Vanheneminen huolestuttaa ja pelottaa minua

"Aika tuntuu vierivän aina vain nopeammin, huonompinakin päivinä. Mikä on mennyt, se on lakannut olemasta. Mikä (kenties) joskus tulee, sitä ei vielä ole olemassa. On vain aina tämä hetki, siinä on kulloinkin koko elämä!"

Sinäpä sen sanoit tuolla edellisen otsikon (Vanhuudesta) alla olevassa kommentissasi, Kiki! Kiitos kommenteistasi!

Vanheten aika kuluu yhä nopeammin. Siksi varmaan koska tulemme itse hitaammiksi. Tuo hitaus minua huolestuttaa. Entä jos en pysy kärryillä tässä nopeutta ja suorittamista arvostavassa yhteiskunnassa?


"Iän myötä tiedon omaksuminen hidastuu, mutta ei ole osoitettu, että muistaminen ja tiedon mieleenpalauttaminen heikkenisivät ikääntyessä, Itse asiassa vanhemmat ihmiset pystyvät arvioimaan omaa muistiaan realistisemmin kuin nuoremmat."

Näin kirjoittaa Gunilla Nordenram artikkelissaan:

Ikääntymisestä johtuvat psyykkisen toimintakyvyn muutokset

Kannattaa lukea koko artikkeli täältä: https://www.hammaslaakarilehti.fi/fi/tiede/ikaantymisesta-johtuvat-psyykkisen-toimintakyvyn-muutokset

Kiki, kirjoitit kommentissasi myös: "Vanheneminen ei ole helppoa, varsinkaan tällaisessa kulttuurissa, joka ei sitä lainkaan arvosta. Olemmehan me sentään aika paljon viisaampia kuin nuoruudessamme, ainakin teoriassa. :D   Asenteissa ja arvojärjestyksessä tapahtuu koko ajan muutosta. Usein ymmärrämme paljon enemmän arvostaa kaikkea meillä juuri nyt on, ainakin vielä:"

Ikäihmisten, seniorien tai sanottaisko kiertelemättä: vanhusten arvostaminen näyttää ainakin minun elinpiirissäni olevan hukassa, Vanhusten elinkokemusta ja -viisautta ei osata arvostaa. Vanhuksia pidetään vain menoeränä yhteiskunnassa.

Niina Lehto on kirjoittanut opinnäytetyön aiheesta:

Vanhuuden arvostaminen ja suomalaiset vanhuskuvat 75 vuotta täyttäneiden näkökulmasta 

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/82156/Lehto_Niina.pdf;jsessionid=06F9338F4713B20DF9D9EE019F684B53?sequence=1

Luettuani opinnäytetyötä jäi erityisesti mieleen kohta. 6.5.1 Arvostaminen 

"Tulosten perusteella vanhuuden arvostamista on kahdenlaista; aitoa ja vilpitöntä arvostamista sekä epäaitoa ja näennäistä arvostamista. Aito ja vilpitön arvostaminen kohdentuu ikäihmisen ihmisarvon kunnioittamiseen ja näkee ikääntyneen tasa-arvoisena ja tärkeänä yksilönä."

"Epäaidon ja näennäisen arvostamisen taustalla on usein oman edun tavoittelu; ikäihmistä ei tällöin arvosteta hänen ihmisyytensä tähden vaan esimerkiksi taloudellisten voittojen, oman henkilökohtaisen menestymisen tai yleisten suvaitsevaisuus -vaatimusten tähden. Epäaito ja näennäinen arvostaja ikään kuin käyttää vanhuutta hyväkseen hankkiessaan itselleen lisää kannatusta tai luoden itselleen parempaa imagoa. "

"Erityisiä aidon arvostamisen tilanteita ovat vastausten perusteella muun muassa erilaiset harrastamisen ja vapaa-ajanvieton ympäristöt sekä uskonnolliset tapahtumat."

"Vastaajien mukaan aitoa arvostamista voi tulla vastaan myös monenlaisissa yleisissä arkipäivän tilanteissa, mikäli elämänpolulla sattuu tulemaan vastaan aidosti välittävä ihminen. "

"Istumapaikan antaminen, kuuluvasti puhuminen ja kulkuneuvoon auttaminen ovat esimerkkejä hyväntahtoisesta auttamisesta. Vastauksissa esiintyi myös paljon tilanteita, jolloin arvostaminen voi tilanteesta riippuen olla aitoa tai epäaitoa. Esimerkiksi kanssakäyminen perheen ja läheisten kanssa, erilaiset juhlatilaisuudet ja juhlapuheet sekä yhteiskunnan tarjoamat avut ja palvelut edustivat vastauksissa näitä molempia suuntia. Osa vastaajista koki perheen ja läheisten antavan heille turvaa ja aitoa arvostamista, kun taas jotkut kertoivat lähiomaisten toimivan omaa etua tavoitellakseen."

Eli jonkinverran vanhuksia arvostetaan, mutta osa siitä on epäaitoa. 

Mutta on myös vanhusten eli ikäihmisten aliarvioimista ja jopa syrjintää.

Lehto jatkaa; "poliittista ja yhteiskunnallista syrjimistä tulee esille etenkin suhtautumisessa ikäihmisiin; ikäihmiset leimataan kulueräksi, kun eivät enää eläkkeelle jäätyään tuota valtion kassaan niin paljoa verovaroja ja sairauksien sekä kykenemättömyyden lisääntyessä tarvitsevat enemmän valtion apua ja tukea. Palveluiden laadun heikkeneminen ja hintojen nousu ovat myös merkkejä syrjinnästä. Yhteiskunnan taholta tulevan syrjinnän kerrottiin ilmenevän myös etenkin terveydenhuollon resurssipulana."

Ongelmia ovat mm. yksinäisyys, heitteelle jättäminen ja turvattomuus varsinkin hoitolaitoksissa, jossa henkilökuntaa vähän tai ei välitetä.

"Esimerkiksi alhaisen hoitajamitoituksen ja asumispalveluyksiköiden vähäisyyden kerrottiin olevan merkkejä yhteiskunnallisesti syrjinnästä. Syrjintää kerrottiin tulevan esille ikäihmisen kykenemättömyyteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa."

”Jos ei kuule, niin katsotaan karsaasti.” 

”Muistin menettämisen kauhea sairaus.” 

”Silloin kun ei pysty enää tekemään mitään.”

”Tekniikan kehittyessä ”nettikeskeiseksi” vanhenevat putoavat 

toimintojen ulkopuolelle palveluja tavoitellessaan.”

 ”Moni tosi iäkäs on pudonnut tietokone -aikakaudesta kuin eno veneestä.”

En todellakaan haluaisi pudota pois nettiympyröistä. Aika paljon aikaa vietän sen parissa. En haluaisi menettää muistiani enkä suoriutumistani jokapäiväisissä askareissa. Vanheneminen ja sen tuomat muutokset huolestuttavat minua. Arvostetaanko minua enää sitten jos menetän toimintakykyni ja muistini on huono. Joudunko syrjityksi? Pelottavaa.

Lehto kyllä tuo esille opinnäytetyössään, että vanhuuden arvostamista voi  monin keinoin lisätä. 

Niina Lehto on tehnyt kivan kaavion tästä opinnäytetyöhönsä sivulle 70.

Mutta tarttuvatko nykynuoret tuossa Lehdon kaaviossa esitettyihin toimiin ja tullaanko yhteiskunnassamme tulevaisuudessa arvostamaan vanhuutta ja ikäihmisiä? Ellei niin olen peloissani, että oma itsearvostuskin luhistuu eikä elämä ole silloin elämisen arvoista.

Elämää eteenpäin

Blogissa ELÄMÄN MATKASSA kirjoittaja tarttuu yhteen mielenterveyspotilaan tärkeään kysymykseen: tulevaisuuden ja epäonnistumisen pelosta: Voisiko tällä kertaa kaikki mennäkin hyvin?

Koko kesä on mennyt minulla hienosti, mutta takaraivossa takoo pelko, että entä jospa minä romahdan taas niinkuin monena syksynä jouluun mennessä. Se on sietämätön jäytävä tunne, jota on vaikea unohtaa.

Elämässäni on ollut liuta epäonnistumisia. Niitäkään en hevin unohda. Olen tullut varovaiseksi tulevaisuuden suhteen. Muistuttelen kyllä itselleni, että unelmia saa ja pitää ihmisellä olla. Miten tuon tulevaisuuden voisikaan nähdä rikkaana ja täysipainoisena elämänä? Että hyvä kausi jatkuu onnellisena ja kaikki on mahdollista?

Taideterapeuttini antoi minulle tehtävän kirjoittaa kirjeen tulevaisuudesta. Päiväys esim. 10.10.2020:

"Kirjoita kirje ihmiselle, jonka haluat kuuluvan elämääsi tuolloin/ on sinulle tärkeä.  HUOM! Kirjettä ei lähetetä - se jää sinulle!

Elät kirjeen kirjoittamishetkellä rikasta ja täysipainoista, onnellista elämää. Elämässäsi on kaikki hyvin. HUOM! Kaikki on mahdollista!

KUVAILE: miten/missä asut, ketä ympärilläsi on, mitä teet, mitä näet, mitä koet jne. Miten olet saavuttanut tavoitteesi? Onko uusia tavoitteita?  - - - jne.

JA MUISTA: rikasta, täysipainoista elämää, jossa kaikki on mahdollista!"

Siis tällainen tehtävä. Tuntuu vaikealta uskoa, että todella voisin elää onnellista elämää. On vaikea ajatella tulevaisuuteeni kaikki mahdollisuudet ja että hyvä olo jatkuisi vielä 5-10 vuotta. Takaraivossa tykyttää pelko, että minä romahdan ja vaivun masennukseen niinkuin niin monta kertaa menneisyydessä.

Ehkä todella on ajateltava, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Saavutan tavoitteeni rikkaaseen elämään, jossa kaikki on mahdollista. Sen sijaan että hautoisin epäonnistumisen ja tulevaisuuden pelkoja, jotka sitten toteutuisivat, koska olen asennoitunut tulevaisuuteen pelokkaasti.

SIIS, olkaamme rohkeita ja ajatelkaamme itsellemme rikas, täysipainoinen ja onnellinen elämä!

Pelkään

On pimeää. Synkkää. Tummat pilvet kiitävät taivaalla ylitseni. On hiljaista. Kerrostalon väki nukkuu. Vastapäisessä talossakaan ei näy valoja ikkunoissa. Vain pihavalojen pienessä piirissä näkyy puitten ja pensaiden vihreyttä. Kauempana koivu taipuu tuulessa, huojuu mustana hahmona teräksen harmaata taivasta tavoitellen. Yhä tummempia pilviä vyöryy näkyviin ikkunani rajoittamaan maisemaan.

Minua alkaa pelottaa olla yksin huoneessa. Pöytälampun valaiseman läppärini sinertävässä kajossa värisen vilusta, sydän hakkaa rinnassa tuhatta ja sataa, pulssini jumputtaa päässä kohisten ja paniikinpoikanen iskee mieleen. Menen olohuoneeseen. Sytytän television takavalon. Haen keittiöstä banaanin ja mutustelen sen nieleskellen kuin parempaakin herkkua. Luen Maire Soluvan artikkelin "Mitä tehdä, kun pelottaa?" Haen keittiöstä paahdetun voileivän ja maitoa. Syön ja luen.

"Pelko on tärkeä tunne, mutta jos se saa liikaa valtaa, se alkaa rajoittaa normaalia elämää. Kun tunnistaa omat pelkonsa, niitä voi oppia hallitsemaan."

Kissani tulevat haistelemaan lämmintä voileipääni. En ole enää yksin. Muistutan itseäni, että onhan miehenikin asunnossamme, nukkuu makuuhuoneessa. Kotoinen, leppoisa olo palaa mieleeni - ja ikkunan tumma maisemakaan ei enää näytä uhkaavalta. Itseasiassa maisema on hieman vaaleampi, pilvet harmaita, ei enää synkkiä ja tummia.

Lapsena en pelännyt pimeää. Vasta aikuisena olen alkanut pelätä yksin oloa - ja pimeää maisemaa. En tiedä syitä pelkooni. Arvelen, että se on turvattomuudentunnetta, jota olen kokenut lapsesta asti - aika ajoin enemmän ja väliin ihan pelosta väristen.

"Elämää palveleva pelko suojelee todellisilta vaaroilta. Elämää haittaava pelko sen sijaan rajoittaa ja kahlitsee ihmisen elämää. Se kertoo vaaroista silloinkin, kun niitä ei oikeasti ole. Ihminen itse rakentaa todellisuutensa ja siksi hän itse voi myös muuttaa sitä. Mitä paremmin pelkoihinsa tutustuu, sitä helpompi niiden kanssa on oppia elämään."

Antero Toskala kehoittaa seuraavaa (kirjassaan Pelkojen ymmärtäminen ja niiden voittamisen lähtökohdat. Writers House 1997):

- Mieti millaisia pelkosi ovat. Ovatko ne kahlitsevia? Estävätkö ne sinua tekemästä jotain tai menemästä jonnekin? Mitä tavoitteita et ole elämässäsi saavuttanut pelkojesi vuoksi?

- Jos pelkojesi tähden joudut kieltäytymään useasta asiasta, pelot hallitsevat sinua etkä sinä pelkojasi. Hae apua itsellesi. Peloista ei ehkä pääse eroon, mutta ne voivat saada elämässäsi uuden sijan niin, etteivät ne enää haittaa elämääsi.

- Turvallisuudentunne syntyy useimmilla silloin, kun he tuntevat itse hallitsevansa ja säätelevänsä elämää. Turvallisuudentunnetta horjuttavat nykyisin monet konkreettiset asiat, kuten esimerkiksi epävarmuus työpaikasta. Jonkinasteisen epävarmuuden kanssa on kuitenkin nykyaikana vain opittava elämään.

- Pohdi, mmiten voisit välttää pelkoja. Jos esimerkiksi pelot hälvenevät aina muiden ihmisten avulla, yhteinen tekijä voisi olla se, ettet luota itseesi ja omaan selviytymiskykyyn. Näin voit päästä lähemmäs sitä asiaa tai kohtaa, jota pitäisi vahvistaa itsessäsi.

- Jos uskallat edes hetkittäin elää avoimesti ja hyväksyä pelkosi, olet astunut pitkän matkaa eteenpäin. Ajattele, että pelko on yksi keskeinen ja tärkeä tunne, jonka voi oppia tuntemaan. Se ei nielaise vaan on hallinnassasi.

Öisiä pelkoja

On pimeätä, pelottavaa, yksinäistä valvoa yöllä klo 2. Mieheni nukkuu, kissamme nukkuvat, mutta minä heräsin johonkin rasahdukseen. Mielikuvitukseni loihtii pelottavia kuvia ulko-ovea hiljaa avaavasta miehestä, joka pyrkii asuntoomme tappaakseen meidät kaikki. En ymmärrä, miksi meidät on tapettava ja jään pohtimaan ajatusta, kunnes olen täysin hereillä ja oivallan ajatuksen mielettömyyden.



Nälkä. Menen keittiöön syömään weetabixia maidon ja vattuhillon kera sekä paahtoleipää. Annan vanhalle kissallemme ruokaa, koska se maukaisee surkeasti ja näyttää nälkäiseltä. Hiljaisuus kirkuu korvissani. Päivällä kerrostalossa kuuluu askeleita, koiran haukuntaa, kolahduksia rappukäytävässä, hissin ovien ja huoneistojen ulko-ovien pauketta. Yöllä on hiljaista. Siksi ihmettelen, mikä oli se rasahdus, johon heräsin. Entäpä jos mies todella tuli sisään ja piileskelee kylpyhuoneessa ja odottaa sopivaa hetkeä iskeä? Onko hänellä ase, veitsi, stiletti tai kenties aikooko hän kuristaa meidät? Onko hän huumejengin palkkaama tappaja? Onneksi rohkeuteni riittää tarkistamaan,ettei kylpyhuoneessa ole ketään.



Yskähdän ja niistän nenäni. Paleltaa. Kiedon villatakkini ympärilleni, napitan sen kiinni. Turvattomuuteni alkaa kuristaa kurkkuani. Niskahartialihakseni jännittyvät. Huokaan sanattoman rukouksen Jumalalle. Haen lasillisen vettä keittiöstä. Yritän rentouttaa lihaksiani ja hörppään vettä.