkopuoleen päin yltääkseni kenkään. Selkään räjähti sellainen kipu, jota en ole aikoihin kokenut. Yritin nousta seisomaan. Olkavartta vihlaisi. Horjuin aikani oikean käden ja vasemman jalan varassa, ponnistellen yhdellä jalalla ja horjahdellen nousin seisomaan. Linkkasin taksiin ja kerroin kotiosoitteeni. Taksikuski tuijotti otsaani ja kysyi jotakin. Toistin osoitteeni. Katsoin taksin peilistä, onko tukka hyvin. Huomasin otsasta tulevan verta. Pyyhin sen nenäliinaani ja ahdistus kuristi kurkkuani. Huolestuneen näköisenä taksimies ajoi kotiovelleni, katsoi, että pääsen sisälle ja hissiin.
Pelkoni muistinmenetyksestä ja tyrmäyksestä saa minut itkemään ja panikoimaan. Torikammoni yhä vain syveni ja kompastukseni saa ajattelemaan niitä monia kaatumisia, joita on tapahtunut kaupungissamme. Tyrmättiiinkö minut ruiskeella, en tiedä. Ehkä kompastuin rappurautaan, mene tiedä.
Muistan käyneeni viemässä äidille kukkaset. Mieheni puolesta vein liljan anopille ja miniruusu koristakoon äidin pöytää muistuttamassa, että minäkin olen olemassa. Harmittava erehdys tapahtui lahjan valinnassa: vein väärän helminauhan ja korun hänelle.
Mutta sehän on korjattavissa. Vien oikeat korut, kunhan tästä tokenen: Kävin pankkiautomaatilla äidin luota tultuani. En nähnyt kunnolla onko automaatti edes toiminnassa. Olin näkevinäni "otto"-painikkeen, mutta en muita painikkeita. Näytti kovin epäilyttävältä koko koneen näyttö, käännyin ympäri ja - - -mitä sitten tapahtui, en tiedä. Musta hetki vei syövereihinsä.
Kun heräsin pökerryksistä nilkkaan koski, olkavartta särki, kämmenestä tuli verta. Makasin pitkälläni jalkakäytävän asfaltilla. Etsin katseellani laukkuani ja kenkääni. Kenkä oli kaukana takanani. Yritin kääntyä pää jalkopuoleen päin yltääkseni kenkään. Selkään räjähti sellainen kipu, jota en ole aikoihin kokenut. Yritin nousta seisomaan. Olkavartta vihlaisi. Horjuin aikani oikean käden ja vasemman jalan varassa, ponnistellen yhdellä jalalla ja horjahdellen nousin seisomaan. Linkkasin taksiin ja kerroin kotiosoitteeni. Taksikuski tuijotti otsaani ja kysyi jotakin. Toistin osoitteeni. Katsoin taksin peilistä, onko tukka hyvin. Huomasin otsasta tulevan verta. Pyyhin sen nenäliinaani ja ahdistus kuristi kurkkuani. Huolestuneen näköisenä taksimies ajoi kotiovelleni, katsoi, että pääsen sisälle ja hissiin.
Pelkoni muistinmenetyksestä ja tyrmäyksestä saa minut itkemään ja panikoimaan. Torikammoni yhä vain syveni ja kompastukseni saa ajattelemaan niitä monia kaatumisia, joita on tapahtunut kaupungissamme. Tyrmättiiinkö minut ruiskeella, en tiedä. Ehkä kompastuin rappurautaan, mene tiedä.
torstai 17. huhtikuuta 2014
Veto poissa
Huokaaaan piiitkään. Olisi mentävä suihkuun, pestävä rasvainen tukka ja yön hiet pois poikkeen, mutta kun en jaksa. Miten se tuntuukin niin kovin työläältä. Puhti on poissa. Energiat hukassa. En saa aikaseksi. Väsyttää - ja tuntuu yhdentekevältä, jotta oiskoon tuo nyt niin tarpeenkaan. Hikoilen niin että kohta kainalot ovat taas hiessä. Siirrän suihkussa käynnin iltaan.
Siirrän muitakin hommia iltaan ja huomiseksi - ja ensi viikolle. Aikaansaamattomuuteni harmittaa hiukan, mutta mitäs tuosta. Olkoon. Samantekevää.
Olen mökkiintynyt. En ole käynyt ulkona moneen päivään. En vaan jaksa ruveta laittamaan kenkiä jalkaan ja vetämään takkia päälle. Murtunut olkaluu ja olkavarren lihakset vihottelevat, vaikka siitä on jo yli vuosi, kun kaaduin olkavarteni päälle liukastuttuani jalkakäytävän jäätiköllä lumipyryssä.
Viihdyn sisällä kotona aivan mainiosti. Lueskelen blogeja ja kirjoja, katselen ja kuuntelen uutisia, leikin kissojen kanssa, teen joitakin kotitöitä ja delegoin osan töistä miehelleni kuten esim, kaupassa ja apteekissa käynnit, kissojen hiekka-astioista paakkujen poiskeräilemisen jne. Kultainen mieheni, miten tulisinkaan toimeen ilman häntä!
Siirrän muitakin hommia iltaan ja huomiseksi - ja ensi viikolle. Aikaansaamattomuuteni harmittaa hiukan, mutta mitäs tuosta. Olkoon. Samantekevää.
Olen mökkiintynyt. En ole käynyt ulkona moneen päivään. En vaan jaksa ruveta laittamaan kenkiä jalkaan ja vetämään takkia päälle. Murtunut olkaluu ja olkavarren lihakset vihottelevat, vaikka siitä on jo yli vuosi, kun kaaduin olkavarteni päälle liukastuttuani jalkakäytävän jäätiköllä lumipyryssä.
Viihdyn sisällä kotona aivan mainiosti. Lueskelen blogeja ja kirjoja, katselen ja kuuntelen uutisia, leikin kissojen kanssa, teen joitakin kotitöitä ja delegoin osan töistä miehelleni kuten esim, kaupassa ja apteekissa käynnit, kissojen hiekka-astioista paakkujen poiskeräilemisen jne. Kultainen mieheni, miten tulisinkaan toimeen ilman häntä!
torstai 3. huhtikuuta 2014
Huominen tulee
Nyt on niin onnellisesti, etten sure sitä, että huomennakin tulee Huominen. Vaikken olekaan yhtä onnellinen nyt kuin aamulla, en ole kuitenkaan menettänyt elämisen toivoa ja odotusta.
Oli aikoja, ei kauankaan sitten, kun kirosin mielessäni, etten ollut jo kuollut. Monta kertaa olen menettänyt toivoni, että elämällä olisi minulle mitään annettavaa tulevaisuudessa. Nyt uskallan vienosti toivoa, että jospa sittenkin saan iloita elämästäni, läheisistäni ja ystävistäni. Ehkäpä joku oudompikin ilahduttaa minua vielä joskus jossakin. En ole menettänyt uskoani valoisaan tulevaisuuteen. Pimeitä päiviä olen viettänyt jo niin monta, että nyt on valoisien aikojen vuoro.
Kunpa vielä oppisin elämään "tässä ja nyt". Voiko sitä vain valita olla onnellinen tähän hetkeen ja näihin olosuhteisiin, jossa elän?
Minullahan on tosiasiassa kaikki hyvin. On jokapäiväinen toimeentulo, puoliso, ystäviä, koti, lemmikkikisssoja, vaatteita joka lähtöön. Olen suhteellisen terve ja ikää on vielä edessä ties kuinka paljon. Voin siis olla tyytyväinen.
Mutta jokin sisimmässäni mättää! En ole täysin tyytyväinen olooni. Jokin hiertää ja aiheuttaa kipua. En vain tiedä, mikä. Olo on nolo, kun en itseäni ymmärrä.
torstai 20. syyskuuta 2012
paniikkia ja päänsärkyä
Keskiviikkoaamuna heräsin klo 6 ja mielessäni oli melkein ensimmäisenä, että minulla on psykiatrin luo meno klo 9:ksi. Käyn suihkussa. Vedän vaatteet päälleni niin nopeasti kuin ne saan. Harmittelen sitä, että lonkkani ovat jäykät ja nilkkasukkien veto jalkoihin on vaikeaa. Jonkin aikaa ähellettyäni saan vaatteeni järjestykseen.
Tulee kiire vessaan. Vihertävä luiru velli sotkee takapuoleni. On pestävä se. Vesi roiskuu lattialle ja niin huomaan, kuinka pölyistä ja likasta vessassa on. Pyyhin lattian kuivaksi. Kun selkääni alkaa särkeä, käyn hakemassa Paratabsin. Lattian pyyhkiminenkö on saanut minut hengästymään ja käteni vapisemaan. Siinä ohessa silmissä vilistää sahalaitaa. Migreenihän tästä puuttuukin, ajattelin. Kipu iski silmien väliin ja oikealle päälaelle. Tuli kuuma ja vaikea olo. Hiostutti. Rintaan alkoi koskea. Sydänkohtausko tähän hätään vielä iskee, ajattelin.
Kävin pitkäkseen vuoteelle. Yritin rentoutua, kuvitella kivut ja ahdistuksen pois. Ihme kyllä nukahdin kymmeneksi minuutiksi.
Mietin, että on mentävä taksilla psykiatrille. Aikaa on kulunut niin, että bussilla en ehdi psykiatriakeskukseen. Otan käteeni puhelimeni. Sahalaita silmissäni haittaa numeroiden etsimistä. Soitan psykiatrille, etten pääse tulemaan tänään. Lääkäriaika laitetaan parin viikon päähän.
Harmittaa. Diagnoosihaastattelu ei etene nyt.
Tulee kiire vessaan. Vihertävä luiru velli sotkee takapuoleni. On pestävä se. Vesi roiskuu lattialle ja niin huomaan, kuinka pölyistä ja likasta vessassa on. Pyyhin lattian kuivaksi. Kun selkääni alkaa särkeä, käyn hakemassa Paratabsin. Lattian pyyhkiminenkö on saanut minut hengästymään ja käteni vapisemaan. Siinä ohessa silmissä vilistää sahalaitaa. Migreenihän tästä puuttuukin, ajattelin. Kipu iski silmien väliin ja oikealle päälaelle. Tuli kuuma ja vaikea olo. Hiostutti. Rintaan alkoi koskea. Sydänkohtausko tähän hätään vielä iskee, ajattelin.
Kävin pitkäkseen vuoteelle. Yritin rentoutua, kuvitella kivut ja ahdistuksen pois. Ihme kyllä nukahdin kymmeneksi minuutiksi.
Mietin, että on mentävä taksilla psykiatrille. Aikaa on kulunut niin, että bussilla en ehdi psykiatriakeskukseen. Otan käteeni puhelimeni. Sahalaita silmissäni haittaa numeroiden etsimistä. Soitan psykiatrille, etten pääse tulemaan tänään. Lääkäriaika laitetaan parin viikon päähän.
Harmittaa. Diagnoosihaastattelu ei etene nyt.
torstai 5. tammikuuta 2012
Odotusta
Elämäni on odotusvaiheessa. Odotan Päätöksiä, joita tekevät minulle tuntemattomat toimihenkilöt. Nieleskelen tyhjää, kun en tiedä, olenko toiminut viisaasti hakiessani heiltä niitä. Tiedän, ettei elämäni suju ongelmitta ilman Myöntäviä Päätöksiä. . .
Anteeksi salaperäisyyteni. Oli kuitenkin kerrottava, että ODOTAN inhimillistä tulevaisuutta ja turvattua elämää. Viime aikoina elämäni on tuntunut olevan hallitsemattomien voimien pyörityksessä. Kaikki langat eivät ole käsissäni.
Pelkään menettäväni sen vähäisenkin terveyteni, joka minulla on jäljellä. Vanhuus/elämäntilanteeni ja/tai liikkumattomuus/lääkitys/sairaus ovat tuoneet vaivoja, joita iäkkäällä äidillänikin on: lonkkavaivoja, selkäkipuja, tasapainohäiriöitä, huimausta, yksinäisyyttä, hahmotushäiriöitä, käsien nykäyksiä, vatsavaivoja, ahdistuneisuutta, unettomuutta - - - en jatka pitkää listaa ikäviä oireita ja ongelmia, kipuja ja vaivoja, jotka rasittavat elämääni.
Anteeksi salaperäisyyteni. Oli kuitenkin kerrottava, että ODOTAN inhimillistä tulevaisuutta ja turvattua elämää. Viime aikoina elämäni on tuntunut olevan hallitsemattomien voimien pyörityksessä. Kaikki langat eivät ole käsissäni.
Pelkään menettäväni sen vähäisenkin terveyteni, joka minulla on jäljellä. Vanhuus/elämäntilanteeni ja/tai liikkumattomuus/lääkitys/sairaus ovat tuoneet vaivoja, joita iäkkäällä äidillänikin on: lonkkavaivoja, selkäkipuja, tasapainohäiriöitä, huimausta, yksinäisyyttä, hahmotushäiriöitä, käsien nykäyksiä, vatsavaivoja, ahdistuneisuutta, unettomuutta - - - en jatka pitkää listaa ikäviä oireita ja ongelmia, kipuja ja vaivoja, jotka rasittavat elämääni.
torstai 22. syyskuuta 2011
Ikäviä muistoja
Harmaa päivä valkeni tänään hyvien unien jälkeen. Onneksi en painajaisia nähnyt, niinkuin pelkäsin illalla tulevani näkemään, koska edellinen yö meni valvoessa ja mieleni oli levoton jo kolmatta päivää. Oli vaikea rentoutua. Selkä oli kipeä, vatsaan koski ja päätä särki. Ajatukseni olivat aikamoisen hajalla valvotun yön jälkeen. Kuulin keskusteleluja ja ihmettelin, kuka puhuu; naapuristako noin hyvin kuulen - ja he puhuvat minusta.
Nyt olo on selkeämpi ja rauhallinen. Huokaan helpotuksesta. Pelkäsin jo sekoavani. Olin ymmällä, kun miesääni muistutti menneistä erehdyksistäni ja nykyisestä huonosta taloudellisesta tilanteestani. Mies (Dick) moitti minua holtittomasta rahankäytöstä ja maksamattomista laskuista jne. Tämä Dick on puhunut minulle ennenkin, kun olin vaipumassa psykoosiin. Pelottava mielentila. Pelkoa ja ahdistusta täynnä. Avuttomuutta ja itsensä hallitsemisen puutetta. Tyhjyyttä ja tuskaa. - Huokaus! En enää koskaan halua kokea samaa kuin joskus vuosia sitten. Olin silloin vihainen itselleni, äidilleni ja monille muille sukulaisilleni ja tuttavilleni. Elämä tuntui viheliäiseltä puurtamiselta päivästä toiseen. Kuolema tuntui ajatuksena helpotukselta ja ainoalta ratkaisulta pois tukalasta tilanteesta, jossa ahdistuneena päivästä päivään yritin selvitä aamusta iltaan. Söin yliannoksia rauhoittavia pillereitä niin että maksa-arvoni kohosivat hälyttäviin lukemiin. Mietin paljonko insuliinia ja rauhoittavia olisi ostettava, että sammuisin elottomaksi...
< huokaus > IKÄVIÄ MUISTOJA ! Mistä ne nyt tulivat mieleeni?
Nyt olo on selkeämpi ja rauhallinen. Huokaan helpotuksesta. Pelkäsin jo sekoavani. Olin ymmällä, kun miesääni muistutti menneistä erehdyksistäni ja nykyisestä huonosta taloudellisesta tilanteestani. Mies (Dick) moitti minua holtittomasta rahankäytöstä ja maksamattomista laskuista jne. Tämä Dick on puhunut minulle ennenkin, kun olin vaipumassa psykoosiin. Pelottava mielentila. Pelkoa ja ahdistusta täynnä. Avuttomuutta ja itsensä hallitsemisen puutetta. Tyhjyyttä ja tuskaa. - Huokaus! En enää koskaan halua kokea samaa kuin joskus vuosia sitten. Olin silloin vihainen itselleni, äidilleni ja monille muille sukulaisilleni ja tuttavilleni. Elämä tuntui viheliäiseltä puurtamiselta päivästä toiseen. Kuolema tuntui ajatuksena helpotukselta ja ainoalta ratkaisulta pois tukalasta tilanteesta, jossa ahdistuneena päivästä päivään yritin selvitä aamusta iltaan. Söin yliannoksia rauhoittavia pillereitä niin että maksa-arvoni kohosivat hälyttäviin lukemiin. Mietin paljonko insuliinia ja rauhoittavia olisi ostettava, että sammuisin elottomaksi...
< huokaus > IKÄVIÄ MUISTOJA ! Mistä ne nyt tulivat mieleeni?
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Murheellista sairaskertomusta
Kiukuttaa ja surettaa, kun en ole kunnossa. Masennusta pukkaa ja paino nousee. En syö paljon päivässä, jotain 1500 kcal, mutta silti en laihdu vaan turvottaa, niin että vaatteet repeää. Muutenkin on mieli maassa, vaikkei mitään aihetta synkistelyyn oikeastaan ole. Tämä on sisäsyntyistä mielenmasennusta. En iloitse juuri mistään. Vaikka luettelen itselleni kaikkea, mitä elämässäni on hyvin, mm. minulla on kiva, tilava koti, mukava mies, ihanat lemmikkikissat, toimeentulo, vaatteita, ruokaa, kaikkea on tarpeeksi. Moni voisi kadehtia elämääni. Miksi minä surkuttelen itseäni?
Vaivat, jotka pitävät minut sisällä kotona, ovat rasitteita, joista en pääse, ellei lääkäri keksi jotain parannuskeinoja. Esim. selkäni kipuilee jo parin kolmen sadan metrin kävelystä niin että tekisi mieleni huutaa kivusta. Ja saunaan ei ole menemistä, ellen ota kipulääkettä. Kuumassa selkäni kipeytyy niin että tuskan hiki tulee otsalle, kun liikun vähänkään. Olisikohan jotain tulehdusta kuluman lisäksi alaselän nikamissa.
Pakkasella hengitys on vaikeaa. Hengitystiet menevät tukkoon pakkasilmassa. Hengästyn ja liikkuminen ei onnistu. Ei tee mieli lähteä ulos kävelemään, vaikka pakkasta ei olisikaan, koska selkä kipeytyy aina lyhyelläkin kävelymatkalla.
Varasin lääkäriajan jo pari kolme viikkoa sitten ja ensi perjantaina 18.3. menen terveyskeskukseen valittamaan vaivojani. Olen kirjoittanut listaa kivuista ja säryistä ym. vaivoista, ettei jäisi kertomatta mitään, mihin tarvitsen nyt apua.
Depressio on hankalin vaiva. En jaksa tehdä mitään kotitöitä. En oikeastaan jaksa edes välittää kissankarvoista matoilla ja pölyhiukkasista tasoilla. Pyykit sain sentään pantua pesukoneeseen ja mieheni ripusti ne kuivumaan. Pitkään pyykkivuori vain kasvoi kylpyhuoneen kaapissa. Lopulta kaikki eivät mahtuneet kaapin laatikkoon vaan pyykkiä alkoi kasaantua kaapin eteen pinoon. Silloin sain jostain sen verran energiaa, että ensiksi alusvaatteita sain pestyä. Kaikki olivatkin jo likaisina.
Mieli maassa on synkkää elää. Mikään ei innosta, mistään ei jaksa iloita, mitään ei jaksa tehdä, kaikki näyttää kovin turhalta ja olen itseeni pettynyt, turhautunut ja suorastaan vihainen. Suututtaa, kun en saa mitään aikaan. Päivät toisensa jälkeen kuluvat eikä juuri mitään muistoja jää. Arki näyttää harmaalta ja mieli mustalta.
Ruokaa en ole laittanut moneen kuukauteen. Valmisruuilla en laihdu vaikka laskin, etten syö kuin 1500 kcal edestä päivässä. Olen turvoksissa, aineenvaihdunta säästöliekillä. Laihdutukseen tarvitsen nyt varmaan ravitsemusterapeutin ja lääkärin apua. Ja liikuntaan tarvitsisin ohjeita, mitä tehdä, että aineenvaihdunta pysyisi vilkkaana, ettei turvottaisi. Vai onko turvotus jostain muusta kuin liikunnan vähyydestä johtuvaa?
Näen painajaisia öisin. Nukun pätkittäistä unta eli heräilen usein. Menen aamuyöllä tv-tuoliin istumaan, koska siinä asennossa on helpompi olla. Pitkällään tuntuu joskus kuin hengitys salpautuisi ja hengitystiet olisivat tukossa. Kun nousen istumaan, hengitys sujuu paremmin. Kun hereillä olo alkaa jo pikkutunneilla aamuyöstä, iltasella kuuden aikaan olen valmis nukkumaan, niin väsynyt olen. Masennuslääke väsyttää entisestään ja iltayön 3-4 tuntia nukun sikeästi.
Painajaisista jää kauhunomainen pelko vaivaamaan joskus pitkälle päivään asti, Tunteesta on vaikea päästä eroon ja yritän karkottaa sitä pelaamalla Facebookin nettipelejä saadakseni jotain muuta ajateltavaa. Enää ei kirjojen tai lehtien lukeminen suju. En jaksa keskittyä tarinoihin ja kertomuksiin. Lukeminen on alkanut tuntua työläältä. Vain nettiyhteisön ystävien kuulumisia olen jaksanut lueskella, mutta viesteihin vastaaminen ja niiden kommentoiminen on jäänyt vähiin.
Vaivat, jotka pitävät minut sisällä kotona, ovat rasitteita, joista en pääse, ellei lääkäri keksi jotain parannuskeinoja. Esim. selkäni kipuilee jo parin kolmen sadan metrin kävelystä niin että tekisi mieleni huutaa kivusta. Ja saunaan ei ole menemistä, ellen ota kipulääkettä. Kuumassa selkäni kipeytyy niin että tuskan hiki tulee otsalle, kun liikun vähänkään. Olisikohan jotain tulehdusta kuluman lisäksi alaselän nikamissa.
Pakkasella hengitys on vaikeaa. Hengitystiet menevät tukkoon pakkasilmassa. Hengästyn ja liikkuminen ei onnistu. Ei tee mieli lähteä ulos kävelemään, vaikka pakkasta ei olisikaan, koska selkä kipeytyy aina lyhyelläkin kävelymatkalla.
Varasin lääkäriajan jo pari kolme viikkoa sitten ja ensi perjantaina 18.3. menen terveyskeskukseen valittamaan vaivojani. Olen kirjoittanut listaa kivuista ja säryistä ym. vaivoista, ettei jäisi kertomatta mitään, mihin tarvitsen nyt apua.
Depressio on hankalin vaiva. En jaksa tehdä mitään kotitöitä. En oikeastaan jaksa edes välittää kissankarvoista matoilla ja pölyhiukkasista tasoilla. Pyykit sain sentään pantua pesukoneeseen ja mieheni ripusti ne kuivumaan. Pitkään pyykkivuori vain kasvoi kylpyhuoneen kaapissa. Lopulta kaikki eivät mahtuneet kaapin laatikkoon vaan pyykkiä alkoi kasaantua kaapin eteen pinoon. Silloin sain jostain sen verran energiaa, että ensiksi alusvaatteita sain pestyä. Kaikki olivatkin jo likaisina.
Mieli maassa on synkkää elää. Mikään ei innosta, mistään ei jaksa iloita, mitään ei jaksa tehdä, kaikki näyttää kovin turhalta ja olen itseeni pettynyt, turhautunut ja suorastaan vihainen. Suututtaa, kun en saa mitään aikaan. Päivät toisensa jälkeen kuluvat eikä juuri mitään muistoja jää. Arki näyttää harmaalta ja mieli mustalta.
Ruokaa en ole laittanut moneen kuukauteen. Valmisruuilla en laihdu vaikka laskin, etten syö kuin 1500 kcal edestä päivässä. Olen turvoksissa, aineenvaihdunta säästöliekillä. Laihdutukseen tarvitsen nyt varmaan ravitsemusterapeutin ja lääkärin apua. Ja liikuntaan tarvitsisin ohjeita, mitä tehdä, että aineenvaihdunta pysyisi vilkkaana, ettei turvottaisi. Vai onko turvotus jostain muusta kuin liikunnan vähyydestä johtuvaa?
Näen painajaisia öisin. Nukun pätkittäistä unta eli heräilen usein. Menen aamuyöllä tv-tuoliin istumaan, koska siinä asennossa on helpompi olla. Pitkällään tuntuu joskus kuin hengitys salpautuisi ja hengitystiet olisivat tukossa. Kun nousen istumaan, hengitys sujuu paremmin. Kun hereillä olo alkaa jo pikkutunneilla aamuyöstä, iltasella kuuden aikaan olen valmis nukkumaan, niin väsynyt olen. Masennuslääke väsyttää entisestään ja iltayön 3-4 tuntia nukun sikeästi.
Painajaisista jää kauhunomainen pelko vaivaamaan joskus pitkälle päivään asti, Tunteesta on vaikea päästä eroon ja yritän karkottaa sitä pelaamalla Facebookin nettipelejä saadakseni jotain muuta ajateltavaa. Enää ei kirjojen tai lehtien lukeminen suju. En jaksa keskittyä tarinoihin ja kertomuksiin. Lukeminen on alkanut tuntua työläältä. Vain nettiyhteisön ystävien kuulumisia olen jaksanut lueskella, mutta viesteihin vastaaminen ja niiden kommentoiminen on jäänyt vähiin.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Päänsärky
AUTSHH !!!
Päätä särkee ja silmät ovat väsyneet kokopäiväisestä näyttöruutuun tuijottamisesta. Olen pelannut facebookin pelejä, ottanut selvää virolaisen pankin lainaehdoista, kirjoittanut viestejä tuttaville ja ystäville sekä maksanut laskuja verkkopankissa. Nyt olen väsynyt ja valmis unten maille. Ei sentään! Ensin katson Kauniit ja rohkeat - jos nyt päänsäryltäni pystyn enää mitään katsomaan. On varmaan otettava särkylääke...
Päätä särkee ja silmät ovat väsyneet kokopäiväisestä näyttöruutuun tuijottamisesta. Olen pelannut facebookin pelejä, ottanut selvää virolaisen pankin lainaehdoista, kirjoittanut viestejä tuttaville ja ystäville sekä maksanut laskuja verkkopankissa. Nyt olen väsynyt ja valmis unten maille. Ei sentään! Ensin katson Kauniit ja rohkeat - jos nyt päänsäryltäni pystyn enää mitään katsomaan. On varmaan otettava särkylääke...
torstai 11. helmikuuta 2010
Kuivahtanut kukka
Unet loppuivat lyhyeen tänä yönä. Kumma kun ei väsytä, vaikka nukuin vain noin 4 tuntia. Selkä kipuilee. Lääkäri sanoi röntgenkuvissa näkyvän kulumaa ja kahden alimmaisen selkänivelen kohdalla nikamien välilevyn rappeuma. Tää on sitten loppuiän vaiva tiedän ennestään. Fysioterapiaan on mentävä opettelemaan selän voimistelua ja josko hänellä olisi jokin hoito kipuun.
Tekisi mieleni kirjoittaa mielialastani, mutta olen jotenkin sanaton enkä oikein löydä käsitteitä kuvaamaan heppoista oloani. En koe olevani vahvasti tässä ja nyt, vaan mieleni lepattaa kuin perhonen yöllä valolampun ympärillä osaamatta lentää pois sen valopiiristä. Tämä on hengellinen ongelmatila. Kaipaan syvällisempää kokemusta Jumalan rakkaudesta. Minua paleltaa henkisesti ja hengellisesti olen kuivahtanut kukka, vailla kastelua.
Menen lukemaan Raamattua, josko sieltä löytyisi sanat, jae ajatuksia, jotka elvyttäisivät kuivan kukan kasvamaan ja kukoistamaan. Yön hiljaisuudessa on hyvä miettiä hengellisiä asioita, rukoilla ja olla yhteydessä Jumalaan.
Tekisi mieleni kirjoittaa mielialastani, mutta olen jotenkin sanaton enkä oikein löydä käsitteitä kuvaamaan heppoista oloani. En koe olevani vahvasti tässä ja nyt, vaan mieleni lepattaa kuin perhonen yöllä valolampun ympärillä osaamatta lentää pois sen valopiiristä. Tämä on hengellinen ongelmatila. Kaipaan syvällisempää kokemusta Jumalan rakkaudesta. Minua paleltaa henkisesti ja hengellisesti olen kuivahtanut kukka, vailla kastelua.
Menen lukemaan Raamattua, josko sieltä löytyisi sanat, jae ajatuksia, jotka elvyttäisivät kuivan kukan kasvamaan ja kukoistamaan. Yön hiljaisuudessa on hyvä miettiä hengellisiä asioita, rukoilla ja olla yhteydessä Jumalaan.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Päivästä päivään
Olen nukkunut paljon, yöllä ja päivällä. Olen lukenut de Mellon Havahtumista, Edmund J. Bournen kirjaa Vapaaksi ahdistuksesta. Työkirja paniikista ja peloista kärsiville, Patrik Borfin kirjaa Löydä tie keveään oloon, Nina Sarellin kirjaa Hoikistu viisaasti ja olen lukenut Raamattua. Pitäisi ehkä keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan, mutta kiinnostukseni herää yhä uudelleen kirjoihin, joita en ole saanut luetuksi loppuun (paitsi Raamatun olen lukenut ainakin viisi kertaa alusta loppuun).
Viisaita, varteenotettavia ajatuksia kussakin kirjassa. Valitettavasti muistini on niin huono, että joudun lukemaan asioita useampaan kertaan ennenkuin ne jäävät muistiini. Aloitin karnosiinin syönnin toiveena, että muistini paranisi ja masennus ei syvenisi tänä syksynä.
Huokaan piiiiitkään. Ei minulla ole mitään mullistavaa kerrottavaa elämästäni. Päivä toisensä jälkeen kuluu tavanomaisesti. Miehelleni sanoin, että mie tykkään siusta. Niin miekii siusta, hän vastasi ja muiskautti suukon suulle. On se vaan ihanaa, että minua rakastetaan - aidolla supisuomalaisella, jäyhällä tavalla. On kiva asua mieheni ja kissojemme kanssa tässä asunnossa, joka on mukavalla paikalla, lähellä kaupungin keskustaa metsän vieressä. Tänä vuonna on jäänyt vähiin metsäpoluilla kuljeskeleminen - tuon pahuksen polven takia. Se oli kipeä koko kesäkuun ja vielä heinäkuussakin. Nyttemmin polvi ei onneksi kipuile enää, vaan voin lyhyitä matkoja kävellä sen kipeytymättä.
Pikkukisulit ovat kasvaneet kovasti. Olohuoneessa on niille enemmän tilaa temmeltää, kun möimme keinutuolin pois. Se oli vaarallinen pitkine jalkoineen. Kumpikin pikukisu jäi tassuineen sen alle vuorollaan. Täplä ontui tassuaan päivän. Timi pääsi vähemmin vaurioin. Mutta ettei lisää onnettomuuksia tapahtuisi, päätimme luopua keinutuolista, josta jäi muistoksi vain keinutuolin matto sohvatyynyn suojaksi lattialle.
Varsinaisia veijareita nuo pikkukisut ovat. Rönsyliljan poikaset ne ovat karsineet melkein kokonaan lattialle ja kuvassakin yx rönsyliljan rönsy on tarkastelun kohteena. Iso Emppukin on kiinnostunut, mitä sille tehtäisiin.
Viisaita, varteenotettavia ajatuksia kussakin kirjassa. Valitettavasti muistini on niin huono, että joudun lukemaan asioita useampaan kertaan ennenkuin ne jäävät muistiini. Aloitin karnosiinin syönnin toiveena, että muistini paranisi ja masennus ei syvenisi tänä syksynä.
Huokaan piiiiitkään. Ei minulla ole mitään mullistavaa kerrottavaa elämästäni. Päivä toisensä jälkeen kuluu tavanomaisesti. Miehelleni sanoin, että mie tykkään siusta. Niin miekii siusta, hän vastasi ja muiskautti suukon suulle. On se vaan ihanaa, että minua rakastetaan - aidolla supisuomalaisella, jäyhällä tavalla. On kiva asua mieheni ja kissojemme kanssa tässä asunnossa, joka on mukavalla paikalla, lähellä kaupungin keskustaa metsän vieressä. Tänä vuonna on jäänyt vähiin metsäpoluilla kuljeskeleminen - tuon pahuksen polven takia. Se oli kipeä koko kesäkuun ja vielä heinäkuussakin. Nyttemmin polvi ei onneksi kipuile enää, vaan voin lyhyitä matkoja kävellä sen kipeytymättä.
Pikkukisulit ovat kasvaneet kovasti. Olohuoneessa on niille enemmän tilaa temmeltää, kun möimme keinutuolin pois. Se oli vaarallinen pitkine jalkoineen. Kumpikin pikukisu jäi tassuineen sen alle vuorollaan. Täplä ontui tassuaan päivän. Timi pääsi vähemmin vaurioin. Mutta ettei lisää onnettomuuksia tapahtuisi, päätimme luopua keinutuolista, josta jäi muistoksi vain keinutuolin matto sohvatyynyn suojaksi lattialle.
Varsinaisia veijareita nuo pikkukisut ovat. Rönsyliljan poikaset ne ovat karsineet melkein kokonaan lattialle ja kuvassakin yx rönsyliljan rönsy on tarkastelun kohteena. Iso Emppukin on kiinnostunut, mitä sille tehtäisiin.
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Maata matava ahdistus
Perjantain ihana saunailta vielä muistoissa istun nyt tietokoneeni äärellä sateista maisemaa katsellen. Pisarat valuvat ikkunaruudulla kuin kyyneleet ikkunan poskilla. Maisema on harmaa ja sateesta utuinen.
Saunaillan leppoisa tunnelma on poissa. Sisälläni kaihertaa itku ja ahdistus. En tiedä, miksi on paha olla. Itku vain kihelmoi silmissä, mutta kyyneleitä ei tule.
...
sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.
... Elina Vaaran runosta Osallinen
Mielen ahdistuneisuus on hivuttava sairaus. "Ahdistuneisuushäiriöitä pidetään yleensä lievinä mielenterveyden häiriöinä ja ne johtavat vain harvoin sairaalahoitoon." Terapia ei ole ahdistuneisuuttani helpottanut. Joitakin perjantai-illan saunomishetkiä lukuunottamatta, voin huonosti: ahdistus puristaa mieltäni kasaan ja tekee elämisestä pakonomaista selviytymistä; mieli kipuilee olemassaolostaan. Olo on kuin pieneen pakettiin käärityllä nukella, joka ei pääse liikkumaan ja on itsessäänkin eloton, ilman auttajaa, ahtaasti käärittynä. Ojentelen käsiäni vain tunteakseni, etten ole paketissa, vaan saan käteni sivulle, ylös ja näppäimistölle takaisin.
Auttaisiko se, että antaisin ahdistuksen rehottaa enkä yrittäisi mitään; en selviytyä, en pärjätä, en yrittää ajatella positiivisesti ...???
Onko teillä arvon lukijani ahdistuneisuutta? Miten te elätte tunteen kanssa? Auttaako siihen jokin muukin kuin lääkkeet, jotka vain turruttavat tunteita.
PS. Tervetuloa Saima lukijoitteni joukkoon!
Saunaillan leppoisa tunnelma on poissa. Sisälläni kaihertaa itku ja ahdistus. En tiedä, miksi on paha olla. Itku vain kihelmoi silmissä, mutta kyyneleitä ei tule.
...
sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.
... Elina Vaaran runosta Osallinen
Mielen ahdistuneisuus on hivuttava sairaus. "Ahdistuneisuushäiriöitä pidetään yleensä lievinä mielenterveyden häiriöinä ja ne johtavat vain harvoin sairaalahoitoon." Terapia ei ole ahdistuneisuuttani helpottanut. Joitakin perjantai-illan saunomishetkiä lukuunottamatta, voin huonosti: ahdistus puristaa mieltäni kasaan ja tekee elämisestä pakonomaista selviytymistä; mieli kipuilee olemassaolostaan. Olo on kuin pieneen pakettiin käärityllä nukella, joka ei pääse liikkumaan ja on itsessäänkin eloton, ilman auttajaa, ahtaasti käärittynä. Ojentelen käsiäni vain tunteakseni, etten ole paketissa, vaan saan käteni sivulle, ylös ja näppäimistölle takaisin.
Auttaisiko se, että antaisin ahdistuksen rehottaa enkä yrittäisi mitään; en selviytyä, en pärjätä, en yrittää ajatella positiivisesti ...???
Onko teillä arvon lukijani ahdistuneisuutta? Miten te elätte tunteen kanssa? Auttaako siihen jokin muukin kuin lääkkeet, jotka vain turruttavat tunteita.
PS. Tervetuloa Saima lukijoitteni joukkoon!
tiistai 18. elokuuta 2009
Voihan pihlajanmarjat!!!!!
Mie en kiroile. En kiroile. Sanon vain VOI PIHLAJANMARJAT! Ja VOIHAN NENÄ! ja HIMSKATTI !!!
Koskee polveen, sydän muljahtelee ja selkää jomottaa. Lisäksi implanttihampaan ien on tulehtunut ja se tuikkii kipua. En pysty ajattelemaan mitään järkevää. Syön antibiootteja ja kipulääkkeitä. Tää on tätä. Antakee armoo! Tarvitsen rauhoittavan lääkkeen, etten kiroilisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)