Kaihoisaa ja veikeen haikeeta

Kuuntelen Kari Tapiota: Juna kulkee, Kuin taivaisiin, Elämältä kaiken sain - - - ja kuuntelen Jope Ruonansuuta: Enkeleitä toisillemme ja taas Kari Tapiota: Myrskyn jälkeen, Valoon päin, Muisto vain jää, Jälkemme hiekalla. Sitten on konsertissani vuorossa Al Bano Carrisi: Azzurro, Volare ja Chisun Surullisen keijun tarina, Miehistä viis, Sama nainen, Kellä kulta sillä onni. Rainer Friman: Se on salaisuus ja Romanitaiteilijoita vuosien varrelta. Niin tuli täyteen tämän illan musiikkikiintiö.
Aina aika ajoin tekee mieli kuunnella vanhaa, kevyttä musiikkia. Hiukan surumielisiä, suomalaisia tarinoita ihmissuhteista. En olekaan piiiitkään aikaan kuunnellut näitä lauluja. Tuli kovin veikeen haikee mieli. Alkoi tehdä mieli suklaata ja rakastelua. Mutten rohkene lähestyä miestäni. Ujostelen, kainostelen ja istun yksin läppärini äärellä. Surullista! Mieheni sanoi jo hyvät yöt ja meni nukkumaan.

Minun ajatukseni vaipuvat manalan majoille ja on vaikea olo. Kurkkua kuristaa ja lähden keittiöstä hakemaan juotavaa. Sekamehua. Harmittelen, ettei ole viiniä; kuohuvaa, kuplivaa ja makeaa - - -

Olen ollut tässä ennenkin. Olen aiemminkin kipuillut aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani. Tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi.

Olen koko viikon puuhaillut kaikenmoista, mutta mitään en koe saaneeni aikaan. Kämppä on kuin myrskyn jäljiltä, siivoamatta. Olen suunnitellut olohuoneen huonekaluille uutta järjestystä. Mutten ole saanut aikaseksi pyytää naapuriapua raskaiden huonekalujemme siirtelyyn.

Silmiin koskee ja hartiat huutavat armoa. On lopetettava kirjoittelu. . .

Synkkä yö

Synkkä yö

mieleni on musta

olen sairas kaipuusta

ilman lohdutusta

suru jäytää rintaa

kipu pyrkii pintaan

levoton, neuvoton

en kysy hintaa

vaan

pyydän ja kuiskaan:

maksakoon 

mitä vaan,

joudan kuolemaan

Tule Manalan Valtias

sinä Kuoleman Ruhtinas

ruumiini polta

sieluni murskaa

muistoni peitä

ilman kyyneleitä

&

Näen enkeleitä

sointuja kuulen

säveleitä

minä tulen, minä lähden

vain Pohjantähden nähden

itken ja rukoilen

syvään huokaillen:

Minun sieluni janoaa

elävää Jumalaa

"Sinun koskiesi pauhussa

syvyys syvyydelle huutaa

kaikki sinun kuohusi ja aaltosi

käyvät minun ylitseni."

"Päivällä Herra säätää armonsa,

ja yöllä minä Hänelle veisaan."

Rukoilen elämäni Jumalaa

murhepukuuni ahdistettuna

"Miksi murehdit minun sieluni

ja miksi olet minussa levoton?

Odota Jumalaa,

sillä vielä minä saan

kiittää ja laulaa

minun kasvojeni apua,

minun Jumalaani."

Ps.42:9,12

Elän tämän hetken

Onnellisuuteni liukeni räntäsateeseen. Mieleni valtasi apatia ja ahdistava synkkyys. En kestä ajatusta, että vielä voisi tulla takatalvi. Onneksi märkä lumi suli maahan tultuaan ja solisi purona etupihan polkua pitkin. Mieleni on levoton ja kuitenkin ihan lamassa. Voimattomana tuskailen sanoja tietokoneen näytölle.

Ei nukuta enkä halua nukkumaan näin ahdistuneena. Näkisin vain painajaisia. On jotenkin rauhoitettava mielensä ja hyväksyttävä tosiasia, ettei vielä ole kesä. Tosin huomiseksi on luvattu aurinkoista ja jopa +10 astetta lämmintä. Olen kesän lapsi. En kestä kylmää, pakkasta ja viimaa. Kylmänpuistatukset kulkevat läpi ruumiini, kun mieleeni tulevat talven pakkaset. Onneksi tänä talvena ei ole ollut kovia pakkasia. Itseasiassa on ollut lauhin talvi miesmuistiin.

Odotusta

Elämäni on odotusvaiheessa. Odotan Päätöksiä, joita tekevät minulle tuntemattomat toimihenkilöt. Nieleskelen tyhjää, kun en tiedä, olenko toiminut viisaasti hakiessani heiltä niitä. Tiedän, ettei elämäni suju ongelmitta ilman Myöntäviä Päätöksiä. . .

Anteeksi salaperäisyyteni. Oli kuitenkin kerrottava, että ODOTAN inhimillistä tulevaisuutta ja turvattua elämää. Viime aikoina elämäni on tuntunut olevan hallitsemattomien voimien pyörityksessä. Kaikki langat eivät ole käsissäni.

Pelkään menettäväni sen vähäisenkin terveyteni, joka minulla on jäljellä. Vanhuus/elämäntilanteeni ja/tai liikkumattomuus/lääkitys/sairaus ovat tuoneet vaivoja, joita iäkkäällä äidillänikin on: lonkkavaivoja, selkäkipuja, tasapainohäiriöitä, huimausta, yksinäisyyttä, hahmotushäiriöitä, käsien nykäyksiä, vatsavaivoja, ahdistuneisuutta, unettomuutta - - - en jatka pitkää listaa ikäviä oireita ja ongelmia, kipuja ja vaivoja, jotka rasittavat elämääni.

Ikäviä muistoja

Harmaa päivä valkeni tänään hyvien unien jälkeen. Onneksi en painajaisia nähnyt, niinkuin pelkäsin illalla tulevani näkemään, koska edellinen yö meni valvoessa ja mieleni oli levoton jo kolmatta päivää. Oli vaikea rentoutua. Selkä oli kipeä, vatsaan koski ja päätä särki. Ajatukseni olivat aikamoisen hajalla valvotun yön jälkeen. Kuulin keskusteleluja ja ihmettelin, kuka puhuu; naapuristako noin hyvin kuulen - ja he puhuvat minusta.

Nyt olo on selkeämpi ja rauhallinen. Huokaan helpotuksesta. Pelkäsin jo sekoavani. Olin ymmällä, kun miesääni muistutti menneistä erehdyksistäni ja nykyisestä huonosta taloudellisesta tilanteestani. Mies (Dick) moitti minua holtittomasta rahankäytöstä ja maksamattomista laskuista jne. Tämä Dick on puhunut minulle ennenkin, kun olin vaipumassa psykoosiin. Pelottava mielentila. Pelkoa ja ahdistusta täynnä. Avuttomuutta ja itsensä hallitsemisen puutetta. Tyhjyyttä ja tuskaa. - Huokaus! En enää koskaan halua kokea samaa kuin joskus vuosia sitten. Olin silloin vihainen itselleni, äidilleni ja monille muille sukulaisilleni ja tuttavilleni. Elämä tuntui viheliäiseltä puurtamiselta päivästä toiseen. Kuolema tuntui ajatuksena helpotukselta ja ainoalta ratkaisulta pois tukalasta tilanteesta, jossa ahdistuneena päivästä päivään yritin selvitä aamusta iltaan. Söin yliannoksia rauhoittavia pillereitä niin että maksa-arvoni kohosivat hälyttäviin lukemiin. Mietin paljonko insuliinia ja rauhoittavia olisi ostettava, että sammuisin elottomaksi...

 < huokaus > IKÄVIÄ MUISTOJA ! Mistä ne nyt tulivat mieleeni?

Ikuisten aikojen poljennossa

Olen istunut tietokoneen ääressä jo aivan liian kauan. Niskaa pakottaa ja pakarat meinaa puutua ihan turruksiin.

Kävin tänään sentään ulkona, kaupungilla. Ostin uuden näppäimistön. Alkuviikolla ostamani ei toiminut. Ystävä, joka tuli sitä katsomaan, arveli, ettei tietokoneessani toimi USB-väylään laitettu näppäimistö. Ei riitä teho. Ostin siis vanhempaa mallia olevan näppäimistön, joka laitetaan toisenlaiseen väylään (en muista nimeä). Mutta vielä en ole kokeillut toimiiko tää uusi näppäimistö. En jaksa ruveta hääräämään tietokoneen kanssa enää nyt klo 21. On minun nukkumaanmenoaikani. Usein olen nukkumassa jo sikeästi tähän aikaan, mutta nyt ei nukuta.

On hömppä olo. Pää on kuin Haminan kaupunki. (Oletteko kuulleet tätä sanontaa?)
Ihan kuin olisin sumussa tai miten tään olon kertoisi: sekava en ole, mutta olo on pyörryksissä; on pehmoinen olo melkein kuin olisin humalassa. Tekee mieli viiniä. Jääkaapissani on aukaistu pullo. Onkohan se mennyt jo pilalle?

Ei passaa ottaa alkoholia. Olen jo ottanut iltalääkkeeni, yhden rauhoittavan pillerin. Mutta olo on kuitenkin levoton ja rauhaton. HUOKAUS! Liikunnan puutetta kai... Tekisi mieli rakastella, mutta mieheni nukkuujo. En raski herättää häntä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja hellyyden kipeäksi.


OSALLINEN /Elina Vaara

Ikuisten aikojen poljennossa
kääpiörytminä polen.
Niinkuin kirkkaassa hurmiossa
vesien alla olen

sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

Mitaton aallokko, paina, telmi!
Elämän tahto pyhä:
helmestä kipu, kivusta helmi!
minussa tapahtuu yhä.


Eilen oli hyvä olo, tänään riudun seksin puutteessa, kipuilen aallokon alla, joka painaa, telmii kehossani, tunnen itseni sairaaksi ja mieltäni särkee. En kuitenkaan ole enää masentunut niinkuin keväällä. Tunnen itseni energiseksi, mutta kovin saamattomaksi. Aikomuksia vilahtelee mielessäni, mitä olisi tehtävä, mutta mihinkään hommaan en saa otetta.

Kissat telmivät olohuoneessa. Meidän "nuoriso" koettelee voimiaan ja painii keskenään, ajavat toisiaan takaa ja mittaavat missä asemassa ovat toistensa suhteen. Täplä tahtoo olla pomo. Mutta vanhimmalla kissallamme, Emppulla on enemmän arvovaltaa ja se rauhoittaa nuoret kissat, jos ne alkavat tosissaan tappelemaan keskenään.

Meidän nuoriso rauhoittuneena

Innostuksesta ylikierteeseen

Maanantain innostus jatkui tiistaina niin, että sain järjestettyä vaatekaappia ja pestyä pyykkiä. Siivooja kävi auttelemassa kämpän kuntoon saamisessa ja nyt on niin siistiä, että täällähän viihtyy hyvin. Olisipa hyvä, kun saisi tätä siisteyttä pidettyä yllä eli jaksaisipa tarttua imuriin siivoojan käyntien väliajoilla.

"Innostus" on jatkunut jonkinlaisena mielen levottomuutena. Viime yönä katselin taas monenkirjavia unia ja tänä yönä unet loppuivat 5 tuntiin. Ei pitäisi mennä nettiin yöllä. Sitten ei ainakaan saa unen päästä enää kiinni. Vastailin Mielipidemaailman kyselyihin ja kirjoittelin viestejä nettiyhteisöihin, joihin kuulun. Ja nyt on kello melkein kuusi ja ihme kumma, olen aivan pirteä. Ei yhtään väsytä.

Valitettavasti mitään äänekästä hommaa ei voi alkaa tehdä. Joten yö jatkuu edelleen tietokoneen äärellä - vai menisinkö lukemaan kirjoja ja lehtiä. Olen ostanut noin 10 kirjaa ihan viime aikoina. Psykologiaa ja tietokirjallisuutta. Harmittelen vain, että kirjahyllyssäni ei enää oikein ole tilaa uusille kirjoille. Olisi laitettava jotain pois laatikkoon ja varastoon. En haluaisi myydä yhtäkään teosta, kun tuntuu siltä, että haluan vielä joskus kuitenkin palata kuhunkin teokseen uudelleen. Tosin olisin minä kirjastoon lahjoittanut Kirjavalioiden kirjakoosteita, muttei sinne huolittu niitä, koska kussakin Kirjavalion kirjassa on neljä teosta eri aloilta ja siksi kirjojen luokitteleminen on mahdotonta, koska teokset ovat usein aivan eri luokista; trilleri, draama, kaunokirjallisuus jne. Sitäpaitsi teokset ovat lyhennelmiä alkuperäisistä teoksista...

Nyt tuli nälkä. On aamiaisen aika.

Levoton ahdistus

Nukuin levottomasti aamuneljään. Katselin sekavia unia, ihmiskauppaa, huumekauppaa ja muutakin rikollisuutta sekoittuneena joihinkin seksisessioihin. Uni oli ahdistavaa ja hämärää, pelottavaakin. Ei nyt ihan painajaismaista, mutta ikävän synkkää. Herättyäni olin onnellinen, että se oli vain unta.

Piti ihan ponnistella saadakseni mielialaani hilpeämmäksi. Luin Lasten vitsikirjaa ja hartauskirjaa. Kirjoitin nettiyhteisööni. Vähän tuo unen ikävä mieliala on kohonnut, mutta lepattava, epämääräinen pelonpoikanen kurkkii nurkan takana, milloin voisi hyökätä mieleni kimppuun. En uskalla mennä enää nukkumaan, koska en halua nähdä enempää ikäviä unia.

Syön tummaa suklaata, sillä sen on todettu lieventävän ahdistusta.Toivon, että suklaa auttaa tähän mieleni lepatukseen ja muutenkin ikävään oloon. Rentousharjoituskin olisi paikallaan. Mutta keskittyminen rentoutumiseen on vaikeaa. Kuulokkeeni on rikki. En voi kuunnella musiikkia, jota olen tottunut kuuntelemaan tehdessäni rentousharjoituksia. En halua herättää miestäni aamu-uniltaan. Nyt on vain kestettävä tätä tukalan kuristavaa oloa. Eihän tämä ole uutta. Olen tuntenut samoin niin monta kertaa.

PS. Tervetuloa IPI lukijoitteni joukkoon !!

Ajatuksia kohmeessa

Lepattavat perhoset
lepattava mieli
kesä muistoissa
turtunut kieli

sanat kuin perhoset
talvella kuolevat
hankeen hukkuvat
peittävät nietokset

kaamos yllä
mielessä
mielen päällä
sydämessä

häilyy
päilyy
väijyy
synkkyys
kylmyys
talven viima
kuura
piina

sairaus
käärii kahleisiinsa
levottoman

pirstoo
sirpaleiksi
hiutaleiksi
atomeiksi
timanteiksi

ikuisuuden hangille
tuikkimaan
särkyneenä
välkkyvänä
olemattomille

Mielen tykytys ja sydämen muljahtelu

Unta ei riittänyt tänä yönä aamuneljää pitemmälle. Ei sen pitäisi huolestuttaa, koska nukuin kuitenkin yli 6 tuntia. Mutta olo on halju ja levoton. Viime öiden ja päivien uneliaisuus kuin karhun talviuni loppui ja vaihtui levottomaan huolestuneeseen oloon, jonka syytä en tiedä enkä ymmärrä.

Uneliaisuus ja väsymys ei minua paljon huoleta, koska tiedän, että nukkuminen ja raitis ilma auttavat siihen – ja ennen kaikkea kirkasvalohoito piristää.

Mutta tämä mieleeni tunkeutunut epämääräinen levottomuus ja lepatus on huolestuttavaa, koska en tiedä, mikä tähän auttaisi, mistä se tulee ja mihin se johtaa. Ei kai siitä sen kummempaa seuraa kuin epämääräinen olo ja sydämen tykytystä. Ne eivät ole kovin miellyttäviä. Mutta ei mitään hälyttävääkään. Kun siirrän ajatukseni muualle, ne varmaan tyyntyvät – sekä mielen lepatus että sydämen tykytys.

No niin, enhän minä osannut muuta ajatella, kun rinnassa tykyttää ja sydänkin muljahtelee.

Googlasin asiaa ja netistä löytyi artikkeli:

Rinnassa tykyttää ja sydän muljahtelee – onko tämä rytmihäiriö?

Jokaisella meistä on joskus rinnassa tuntemuksia, joita pidämme sydämen rytmihäiriönä. Usein kyse on vaarattomista tykyttelyistä, jotka menevät itsekseen ohi. Ellei näin käy ja vaivaan liittyy muita oireita, asia vaatii selvittelyä.

Hyvänlaatuista rytmihäiriötä voi olla jokaisella vaikkapa huonosti nukuttujen öiden jälkeen tai kiireiseen työjakson aikana. Ahkera kahvin juonti ja tunnetusti myös runsas alkoholin käyttö aiheuttavat tykyttelyä ja muljahtelua. Suurimmalla osalla meistä oireet tulevat ja menevät, eikä niistä aiheudu sen kummempaa murhetta.

Tilanne on toinen, mikäli vaivat ja tuntemukset ovat toistuvia ja kestävät pitkään. Lisäksi jos ne ovat epämiellyttävän tuntuisia tai niihin liittyy huimailua tai jopa tajunnan häiriöitä, on perusteltua tehdä tarkempia selvityksiä.

Mieleni on levoton

Mieleni on levoton, kehoni kaipaa liikuntaa, sieluni vapahtajaa. Vain hyvä seksi saattaisi auttaa tässä ja nyt. No, puoliso nukkuu, hänestä ei ole apuun. Mutta käyhän se käden käänteessä yksin yksinäisyyden yössä - EI sentään, EI kiitos. Kukaan ei ole selibaattiin kuollut. Mutta piinaavaa tuntea kaipuuta - oli se sitten seksin, sielullisuuden, ajateltavan tai hengellistä kaipuuta. Tunnen olevani puutteessa kaikin tavoin. En jaksa keskittyä lukemiseen niin että uusien ajatusten tuulet piristäisivät - henkeäni ja sieluani.

Jokin taidenäyttely voisi virkistää - googlaisinko kuvia - emmää jaksa, en viitsi. Hyvä keskustelu, tunteiden ja mielipiteiden tuuletus tekisi terää. Mutta jotenkin olo on tahmainen, varmaan nuo iltalääkkeeni vievät ajattelukyvyn - tai sitten unen puute. Viime yönä nukuin noin neljä tuntia Tenoxin avulla. Väittävät sen lääkkeen vievän REM-vaiheen unesta enkä tosiaan muista unia nähneeni.

Tänä iltana Tenoxilla ei ollut mitään vaikutusta. Pyöriskelin vuoteessa kolme tuntia. Alkoi selkää särkeä ja nousin sitä venyttelemään. Luin pari artikkelia lehdestä ja päätin kurkata tänne blogosfääriin. Mutta en jaksanut montaakaan suosikkiblogipäivitystä katsoa, kun ajatusmyllyni lähti käyntiin ja luulin minulla olevan jotain sanottavaa, mutta tää nyt on vain ajatusten harhailua.

Ipi kertoo 20.2.2009 blogissaan ymmärtämisestä. En ole tullut ajatelleeksikaan, että ymmärtäminen voi olla ongelma. Mutta nyt sen tiedän. Minä taidan olla yhtä hukassa tunteitteni kanssa kuin Ipi, vaikka en ymmärräkään, mutta luulen tietäväni, mistä tunnelukkoja on mieleeni syntynyt. Niin, tietää asia ei ole vielä ymmärtämistä.

Minä olen kirjoista ympännyt tietoa päähäni tunnelukoista, skeemoista, moodeista jne... Mutta ei tieto auta, kun en pysty sitä sisäistämään. Tarvitsisin tulkitsijan, jonkun joka selittäisi rautalangasta vääntäen, että tuo lapsuuden hylkäyskokemus toistuu elämässäsi tällaisina oireina.

Olen yrittänyt haastatella äitiäni ajasta, kun olin vauva. Äitini on kovin niukasti kertonut niistä ajoista. Ne taisivat olla ankeita aikoja ja kovin köyhää elämää. Saan olla kiitollinen ihmisille, jotka perustivat koteja yksinäisille äideille Pelastakaa lapset ry:n puitteissa. Ilman tätä yhdistystä äitini ei varmaankaan olisi selvinnyt 1950-luvun puolivälissä ilman työpaikkaa. Sosiaaliavustukset eivät tainneet olla hääppöset.

Aina äidin luona käydessäni olen vuorokauden kamalan levoton. Piilottelen vihaisuuttani itseltänikin. Hermostun äidin jutuista, mutta en tietenkään näytä sitä hänelle. Hän puhuu samoista asioista yhä uudelleen. Tänäänkin olisin mieluummin kuunnellut jotain muuta kuin lääkärissäkäynnistä ja kuntoutusjaksoista, joilla hän on ollut. Ymmärrän, että ne ovat hänen elämänsä yksitoikkoisuudessa tapahtumia, jotka merkitsevät paljon hänelle. Harmittelin jälkeenpäin, etten johdatellut puheenaihetta haluamaani suuntaan eli elämäni alkuun. Se minua kiinnostaa.

Salolammen rannalla minut on alkuun pantu hurmuripojan syleilyssä ja kolmen kuukauden kuluttua tuo hurmuripoika laittoi alulle tytön toiselle naiselle, tulevalle vaimolleen. Joten hyljätyn naisen tunteita olen imenyt jo sikiönä kohdussa. Myöhemmin elämässä hyljätyn osa on tullut osaksi niin monta kertaa, että en osaa ajatella itseäni kovin hyvässä valossa. Hylkiön otti kumppanikseen Mies, jota rakastan. Haluaisin kirjoittaa meidän tarinaan: "... ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti."

Levoton yö ja paniikkiahdistusta

Levoton yö takana. Heräilin parin tunnin välein juomaan, koska suuta kuivasi. Unet olivat jotain eroottista hekumaa, josta ei paljon muistikuvia ole jäänyt. Vain hersyvä tunnelma. Nousin vuoteesta klo 3 paikkeilla ja aloin kirjoittaa, mutta ei siitä mitään tullut. Silmiä veti vielä kiinni. Menin tv-tuoliin torkkumaan.

Kissa tuli herättämään horroksestani klo 5 aikoihin. En ymmärrä, miksi sen piti herättää, koska sillä oli ruokaa kupissa ja hiekka-astiatkin olivat siistejä. Sen piti vain saada minut liikkeelle keittiöön tarkistamaan, että kaikki on ok. Silityksiäkin se kerjäsi, mutten antanut. Otti päähän, koska olisin vielä halunnut torkkua tuolissani.

Nyt olen ihan hereillä. Kissa nukkuu. Mies nukkuu. Ja toinen kissakin varmaan nukkuu jossakin piilossa, varmaan kiipeilypuun ylimmässä pesässä. Siellä on sen lempipaikka.

Ahdistaa ajatus, että tänään olisi lähdettävä äidin asioille kaupungille. En mielelläni asioi pankissa, mutta äitini haluaa käteistä tililtään. Olen luvannut viedä.

Linja-autossa kulkeminen ahdistaa myös. Vaikka paniikkikohtaukset ovat vähentyneet, pelkään sellaisen puhkeamista - ja mitä siitä seuraa. Häpeän (turhaan) jo etukäteen käyttäytymistäni paniikissa. Enkö voisi vain hissukseen lähteä pois autosta ja puuskuttaa aikani ulkona ja kävellä, kunnes kohtaus on ohi. Ainahan ne ovat menneet ohi milloin nopeammin milloin vieden enemmän aikaa ja rauhoittavia lääkkeitä.