Suomalaisuutta olen katsellut monella paikkakunnalla elämäni aikana. Etelä-Suomessa Helsingissä, Vantaalla, Kotkassa ja Hyvinkäällä. Pohjois-Suomessa Ylitorniossa ja Oulussa. Lisäksi lukuisat paikkakunnat keskisessä Suomessa ovat tulleet tutuiksi.
Olen yrittänyt lajitella ihmisiä paikkakuntien mukaan, mutta kaikilla paikkakunnilla olen tavannut mukavia ja ikäviä ihmisiä. Puheliaita ja tuppisuita. Aitoja ja teennäisiä. Meitä on niin moneksi - kaikkialla.
Minua on vain yksi. Mutta minussa on puolia, joita ymmärrän ja sitten paljon sellaista, jota en ymmärrä. En ymmärrä, mikä minut vie masennuksen kierteeseen aina aika ajoin. En ymmärrä pelkojani enkä aina edes ahdistukseni aiheita. Olisi helpompi elää, kun ymmärtäisi. Niin luulen. Elämä ei tuntuisi niin kaoottiselta ja sumuiselta. Tahtoisin elämääni järjestelmällisyyttä, tavoitteellisuutta ja harmoniaa. Mutta nyttemmin elämäni on vain päivästä toiseen rimpuilua pelkojani vastaan taistellen, itseäni tsempaten pienten ja suurempienkin kompastuskivien yli sekä masennusta ja ahdistusta sietäen.
Onneksi en ole ihan lamassa enkä masennuksen kuopassa. Jaksan keskittyä kirjoittamiseen tai kirjan lukemiseen puolisen tuntia kerrallaan. Taukoja pitäen luen kirjoja 3-4 tuntia päivässä. Valitettavasti joudun lukemaan samaa kohtaa usemman kerran, koska huomaan unohtavani, mitä olen lukenut. Vain osa tekstistä jää muistiin. Ja usein huomaan ymmärtäneeni tekstin väärin sen ensi kertaa luettuani. Joten siis lukutahtini on hidasta. Kirjan lukemiseen menee aikaa paljon enemmän kuin nuorena ja terveempänä ollessani, jolloin saatoin lukea 2-3 kirjaa illassa (romaaneja, kertomuskirjallisuutta).
Nyt vähän jännittää yx haastattelu. (Siitä enemmän sitten kun se on ohi.) On varmaan otettava rauhoittava pilleri ennenkuin lähden haastatteluun. Tunnin päästä olen sinne jo matkalla.
Pari kertaa korjattuani päivämääriä ja päivien juhlanimiä ne nyt taitavat olla oikein. Samanlaisia arkipäiviä minulle molemmat sekä Runeberginpäivä että Saamelaisten kansallispäivä.
VastaaPoista