Runotorstain 338. haaste: Olennainen

Olennainen jää kertomatta
kun et sano rakastavasi minua

enkä minä vastaa rakastavani sinua.

Olennaisen äärellä ollaan
kun kädet kiertyvät kaulaan,
halaus lämmittää mieltä
ja sydän laulaa

yhteistä tunnetta
onnesta
ilosta
rakkaudesta

tai
surusta
lohdutusta

Olennaista on elää
tunteensa todeksi.

Valoon rakkauden suojaan

Lueskeltuani seuraamiani blogeja tänään on usealtakin suunnalta tullut ajatus katsoa valoon. Asioiden arviointia on hyvä tehdä lempeästi ja itseä suojellen. Melankoliaan sotkeutuu hyvin helposti ja kokemus todellisuudesta pimenee, kun ei näe valoa.

Vernan ajatukset blogissaan YÖHOITAJAN MAAILMASTA herättivät minussa toivoa:

Se, mitä ajattelen tänään itsestäni ja ympäröivästä maailmasta, muodostaa tulevaisuuteni. Jos en jostain syystä jaksa kohdistaa katsettani valoa kohti juuri tänään, ei kannata huolestua. Mikään ei tapahdu hetkessä, mutta jo hetken päästä voin löytää yhden valoisan ajatuksen, joka vetää puoleensa lisää valoa. Lohduttavaa on myös se, että valoisan ajatuksen voima on moninkertainen verrattuna synkkyyteen.


Hanne kysyy blogissaan Virtausta elämään Voiko pimeyttä tutkimalla löytää valoa?

Hanne kirjoittaa rakkaudesta, itsensä rakastamisesta, rakkauden pyytämisestä ulkoapäin. Kun ajattelee: "Minä olen sairas", vahvistaa sairauttaan. Ei pidä rangaista itseään näin, vaan rakastaa itseään ja pyytää anteeksiantoa.

Varmaan tätä samaa ajatusta ajoit takaa kommentissasi, Johanna Laakso. Sinä kirjoitit Jeesuksen rakkaudesta liikkeellepanavana voimana. Kirjoitit:

"Rukoilin pitkään, että Jeesus olisi minun liikkeellepaneva voimani ja yhtenä päivänä sain huomata, ettei minua puristanut enää kurkusta ja aloin innostumaan elämästä ja pitkästä aikaa ajattelin tulevaisuutta."

"Uskostani sain myös voimaa siihen muutoksenhaluun, joka oli jo minussa ollut pitkään, mutta jota en kertakaikkiaan saanut toteutettua."

Koen, että eri näkökulmista te eri blogistit olette oivaltaneet jotain merkityksellistä. Valoon katsomalla varjot jäävät taakse. Rakkaus lämmittää ja eheyttää synkeää, koleaa mieltä.

Ihanaa, että olette olemassa hyvät blogistit. On mielenkiintoista saada uusia ajatuksia ja näkökulmia ajatuksilleen lukemalla teidän blogejanne ja kommenttejanne!

Elämän tarkoitus

Millan haastoi kirjoittamaan elämäntarkoituksesta. Minunkin nuoruudessani pyrittiin saavuttamaan jotain sellaista, missä kukin oli erityisen hyvä. Mutta ajattelin jo silloin, ettei se voi olla elämäntarkoitus, koska kaikki eivät voi olla erityisen hyviä jossain. Aina löytyy henkilöitä, jotka ovat vielä parempia.

Elämäntarkoitus on jotain sellaista, jossa kukin saavuttaa jotain erityisen hyvää, mitä toisellakin voi olla, mutta kuitenkin itselle se on ainutlaatuista.

Elämäntarkoituksen täytyy olla myös sellaista, jonka kaikki voivat saavuttaa, olipa henkilö älykäs tai heikkolahjainen, kova työntekijä tai työkyvytön. Elämäntarkoitus siis ei ole kiinni ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista sillä tavalla, etteikö hän voisi saavuttaa elämäntarkoitusta, olipa millaisessa elämäntilanteessa tahansa.

Väitän, että urheilija, joka on menettänyt liikuntakykynsä tai kirjailija, joka ei pysty kirjoittamaan tai tavis, joka ei pyri mihinkään erityiseen saavutukseen, voi löytää elämäntarkoituksen.

Ehkä tähän on hyvä hiukan määritellä, mikä on elämäntarkoitus. Wikipedia määrittelee sitä näin:

”Elämän tarkoitus on yleensä nimitys filosofiselle kysymykselle, miksi ihmiset elävät, mikä on heidän elämänsä tavoite tai miksi koko maailma on olemassa. Yksi yleinen vastaus nykyään on se, että elämällä ei ole ulkoa päin annettua tarkoitusta.

Kysymys ”mikä on elämän tarkoitus?” voi merkitä eri ihmisille eri asioita. Tämä voi johtua esimerkiksi sanan ”tarkoitus” monista eri merkityksistä, joita ovat muun muassa: ”Mikä on elämän alkuperä?”, ”mikä on elämän (ja kaikkeuden) luonne?”, ”mikä tekee elämän merkitykselliseksi?”, ”mikä on arvokasta elämässä?”, tai ”mikä on yksilön elämän tavoite tai päämäärä?”. Nämä kysymyksiin on annettu lukuisia erilaisia vastauksia, tieteellisistä selityksistä filosofisiin ja uskonnollisiin selityksiin.”

LÄNSIMAISESSA KULTTUURISSA Antiikissa on muodostunut ajatus, jonka Eppu Normaali laulaa: ”Elämän tarkoitus on murheen karkotus.”

”ARISTOTELES esitti elämän tarkoitukselle naturalistisen teorian, jonka mukaan ihminen on järjellinen eläin, joka lähestyy omaa ihanteellista ja lajilleen tyypillistä olemustaan hankkiessaan teoreettista tieteellistä tietoa maailmasta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikeasta ja väärästä. Hänen lähtökohtanaan oli periaate, jonka mukaan jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen järjellisenä olentona.

Ihmiselämän päämäärä (samoin kuin kaikkien muidenkin olioiden) on siis toteuttaa lajilleen ominaisia toimia. Kun ihminen toimii kuten hänen lajilleen on ominaista, hän toimii auttamatta oikein ja elää hyvää elämää. Aristoteleen mukaan tämä ihmisen ihanne on homo politicus eli yhteisöllinen ihminen. Aristoteleen mukaan ihmiselämän päätavoite on siis yhteisölliseen toimintaan osallistuminen. Aristoteles eli aikana, jolloin vapaat miehet usein viettivät aikansa toreilla keskustelemassa tai väittelemässä politiikasta tai muista sen aiheista. Aristoteleen mukaan tieto siitä, millainen elämä on ominaista jollekin oliolle, saadaan tutkimalla suuren olioryhmän toimintaa tietyssä tilanteessa ja vetämällä siitä johtopäätös yleisestä menettelytavoista. Aristoteles olettaa tämän päämäärän koskevan kaikkia ihmisiä.” Wikipedia

PRAGMATISMI
”Pragmatistiset filosofit ovat ajatelleet, että sen sijaan, että ihmiset etsisivät totuutta elämästä, heidän tulisi etsiä hyödyllistä ymmärrystä elämästä. William James esitti, että totuutta voidaan tehdä, mutta ei etsiä. Näin ollen elämän tarkoitus on sellainen käsitys elämän tarkoituksesta, joka ei ole ristiriidassa sen kanssa, mitä ihminen kokee tarkoitukselliseksi elämäksi. Elämän tarkoituksen voisi siis muotoilla sanoilla: "elämän tarkoitus ovat ne tarkoitukset, jotka saavat sinut arvostamaan sitä". Pragmatistille elämän tarkoitus voidaan löytää ainoastaan kokemuksen kautta.”

HUMANISMI
”Humanistisen näkemyksen mukaan elämä ja todellisuus eivät ole mihinkään päämäärään suuntautuneita. Sikäli elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta. Ihmisen tarkoituksen määrittävät ihmiset. Yksittäisen ihmisen onnellisuus on sidoksissa muiden ihmisten hyvinvointiin, osittain koska ihmiset ovat yhteisöllisiä eläimiä, jotka löytävät merkitystä yhteisöllisten suhteiden kautta, ja osittain koska kulttuurinen edistys hyödyttää kaikkia kyseisessä kulttuurissa eläviä.”

USKONTO
Uskonnolliselta näkökannalta elämän tarkoituksena on pidetty muun muassa jumalien palvelemista ja heidän tahtonsa noudattamista.

ISLAMIN mukaan Jumala loi ihmisen ainoastaan yhtä tarkoitusta varten, eli palvomaan Jumalaa: "Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni" (Koraani 51:56).

”BUDDHALAISUUDEN mukaan totuus elämästä on se, että se on kärsimystä, joka johtuu elämänjanosta. Kärsimys lakkaa, kun elämänjano sammuu. Tie elämänjanon sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku kohti lopullista tavoitetta, joka on nirvana eli valaistuminen ja näin samsarasta eli elämän kiertokulusta vapautuminen. Tämä voi tapahtua vain mietiskelyn ja henkisen kasvun kautta.

HINDULAISUUDEN mukaan ihmisellä on elämässään neljä päämäärää: kama, artha, dharma ja mokša. Sanotaan, että kaikki ihmiset etsivät kamaa (fyysistä ja henkistä nautintoa) ja arthaa (aineellista ja henkistä omaisuutta). Vanhemmiten ihmisen sanotaan tavoittelevan dharmaa (oikeudenmukaisuus, velvollisuus, henkinen oppi). Neljäs ja perimmäinen päämäärä on mokša, jossa vapaudutaan jälleensyntymän eli samsaran ketjusta ja yhdistytään brahmaniin eli maailmansieluun (vrt. nirvana). Ihmisen kannattaa tehdä elämässä hyviä tekoja kartuttaakseen hyvää karmaansa, jotta jälleensyntymän kierto katkeaisi.”

ATEISMI

”Ateismilla tarkoitetaan jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa, ja tämän seurauksena myös sen hyväksymättömyyttä, että kaikkeus tai elämä olisi jonkun tällaisen luomaa. Ateismi lähestyy esitettyä viittä kysymystä luonnontieteellisestä näkökulmasta, ja siksi ateistit ovat sitä mieltä, että elämää ei luotu, vaan että se kehittyi. Kaikkeus on luonnollinen, ja se on enemmän tai vähemmän tutkittavissa tieteellisillä menetelmillä. Mitä elämän tarkoitukseen tulee, jotkut ateistit katsovat, että koska mikään jumala ei määrää sitä, mitä ihmisten tulisi tehdä elämään, se on heidän päätettävissään. Elämä on luonnonilmiö, jolla ei ole tarkoitusta eli tavoitetta. Elävillä olennoilla voi olla omia tavoitteita.”
Wikipediasta nämäkin.



MINUN MIELESTÄNI missään näissä ajattelusuunnissa ei ole oikein tavoitettu ajatusta Elämän Tarkoituksesta, joka on RAKASTAA JA TULLA RAKASTETUKSI.

Tämä ajatus vastaa kysymykseen, miksi ihmiset elävät, miksi yleensä on ihmiselämää, mikä on ihmisen alkuperä (Jumalan Rakkaus), mikä tekee elämän merkitykselliseksi, MIKÄ ON yksilön sisäinen tavoite ja päämäärä. Ainakin Jumalan Rakkaus on jokaisen saavutettavissa. JUMALA ON RAKKAUS.

Nalle kiulussa

Nalle istuu kiulussa ja tuijottaa minua silmiin. Sain kiulun salaiselta rakastajaltani nuoruudessani - tai siis antaessaan kiulun minulle, hän tunnusti pitävänsä minusta paljon. Vahinko, etten minä ollut kiinnostunut miehestä. Meistä olisi voinut tulla mukava pari. Kiulu on ollut minulla monessa käytössä mm. pidin siinä lankarullia. Ostin nallen vastalahjaksi miehelle, mutta en tavannut häntä enää koskaan. Arvoitukseksi on jäänyt, missä hän on elämäänsä viettänyt, tapasiko hän koskaan naista, joka rakasti häntä. Olisi hauska tietää hänen vaiheistaan, mutta en enää muista hänen nimeäänkään.

Moni asia nuoruudestani on unohtunut. Kun taas toiset asiat ovat piirtyneet mieleeni niin kirkkaiksi muistoiksi, etten varmaan ikinä unohda niitä. Mukava muisto on mm. ensisuudelma rakastamaltani nuorelta mieheltä. Odotin jännittyneenä monta päivää, ehkä pari viikkoa ennenkuin hän sanoi haluavansa suudella minua. Kylmät väreet kiemurtelivat selässäni, poskeni punehtuivat silkasta uteliaisuudesta, mitä tästä seuraa. Hän kallisti päätään oikealle ja kumartui puoleeni. Huulemme koskivat toisiaan. Ja siinä kaikki. Olin typertynyt ja onnellinen. Minua on suudeltu suulle. Meistä ei tullut paria. Seurustelumme kesti vain pari kuukautta. En halunnut seksisuhdetta, jota mies halusi. Koko 15-vuotiaan olemukseni oli ihastunut nuoreen mieheen, joka etsi seksiseikkailuja nuorten tyttöjen kanssa. Meillä oli noin 3 vuotta ikäeroa. Mikä tuntui silloin huikealta. Hänenkin nimensä olen unohtanut. En muista sitäkään, oliko silloin vielä 21-vuotta aikuisuuden ikäraja.

Rakastettu ja pilkattu

Tulin varovaiseksi ja menin ihan sanattomaksi, kun luin blogia, jonka kirjoittajalla on aivan erilainen maailmankatsomus ja erilaiset arvot kuin minulla. En tiedä, mikä siinä hätkäytti. Varmaan se ehdottomuus, jolla nuori kirjoittaja kirjoittaa.

Minä olen ollut "vanhanaikainen" ja "uskovainen" lapsesta lähtien. Mutta kun iänikuisia arvoja ja omaa maailmankatsomustani kritisoidaan, sydän rinnassani muljahtaa ja ajatukseni nyrjähtävät radaltaan ylikierroksille. En pysty hallitsemaan pelkoa ja nolostun, kun uskovaiset yleistetään fossiileiksi ja kirosanat saattelevat evoluutioteorian selitystä. No mitä minä pelkään? Kaikki fundamentalistit ovat pelottavia. Heillä on vain yksi totuus, se ainoa oikea heidän mielestään. Evotionalistit halveksivät creationalisteja ja monet 6-päiväiseen luomiseen uskovat nyrpistelevät nenäänsä, kun evoluutioteoriasta puhutaan. No aamuyöstä olen herkimmilläni. Otan kaiken kovin vakavasti. Ajatukseni ovat katkonaisia; levottomia haikuja sydämen sisimmästä, joka huutaa hellyyttä ja hoivaa.

Tahtoisin syliin kuin pikkulapsi äitinsä rinnoille. Turvaa ja huomiota minä kaipaan. Että joku huomaisi minut ja kysyisi, mitä minulle kuuluu. Mutta osaisinko sitä kuitenkaan sanoa, vaikka kysyttäisiin? En tunne itseäni. En ole enää se nuori aikuinen, joka mistään välittämättä kulki joukossa jos toisessakin ylpeänä itsestään - vai olenko nykyään rehellisempi itselleni, niin että hyväksyn itsessäni keskeneräisyyden ja rikkinäisyyden. Ja tarvitsevuudenkin. En ole niin itseriittoinen kuin nuorena aikuisena. Itsellinenkin olin ja kamalan itsekeskeinen. Kuitenkin kiltteyteen sairastunut ja särkyneisyytensä salaava.

Soisin olevani auki rakkaudelle. Mutta minä käperryn itseeni, murheeseeni, siihen samaan rakkaudettomuuteen, jota olen lukenut nyt monesta blogista. Arvottomuuteen, hyväksytyksi tulemisen toiveeseen ja haaveeseen yhteydestä Persoonan kanssa.

Kun viimeinen hetkeni koittaa, toivon, että olisin auki kaikelle, minkä kohtaan Jumalassa: Lempeyden ja Rakkauden. Uskon, että loppumetreillä muulla ei ole väliä kuin sillä, miten Jumalan kokee elämässään. Onko Hän ankara Tuomari vai myhäilevä Isä ja armahtava Pelastaja. Sillä on merkitystä, koenko, että rakastava Jumala ottaa vastaan vai koenko, että Hän hylkää minut ikuisesti. Suljenko pois mahdollisuuden Rakkauden kokemukseen käpertymällä tuijottamaan itseäni - tai pilkkaajiani. Jumala, armahda minut rakkauteesi.