Kirjoituspöydän äärellä

Istun kirjoituspöytäni ääressä läppäriä vilkuillen ja hörpin kahvia mukista. Etsin blogeja eri bloggareiden blogilistoilta. Onko blogimaailmassa ikäisiäni bloggareita? Tarkastelen nettisivua   https://www.blogit.fi/tag/eläkeläiset   Sieltä ei löydy kuin blogikirjoittelun lopettaneita.

Katselen blogit.fi -sivua ja päädyn lukemaan blogia KUOLEMAN VARJON LAAKSOSSA - Masennusta sairastavan päiväkirja.  http://varjossa.omasivu.fi

Masennus on mulle tuttua ja (koputan pöytää) onneksi tänä syksynä en masentunut eikä alakulokaan ole turruttanut mieltäni. Jo viides syksy ilman masennusta. Elämä voittaa - - -


"Masennus on kavala sairaus. Se hiipii pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi, aivan huomaamatta.
Ensin on uupunut ja sitten on aina vain uupunut. Kun tottuu olemaan uupunut, ei sitä huomaakaan. Niin vaipuu vähitellen masennukseen, milli kerrallaan."

"Alkaa tulla keskittymisvaikeuksia, haluttomuutta, mikään ei kiinnosta, mikään ei tee iloiseksi, eikä elämässä ole enää värejä. Toiset alkavat nukkua entistä enemmän, toiset kärsivät unettomuudesta. Niin sitten havahtuu siihen, että jotain on vialla. Ja lääkärissä todetaan ehkä jo keskivaikea masennus. Tai vaikea masennus."

"Koska masennukseen sairastuu vähitellen, siitä myös toipuu vähitellen. Toipumiselle pitäisi antaa aikaa ja ymmärtää olla kärsivällinen. Mutta se on ihmeen vaikeaa. Kun sairaus todetaan, annetaan lääkkeet ja hoitoa, niin siitä paranee. Näinhän se menee monien fyysisten sairauksien kanssa. Jostain kumman syystä samaa odotetaan mielen sairauksissa, kuten masennuksessa."

"Itsekin olen odottanut ja vaatinut itseäni ihmeparantamaan mieleni. Tuosta noin vain, muutamassa kuukaudessa. Jaa ei onnistunut, otetaanpa toinen mokoma lisää. Mutta ei onnistunut vieläkään - mikähän minussa on vikana. Pitäisihän minun nyt jo olla parantunut."

"Joopa joo, itseltään ei voi vaatia ihmeitä. Ei kukaan käskystä parane, eikä kukaan pysty sanelemaan itselleen toipumisaikaa. Minunkin on vain odotettava, yritettävä olla kärsivällinen ja kerättävä voimia päivä kerrallaan. Askel askeleelta, pisara pisaralta." kirjoittaa JKT em. blogissaan.

Näinhän se menee "Askel askeleelta". Elämänkokemus auttaa asiassa. Kun on tullut tutuksi masennuksen kanssa, osaa jo ensi oireista mennä puhumaan psykiatrille, psykologille, kuntoutusohjaajalle tai vaikkapa papille. Itsensä ympärille kääriytyminen ei auta. Sen olen todennut. Tunteiden ilmaisemisen taitoa tarvitaan olipa masentunut tai ei. Masentuneella se taito on useimmiten aika ruosteessa. Sitä taitoa on harjoiteltava. On opittava ilmaisemaan tunteitaan, puhumaan tunteistaan - häpeilemättä, pelottomasti ja kaikkialla.

Marraskuun mietteitä

En ymmärrä, miksi mieheni menee nukkumaan noin klo 18 aikaan joka ilta. Jään yksin viettämään iltaa  - kissojemme kanssa tosin. Nekin kyllä rauhoittuvat nukkumaan, kunhan saavat ilta-aterian, jota ne rupeavat minulta naukumaan, kun näkevät mieheni menevät makuuhuoneen sängylle iltaisin.

Onneksi on tämä blogimaailma, johon olen kiintynyt. Illasta kuluu monta tuntia lueskellen tutuiksi tulleita blogeja ja myös uusia tuttavuuksia, joita löydän blogituttavieni blogilistoilta.

Marraskuu jo puolessa välissä. IHANAA, ettei masennus ole iskenyt mieleeni tänä syksynä. Vielä pitää jännittää tammikuun loppuun, ettei vaan kaamosmasennus synkennä mieltäni. No, luulen selättäväni ne tunteet. Olenhan jo niin monena syksynä ja alkutalvena opetellut elämään alakulon kanssa ja selättämään masentumisen. Liikunta ja maalaaminen auttavat minua parhaiten siinä. Ulkoilu tosin on aika haasteellista lumisohjoisilla jalkäkäytävillä ja hämärinä päivinä. Mutta voihan sitä voimistella sisällä - aina hengästyksiin asti. Kissojakin voi aktivoida heittelemällä niille leluja ja suklaapaperipalloja. Nekun näyttävät pyöristyvät liikaa - ja tahtovat vain makoilla vuoteellamme päivät pitkät. Varsinkin mustavalkoinen kissamme kyllä lähtee leikkimään mielellään leluillaan, kunhan niitä heittelen menemään.

Tilasin sellaisen hiirilelun, joka lähtee liikkeelle, kun sitä koskee. Kestää tosin pari kolme viikkoa ennenkuin se tulee jostain Kiinasta. Ei maksanut paljon, vain 2 euroa + postituskulut 4 euroa.

Tilasin myös itselleni - mekkoja ja koruja muutamalla eurolla/kpl. Postilakon takia niitä saa odotella perille ensi vuoteen asti. HARMI!

Voihan läskivyllit !

Olen harvakseltaan kirjoittanut painonhallinnasta, jota olen yrittänyt toteuttaa elämässäni - huonoin tuloksin. Lueskelin postauksiani aiheesta. Kaikissa 10 postauksessa oli toivoton yrittämisen meininki. Pari vuotta sitten sain 10 kg laihdutettua, mutta nyt tämän kesän ja syksyn aikana kilot ovat tulleet takaisin. Arvaa, harmittaako, kun housut ovat vyötäröltä tiukat eikä kaikki vaatteet sovikaan enää päälle. Alamahani on rupsahtanut ja roikkuu siis kamalana läskivyllinä lantion ympärillä. En enää siedä katsoa itseäni kokovartalopeilistä. Saunaan meno on väkinäistä, kun on kuoriuduttava verhoavista vaatekerroista ja koko kurja totuus näkyy saunan eteisen isosta peilistä.

Mitenköhän tsemppaan taas itseni hoikemmaksi? Kun tämä ikävä painonlisäys vain masentaa mieltäni eikä intoa tai tietoakaan ole siitä, miten saan itseni hoikistumaan, olo on nolo. Avuton huokaus pääsee huuliltani ja kiroan mielessäni kaikki laihdutuskuurit, jotka olen eläessäni käynyt läpi. Aina kilot vain palaavat ja kehoni hyllyy läskeissään kuin upottava suo. En nyt jaksa ajatellakaan mitään laihdutuskuuria, ruokavalioita enkä jaksa lähteä edes kävelylenkille. Pakolliset kauppareissut lähikauppaan ja asioinnit kaupungin keskustassa onnistuvat sentään ja siinä tulee hiukan liikuntaa, kun ramppaan katuja pitkin - huohottaen kuin pikajuna. On työlästä kuljettaa mukanaan 60 kg liikapainoa. Oletkos sinä kävellyt moinen säkki sylissäsi? Se pistää puuskuttamaan. 

Masennus

Mie en jaksa. Mie en jaksa ymmärtää. Mie en välitä, vaikken ymmärtäiskään. Pääni posahti. Sulake sammui. Pimeys yllätti. Hyvää yötä!

Yö tumma tuttavani

"Hiljaisuus himoni
  haikeus haluni
   yö tumma tuttavani - - -"

Huokailen hiljaa ja muistelen runoa. Mahtoikohan se olla Kalevalasta? Auringon viimeiset pilkahdukset näkyvät ikkunastani. Pian aurinko on laskeutunut puitten taa. Päivät ovat jo aika pitkiä ja energiatasoni on noussut. Illalla jaksan enemmän kuin talvella. Kuitenkaan en saa mitään aikaseksi, kotitöitä siis. Istun tietokoneeni äärellä aamusta iltaan. Nyt kun jaksan lukea tunnin putkeen ja pienen tauon jälkeen taas toisen tunnin ja edelleen tauon jälkeen kolmannen, neljännen - - - on tullut tutustuttua moniin blogeihin tänään. Lukuluettelooni en kuitenkaan ole jaksanut siirtää yhtään. Mutta blogilistani pituus on kasvanut.

Mikähän minussa on vinksallaan, koska päädyn lukemaan tekstejä ja postauksia, joissa kirjoitetaan masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja kuolemantoiveista. Luen niitä kai siksi, että itseltäni olen kieltänyt moiset tunteet. Tai siis en nyt aivan kieltänyt, mutta jokin sisimmässäni tökkii vastaan, kun mieleni alkaa synkistyä.

Yksinäisissä illoissani tietokoneen äärellä ajatukseni lähtevät helposti kiertymään masentaviin puoliin elämässäni. Masentunut mieheni ei paljoa ilahduta minua - varsinkaan iltaisin, koska hän menee nukkumaan jo Kauniitten ja Rohkeiden jälkeen, siis klo 18. Vai ilahtuisitko sinä puolisosta, josta näkyy vain varpaat. Ei tee mieli mennä tuhisevan peittokasan alle etsimään sitä jotakin, mitä kaipaan.

Rennommin ottein tähän syksyyn

Vielä vuosi pari sitten olin aika vaativa itseäsi kohtaan. Minusta tuntui, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan sekä pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. En voinut olla tyytyväinen itseeni jos en täyttänyt vaatimuksiani - siksi tuntui. ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat mieltäni. Ponnistelin välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheutti minulle ahdistusta ja stressiä. Stressi ilmeni erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena ja paniikkikohtauksina. 

Minä olen oppinut rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. En ole enää turhautunut ja ärtynyt itseeni ja toisiin.  Olen ehkä laiminlyönyt ystäviäni tai läheisiäni - ja siinä on tehtävä parannus. Väsymysoireet ja kohonnut verenpaine vaivaavat minua edelleen, mutta paniikkikohtauksia ei ole tullut pariin kuukauteen. Olen oppinut tyytymään olooni enkä enää ole niin vaativa itseäni kohtaan.

Syksy ja ruska-aika saa minut surumieliseksi. Olen kesän lapsi. Syksy lyhyine päivineen, puitten putoilevat, ruskansävyiset lehdet ja maahan taipunut kuurainen aluskasvillisuus ovat kuoleman airuita. Lehdet maatuvat maahan ja aluskasvillisuuden elinvoima piiloutuu maan alle juuriin. Pimenevät illat masentavat minua. Monena talvena kaamosmasennus on aivan lamaannuttanut minut. 

On varmaankin sytytettävä kirkasvalolamppu aamulla ja työskenneltävä sen valossa päivän aluksi heti huomisesta lähtien, jotten taas sairastuisi.

Syksy

"Metsään on tullut jo syys
  lohduton yön hämäryys ..."

Pihlajanmarjoja on paljon puissa - pirteän punaisina - - -

Psykiatirini diagnoosihaastattelee minua tällä viikolla. Saas nähdä, onko diagnoosini vielä masennus vai jotain aivan muuta. ...

Läsnä ja lähellä

Kuten Leena Kärras kommentissaan edelliseen postaukseeni kirjoitti, masentuneen on hyvin vaikea olla läsnä toiselle. Olen pannut merkille, että läheisyys ahdistaa minua, vaikka kaipaan hellyyttä ja ihon kosketusta sekä henkistä yhteyttä sekä mieheeni että ystäviini. Ystävien käytyä luonani, olen suunnattoman väsynyt; jo tunnin läsnäolo vie voimani. En jaksa kanssakäymistä, keskustelua ja harrastuksia yhdessä, vaikka niitä erityisesti nyt kaipaan. Ystävän vierailun jälkeen en halua tavata ketään moneen päivään. Miehellenikään en ole läsnä, vaan pakenen tietokoneeni äärelle lukemaan, kirjoittamaan tai pelaamaan pelejä.

Parisuhteessamme emme puhu paljoa toisillemme, vain jotain arkista, esim. "mitä syödään?" Mirikuun kommentti sai minut taas ajattelemaan tuota yhteiselomme hiljaisuutta, joka on alkanut hiertää mieltäni. Emme ole koskaan pitkiä keskusteluja käyneet keskenämme ja varsinkaan tunteistaan mieheni ei osaa puhua mitään. Mutta hän osoittaa hellyyttään herkästi hipaisemalla poskeani, antamalla aamu- ja iltasuukon sekä usein myös ulos lähtiessäni ja takaisin kotiin palattuani hän suutelee minua.

Minulla on hakusessa omista tarpeistani puhuminen miehelleni. En enää muista, miten seurusteluaikana ilmaisin hänelle seksin tarpeeni. Se oli jotenkin ihan luonnollista kanssakämistä, ei sitä tarvinnut ajatella ja selostaa, mitä tarvitsen; mieheni tyydytti minua monin tavoin. En ole oppinut sanoin pyytämään, mitä tarvitsen. Olen tyytynyt siihen, mitä milloinkin olen sattunut saamaan. Ja seurustelun alkuaikoina sain yllinkyllin seksistä. Aikaa myöten masennuksen ja masennuslääkkeiden hiljentäessä seksinnälän tarve tuntea toinen lähellään ei ole hävinnyt. Enkä enää ole tyytyväinen hiljaiseloon seksin suhteen. Terapeutillani taitaa olla luulo, että seksi vain hiipuu iän myötä... Tästä voisin kirjoittaa enemmänkin joskus toiste.

Olemme molemmat sekä mieheni että minä olleet pitkään (monia vuosia) enemmän ja vähemmän masentuneita. Parisuhteemme on kuitenkin turva ja suoja. Koti on tärkeä paikka, missä mieheni elää kanssani. Vuosien myötä minua on hiertänyt yhä enemmän tietoisuus siitä, että elämme kumpikin omissa maailmoissamme. En tiedä mieheni maailmasta juuri muuta kuin sen, että hän seuraa mielellään urheilukilpailuja. Penkkiurheilu on hänen harrastuksensa numero Yksi. Siitä on tullut minulle jopa kiusa ja piina, koska en ole kiinnostunut kuulemaan, kuka juoksi sadasosasekunnin lujempaa kuin toinen tai mitä ovat maailmanennätystulokset kussakin urheilulajissa.

Minä nautin katsoa vain paritanssia, pariluistelua ja voimistelua. Nautin siitä, kuinka hallitusti ja taiteellisesti urheilijat liikkuvat. Heidän sijoittumisistaan maailmantilastoissa en piittaa; vain se, kuinka kaunista liikunta on, ilahduttaa minua sen hetken, kun urheilijat ovat esillä.

Humpuukia

Odotin joulua koko joulukuun ja jouluaatto meni ihanan flown pyörteissä.

Kerron vain lyhyesti, että joulupäivä toi tietoisuuteeni ajatuksia, joita en ole tarkemmin ennen miettinyt. Ajatusmyllyni jauhoi huolta, pettymystä, joulun sanomaa, ihmisen viheliäisyyttä, pelkoa.

Joulupäivänä ajattelin synkästi, että JOULU ON HUMPUUKIA.

Nyt Tapaninpäivänä on pimeää, märkää, liukasta ja olen masentunut.

Toivottavasti sinulla oli iloisempi joulu.

Skitso

En mielestäni ole masentunut. Miksi minun yhä vaan on syötävä masennuslääkkeitä? Sitä kysyn lääkäriltäni, kun hän soittaa minulle. Ja miksi nyt skitsofrenialääkettäkin - - - Ystäväni, joka on tutustunut pariin skitsofreenikkoon, sanoi, etten minä ole skitso - Entäpä jos olenkin? Koko itsekuvani muuttuu ja äitini häpeävät lausunnot skitsofreenikoista saattavat alkaa elää mielessäni. Minua pelottaa, että luhistun tämän diagnoosin alle. Itsetuntoni murenee enkä halua elää. Apua! Mitä nyt enää on merkitystä ylipainolla, kun en kehtaa enää ihmisten ilmoille. Hyvin alkanut painonpudotus (touko-elokuussa hävisi yli 10 kiloa) on lopahtanut, koska syön Viennetta-jäätelökakkua suruuni ja lohdukkeeksi.

Tein depressiotestin

Tein depressiotestin täällä: http://www.depressedtest.com/

Disorder	Your Score
Major Depression:	High-Moderate
Dysthymia:	Slight-Moderate
Bipolar Disorder:	Moderate
Cyclothymia:	Moderate
Seasonal Affective Disorder:	Very High
Postpartum Depression:	N/A
Take the Depression Test

Mitähän tästäkin on ajateltava?
Sanokaas, mitä on suomeksi High-Moderate ja Slight-Moderate, please!
Etsin sanakirjasta enkä saa tolkkua ---

moderate =

- abate; alleviate; dull; dwindle; ease; fade; mitigate; moderate; pacify; slacken


- asettua talttua

- raueta; asettua; heikentyä; heiketä; herpaantua; hervota; laantua; lakata; lamaantua; lannistua; loppua; luhistua; masentua; murtua; nujertua; päättyä; sammua; talttua; uupua; uuvahtaa; väsähtää

- hillitä yleiskieli verbi

- hidastaa; hidastuttaa; hiljentää; hillitä; pidättää; pidentää; viivästyttää; viivyttää; vitkastuttaa
hillitty

- pidättyväinen; hillitty; kiihkoton; viileä

- hyväksyttävä yleiskieli adjektiivi

- kohtalainen; auttava; hyväksyttävä; joltinenkin; jonkinlainen; laatuunkäypä; melkoinen; mukiinmenevä; parahultainen; siedettävä; tyydyttävä; välttävä

- kärsivällinen maltillinen

- tyyni; hermostumaton; hillitty; kiihkoton; kyllästymätön; kärsivällinen; lauhkea; lempeä; leppoisa; maltillinen; malttavainen; pitkämielinen; rauhallinen; sopuisa; sovinnollinen; sävyisä; säyseä; tasainen; ystävällinen

- keskinkertainen yleiskieli adjektiivi

- normaali; keskinkertainen; konventionaalinen; sovinnainen; tavallinen; tavanomainen; totunnainen; yleinen

- keventää yleiskieli

- keventää; huojentaa; huojistaa; lieventää; lievittää;

- kohtalainen yleiskieli

- kohtalainen; auttava; hyväksyttävä; joltinenkin; jonkinlainen; laatuunkäypä; melkoinen; mukiinmenevä; parahultainen; siedettävä; tyydyttävä; välttävä
kohtuullinen

- sopiva; asianmukainen; hyväksyttävä; kohtuullinen; kunnollinen; oikeudenmukainen; sovelias
lievä yleiskieli

- tehoton; heikko; lievä; tulokseton; vaisu; voimaton

- lieventää
- helpottaa; huojentaa; keventää; lientää; lieventää; lievittää
[ nykyisiä rajoituksia haluaisi lieventää enää vain 17 prosenttia suomalaisista]
lievittää

- keventää; huojentaa; huojistaa; lieventää; lievittää;

- maltillinen

- kesy; maltillinen; sovinnollinen; sävyisä; säyseä

- pidättyvä yleiskieli
- pidättyväinen yleiskieli
- pidättyväinen; hillitty; kiihkoton; viileä
- pitkäjännitteinen maltillinen

- kärsivällinen; hermostumaton; kyllästymätön; maltillinen; malttavainen; pitkäjännitteinen; pitkämielinen; rauhallinen; tyyni

- pitkämielinen maltillinen

- maltillinen; kärsivällinen; pitkäjännitteinen; pitkämielinen; rauhallinen; tyyni

- raitis yleiskieli selvä adjektiivi

- absolutisti; raitis

- rauhallinen maltillinen

- sovinnollinen; lauhkea; lempeä; rauhallinen; sopuisa; sävyisä; säyseä; ystävällinen
[ konsulin rauhallinen pääsiäisenvietto ]

- säädellä yleiskieli verbi

- tyyni maltillinen

- sävyisä; hillitty; hyväntahtoinen; juohea; kiihkoton; lauhkea; lempeä; leppeä; leppoinen; leppoisa; levollinen; maltillinen; rauhaisa; rauhallinen; seesteinen; sopuisa; säyseä; tasainen; tyyni; ystävällinen
tyyntyä yleiskieli

- hiljentyä; asettua; heikentyä; heiketä; hiljetä; laantua; lauhtua; leppyä; taueta; rauhoittua; tasaantua; tyyntyä; vaimentua; vaimeta

- vähittäinen

- vähittäinen; asteittainen; hidas; portaittainen; vaiheittainen; verkkainen

- vaimentaa yleiskieli

- hillitä; asettaa; heikentää; kesyttää; laannuttaa; lauhduttaa; lepytellä; lieventää; pitää kurissa;
- rauhoitella; rauhoittaa; sovitella; taltuttaa; tasoittaa; tyynnyttää; vaimentaa
vanhoillinen yleiskieli konservatiivinen adjektiivi

Parempi arkipäivä

"Emme tee virheitä, mutta joskus erehdyksiä, joista voimme oppia jotakin. Kun asiat eivät suju odotustemme mukaisesti, meidän tulisi vain hyväksyä ne tapahtuneiksi. Saamme näin mahdollisuden analysoida tilannetta ja sitä, mitä olisimme voineet tehdä onniistuaksemme, ja omaksua asenteen, jolla yritämme yhä uudelleen ja uudelleen.

"Olemme oppineet, miten meidän tulisi elää, mutta voimme myös itse valita, miten haluamme elää. Nämä eroavat toisistaan siinä, antaako ihminen itsensä passiivisesti muokkautua vai haluaako hän itse määrätä, mitä haluaisi olla, kokea ja omistaa. Voimme selvästi huonommin, mikäli annamme ongelmien hallita itseämme. Sitä vastoin voimme huomattavasti paremmin, jos pystymme vaikuttamaan asioihin. Itsetuntomme kasvaa ja myös asenteenne ja uskomuksemme muuttuvat. "

Luettuani tämän Juanita Saarelaisen kirjoittamasta kirjasta LUO ITSELLESI PAREMPI ARKIPÄIVÄ koin eräänlaisen valaistumisen.Olen jo yli vuosikymmenen elänyt masentuneen roolissa. Toki olen sairastanut depressio-jaksoja, mutta välillä olen ollut ihan toimintakykyinen ja pirteä. Kuitenkin olen antanut depressiokausien ongelmien hallita elämääni, vaikka en vaikeiden kausien välillä olekaan kärsinyt masennuksesta. Miten sitä voikin jumittua elämään sairaan roolissa ja antaa elämän supistua itsensä ympärille uskaltamatta vaivoin lähteä kotoa kokemaan uutta ja innostavaa elämää.

Odottelua

Hiljaiseloa, turhautumista, odottelua, keskityskyvyttömyyttä. Elämän arkea.

Lehtien lueskelua: Kodin kuvalehti, Voi hyvin, Valitut Palat, Tieteen kuvalehti, Natiional geographic Suomi jne. Kirjojen järjestelyä ja suunnitelmia järjestellä myös vaatekaappi sekä pyyhkiä pölyt keittiön kaapeista.

Onneksi siivooja tulee perjantaina. Alkaa olla pölyistä kaikkialla. Imurointi on tuskaa; selkäni kipeytyy imuria liikutellessa niin että en kovin mielelläni koske siihen koneeseen. Siivoojalla on parempi imuri kuin meillä. Hänen imurissaan pölyt menevät vesialtaaseen eikä pienhiukkaset pölise imuroinnin jälkeen. Jos eläkkeeni olisi isompi kutsuisin siivoojan useammin töihin meille. Kissataloudessa pölyä ja karvoja riittää ...

Sanaton rukous Jumalalle, että pääsisin pian hoitoon, pois kotoa nyhjäämästä tyhjää. Kunpa paikka vapautuisi tässä kuussa. En jaksaisi odottaa vielä kuukautta. Olen toivottoman turhautunut yrityksiini selvitä elämässä synkistelemättä ja luomatta eteeni kohtaloa, joka ei minua miellytä. Alakuloisuuteni ja alavireisyyteni kuitenkin saa ajattelemaan, etten selviä tästä elämästä; että masennukseni muuttuu synkkyydeksi, joka pimentää mieleni ilottomaksi ja tyytymättömäksi, niin että kuolema alkaa näyttää paremmalta kuin elämä.

Jumala suokoon, etten eksy itsemurha-ajatuksiin niinkuin monesti aiemmin masennuskauden aikana.

Musta maa

Surun todellisuutta sieluni maahan piilen
kivun poltteeseen unen lääkeyrttejä etsin
muinoin kukkinut maa suven-vehmain metsin
syden synkkyyttä on, yönmustaa välkettä hiilen.

Palo rintani kaiken, kaiken karrelle hiiltää.
Puut graniitin-mustat on varsilla tuhkaisten teiden.
Terät liikahtamattomat kukkien kivettyneiden
käden särmillään, jos kosketan, rikki viiltää
ja mustiin heteisiin ja rubiini hurmeen.
Jokin kastehelmi, hyytynyt mustaan nurmeen
kiteytynyt kyyneltimantti kylmänä kiiltää.


Jotain tällaista Kaarlo Sarkian MUSTA MAA –runon kaltaista on mieleni maisema nyt, kun depressio ahdistaa minua kotini nurkkiin nyyhkimään kyyneletöntä itkua. Olen hiljentynyt ja puhumaton. En osaa kertoa miehelleni enkä raaski häntä rasittaakaan mieleni synkkyydellä. On vaikea löytää sanoja kuvaamaan tunnemöykkyä, joka painaa ja puristaa rintaa. Itken sisäänpäin, yhtään kyyneltä ei silmiini herahda, vaikka koskee, mieltäni jäytää ja viiltää tuska, jonka nimeä en tiedä. Temesta vaimentaa tuskaa ja möykky on kuin pumpulissa – sen kylmyys ei palelluta mieltäni eikä sen särmät viillä haavaa – se vain painaa, vie tilaa, se vain on mielessäni jotain ylimääräistä, josta haluaisin eroon.

Murheellista sairaskertomusta

Kiukuttaa ja surettaa, kun en ole kunnossa. Masennusta pukkaa ja paino nousee. En syö paljon päivässä, jotain 1500 kcal, mutta silti en laihdu vaan turvottaa, niin että vaatteet repeää. Muutenkin on mieli maassa, vaikkei mitään aihetta synkistelyyn oikeastaan ole. Tämä on sisäsyntyistä mielenmasennusta. En iloitse juuri mistään. Vaikka luettelen itselleni kaikkea, mitä elämässäni on hyvin, mm. minulla on kiva, tilava koti, mukava mies, ihanat lemmikkikissat, toimeentulo, vaatteita, ruokaa, kaikkea on tarpeeksi. Moni voisi kadehtia elämääni. Miksi minä surkuttelen itseäni?


Vaivat, jotka pitävät minut sisällä kotona, ovat rasitteita, joista en pääse, ellei lääkäri keksi jotain parannuskeinoja. Esim. selkäni kipuilee jo parin kolmen sadan metrin kävelystä niin että tekisi mieleni huutaa kivusta. Ja saunaan ei ole menemistä, ellen ota kipulääkettä. Kuumassa selkäni kipeytyy niin että tuskan hiki tulee otsalle, kun liikun vähänkään. Olisikohan jotain tulehdusta kuluman lisäksi alaselän nikamissa.

Pakkasella hengitys on vaikeaa. Hengitystiet menevät tukkoon pakkasilmassa. Hengästyn ja liikkuminen ei onnistu. Ei tee mieli lähteä ulos kävelemään, vaikka pakkasta ei olisikaan, koska selkä kipeytyy aina lyhyelläkin kävelymatkalla.

Varasin lääkäriajan jo pari kolme viikkoa sitten ja ensi perjantaina 18.3. menen terveyskeskukseen valittamaan vaivojani. Olen kirjoittanut listaa kivuista ja säryistä ym. vaivoista, ettei jäisi kertomatta mitään, mihin tarvitsen nyt apua.

Depressio on hankalin vaiva. En jaksa tehdä mitään kotitöitä. En oikeastaan jaksa edes välittää kissankarvoista matoilla ja pölyhiukkasista tasoilla. Pyykit sain sentään pantua pesukoneeseen ja mieheni ripusti ne kuivumaan. Pitkään pyykkivuori vain kasvoi kylpyhuoneen kaapissa. Lopulta kaikki eivät mahtuneet kaapin laatikkoon vaan pyykkiä alkoi kasaantua kaapin eteen pinoon. Silloin sain jostain sen verran energiaa, että ensiksi alusvaatteita sain pestyä. Kaikki olivatkin jo likaisina.

Mieli maassa on synkkää elää. Mikään ei innosta, mistään ei jaksa iloita, mitään ei jaksa tehdä, kaikki näyttää kovin turhalta ja olen itseeni pettynyt, turhautunut ja suorastaan vihainen. Suututtaa, kun en saa mitään aikaan. Päivät toisensa jälkeen kuluvat eikä juuri mitään muistoja jää. Arki näyttää harmaalta ja mieli mustalta.

Ruokaa en ole laittanut moneen kuukauteen. Valmisruuilla en laihdu vaikka laskin, etten syö kuin 1500 kcal edestä päivässä. Olen turvoksissa, aineenvaihdunta säästöliekillä. Laihdutukseen tarvitsen nyt varmaan ravitsemusterapeutin ja lääkärin apua. Ja liikuntaan tarvitsisin ohjeita, mitä tehdä, että aineenvaihdunta pysyisi vilkkaana, ettei turvottaisi. Vai onko turvotus jostain muusta kuin liikunnan vähyydestä johtuvaa?

Näen painajaisia öisin. Nukun pätkittäistä unta eli heräilen usein. Menen aamuyöllä tv-tuoliin istumaan, koska siinä asennossa on helpompi olla. Pitkällään tuntuu joskus kuin hengitys salpautuisi ja hengitystiet olisivat tukossa. Kun nousen istumaan, hengitys sujuu paremmin. Kun hereillä olo alkaa jo pikkutunneilla aamuyöstä, iltasella kuuden aikaan olen valmis nukkumaan, niin väsynyt olen. Masennuslääke väsyttää entisestään ja iltayön 3-4 tuntia nukun sikeästi.

Painajaisista jää kauhunomainen pelko vaivaamaan joskus pitkälle päivään asti, Tunteesta on vaikea päästä eroon ja yritän karkottaa sitä pelaamalla Facebookin nettipelejä saadakseni jotain muuta ajateltavaa. Enää ei kirjojen tai lehtien lukeminen suju. En jaksa keskittyä tarinoihin ja kertomuksiin. Lukeminen on alkanut tuntua työläältä. Vain nettiyhteisön ystävien kuulumisia olen jaksanut lueskella, mutta viesteihin vastaaminen ja niiden kommentoiminen on jäänyt vähiin.

Syvän äänettömyyden sylissä

nukuin iltapäivän hämärässä melkein kaksi tuntia.
Unessa oli hyvä olo ja rentouduin.

Mutta herättyäni kaipaan taas

"Syvän äänettömyyden syliin,
maan tuoksuun, kiven viileyteen.
Mua kutsuu väkevä ääni
levon autuuteen."

(Kaarlo Sarkian runosta)

Mieleni lepatus ja levottomuus saa minut ärtyisäksi.
Heittäisin elämäni pois, jos jokin omantunnon ääni ei käskisi:
"Älä tapa."

Minä vain olen ja hengitän.
"Elän pikkuhissukseen", niinkuin eräs iäkäs ystäväni usein sanoi, kun kysyin hänen kuulumisiaan. En tullut kysyneeksi sitä, mitähän sillä tarkoitti. Mutta minulle tuo merkitsee miltei elämättömyyttä, innottomuudella ja pienellä pakolla olemista. Elämää pienellä liekillä ilman intohimoja, haluja ja päämäärää.

Katson verhonraosta ulos. Pimeässä vain graniitinmustien puiden ääriviivoja nuollen katuvalot heijastavat märkää maata.Maisema on lohduton, hyytynyt mustaan murheeseen. Kyynelpisarat kiiltävät puiden oksilla.

Synkkää

Kirkasvalolamppu loistaa vieressäni. Muuten on synkkää - sekä ulkona että sisimmässäni. Ulkona harmaat, paksut pilvet pimittävät auringon ja tihkuavat vettä. Ankeaa, hämärää, sumuista. Ei tee mieli lähteä kävelemään tihkusateeseen. Onneksi ei tarvitsekaan. Mieheni kävi apteekkiasioillani. Ihana kulta!

Nukuin viikon vain 4-5 tuntisia öitä. Viime yönä pätkittäin yli 8 tuntia. Väsyttää, uuvuttaa, mitään en oikein jaksaisi puuhata. Enkä pakota itseäni siivoamaan, komeroita järjestelemään, pesemään pyykkiä. Ehtiihän nuo ensi viikollakin, jos vaikka olisin energisempi sitten. Harmittaa vain, että kotityöt kasautuvat ja kohta en tiedä, mistä aloittaa. Onneksi siivooja tulee 7.12. ja hän ainakin laittaa paikat siistiin kuntoon, jos emme itse jaksa yhtään siivota. Lakaisin minä multia pois olohuoneen lattialta, kun kissanpentu oli taas pudottanut yhden kasvin ruukkuineen kasvitelineeltä. Täplä on ihan mahoton seikkailija. Se kieppuu kynsiensa varassa ihan mahdottomissa paikoissa. Ei meillä aikaisemmin noin energistä seikkailijakissaa ole ollutkaan.

Ajatukseni on tahmassa. En pysty kertomaan, miten minua vaivaa tämä masennus. Mieleni hytisee alastomana syksyisessä tuulessa. Sydämeni lepattaa outona ja viluisena. Ikävöin kesän kukkanittyjä, voikukkia, hiirenvirneitä, harakankelloja. Ikävöin päiviä, jolloin aurinko oli suuri ja kuuma.

Nyt ei aurinkoa näy. Kaikki on (Kaarlo Sarkian sanoin:)

"raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain
nimittämättömän kärsimyksen
ja hiljaisen yksinäisyyden.


Olen kuin syvään veteen uppoava.


Liikkumattomana pohjavedessä
nyt virun taintuneena niinkuin vainaa.
Tyhjyys takana ja mykkyys edessä
tuhannet ilmakehät rintaa painaa."

Ajatuksia kohmeessa

Lepattavat perhoset
lepattava mieli
kesä muistoissa
turtunut kieli

sanat kuin perhoset
talvella kuolevat
hankeen hukkuvat
peittävät nietokset

kaamos yllä
mielessä
mielen päällä
sydämessä

häilyy
päilyy
väijyy
synkkyys
kylmyys
talven viima
kuura
piina

sairaus
käärii kahleisiinsa
levottoman

pirstoo
sirpaleiksi
hiutaleiksi
atomeiksi
timanteiksi

ikuisuuden hangille
tuikkimaan
särkyneenä
välkkyvänä
olemattomille

Ohuella jäällä

Niin on tultu lokakuuhun ja Pohjois-Suomeen on saatu ensilumi. Meidän korkeudella on vielä vihreää puissa, tosin iso osa koivuista on jo keltaisena.

Hienoinen pelko on virinnyt alitajuntaani... ettei vaan masennus syvenisi niinkuin useina muina menneinä vuosina lokakuussa. Kurkkua kuristavat muistot mielen kiertymisestä alavireisyyteen, saamattomuuteen ja ahdistuneisuuteen.

Ainakin tänä aamuna on sentään vireä olo eikä ahdista. Ehkä tämä loppusyksy menee tähän malliin ihan mukavasti. Olen sentään jaksanut pienen liikuntaohjelmani käydä läpi päivittäin. Ja muutoinkin olo on suhtkoht' ok. Vähän huolestuttaa, että ruokahalua ei ole ja heräilen aamuisin kamalan aikaisin. Mutta unien vähyys ei ole kuitenkaan aiheuttanut päiväväsymystä.

Kuljen päivästä toiseen kuin ohuella jäällä, peläten, että jää allani pettää. Jään ritinää ei kuulu. Ehkä se kantaa minut tänä syksynä. EHKÄ.

Ohjeita masentuneille ja laiskoille

Enpä voinut olla vinosti hymyilemättä Elegian sarkastiselle listalle VINKKEJÄ MASENTUNEILLE. Hän on listannut lähes täydellisen vinkkilistan, miten masentunut pääsee jaloilleen.

Millanin laiskuuden ylistyksessä laiskuudesta on mielenkiintoinen näkökulma, joka veti suupieliäni ylöspäin. Terveen on kai mahdoton ajatella, että masennus vie voimat - ei se masentuneen saamattomuus laiskuutta ole.

Vaikka kyllähän niitä kahden viikon masentuneita on pilvin pimein julkisuudessa sääliä kerjäämässä, mutta tosiasiassa ei ole tietoakaan vakavasta masentuneisuudesta.

Joutilaisuutta ja laiskuutta on pidetty menneinä vuosina uskonnollisissa piireissä jopa syntinä. Lupppoaika oli käytettävä vaikkapa kessutteluun, ettei näyttäisi ihan joutilaalta.

Mitenkähän entisajan päiväunet istui tähän uskonnolliseen kuolemansyntiajatteluun laiskuudesta? Molemmalla mummoillani oli tapana ottaa tirsat lounaan jälkeen. Ja vanha setänikin oikaisi selkänsä penkille joksikin aikaa. Meillä siis ruokalepoa ei katsottu laiskuudeksi.

Savolaisia on haukuttu saamattomiksi ja laiskoiksi. Eräskin keskustelija Plaza.fi:ssa laukoo ajatuksiaan näin:

"Se on niiden (savolaisten) päähän jo lapsesta taottu, jottei kannata yrittää eikä ainakaan tehdä mitään asioittensa eteen. Se on sanottu ihan selvästi niiden savolaisten laulussakin.

"On kansa kaiken kärsinyt ja onnehensa tyytynyt". Tuollaisia nyhveröitä ei kukaan voi auttaa, kun tyytyvät aina vaam kärsimyksiinsä eivätkä tee mitään asian hyväksi, tyytyvät vaan kaikkeen paskaansa.

Lisää typeryyksiä samasta teemasta savolaisten kansanviisausarkistosta:
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla.
Vaikeneminen on kultaa puhuminen hopeaa.
Todella deaktivoivaa kansanviisautta niillä."


Pahalta tuntuu tällainen sanailu, mutta sitä olen saanut kuulla ja hävetä päässäni, että olen savolaista alkuperää, vaikka Etelä-Suomessa kasvoinkin suurimman osan lapsuuttani ja osan nuoruuttani.