Katastrofin aineksia

Kiviä vyöryi mäkeä alas. Melkein minun kokoinen järkäle pomppi vuoren rinnettä alas enkä tiennyt, mihin suuntaan sitä väistäisin. Satoi vettä ja luiskahdin istualleni. Järkäle litisti minut. Painuin sen painosta kuoppaan. Kipu oli sanoinkuvaamaton. Selkä mutkalla sikiöasennosta heräsin unesta ja ihmettelin, missä olen. Vähitellen hahmottui kotimme. Söin jäätelön. Katselin kissojen leikkiä ja juoksentelua. Availin parvekkeen ikkunoita. Ja teki mieli lisää jäätelöä.

Käväisin keittiöstä hakemassa toisen eskimon. Nautiskelin sitä, kun mieleeni välähti: KISSAT PÄÄSEVÄT PARVEKKEEN REUNALLE. Ja niinhän siellä mustavalkoinen kissa hiipi parvekelasien ulkopuolella alaspäin viettävällä kaiteella. Kauhistuin, että jos se nyt putoaa alas 10 metriä maahan sen luita menee poikki, taju kankaalle ja se kuolee.

 Sanoin useamman kerran kissalle käskevällä äänellä: "POIS SIELTÄ". Kissa tassutteli kaidetta pitkin edestakaisin, ei päässyt hyppäämään tuolille kaiteen päässä, koska siinä oli pyykkiteline kissan ja tuolin välissä. Kissa suunnitteli hyppyä pari kertaa ja mieleeni välähti, että nyt se liukastuu viettävältä kaiteelta. Hiivin telinettä siirtämään. Kuiskailin rauhoittavasti. Kissa kääntyi eikä tullut parvekkeen puolelle parvekelasien välissä olevista kissanlevyisistä raoistakaan. Katselin kauhistuneena sen hiippailua kolmen parvekelasin ohi. Toivoin, että se NYT hyppäisi sisään jostain raosta sisälle parvekkeellemme. Mutta kissa hiipi parvekkeen kaiteen kulman ympäri avonaiseen kohtaan, mistä se ilmeisesti oli parvekkeen kaiteelle mennyt. Huokaisin helpotuksesta, kun se ei liuskahtanut alas ponnistaessaan  parvekkeen kaiteen yllä olevan tangon yli parvekkeen lattialle. Se nosti häntänsä pystyyn ja kulki ohitseni parvekkeen ovesta sisälle olohuoneeseemme.

〜〜〜〜〜〜〜〜〜〜〜〜

Mieleeni tuli tuota yo. unta ja kissan parvekeseikkailua muistellessani omat seikkailuni katastrofin partaalla. Olen "leikitellyt" ajatuksella päättää päiväni. Tässä alkuvuodesta stressaannuin uuvuksiin ja tämä "leikittely" muuttui jo selviksi suunnitelmiksi. Keksin kuusi tapaa tappaa itseni. Jokaisessa näytti olevan sellaisia vaikeuksia, joita en osannut ratkaista: hirttosilmukan kiristymistä kaulan ympärille saattaa joutua odottamaan jopa 25 sekuntia, hukkuminen kylmään veteen olisi pitkää ja kurjaa koettavaa. Nämä tavat tulivat vielä mieleeni. Muut neljä tapaa tehdä itsemurha olen jo unohtanut paitsi se pudottautuminen kalliojyrkänteeltä, joka tulee mieleeni aina katsoessa tätä kuvaa:

Odotan kauhulla tätä päivää: pitkäperjantaista saattaa tulla minulle todella piiiiiitkä. Näissä kuolemanvakavissa aatoksissa en halua koko päivää olla. Mistä sais jotain iloista ja hilpeää, jotta oloni muuttuisi hiukan valoisammaksi. Kissat ovat veikeitä ja mukavia kavereita. Niitä silitellessäni olo useimmiten paranee huomattavasti.

Siivoojana

Minut pyydettiin töihin siivoojaksi. Kuntohoitajan puku päällä aloitin hommat luottavaisena, että selviän siitä. Tein ensin joitakin järjestelyhommia ja etsin itselleni hanskoja ja yhtä jos toistakin siivousvälinettä. Aikani järjesteltyäni päätin pestä lattiat. Saaviin vettä, pieni liraus pesuainetta ja pesuharjan etsintään. Aikaa oli jo kulunut 6 tuntia.

Läksin ruokalaan. Minulle kerrottiin että se on toisessa paikassa kuin tavallisesti remontin takia. Nostelin lautaselle salaattia, tomaattia, kurkkua. Lautaselleni oli lisääntynyt perunoita, kun hetkeksi jätin lautasen käsistäni. "En syö perunaa", julistin katseleville fysioterapeuteille. Nostelin perunoita takaisin isoon astiaan. "Lautasella käyneelle ruoalle on laskiämpäri tuolla nurkassa", sanoi tyttö keittiön puolelta. Aloin kauhoa marjapuuroa toiselle lautaselle. "Vain yksi annos!", sanoi tyttö. "Joko ateria tai jälkiruoka," Tämä alkoi tuntua simputukselta. Varmensin, että kuulin oikein. Kyllä vaan: oli valittava joko salaatti tai jälkiruoka. Suutuin ja läksin pois ruokalaksi muutetusta huoneesta jättäen lautaseni siihen paikkaan peruna-astian viereen.

Menin takaisin jatkamaan työtäni eli lattian pesua. Siivouskaapin edessä oli siivoustavaroita hujan hajan. Laitoin vettä sankoon. Otin yhdet hanskat narulta ja tartuin harjaan. Apulaisjohtaja- fysioterapeutti sanoi: "Työaika on 8 tuntia. Kello on jo yli 16. Kotiinlähdön aika!" "Kuka jatkaa työtäni?" kysyin häneltä. "Tuo sotku on siivottava." Osoitin siivouskomeron edessä olevaa siivoustavaroiden sekamelskaa. "Ja tuo tervaläiskä on saatava pois tuolta lattialta muutoin se leviää kengissä niinkuin näette." Kengänpohjistani jäi mustia jälkiä lattialle kun astelin pari askelta. "Minun kenkänikin on pestävä. Kuka jatkaa hommia?" Apulaisjohtajafysioterapeutti sanoi, että 9 fysioterapeuttia jatkaa.

Terapeutit olivat seuranneet työskentelyäni koko päivän. Osa oli kuvattukin salaa. Olin vaistonnut kuvaamisen ja terapeutit seurasivat minua ihan näkösällä viime tunnit. Selostin vielä, miten tervaläiskät saa pestyä pois ja läksin kotiin. Minulle hurrattiin. Kuin näyttelijädiiva poistuin paikalta - ja heräsin unesta.

Kiltit ovat vihaisimpia

Istumme kahvipöydän äärellä. Otan lautaselleni muhkean korvapuustin, palan voileipäkakkua ja pienen palan makeaa kermakakkua. Yritän pyyhkiä servetilläni pöydällä olevia tahroja ja koota kasaan pullanmurusia. Muttei se onnistu. Hoitajanainen tuleee tiskirätin kanssa ja kysyy, saako hän auttaa ja pyyhkiä pöydän. OK, vastaan. Hän pyyhkii pöydän, vie rätin pois ja tulee sitten kahvikuppi ja -lautanen käsissään istumaan viereeni.

Hoitaja jutustelee jotain. Minä en kommentoi, sillä en oikeastaan kuuntele häntä vaan haluaisin potilastoverini juttelevan minulle. Sitten kuulen hoitajan sanovan: "Sinä ilmeisesti käyttäydyt kuin rauhoittava tyttö - - -". "Niin", keskeytän hänet ja alan kertoa lapsuudenkodistani, jossa äitini riiteli isäpuoleni kanssa usein. Mutta kun tulin paikalle, he hiljenivät ja yrittivät sopia riitaansa. Tai sitten äitini meni kamariin nukkumaan ja isäpuoli sytytti sätkän ja alkoi kuunnella radiota. Olin lapsuudenkodissamme rauhoittava pikkutyttö, jonka kuullen ei riidelty, ainoastaan yritettiin sopia riitoja tai hiljennyttiin omiin puuhiin. Kun heräsin unesta, jäin miettimään mistähän kinastelu äidin ja isäpuoleni välillä oli alkanut.

- - - -

Miksi itse en uskaltanut riidellä enkä juuri sanoa poikkipuolista sanaa sitten lapsuuteni uhmaiän jälkeen? Olin koulussakin se sovittelija tai hiljainen osapuoli, jos jostakin asiasta kinasteltiin. Siksi minusta ei kai pidetty, koska riitojen osapuolet eivät voineet jatkaa kinasteluaan läheisyydessäni. Katsoin heitä niin pahasti ja kehoitin sopimaan keskenään kinastelunsa. Korotin ääntäni ja käskin olla hiljaa, jos kinastelu yltyi kovaääniseksi.

Suurimman ajan olin hiljainen, kiltti pikkutyttö. Kuuntelin tarkasti, mitä opettaja sanoi. Olin ahkera oppilas ja sain hyviä arvosanoja kokeissa. Mutta sisimmässäni riehui usein helvetin tulet. Vihasin tai oikeammin paheksuin takapenkin kuiskuttelijoita ja kikattelijoita, jotka eivät seuranneet opetusta.

Vihasin isäpuoltani, mutta en näyttänyt sitä hänelle. Yleensäkin pyrin tukahduttamaan vihani ja paheksuntani painamalla ne unohduksiin, mikä on erittäin tuhoavaa. Kyllä pitäisi saada olla vihainen ja esittää paheksuntansa. Kun viha kerääntyy sielun syvyyksiin, se saa ihmisessä pahaa aikaan. Minulla se ilmeni usein itsemurha-ajatuksina ja olen muistaakseni ainakin kolme kertaa tosissani yrittänyt surmata itseni.

 Olin kauan kiltti ja vihainen pikkutyttö ja edelleen olen sovitteleva ja kovin hiljainen .
"Kiltit ovat vihaisimpia" luin jostakin artikkelista ja se pitänee paikkansa.

Uni ja artikkeleita vihasta

Yhä uudelleen olin unessani hoitopaikassa. Istuimme nojatuoleissa iltakokoontumisen jälkeen. Kaksi naista ja minä vierekkäin. Vaaleatukkainen nainen (kutsun häntä Mirjaksi) alkoi puhua siitä, ettei osaa tuoda esille itseään ja syytä, miksi haluaa olla hoitopaikassa. Myöntelin, etten minäkään osaa. Hoitaja tuli vierellemme kasa lehtiä käsissään, kuunteli, mitä Mirja alkoi puhumaan Marjatan, toisen naisen kanssa.

Minulla oli lehti, jossa oli kirjoitus vihasta ja näin hoitajalla lehden, jossa oli artikkeli samasta aiheesta. Pyysin sitä itselleni. "Miten viha näkyy sinussa?", hoitaja kysyi. "Ei kai mitenkään", vastasin. "Kuitenkin olet kiinnostunut aiheesta", hoitaja yllytti jatkamaan puhetta, mutta sain sanottua hiljaa vain: "Niin". Hiljenin ja ajatusmyllyni lähti pyörimään. Koin, että hoitaja vihaa minua, koska istun siinä hiljaa. Ajattelin, että sisimmässään hän haluaa minut pois hoitopaikasta, koska en hänen mielestään ole hoidon tarpeessa. En ehkä olekaan, mietin.

Tarvitsin vain turvallisen paikan olla lukittujen ovien takana. Halusin keskustella hoitajien ja potilaiden kanssa, mutta se ei oikein luistanut. Siinä hetkessä Mirja jatkoi jutusteluaan Marjatan kanssa. Hoitaja kuunteli, minä istuin hiljaa vierellä osaamatta ottaa osaa keskusteluun. Vihasin sanattomuuttani. Hoitaja näytti neuvottomalta. Hän vihaa minua, ajattelin - tai ehkä se on liikaa sanottu. Ei hän vihaa, hän ei vain  ole kiinnostunut muusta kuin mitä pystyn sanomaan.

"Miten vihaa on käsitelty aiemmissa hoitopaikoissa?", hoitaja kysyi minulta. "Ei mitenkään", vastasin. "Entä terveyskeskuksessa?" hoitaja jatkoi yllyttämistään minua puhumaan. "Ei aihe ole tullut esille terveyskeskuksessakaan." Hiljenin. Hoitaja näki kiusaantumiseni eikä kysellyt minulta mitään enempää. Hän kuunteli aikansa Mirjan ja Marjatan juttelua. Hän lähti pois. Minä hätäännyin. Taas meni tilaisuus tuoda esille ajatuksiani.

Aloin lukea artikkelia vihasta. Heräsin unesta ja harmitti, kun en todellisuudessa voinutkaan lukea artikkelia, sillä ei minulla ole lehteä.

Rupesin googlaamaan artikkeleita vihasta. Tässä joitakin kohtia artikkeleista:

http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/viha-on-monimutkainen-tunne-taustalla-pelkoa-hapeaa-ja-kauhua/4781312

"vihan alta on löydetty paljon pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, kauhua. Syviä eksistentiaalisia, todella kipeitä tunteita" - - -

"tarvitaan väkivaltaa ehkäisevää työtä, jossa opitaan tavoittamaan oman itsen nyansseja ja erilaisia tunteita, joita sielussa kuplii. Samalla ihminen oppii pukemaan tunteet sanoiksi.

– Tunteita on oppinut piilottamaan, kätkemään ja kapseloimaan jo hyvin varhain lapsuudessa. Ne on tulkittu häpeällisiksi. Silloin viha on puolustuskeino. Ihminen on tullut häpäistyksi tai torjutuksi näiden tunteiden kanssa ollessaan, Lindroos kuvaa.

– Tunteet jäävät peittoon ja piiloon, ne kätketään myös itseltä, ikään kuin ei olisi vihainen laisinkaan. Erityisesti naisilla on hyvin tavallista, että pelkkä ajatus siitä, että voisi olla vaikkapa lapselle vihainen, on aivan kauhistuttava. Koetaan, että koko vihan tunne on vaarallinen. Tunne ja teko, toiminta sekoittuvat keskenään. Näin tunteet jäävät vaille käyttövoimaa, kuten vihan tunnekin: vaille sitä hyvää elämänvoimaa, mitä tunteet parhaimmillaan ovat ja mihin ne ovat ihan välttämättömiäkin. " - - - -

"Nykyisin muodikasta on olla tiedostava, hetkessä elävä ja anteeksiantavainen ihminen. Älä jää kiinni negatiivisuuteen, anna anteeksi, päästä irti!

No, ei se nyt niin vain käy.

– Jos olet kokenut väkivaltaa ja sen seurauksena tunnet vihaa, anteeksiantamisen edellytys on se, että olet saanut oikeutta ja pystynyt käsittelemään vihan tunteita ilman, että sinua syyllistetään. Ratkaisu ei ole se, että tällaisessa tilanteessa sanoo uhrille: ai, olet kokenut väkivaltaa, se henkilö, johon olet luottanut ja uskonut, on sinua pahoinpidellyt tai käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen? No, nyt pääset vihasta helpoiten eroon sillä, että annat anteeksi! Itse asiassa näin saattaa syventää uhrin kokemusta loukatuksi tulemisesta, Puu Oksanen kuvailee.

– Uhria auttaa eniten, että häntä uskotaan, hänen kokemansa psyykkinen, fyysinen tai seksuaalinen rajojen loukkaaminen tunnistetaan väkivallaksi ja että todetaan, ettei se ole uhrin syy tai vika, uhri ei ole rikosvastuullinen. Uhri, hän, joka on väkivaltaa kokenut, on niin arvokas, että hänelle kuuluu kaikki se tuki ja hyväksyntä, mikä vain on mahdollista antaa. Kun ihminen saa omanarvontunteensa takaisin, vihasta on helpompi luopua, Puu Oksanen sanoo.

Kun omanarvontunteen on saanut takaisin, pahan tapahtuman voi jättää omaan henkilöhistoriaansa. Vaikka elämä ei olisi aivan entisellään, tapahtuman ajatteleminen ei enää herätä voimakkaita tunteita – ei sen paremmin vihaa kuin sääliäkään, ei häpeää, ei mitään.

– Se vaatii, että on saanut kokemuksen omasta arvostaan jollain tavalla takaisin. Ja oikeutuksen siihen, että on ollut oikeus tuntea vihan tunteita, Puu Oksanen sanoo.

http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/kannatko-turhaa-taakkaa-nain-huollat-surullista-tai-katkeraa-sydantasi/3193138

"Turhaan ei ihmisiä kehoteta kuuntelemaan sydämensä ääntä: sydämesi kyllä kertoo, mikä sitä satuttaa, miksi se tuntee olevansa katkera tai särkynyt. Sinun täytyy vain opetella kuuntelemaan sitä ja antamaan sille oikeat välineet parantumiseen. Huolla sydämesi uuteen uskoon"

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/viha_kaantyy_voimaksi

Liian kiltti ihminen tukahduttaa oikeutetunkin vihan, kiivas käy kimppuun ilman syytä. Jämäkkyyden opetteleminen auttaa molempia. Monen riidan taustalla on nälkä tai väsymys.

Viha on hyödyllinen tunne, mutta se on eri asia kuin hyökkäävä tai alistuva käyttäytyminen. Tunteiden hallitseminen on taito, jonka voi oppia.

Jotta tunteiden aiheuttamia reaktoita voisi hallita, tunteet on ensin opittava tunnistamaan. Vihan taustalla on aina tarpeita, jotka ovat jääneet kuulematta.

Jo arkiset ruumiin tarpeet nostavat tunteita – moni turha riita käydään nälkäisenä tai liian lyhyen yöunen jälkeen. Usein kyse on kuitenkin siitä, ettei saa vaikkapa kaipaamaansa arvostusta tai rauhaa.

http://www.markkuojanen.com/usko/miten-vihaan-pitaa-suhtautua/

·                          Viha on vahva tunne, jota monet eivät uskalla tuntea.

·                          Viha – viisaan voimavara, aggressio on positiivista voimaa.

·                          Minun olisi pitänyt vihata enemmän, avoimemmin, voimakkaammin!

·                          Vihan voimalla voi päästä eroon menneisyyden painolasteista.

http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch8.html

POIS TUSKASTA

Kohta 8. Viha

"Viha on vahva tunne, ja hyvä tunne. Se kertoo, että jotakin meille tärkeää uhataan tai rikotaan. Se kertoo, että jotakin tärkeää tehdään tai ei tehdä. Kun me olemme vihaisia, pystymme tekemään monia asioita, joita emme kykenisi tekemään ilman sitä. Se pistää meidät liikkeeseen ja muut ihmiset liikkeeseen. Se voi myös halvaannuttaa meidät tai muut. Kun joku on vihainen, me voimme vastata hänelle vihalla tai pelolla. Kun me olemme vihaisia, muut ihmiset voivat vastata meille vihalla tai pelolla. He voivat vastata myös ymmärtäen, antaen meille luvan olla vihaisia, arvostaen vihaamme ja kuunnellen meitä. Jos he kokevat olevansa turvassa, he voivat tulla meidän luoksemme ja kuunnella vihaamme kokematta itseään uhatuiksi. Jos koemme itse olevamme turvassa, voimme vastata parantavalla rakkaudella kun joku on vihainen siitä, mitä me olemme tehneet, mitä me emme ole tehneet, tai mistä tahansa. Mutta jos heillä on kätkettyjä tavoitteita, joita he eivät uskalla paljastaa, rehellinen vastaus tavallisesti saa aikaan vain lisää vihaa. Parantava rakkaus ymmärtää myös tämän, ja se kommunikoi hyväksyntää osallistumatta vahingollisiin systeemeihin, ja yrittämättä lukea muiden ajatuksia.

Jos me emme kunnioita vihaamme ja annamme sen ottaa itsestämme vallan, viha voi olla vaarallinen ja tuhoisa tunne. Kontrolloimaton viha estää meitä ymmärtämästä tilanteita oikein. Me näemme vain yhden hyvän ratkaisun, joka on yleensä vielä tuhoisa. Emme halua kuunnella muiden ajatuksia. Emme halua ymmärtää heitä. Saatamme ilmaista vihaamme kontrolloimattomasti, mutta sen jälkeen tavallisesti pahoittelemme itseämme tai koemme katkeruutta.

Me tarvitsemme vihaa. - - -
Vihassa ei ole mitään pelättävää. Se on vain tunne, ja yhtä hyvä kuin mikä tahansa tunne. Joskus se voi saada meidän valtaansa, mutta se ei johdu vihasta. Mikä tahansa tunne voi saada meidät valtaansa samalla tavalla kuin viha. Se kontrolloi meitä, jos emme ole selvillä siitä, että tunnemme vihaa, jonka tarkoitus on pelkästään kertoa meille, että jokin meille tärkeä asia on uhattuna. Meidän täytyy tuntea tunne, mutta meidän on myös kuunneltava sitä. Kun tulemme tietoisiksi tunteistamme, alamme oppia pysähtymään ja kysymään "Mikä on niin tärkeää että tunnen vihaa?" Nöyrrymme vihamme edessä, mutta jotta voisimme tehdä niin, meidän on koettava vihamme ja päästettävä se menemään. Jos me yritämme kieltää sen, se kontrolloi meitä ja saa kostonhaluiseksi. Silloin emme opi sitä olennaista viestiä, jonka viha halusi välittää. Meidän täytyy myöntää vihamme. Meidän on tarpeen tuntea vihaa. Kun olemme tunteneet sen, se on mennyt pois ja tunnemme itsemme jälleen rauhallisiksi. Sitten me voimme alkaa pohdiskella sitä, mille olimme vihaisia, ja opimme jotakin itsestämme, arvovistamme, tarpeistamme tai dodtuksistamme. Me voimme tehdä niin vain jos hyväksymme vihamme hyvänä.

- - - -

Kätketty viha

Me olemme addikteja, pakkomielteisiä, joiden sisällä on paljon varastoitua vihaa ja katkeruutta. Olemme vihaisia itsellemme ja kykenemättömyydellemme päästä vapaiksi. Olemme katkeria addiktiotamme ja loputonta helpotuksen etsimistämme kohtaan, joka kuitenkin oli ainoa asia, jonka avulla kykenimme jatkamaan elämäämme. Vihaamme omaa elämäämme, ja toisinaan olemme itsekin siitä selvillä. Meissä on kuitenkin huomattavasti enemmän vihaa kuin tiedämme. Kun pääsemme kosketuksiin niiden olosuhteiden ja tunteiden kanssa, jotka sysäsivät meidät polullemme, löydämme kätketyn vihamme. Tunnustamme ja tunnistamme sen epäoikeudenmukaisuuden ja syyttelyn, jonka kohteiksi me jouduimme. Niin tehdessämme me tunnemme sen. Me tunnemme ne tunteet, joita epäoikeudenmukaisuus ja hyväksynnän puute saivat aikaan – lopultakin me tunnemme, mitä tunsimme silloin, mutta mitä emme saaneet silloin tuntea. Me tunnemme vihaa. Siten me tunnustamme sen Lapsen, joka me olimme, ja hänen todellisuutensa. Me tunnustamme hänen intuitionsa, ja silloin me huomaamme, että hän oli oikeassa. Me löydämme rauhan, mutta vain jos olemme halukkaita menemään vihamme läpi. Siitä tulee hauskaa. Siitä tulee myös pelottavaa, mutta ennen kaikkea vapauttavaa.

Unimaailmoissa

Heräsin unesta, jossa saatoin vierastani bussipysäkille. Minun oli tarkoitus lähteä hänen kanssaan matkalle. Mutta minulla ei ollut matkatavaroita mukana. Läksin bussipysäkiltä kotiin hakemaan tavaroitani. Kotona syödä ahmin hedelmäsalaattia ja muistin, ettei minulla ole rahaa matkustaa.  Lähetin tekstiviestin vieraalleni, etten voi tulla mukaan matkalle rahanpuutteen takia.

Mitähän tuollainen uni tarkoittaa? Osaako kukaan selittää?

Googlasin selitystä uneeni ja löysin:

Matka: kuvaa yksilöllistä tietä, kohtaloa, mielentilan ja tunteiden vaihtelua.
Matkustaminen on muuttumisen vertauskuva ja ihminen muuttuu joka hetki.

Ajoneuvot merkitsevät liikettä joko jonkin teittyyn kohteeseen tai pois vastenmielisestä koetusta tilanteesta. Toisen kyydissä oleminen symbolisoi toisten vaikutusta elämään.

Bussimatka kuvaa tiettyä vaihetta elämässä.

Epäonnistua: valvetilassa hyvin onnistuva ihminen saattaa nähdä unta epäonnistumisista. Epäonnistuminen varoittaa liiallisesta itsevarmuudesta.

Este: jokin on asettunut poikkiteloin elämäntiellesi. Selvitä este muutoin et pääse jatkamaan matkaasi,

Rahapula on ajan ja energian puutteen enne.


Viime aikoina olen nähnyt paljon unia. Melkein joka yö olen herännyt johonkin uneen.
Olen kuullut, että ylenpalttinen unien näkeminen johtuu siitä, että ihminen käy alitajuisesti läpi omaa seksualisuuttaan.
Olen kuullut myös, että ihmisellä on vilkas mielikuvitus ja hän on luova, kun pystyy näkemään paljon unia.

Unimaailmoista netissä  (klikkaa linkkiä)

Painajaisista (klikkaa linkkiä)

Ihana puutarha

Mieleni tyhjä kuin muistivihkoni/päiväkirjani sivu edessäni. Katselen edellisiä täyteen kirjoitettuja sivuja; mieleni väänteitä ja elämäntuskaa; kipuja, valituksia ja paremman päivän odotusta. Saanko koskaan nähdä uneni kauniin maailman ja ihanan puutarhan?

Tämä maalaus on vain heijastusta uneni puutarhasta. Epätoivoinen, toivoton mieliala masentaa mieltäni, koska en jaksa uskoa, että koskaan tulen näkemään uneni puutarhaa.

Hoitajan kanssa jutellessani, heräsi halu vielä yrittää täällä toimia niin että masennus kaikkoaa . Halu ottaa askel eteenpäin heräsi kirkossa, kun kaksi ystävää halasi minua onnellisena nähdessään minut. Kolmas ystävä kätteli ja toivotti tervetulleeksi seurakuntaan. Ovimieskin toivotti tervetuloa ja siunausta.

Kuuntelin puhetta Daavidin ja Joonatanin ystävyydestä. Tämä Raamatun kertomus on minua aina viehättävyt. kunhan olen saanut kirjoitus/tekstikopion puheesta, saatte tekin jotakin sellaista, joka auttaa kestämään elämän myrskyt. Jumala antoi minulle uskon kuunnellessani puhetta; uskon siihen, että Jumala voi ja haluaa minulle kaikkea hyvää. Saan vielä nähdä uneni kauniin maailman ja ihanan puutarhan,

OMAKUVIA ja vähän elämäkertaani unieni muodossa

Koska useita tuntuu kiinnostavan, minkä näköinen olen, ajattelin esitellä OMAKUVA-maalauksiani. Niissä en tuo esille niinkään valokuvatodellisuutta itsestäni, vaan minätunnelmia ja siis millaisena koen itseni. Kehoitan katsomaan kuvat Etusivun kohdasta "Tietoja kirjoittajasta".

Vesivärimaalaaminen on ollut minun voimavarani kautta koko elämäni ajan. Olen - harmi kyllä -  tuhonnut tuhansia maalauksiani. Muutamia olen säilyttänyt 1980-luvun alusta lähtien.

Monet maisemamaalaukset olen silpunnut roskakoriin tai polttanut mökkimme uunissa. Varsinkin maalauksia unistani katselisin mieluusti vielä, mutta olen säilyttänyt vain muutaman:

Lentämisestä olen nähnyt unia monesti. Tässä kuva unesta, jossa tähdet loistavat kaukaisuudessa.

Jalkani irtoaa säärtä myöten. Vasen käteni irtoaa ja koetan tavoittaa sitä oikealla kädelläni, mutta se loittonee ulottumattomiin. Näin tämän unen monena yönä joskus 1980-luvun lopussa.

Myöhemmin koko ruumiini hajosi pirstaleiksi ja levisi avaruuteen.

Tässä toinen maalaus lentämisestä. Syöksyn päistikkää maahan.

Olen kirjoittanut Kirsi Kunnaksen runon maalaukseen:

"Aamut putoavat sinisinä virtoina

Linnun olen nähnyt uivan niissä

ja katoavan usvaan

Puut nousevat liikkumatta

ja valo soi oksilla,

soi huurtuneena ruohon sisään

työnnän käteni maahan,

suun ja korvat mustaan ruohoon

ja imen suoneni täyteen maan suolaa

Huomenna valo jäätyy äänettömäksi"

Usein varsinkin 1990-luvulla koin unissani kulkevani tuulen tuiverruksessa

- tai istuin veden äärellä mietiskelemässä koivujen varjossa.

Erikoisin uni, joka on jäänyt mieleeni on kuivunut oksan karahka, joksi koin itseni.

Ja eräässä unessani koin olevani latvasta laho puu. HE HEH!

Nyt naurattaa, mutta puuna seisominen oli tuskallista, kun ei ollut suuta, milllä puhua tai käsiä, joilla tarttua. Oksat vain heiluivat holtittomasti tuulessa - tai toisessa unessani en pystynyt heiluttamaan edes oksiani.

Hengissä

Aamu ei vielä ollut valjennut, kun heräsin unesta, jossa kävelin kauniissa puutarhassa. Keräsin kukkia maljakkoon ja ihmettelin sitä, että kukaan ei riidellyt. Kaikki elivät sovussa,  puhuivat  eri kieliä ja ymmräsivät silti toisiaan. Lensin vuoristoon katsomaan laajemmin maisemaa ja heräsin vuoteellani kissan tassutteluun jalkopäässäni.

Aamuauringon noustessa olin jo käynyt suihkussa ja kiertänyt kävelylenkin, joka tuntui raskaalta kierrokselta. Ylipainoa on aivan liikaa. Lääkärinikin siitä mainitsi ystävällisesti tosin, mutta huolestuneena. Huolestumiseen on syytäkin.

Monta ongelmaa tuli ratkaistua, kun pääsin lääkäripelostani ja torikammosta. Vielä kun oppisin luottamaan Jumalan varjelukseen niin elämä jatkuisi iloisesti lallatellen.

Uni, unelma, ajatuksen haituva

uni, unelma,

vain ajatuksen haituva

hipaisi otsaani, 

kutitti mieltäni,

toi hymyn huulilleni ja ilon mieleeni.

Kiva, kun

painajaisten lomassa

kepeä ajatus

silittää otsaani.

bamiella

Minä lennän

Piirsin itseni lentämässä Nukku-Matin kanssa kirkon yli. Joskus nuorempana näin toistamiseen unen, jossa pakenin jotakin uhkaavaa ja Nukku-Matti tuli vetämään minut yläilmoihin. Lensimme kaupungin yllä. Aina kun olin iloinen saadessani lentää, heräsin unesta ja olin vähän pettynyt, että se oli vain uni.

Terapeutti sanoi, että tämä on tyypillinen pakouni. Ja harmi kyllä, en enää muista, miten hän selitti sitä kuvaterapiaryhmässämme tänään. No sitten, kun käymme terapeuttien kanssa kolmestaan läpi mun maalauksia ja piirroksia, joita olen tänä keväänä saanut aikaan, niin kysyn vielä, miten unta selitetään.

Olen iloinen, että mielialani on pysynyt valoisana koko tämän kevättalven. Jokohan  selviän keväästä kesään mielialani romahtamatta. Niin usein on tullut masennus, lama ja pudotus synkkyyteen ja epätoivoon juuri keväällä. Ehkä tämä kevät menee hyvin. Olen toiveikas.