lauantai 30. toukokuuta 2020

Ikävää

ÄHH! - - -että on kiusallista ja ikävää, kun nettikaveri ryöpyttää minua ja lukee väärin (=vääristelee)
viestieni sanomia, joita olen lähettänyt hänelle. Ajattelin jo lopettaa vastaamiseni hänen viesteihensä, antaa hänelle porttikiellon - - tai mitähän tekis? Tähän asti on ollut mielenkiintoista lukea, millaisena hän minut näkee. Emme ole koskaan tavanneet ja kuitenkin hän luulee tuntevansa minut läpikotaisin.

Mutta koska viestit vain pahenevat kerta kerralta, on minun jotain tehtävä. Ei kukaan kestä loputtomiin kiroilua ja kieroilua. Olen kuin pieksetty, selkäsärkyinen hermokimppu hänen takiaan. Mikä ensi avuksi kipuun ja mielipahaan?


sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Ihanat kissamme

(klikkaa kuvia suuremmaksi)

Minä niin haluaisin oranssin tai/ja harmaan, mustaraitaisen kissan mustavalkoisen kissamme Spotin seuraksi. Spot (=Täplä) on vilkas ja hellyydenkipeä kissa. Jos se ei saa kerran päivässä silittelytuokiota, se alkaa vaeltamaan ympäri kotiamme ja lopulta pyörii jaloissamme, kun kävelemme huoneesta toiseen. Tai sitten se hyppää viereen, kun istumme sohvalla. Jos makaan vuoteellani, se hyppää mahani päälle kehräämään. Spot ihan selvästi kaipaa leikkikavereitaan, jotka ovat jo kissojen taivaassa.




Tässä kissojen taivaaseen mennyt ihana kaverimme.




Timi-kissamme jätti meidän perheemme muutama kuukausi sitten. Se sairastui ja lähetettiin kissojen taivaaseen. Jäin kaipaamaan sitä. Suruni on vieläkin suunnaton. Emme saa Timiä takaisin kissojen taivaasta. Mutta jos löytyisi samanlainen nuori kissa Timin tilalle, rakastaisin sitä varmasti yhtä paljon kuin Timiä.

Olen henkeen ja vereen asti kissaihminen. Minulla on ollut kissoja miltei koko elämäni ajan. Ensimmäisen harmaan, mustaraitaisen, valkokauluksisen kissanpennun hain 7-vuotiaana mummolastani. Eetu eli kanssamme 12 vuotta. Eetu oli kaunis ja vilkas kissa rodultaan Eurooppalainen lyhytkarvakissa. Tosin sitä ei rekisteröity. Mutta se oli aikalailla Timin näköinen.

Parhaimmillaan minulla oli 5 kissaa. Alla olevassa kuvassa niistä neljä.


Rennosti päiväunilla.

Kiertelimme kissojemme kanssa monta vuotta kissanäyttelyissä ja saimme montakymmentä sertifikaattia ja monenvärisiä nauhoja, jopa kunniamainintoja.

Nyttemmin emme enää kiertele näyttelyissä. Ikä alkaa painaa enkä jaksaisi matkustaa kaupugista ja maasta toiseen, oleskella näyttelyalueella viikkonloppua ja tapailla näyttelyä katsomaan tulleita ihmisiä. Minulle riittää, kun saan silitellä kissaani/kissojani kotona ja katsella kuvia manalle menneistä kissoistamme. Tosin kiva harrastus tuo kissanäyttelyissä kierteleminen olisi. Mutta matkustamisesta en tykkää. Kissojen kanssa se on aika työlästä. Jos olisi oma auto ja kuski ,niin ehkä sitten.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Ikääntymisen riemua ja surua

Viime tammikuussa suunnittelin mielessäni, että kutsun muutaman ystävän viettämään kanssani synttäreitäni, mutta syntymäpäiväni meni jo ohi. Minä unohdin, että sellainen päiväkin on olemassa. Harvinaista! Yleensä saan syntymäpäivän onnittelukortteja ja ne muistuttavat tuosta asiasta, siis että olen ikääntynyt taas vuoden viime synttärijuhlista. Aina siihen asti, kunnes täytin kuusikymppiset ikääntyminen on ollut kiva asia. Mutta jo pidempään olen surrut, että voi, voi kun tuota ikää kertyy.

Ikääntymisen surun takana on pelko, että tästä heikkenen ja liikuntakyky huonontuu, elämänpiirini kapeutuu ja ehkä tulee monia vanhuuden vaivoja. Mm. KYSin sisätautiosastolla kuntohoitajana työskennellessäni näin monia vanhuksia, jotka olivat kovin avuttomassa tilassa, sairaita ja huonosti liikkuvia, peloissaan ja suruissaan omasta tilastaan. En voinut vuotta pidempään katsella ja autella näitä potilaita kävelemään edes wc:hen asti ja takaisin. Jäin kokonaan pois kuntohoitajan töistä ja siirryin toimistotöihin. Niitä ei sitten riittänyt kauankaan minulle kouluttamattomalle toimistovirkailijalle, koska tietenkin työnantaja otti koulutetun työntekijän tilalleni, kun pätkätyösopimukseni umpeutui. Masennuin ja alkoi pitkä sairasteluputki.

Onneksi siitä kaikesta olen selviytynyt suht-terveiden kirjoihin, mutta miten kääntää ikääntyminen riemulliseksi eikä suru-uutiseksi mielessäni?

perjantai 15. toukokuuta 2020

Ostohaluja

Tänään katselin Cellbesin ja Selectin postimyyntiluetteloja. Cellbesillä on mukavan näköisiä mekkoja myynnissä. Puntaroin, josko ostaisin mekon. Missähän minä sitä pitäisin. Kotona pidän mieluummin pitkät housut säärien suojana. Mekossa olisi helteellä toki vilpoisampaa, mutta tuleeko niitä helteitä tänä kesänä? Tietysti jossakin juhlatilaisuudessa tai kirkossa olisi varmaan hienompaa esiintyä mekossa kuin pitkiksissä. Mutta pitkikset kauniin tunikan kanssa olis varmaan yhtä hyvä asu juhlatilaisuudessakin.

Selectin luettelosta tilasin sinisen vedettävän ostoskassin ja tyylikkään, pienen lasipöydän, jossa on katseen vangitseva kohokuvioinen riikinkukkoaiheinen lasilevy. Kovasti olisin halunnut tilata myös aurinkokennolla toimivan lyhdyn parvekkeelleni, mutta tämän kuukauden tulot eivät antaneet myöten tälle ostokselle. Katselin ja ihailin pitkään kaunista helmirannekoruakin ja kukkakuvioisia legginsejä. Olisipa rikkaampi ja siis tulot suuremmat niin saisi kaikkea mitä ikinä haluaa...

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Tänään olin ahkarana

Sain uuden kirjahyllykön ja sijoitin hyllyille pahvilaatikoissa lojuneita kirjojani. Jo muutama kumarrus pahvilaatikkoon ja ojentautuminen hyllyä kohti sai selkäni kipuilemaan. Oli levättävä vajaan puolituntisen työskentelyn jälkeen ja selällään maaten kipu aina hävisi. Hitaasti työ eteni ja sain kuin sainkin jotain aikaseksi tänään keskiviikkona. Hyvä minä!

Viikot vierivät niin nopeasti etten pysy laskuissa mukana. Hyvä kun pari kolme kertaa kuussa saan aikaseksi kirjoitella tänne blogiini. Monet ovat kyllästyneet ja lopettaneet seuraamisen. Kiva, kun te uusimmat lukijani jätätte "puumerkkejä" tänne.

Itsekin seuraan enää vain vajaata 10 blogia. Aikaisemmin tuli luettua enemmän. Nykyään tulee löhöttyä television äärellä enimmäkseen. Vain ruokakauppa-asioilla tulee ulkoiltua. Olisi liikuttava enemmän, ettei aivan kangistuisi.

Hyvää vointia ja iloista mieltä teille lukijani!
tv. Bamiella


tiistai 5. toukokuuta 2020

Vapun jälkeen

Tämänvuotinen vappu oli ja meni ihan arkipäivien tapaan tänä koronavirusaikana. Löhösin sohvalla ja katselin televisiota.

Suunnittelin koota palapelikirjahyllyn, jonka ostin ja sain halvalla. Mutta sillä on niin paljon erilaisia muttereita ja ruuveja, etten jaksanut ruveta selvittämään ohjelappusesta, miten ne liitetään ja minne. Joten haaveeksi jäi, että koronakauhu laantuu ja ystäväni uskaltaa tulla luokseni auttelemaan hyllykön kokoamisessa. Olin ollut uskossa, että saan valmiin hyllykön, mutta ei: tuli kolmepakettia levyjä ja kolme pussillista ruuveja, muttereita ym, sälää.

Melkein joka päivä vapun jälkeen olen suunnitellut meneväni ulos auringonpaisteeseen kävelemään, mutta en ole saanut itseäni liikkeelle. Hirveä saamattomuudenpuuska on vallannut mieleni.


tiistai 28. huhtikuuta 2020

Vappua odotellessa

Pitkäperjantai, lankalauantai ja pääsiäinenkin menivät muistoja jättämättä. Ei, en juopotellut. Katselin vain koronauutisia televisiosta ja löhösin sohvalla. 

Nyt sitten odotellaan virtuaalivapunviettoa television äärellä. Kaikkien aikojen etävappua juhlitaan kotona virtuaalitodellisuudessa. No eipä se paljoa muuta mun vappujenviettotraditiota. Television äärellä olen ennenkin vappua viettänyt - munkkeja mutustellen ja simaa siemaisten. Tulevana vappuna saatan seurata vapputapahtumia myös läppärillä netistä.






lauantai 11. huhtikuuta 2020

Lankalauantaina

On lankalauantai. Nimi tulee siitä, kun ennen muinoin maataloudessa pestiin ja värjättiin talven aikana kerätyt langat lankalauantaina

Pohjanmaalla lankalauantaina noidat mellastivat navetoissa loitsimassa taloon huonoa karjaonnea: Tätä alettiin torjua polttamalla kokkoja

Meidän lankalauantai on mennyt ihan vain televisiota katsellen. Ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Ei mitään uutta. Ihan tavanomaista kotona oloa.

Suren Timi-kissamme poistumista luotamme. Se meni niin huonoon kuntoon, että veimme sen eläinlääkäriin, joka antoi sille eutanasian. NYYH! Siitä on noin kaksi viikkoa ja vieläkin kyyneleet tulevat silmiini. Siitä tämä minun mitäänsanomattoman tyhjä olo johtunee. Olen apea ja vetämätön.

Onneksi mustavalkoinen Täplä-kissamme on terve ja pirteä. Se käy luonamme kiehnaamassa ja puskee eloa meidän elämäämme.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Hupsista ja ohoh kuinka aika kiitää

Helmikuu mennä huiteli ohi niin lujaa vauhtia, etten kerennyt kirjoittamaan tänne mitään. Ei minulla ole mitään ylimääräisiä projekteja meneillään niin että aika olisi kulunut niihin. En oikein muista, miten nää viime viikot ovat kuluneet. Minun muistihäiriöni on kehittynyt niihin mittoihin, että hakeuduin muistitesteihin terveyskeskukseen. Mutta ei siinä mitään kovin hälyttävää tullut esille.

Kuitenkin päivittäisissä toimissani olen usein niin hukassa, että minua on alkanut huolestuttaa aikalailla. Eikö tälle häiriölle ole mitään tehtävissä? Olisiko jokin lääkitys paikallaan? Uusi aika tk-lääkäriin on maaliskuussa. Pitänee kirjoittaa paperille koko huolikertymä, joka painaa mieltäni.

Tähän mennessä melkein kaikki lääkärissäkäynnit ovat olleet niin lyhyitä, etten ole päässyt kuin alkuun huolieni kertomisessa. Viimeksi aikaa oli varattu enemmän kuin tavallisesti, mutta minä aloin panikoimaan ja pakenin vastaanotolta ennen aikojaan. Harmittaa hirvittävästi, sillä papereihini on ilmeisesti tullut maininta vastaanotolta poistumisesta ennen kuin aikani on käytetty kokonaan. Kun tilasin uutta lääkäriaikaa, tk-virkailija kysyi aika tiukasti, miksen viime kerralla ottanut puheeksi kaikkea, mitä on mielessäni. Hämäännyin kysymyksestä niin, etten osannut vastata juuri mitään. Sopertelin jotakin avuttomana ja tuntui kuin armosta sain uuden lääkärinajan maaliskuulle.

Niinpä sitten on tässä aikaa kirjoittaa vaikka puoli romaania vaivoistani. Aikaa seuraavalle lääkärin-vastaanottoajalle on noin 1½ kuukautta.

Ajattelin lukea artikkelin VERENPAINEEN NOUSU VASTAANOTOLLA JOHTUU GEENEISTÄ
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/verenpaineen-nousu-vastaanotolla-johtuu-geeneista-kertoo-suomalaistutkimus-valkotakki-ilmio-ei-olekaan-korvien-valissa-1.2988983

torstai 16. tammikuuta 2020

Joutsenlampi

Vuoden kulttuuripläjäys koettu huokaillen ihastuksesta. St Petersburg Balettiteatteri esitti  P.I.Tsaikovskin musiikin tahtiin baletin Joutsenlampi. Libretto: Vladimir Begitshev, Vasili Geltser
Koreografia: Marius Petipa ja Lev Ivanov (1885)

En ole aiemmin kokenut sellaista ihailua ja mielenkiintoa balettia kohtaan. Erityisesti ihastutti pienten joutsenten tanssi. Baletin tarina on kiehtovaa luettavaa. Näen edelleen silmissäni Joutsenprinsessa Odetten ahdistuksen. Hänet on taiottu joutseneksi. Hän voi ainoastaan yöllä muuttua takaisin ihmiseksi.  Hän kertoo olevansa ikuisesti taian vankina, ellei puhdas nuorukainen vanno hänelle ikuista uskollisuutta ja mene hänen kanssaan naimisiin.

Tarina päättyy onnellisesti nousevan auringon valossa. Kunpa kotikaupunkini tarjoaisi useammin tällaista kaunista, ihastusta herättävää kulttuuriohjelmaa: klassisen baletin herkkää liikettä ja voimakasta esitystä!