Vauhdilla elämässä eteenpäin

Ennen joulua oli hetkiä, jolloin olin jo antamassa periksi kaamosväsymykselle. Yks tuttava sai minut tosi alakuloiseksi ja vihaiseksi.  Mieleeni tuli negatiivisia ajatuksia tulevaisuuteni suhteen. Kävi mielessäni niin monta kertaa elämässäni kiertänyt ajatus, etten halua enää lisää päiviä elämääni. "Nyt se on loppu. En jaksa enempää." 

Onneksi pääsin noiden tuhoisten ajatusten yli ja ajattelen taas tulevaisuuttani positiivissemmin. Kyllä minä tartun tuleviin haasteisiin. Tämä mummo ei anna periksi vaan elää vauhdilla eteenpäin elämässä.

Toivotatko Uutta Vuotta/vuosikymmentä väärin

Rebekka Härkösen kirjoittama artikkeli KALEVA.fi -sivustolla sai aivosoluni sekaisin.
Toivotatko uutta vuotta väärin

Vuosikymmenen  vaihtumisesta on monta määritelmää.

Almanakkatoimiston ajanlaskijoiden mukaan kronologisesti vuosikymmen vaihtuu vasta ensi vuonna 2021.  Minä ja monet muut tavan tallaajat taas olemme sitä mieltä että vuosikymmen vaihtui juuri tässä vuodenvaihteessa 2019-2020.

Onneksi ainakin erikoissuunnittelija Asko Palviainen Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta naurahtaa  vuoden/vuosikymmenen vaihtumis-asiaa selittäessään ja sanoo, ettei häntä ärsytä edes ammattinsa puolesta termin mielivaltainen käyttö. Ajanlaskun mittakaavassa on yksi ja sama, milloin ihmiset juhlivat vuosituhanten, -satojen ja -kymmenten vaihtumista.

Itse en vuodenvaihtumista seurannut sen kummemmin seremonioin. Ajattelin kyllä katsoa televisiosta vuodenvaihtumisohjelmia, mutta väsymykseltäni se ei onnistunut Uuden vuoden yönä.. Onneksi Yle Areenassa on kaikki tallessa nettisivulla Vuosi vaihtuu

Monet vuodet ovat vaihtuneet, vuosituhatkin vaihtui ja silloin niinkuin usein vuodenvaihteessa jokin kamalan ikävä kaipuu iskee mieleeni. Minä haluan täältä (elämästä) pois. Mieluummin alkuvuodesta kuin monen kuukauden päästä. Kaamosmasennukseni vaikeutuu kuukausi kuukaudelta kevättalven kuluessa, kunnes toukokuussa muuttolinnut palaavat ja lehtipuut alkavat viheriöidä lumen sulettua pois.

TULEE KESÄ. Mieleni virkistyy ja ulkona on kiva liikkua. Ei nenä jäädy pakkastuulessa eikä liukkaat kadut ja tiet pakota kulkemaan varovasti. Tuulenhenkäykset tuovat uusia tuoksuja nenään. Sireenit suorastaan huumaavat tuoksullaan ja monet luonnonvaraiset kasvit kukkivat.

Tammikuu, helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu. Syntymäpäiväni vietto ja kevään lumisohjokelit. KAMALAA! Pitääkö ne taas tänä vuonnakin kokea?

Luulin vuosikymmen sitten, etten elä enkä HALUA ELÄÄ vanhuksena. Nyt kun vanhusten hoitoon saattaa tulla parannuksia ja ensimmäiset vanhuuseläkevuodet on kärsitty, toivoni on herännyt, että ehkä sittenkin kannattaa eläkeläismummona kituuttaa täällä. Suomessa sentään edes suunnitellaan vanhustenhoidon parannuksia siellä, missä puutteita on huomattu. Toisilla paikkakunnilla on kiitettävää vanhustenhoitoa, mutta ikävä kyllä olen lukenut ja nähnyt televisiosta, mitä puutteita toisin paikoin Suomessa on huomattu.

Kuntohoitajana työskennellessäni kävin tutustumassa erään sairaalan osastoon, jossa hoidettiin iäkkäitä vanhuspotilaita, jotka makasivat päivästä toiseen vuoteessaan pystymättä istumaan. Vaikka toiset ylösnostettuna pystyivätkin pyörätuolissa istumaan, kaikkia ei ehditty joka päivä auttaa pystyyn. Pissaaminen ja paskomiset "hoidettiin" vaipoilla. Lautasta ei ehditty syöttää tyhjäksi, kun jo toinen potilas odotti vieressä ja tarvitsi apua ties missä. Hoitajia oli liian vähän osastolla. Kuntohoitajia varsinkaan ei ollut.  Oli masentavaa nähdä potilaiden epätoivoiset silmät ja kuunnella puheongelmaisia vanhuksia. En mennyt sille osastolle töihin, vaikka juuri se olisi tarvinnut pari kolme kuntohoitajaa.

Huokaisen helpotuksesta, että työvuoteni ovat ohi. Kukaan tai mikään ei pakota menemään kuntohoitajan hommiin. Silittelen mieluummin puolisoani ja kissojani kuin tuntemattomia, sairaita vanhuksia.

Hirvittää tulevaisuus, jos edessä on vuosia liikuntakyvyttömänä, puheongelmaisena ja sairaana. Alzheimerin tauti voi iskeä tai halvaus viedä huonoon kuntoon. HUI HIRVITYS ajatellakin! Miten nämä ajatukset heräävätkin mieleeni aina näin vuoden alussa.

TOIVON, ettei kukaan sairastuisi em. sairauksiin, että tapahtuisi sellainen mullistus, että kaikki voisivat ELÄÄ TERVEENÄ  ja luonto heräisi kukkimaan ihmisten ja eläinten iloksi ja onneksi
ja että taivaallinen ilo täyttäisi kaikkien mielet, sydämet ja sielut.

Joulu on lusittu

Joulu on ohi ja jäänyt muistoihini eräänä tylsimmistä päivistä. Joutilaita päiviä. Ei ollut sellaista joulumieltä kuin ennen. (Johtunee siitä, että suren äitini kuolemaa ja suren sitä, etten enää voi viedä hänelle joululahjoja, -kukkia tai mitään muutakaan, jota suunnittelin viime jouluna vuosi sitten vieväni hänelle. Mutta veinkö, en muista.)

 Muisti pätkii pahemman kerran. Hyvä kun muistan oman nimeni. Olenko tullut vanhaksi vai miksi aistitkaan eivät ole kunnossa. Jouluruoat eivät maistuneet miltään. Tosin söin halukkaasti Servican aterian jouluna. Mutta itku oli kurkussa. Muistelin jouluaterioita, jotka joskus viime vuosituhannella teimme yhdessä mieheni kanssa. Tunsin itseni kovin viluiseksi koko joulun ajan, vaikka vedin päälleni yöpuvun, fleecehousut, fleecetakin ja lämpimän tunikan ja kolmet villasukat.

Oma rakas Mörrimöykkyni oli kovin vaisu kanssani koko joulun. Vain kissat ilahduttivat sekä hänen että minun jouluani. Kissat osaavat olla hellyttäviä ja tulla lähelle, puskea päätään käsiimme ja kerjätä silityksiä. Olen henkeen ja vereen asti "kissaihminen" enkä ymmärrä, että jotkut eivät voi sietää kissoja.

Vielä muutama päivä tätä vuotta ja sitten Uusi Vuosi tuonee uudet tuulet elämäämme. Suunnanmuutos positiiviseempaan suuntaan ja ehkä elämämme alkaa maistua hyvältä, tyydyttävältä ja elämisen arvoiselta. Odotan paljon vuodelta 2015: rakkautta, iloa, mielenrauhaa, uusia ystäviä, entisten ystävieni paluuta elämäämme, yhteyttä uskon sisarien ja -veljien kanssa, "jokapäiväistä leipää" ja ennenkaikkea yhteyttä Jumalani kanssa joka päivä, joka hetki, myös vaikeina aikoina.

Marraskuun harmaudessa

Lauantaina 5.11. klo 11

Laitan harmaat villasukat jalkaani, koska varpaita paleltaa. Mieltänikin kylmää ja paleltaa. Mikähän lämmittäisi mieltäni? Uusi puku päälläni ei sitä tee, vaikka ilahduin kyllä, kun se nyt mahtui päälleni. Olen laihtunut viime kesästä, jolloin hameen vetoketju ei mennyt kiinni, vaan vatsamakkarani pursuivat vetoketjun raosta. Vatsamakkarani ovat sen verran pienentyneet, että vetoketju ylettyy kiinni juuri ja juuri.


Kirkasvalolamppu loistaa vierelläni, kun tätä kirjoitan. Yritän valolla estää kaamosmasennuksen hiipimisen mieleeni. Saas nähdä auttaako. Huokaus. Huokailen yhtenään. Asiani eivät ole mallillaan, vaan itse asiassa esim. raha-asiat ovat ihan pyllyllään. Asia huolestuttaa minua. Vielä enemmän huolestuttaa uusi diagnoosini, jonka luin lääkereseptistäni. Psykiatri ei diagnoosista puhunut minulle mitään. Miksei puhunut? vai annetaanko minulle vääriä lääkkeitä, joilla on sitäpaitsi ikäviä sivuvaikutuksia mm. käsin vapinaa ja nykäyksiä, vatsavaivoja, pahoinvointia, hiusten lähtöä, päänsärkyä, ajoittaisia nieliemisvaikeuksia; ruoka meinaa mennä väärään kurkkuun.
 

vertaistukea väsyneelle

Väsyttää. Tiedän, että ulkoilma piristäisi, mutta en halua kävellä kipeällä jalallani ja syödä kipulääkettä vain saadakseni raitista ilmaa. Käyn parvekkeella ja teen muutaman hengitysharjoituksen siellä. Se saa riittää raitista ilmaa.

Joku katsoo tietenkin kieroon ja pitää saamattomana ja laiskana, ettei edes varttitunnin kävelyä ulkona pikkupakkasessa viitsi kävellä. Huokaus. Miksipä minua ei olisi moitittu!

Fyysisen väsymyksen ohella olen henkisesti väsynyt olemaan jonkinlaisessa paketissa, sidottuna tai purkissa, josta ilma loppuu. En tiedä, mikä tähän tilaan auttaisi. En tiedä, mikä minua sitoo esim. puhumattomuuteen ja yksinäisyyteen nettiyhteisön pariin pois kontakteista käsituntumalla lähellä oleviin ihmisiin. Olen kuin karhu talviunilla pesässään. Nukun paljon. Yöunet ovat kellon ympäri ja päivälläkin torkun tunnin pari. Valvellaoloajan roikun netissä ja katson televisiota sekä luen lehtiä ja kirjoja.

Kaipaan keskustelua. Mutta en ole kovin aktiivinen aloittamaan keskustelua esim. mieheni kanssa. Hän on samalla tavoin yksin ja lamaannuksissa. Tosin hän käy kodin ulkopuolella ruokakaupassa ja apteekissa. Häpeän tunnustaa, että laitoin hänet omalle apteekkiasialleni tänään ja tällä viikolla en siis ole jatkanut projektiani virastoissa-asioimisahdistuksen poistamiseksi. En jaksa. Luovutan. Joskus myöhemmin tsemppaan taas käymällä ahdistusta aiheuttavissa paikoissa, kuten apteekissa, postissa, pankissa ja lääkärissä.

Jo viisi kuukautta olen sinnitellyt kipeän polveni kanssa. Pitäisi käydä lääkärissä ja tutkia, mikä polveani vaivaa. Mutta meneehän tuo kipulääkkeiden kanssa...

Kaipaan vertaistukea. Saankohan lähdettyä huomenna tai perjantaina hakemaan keskusteluseuraa? Se on ponnistus, mutta kannattaisi kyllä. Oman elämäni virikkeellisyyden ja oman ajatteluni laajentamisen takia. Että puhuisin jonkun kanssa enkä vain pyörittelisi omia ajatuksiani päässäni...

Varovasti kuulostellen kaamoksessa

Varovasti kuulostellen vointiani astun uuteen päivään. Pikkuystäväni poismeno ei enää aiheuta itkuun tyrskähdyksiä, vaan huokailen ja otan uuden päivän vastaan niinkuin se tulee: harmaana, sumuisena ja pimeänä. Kaamos väsyttää minua. En jaksa ottautua mihinkään hommaan. Kotityöt ovat jääneet tekemättä. Eniten häiritsee vessan siivottomuus, mutta annan senkin olla sellaisenaan ja odotan, että siivooja siistii sen.

Olen lamassa, lamaantunut, voimaton ja aloitekyvytön. Harmittaa tämä saamattomuus. Mutta vain totean, että näin elämäni menee nyt: maaten sängyllä pitkiä päiväunia kuunnellen radiota puolella korvalla. Yöunet nukahtamis- ja rauhoittavien lääkkeiden avulla. Aamullakin väsynyt enkä jaksa mihinkään ottautua. Edes aamukahvia en saa keitettyä. En vain jaksa vaivautua, vaikka mieli tekee saada kahvia. Odotan, että mieheni herää ja alkaa touhuta keittiössä.

Syön tummaa suklaata lohdukkeena elämän harmauteen. Makuaistini virittäytyy vastaanottamaan makean herkun. Edes tästä vähän nautin - suussasulavasta rasvaisen makeasta mönjästä, joka lihottaa minut ennätyslukemiin. Suunnittelen ostavani paljon Geisha-paloja ja Fazerin sinistä jouluksi naposteltavaksi.

Ehkä hotellikylpylässä viettämämme lepoloma virkistää mieltäni, niin että pääsen elämässäni tasapainoon. Nyt olen kallella kypärin ja pahasti masentunut. Ehkä en pääse nettiin hotellista, joten kirjoitteluuni tulee tauko.


Hyvää joulua ystävät ja nettituttavat! Viettäkää aikaa rakkaittenne kanssa. Voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä!