Syvän äänetömyyden syliin
jo halaan pois.
Jos tänään kutsuni sois,
ilo, murhe ei ihmisten kyliin
mua kahlita vois.
Siniluolissa ikuisuuden
humu loppumaton
olis sammuvan aallokon.
Kokis sielu kahleettomuuden
pyhän hurmion.
Kovin janoan laskea pääni
kiven viileyteen,
maan tuoksuun ja harmaan sammaleen,
mua kutsuu väkevä ääni
levon autuuteen.
Kaarlo Sarkia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!