Lauantai-illalla iltauutisten aikaan.

HUI KAMALA, kun säikähdin, kun silmistäni alkoi mennä näkö. Tuskin sain selvää tekstistä, koska noin joka toisen sanan kohdalla oli jonkinlaista sumua. Vaikea kuvailla kauhua, kun mieleeni tuli ajatus, että onko tämä mahdollisesti aivoinfarktin alkuoireita.

Mietin kuumeisesti, herättääko mieheni (Mörrimöykky) ja soittaa ensiapua paikalle. Ei nyt sentään! Mittasin verenpaineeni. 153/73. Vähän koholla se on. Onneksi näen taas selvästi tekstin, jota kirjoitan. Olen kai juonut liikaa Cocacolaa ja lueskellut liikaa blogiani. Aloitin vuodesta 2014 ja luin sitä tähän päivämäärään asti. Luin myös kommentteja, joita olette kirjoitelleet blogissani. Monta tuntia on mennyt tämän blogin äärellä istuessa.

Äitini sai aikoinaan aivoinfarktin, josta selviytyi jotenkuten, kunnes se tuli uudelleen ja vei puhekyvyn ja lopulta hengen. Olen miettinyt, millaista on ollut olla avuton, puhekyvytön ja vuoteenoma.

Kuntohoitajana työskennellessäni tutustuin muutamiin potilaisiin, jotka toipuivat halvauksesta. Neuvoin heitä liikuttamaan jalkojaan, koukistamaan polvia ja ojentamaan jalat suoriksi. Ja kun se onnistui, neuvoin, miten nousta istumaan makuulta sängyn laidalle ja seisomaan vuoteen äärelle, kun toinen puoli kehosta ei kunnolla toimi. Oli se aika rankkaa hommaa henkisesti nähdä, kuinka moni oli aika toivoton eivätkä kaikki toipuneet halvauksesta liikkuvaksi vaan jäivät vuoteenomaksi.

En jaksanut työtä sairaalassa montakaan vuotta.  Työskentelin yksityisessä firmassa hierojana. Se oli fyysisesti aika rankkaa. En sitäkään jaksanut kovin pitkään. Omat mielenterveysongelmat haittasivat elämääni ja jäin sairauseläkkeelle kauan ennen kuin vanhuuseläke alkoi.

Nyttemmin olen sinut mielenkoukeroideni kanssa ja fyysisesti terve, En oikeastaan kaipaa mitään lisää elämääni. Nykyisin nautin olostani Mörrimöykyn ja kissojeni kanssa. Koti on kunnossa ja miehen kanssa menee mukavasti. Seksikin sujuu ja nautin olostani, Jaksan leikkiä kissojeni kanssa. Hiukan huolettaa Mörrimöykyn ajatusmaailma. Hän ei oma-aloitteisesti kerro, mitä mietiskelee päivän mittaan. Minäkin elän aikalailla omine ajatuksineni. Televisiota tulee tuijotettua liikaa. Liikuntaa tulee harrastettua liian vähän. Elämäni on ok ("mallillaan", sanoisi äitini).

Joulukortteja ostamaan

Tnään on "Black Friday" eli "Suuri Ostospäivä" ja myös "Älä osta mitään" -päivä. Olen pakotettu viettämään jälkimmäistä. Kukkaroni on tyhjä ja pankkitilini nollilla. Lisää rahaa saan maanantaina 2.12.2019.

Ihanaa, kun postilakko on ohi ja eilen tipahti postiluukusta kirje, Hesarin viikkolehti, mainoksia ym. ilmoituksia. Postikortteja ei tullut. Joulukortteja olisi kiva saada.

Katselin postikorttilajitelmaani. Minulle on lähetetty monia kauniita joulukortteja. Tässä muutamia:

 Maanantaina lähden ostamaan joulukortteja, jotta pääsen lähettämään niitä ystäville ja tuttaville 

perinteiseen tapaan.

Joulua odotellen

Tänä iltana otin joulukoristeet alas keittiön yläkomerosta ja ihmettelin, ettei siellä ollut kuin yksi valosarja, pieni tähti ja muutama muu seinäkoriste. Vasta aseteltuani joulukellokoristeen hyllyn päätyyn muistin että kellarin varastossa on pahvilaatikollinen joulukoristeita. Mitenköhän saan sen myllättyä kirjalaatikoiden alta? Luulen, että se on jäänyt alimmaiseksi pahvilaatikkopinojen alle.

Katselin kuviani joulu-tiedostosta ja löysin kuvia edellisten vuosien joulukoristeista, jotka ovat olleet pöydilläni.

Kynttiläsarja ja tonttukuvasarja

Joulupukki muorin kanssa ja punainen kynttilälasi ovatkin olleet esillä jo työhuoneeni hyllyllä viime joulusta asti, Mutta enkelit ja tonttu makuulla kissan kanssa ovat kai sitten siellä varaston laatikossa. Pitää huomenna mennä mylläämään varastoon. Tuon pari laatikollista kirjoja ylös olohuoneen hyllyilleni ja kaivan sen joulukoristelaatikon esille sieltä. Haluan kaikki joulukoristeet esille tänä jouluna. Viime jouluna ne olivat muuttolaatikoissa.

Viimejouluna ei ollut joulun tuntua. Meillä oli muutto 28.12.2018. Kaikki irtain tavara oli pinossa pahvilaatikoissa koko joulun. Itseasiassa jo lokakuussa -18 aloin pakata tavaroitamme. Hirveä homma. Koko kerrostalon väen oli muutettava pois, koska siihen taloon tehtiin täysremontti putkia, lattioita ja keittiön kaapistoja myöten.

Olisimme saaneet muuttaa takaisin  silloiseen asuntoomme viime kesänä 2019 ja vähän se houkuttikin päästä täysin remontoituun taloon. Mutta muutto on niin rasittava urakka, etten olisi sitä jaksanut.

Olohuoneemme uudessa asunnossamme vuodenvaihteessa 2018-2019

Olemme niin kotiutuneet nykyiseen asuntoomme, jonka taloyhtiö meille osoitti remontin ajaksi, että teimme vuokrasopimuksen toistaiseksi eli tulemme asumaan loppuikämme täällä  - toivottavasti.

Tämä on pari vuotta sitten remontoitu ja asunto on 4 neliömetriä isompi huoneisto kuin edellisessä talossa. Tämä on noin 4 km kauempana Kuopion keskustasta ja monta kymppiä halvempi kuin edellinessä talossa. Kiva, että pääsimme tänne asumaan ja yksi nariseva muori, joka valitti melusta ja musiikista, jota meiltä kuului vuodenvaihteessa ensimmäisinä päivänä muuton jälkeen iltamyöhään asti; tuo muori on kai muuttanut pois, koska häntä ei ole näkynyt eikä ole enää tullut valittamaan meidän huoneistosta tulevista äänistä.

Kiva päästä taas viettämään rauhallista joulua vihdoin vuoden 2017 joulun jälkeen. Ripustella jouluvaloja ja -koristeita. Opetella uudelleen soittamaan kosketinsoittimilla joululauluja, joita en oo soittanut sitten vuoden 2017 joulun jälkeen. Soitin on vielä paketissa keittiössämme. Pitääpä huomenna avata paketti ja ottaa nuotit esille. Onkohan soittotaito ruostunut kokonaan?

Amaryllis on kasvanut

Minun amaryllikseni on kasvanut viikossa noin 15 cm. Nuppukin on kehittymässä korkeampaan varteen. Hienoa! Ostin sen niin pienenä alullaan olevana kasvina, että epäröin, ettei se ehdi saamaan kukkia ennen joulua. Mutta nyt näyttää, että se kukkii jo ennen joulua ja sitten joulunpäivinäkin.

Ensi maanantaina saan rahaa ja ostan vielä hyasintteja tuomaan joulun tuoksuja kotiimme.

Piparitaikinaakin vois ostaa ja paistaa, niin olis tuoksuja kerrakseen.

Joulun odotus mieliala on vallannut minut. Huomenna otan esille joulukoristeita keittiön yläkaapista. Toivottavasti jouluvalosarjat toimivat. Laittaisin parvekkeelle valoja palamaan.

Tulispa pikkupakkaset ja vähän lunta valaisemaan tämän marraskuun pimeää maisemaa.

Kirjoituspöydän äärellä

Istun kirjoituspöytäni ääressä läppäriä vilkuillen ja hörpin kahvia mukista. Etsin blogeja eri bloggareiden blogilistoilta. Onko blogimaailmassa ikäisiäni bloggareita? Tarkastelen nettisivua   https://www.blogit.fi/tag/eläkeläiset   Sieltä ei löydy kuin blogikirjoittelun lopettaneita.

Katselen blogit.fi -sivua ja päädyn lukemaan blogia KUOLEMAN VARJON LAAKSOSSA - Masennusta sairastavan päiväkirja.  http://varjossa.omasivu.fi

Masennus on mulle tuttua ja (koputan pöytää) onneksi tänä syksynä en masentunut eikä alakulokaan ole turruttanut mieltäni. Jo viides syksy ilman masennusta. Elämä voittaa - - -


"Masennus on kavala sairaus. Se hiipii pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi, aivan huomaamatta.
Ensin on uupunut ja sitten on aina vain uupunut. Kun tottuu olemaan uupunut, ei sitä huomaakaan. Niin vaipuu vähitellen masennukseen, milli kerrallaan."

"Alkaa tulla keskittymisvaikeuksia, haluttomuutta, mikään ei kiinnosta, mikään ei tee iloiseksi, eikä elämässä ole enää värejä. Toiset alkavat nukkua entistä enemmän, toiset kärsivät unettomuudesta. Niin sitten havahtuu siihen, että jotain on vialla. Ja lääkärissä todetaan ehkä jo keskivaikea masennus. Tai vaikea masennus."

"Koska masennukseen sairastuu vähitellen, siitä myös toipuu vähitellen. Toipumiselle pitäisi antaa aikaa ja ymmärtää olla kärsivällinen. Mutta se on ihmeen vaikeaa. Kun sairaus todetaan, annetaan lääkkeet ja hoitoa, niin siitä paranee. Näinhän se menee monien fyysisten sairauksien kanssa. Jostain kumman syystä samaa odotetaan mielen sairauksissa, kuten masennuksessa."

"Itsekin olen odottanut ja vaatinut itseäni ihmeparantamaan mieleni. Tuosta noin vain, muutamassa kuukaudessa. Jaa ei onnistunut, otetaanpa toinen mokoma lisää. Mutta ei onnistunut vieläkään - mikähän minussa on vikana. Pitäisihän minun nyt jo olla parantunut."

"Joopa joo, itseltään ei voi vaatia ihmeitä. Ei kukaan käskystä parane, eikä kukaan pysty sanelemaan itselleen toipumisaikaa. Minunkin on vain odotettava, yritettävä olla kärsivällinen ja kerättävä voimia päivä kerrallaan. Askel askeleelta, pisara pisaralta." kirjoittaa JKT em. blogissaan.

Näinhän se menee "Askel askeleelta". Elämänkokemus auttaa asiassa. Kun on tullut tutuksi masennuksen kanssa, osaa jo ensi oireista mennä puhumaan psykiatrille, psykologille, kuntoutusohjaajalle tai vaikkapa papille. Itsensä ympärille kääriytyminen ei auta. Sen olen todennut. Tunteiden ilmaisemisen taitoa tarvitaan olipa masentunut tai ei. Masentuneella se taito on useimmiten aika ruosteessa. Sitä taitoa on harjoiteltava. On opittava ilmaisemaan tunteitaan, puhumaan tunteistaan - häpeilemättä, pelottomasti ja kaikkialla.

Arkea terapiavuosien jälkeen

Siitä on noin 5 vuotta jo, kun terapia loppui, keskustelut kuntoutusohjaajan, psykologin haastettelut ja käynnit psykiatrin luona päättyivät. Vaikka kuntoutusohjaaja sanoi, että voin soittaa hänelle, jos tulee hankala olo, en ole ottanut häneen yhteyttä. Ei enää ole ollutkaan sellaista masennusta ja alakuloa, joka vaivasi monta vuotta - vaihdellen kausittain. Oli iloisia päiviä ja sitten taas olin niin maan perusteellisen alakulon vallassa viikkokausia, jopa kuukausia.

Terapiassa oivalsin, että olin mm. vihainen, mutta en voinut/en osannut purkaa vihaani mitenkään. En antanut itselleni lupaa ilmaista vihaisuuttani - ja masennuin. Käperryin nojatuoliin, katselin televisiota usein seuraamatta ohjelmaa - kunhan vain tuijotin kuvavirtaa. Vihasta ja sen käsittelemisestä enemmän toisessa blogissani AURINGONPISTOKSIA SIELUNI SYVYYKSIIN.
https://auringonpistoksia.blogspot.com/2019/11/arkea-terapiavuosien-jalkeen.html

Syksyt, loka-marraskuu, oli vaikeinta aikaa. Kesät meni useimmiten ihan mukavasti.

Ihailen luontoa, kukkia, kasvien ja lehtipuiden vihreän sävyjä, solisevia puroja, koskien pauhua, lintujen viserrystä, uimista lammissa ja järvissä. Eläkemummolla on koko Suomen kesä-ajan mahdollisuus ulkoilla ja nauttia luonnosta. Se ulkoilu olisi tärkeää syksyisinkin. Mutta kuka nauttii loskasta ja räntäsateesta? En minä. Linnoittaudun olohuoneeni nojatuoliin ja mieheni joutuu suostuttelemaan, että lähtisin käymään ruokakaupassa hänen kanssaan. Sinne on vain kahden korttelin matka, noin 300 metriä, reilu puoli kilometriä edestakaisin. Tänäkin syksynä on täytynyt pakottaa itsensä ulkoilemaan sen verran, että saadaan iltapalaa. Lounaat olemme tilanneet ruokapalvelusta. Aamupäivällä tulee ateria, salaattia ja jälkiruokaa.

Mieheni teki avioliittomme alkuvuosina ruokaa. Minä olen ihan tumpelo keittiössä. Tiskaan kyllä mielelläni. Mutta ruoanlaitosta en ole innostunut.

Siivouksenkin olemme organisoineet siivousfirman tytöille.

Päiväni kuluvat lukien kirjoja, blogeja, sanomalehtiä ja katsellen televisiota.

Kissat ovat päivieni ilo. Ne tulevat luokseni ja silittelen niitä. Annan niille ruokaa 3 kertaa päivässä. Mieheni saa häpeäkseni vähemmän silityksiä, vaikka hän varmaan kaipaa niitä yhtä paljon kuin kissammekin.

Loskaa

On koleata, on märkää loskaa.

Lumen alta paljastuu roskaa.

Kumisaappaat kaupan hyllyllä

ostajaa vailla.

Odotan lottovoittoa

hullun lailla.

Tulis edes 4 oikein ja lisänumeroita.

Varpaani kiittäisivät uusia kumisaappaita.

Ulkoilma nipistäisi poskeni punaisiksi

ja varpaani jäisivät lämpimiksi.

Bamiella

Sumussa

Harmaa ja sumuinen päivä on valjennut. Ankea sää. Sataa vettä pienillä pisaroilla. Ei tee mieli ulkoilemaan.

Me kuljemme kaikki kuin sumussa

Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä

ja kuulemme ääniä kuutamo-yön.

Me astumme hyllyvän sammalen päällä 

ja illan varjoa on ihmisen syön.

Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulaa

yön helmassa toistansa huhuilevaa

ja varjoa kaksi jos lempien kaulaa -

se sentään, se sentään on ihanaa!

Eino Leino

Mielenterveysviikko - Diagnoosina ihminen - Sairauksista huolimatta 17. - 24.11.2019

Katso https://www.mtkl.fi/tiedotteet/mielenterveysviikko-2019-diagnoosina-ihminen-sairauksista-huolimatta/

Olis ollut kiva päästä Mielenterveysmessuille Helsingin kultturitalolle 19.-20.11. muttei ollut varaa matkustaa puhumattakaan seminaarimaksuista. Harmi, kun netissä ei ole messujen seminaareista referaatteja. Siellä seminaareissa on käsitelty mielenkiintoisia aiheita. No joo, aiheet taitavat olla ennemminkin mielenterveysammattilaisille, mikä minä en ole, vaikka minulla on paljon kokemusta oman mielenterveyteni mutkista.

Ahaa! Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) blogeissa on kertomuksia, jotka kiinnostavat minua. Esim.

https://www.mtkl.fi/blogi/diagnoosi-on-kuin-turvapeitto-jonka-alla-makaa-oikea-tunteva-ihminen/

https://www.mtkl.fi/blogi/vertainen-on-paras-apu-hapeaan/

Piirroksia

Julkaisen nyt muutamia piirroksia, joita en ole aiemmin tuonut tänne.
Aiempia töitäni löytyy hakusanalla "piirroksia".

Amaryllis-kukan odottelua

Kissa tuli kehräämään kasvojeni viereen sängyllä ja kosketti tassullaan nenääni, niin että heräsin aamuaikaseen. Keittelin kahvit ja lueskelin viestejä, joita on tullut sähköpostiini. Yritin aukaista facebookin, muttei onnistunut. Jotain häikkää siellä netissä - tai ehkä koneellani.

Vesisadetta luvassa tänään ulkona. Harmi! Vähäiset lumet sulavat ja tulee loskakeli. Omituisen lauha marraskuu. Lämpöasteita. Pikkupakkanen olisi mukavampi sää. No kaipa niitä pakkasiakin vielä tulee tänä talvena.

Ostin amarylliksen sipulin, joka on vahakerroksen suojaamana. Se työntää vihreitä lehtiversoja ja toivon että se avaa kukkansa jouluna. Kovasti ihmetyttää ettei sitä tarvitse kastella koko kasvuaikana - ja mites sitä kastelisikaan kun sipuli on vahakerroksen sisällä. Vain sen päällä oleva verso ilman vahaa.

Minulla on ollut melkein joka joulu amaryllis kasvamassa. Pidän siitä kukasta.

Alla kuva aiemmasta amarylliksestani.

Jaha, ovella kolahti. Aamun lehti varmaankin tuli. Menen lukemaan sitä ja juon vielä kahvia mukillisen.

Hyvää vointia ja iloista mieltä teille kaikille! tv. bamiella

Marraskuun mietteitä

En ymmärrä, miksi mieheni menee nukkumaan noin klo 18 aikaan joka ilta. Jään yksin viettämään iltaa  - kissojemme kanssa tosin. Nekin kyllä rauhoittuvat nukkumaan, kunhan saavat ilta-aterian, jota ne rupeavat minulta naukumaan, kun näkevät mieheni menevät makuuhuoneen sängylle iltaisin.

Onneksi on tämä blogimaailma, johon olen kiintynyt. Illasta kuluu monta tuntia lueskellen tutuiksi tulleita blogeja ja myös uusia tuttavuuksia, joita löydän blogituttavieni blogilistoilta.

Marraskuu jo puolessa välissä. IHANAA, ettei masennus ole iskenyt mieleeni tänä syksynä. Vielä pitää jännittää tammikuun loppuun, ettei vaan kaamosmasennus synkennä mieltäni. No, luulen selättäväni ne tunteet. Olenhan jo niin monena syksynä ja alkutalvena opetellut elämään alakulon kanssa ja selättämään masentumisen. Liikunta ja maalaaminen auttavat minua parhaiten siinä. Ulkoilu tosin on aika haasteellista lumisohjoisilla jalkäkäytävillä ja hämärinä päivinä. Mutta voihan sitä voimistella sisällä - aina hengästyksiin asti. Kissojakin voi aktivoida heittelemällä niille leluja ja suklaapaperipalloja. Nekun näyttävät pyöristyvät liikaa - ja tahtovat vain makoilla vuoteellamme päivät pitkät. Varsinkin mustavalkoinen kissamme kyllä lähtee leikkimään mielellään leluillaan, kunhan niitä heittelen menemään.

Tilasin sellaisen hiirilelun, joka lähtee liikkeelle, kun sitä koskee. Kestää tosin pari kolme viikkoa ennenkuin se tulee jostain Kiinasta. Ei maksanut paljon, vain 2 euroa + postituskulut 4 euroa.

Tilasin myös itselleni - mekkoja ja koruja muutamalla eurolla/kpl. Postilakon takia niitä saa odotella perille ensi vuoteen asti. HARMI!

Parisuhdeviikko on hyvinvoinnin teemaviikko, jonka järjestävät yhteistyössä Parisuhdekeskus Kataja , Suomen uusperheiden liitto ja Väestöliiton parisuhdetiimi. Parisuhdeviikkoa vietetään ympäri Suomea aina viikolla 46.

Tänä vuonna Parisuhdeviikkoa vietetään 11.-17. marraskuuta.

Parisuhdeviikolla järjestetään erilaisia parisuhdeteemaisia tapahtumia. Viikko huipentuu 16.11. järjestettävään Päivä Parisuhteelle -tapahtumaan (Helsinki, Balderin Sali). Tarkemmat tiedot Parisuhdeviikon tapahtumista julkaistaan sivulla www.parisuhdeviikko.fi.

Seuraa Parisuhdeviikkoa Facebookissa


Yksi tärkeä aihealue parisuhteessa on hellyys. Tätä olen miettinyt aiemmin blogissani:

LUE HELLYYDESTÄ  https://bamiella.blogspot.com/2016/03/hellyydesta-osa-2-ja-skumpulan-ohjeita.html

  ja     https://bamiella.blogspot.com/2015/09/blog-post.html

Marraskuussa kirkasvalon loisteessa

Tänä aamuna aikaisin istuuduin syömään muroja ja juomaan kahvia kirkasvalon loisteessa. Toivon, ettei kaamosmasennus valtaa mieltäni niinkuin useana vuonna marraskuussa on tapahtunut.

Olo on tänä aamuna kyllä ihan pirteä ja olen hyvillä mielin. Mitkään murheet ei vaivaa ja tuntuu mukavalta. Mitä nyt selkälihakset muistuttavat kerran tunnissa, että paras liikkua välillä siis ainakin nousta seisomaan ja kävellä vaikka keittiön ja toimistoni väliä niin ettei mene istumiseksi koko aamu.

Kissat mokomat herättivät taas turhan aikaisin eikä nyt enää klo 6.20 nukuta. Tänään on käytävä apteekissa ostamassa loppumaisillaan olevia mielialalääkkeitä. Niitä ei nyt passaa unohtaa ettei todellakin mieleen iske masennus tai ahdistus tai ne molemmat. Nuo ovat kuin ikävä peikko kurkistelemassa mieleni nurkilla. Turhaan minä pelkään mieleni masentumista. Lääkitys on kohdillaan ja jo kaksi syksyä on mennyt ilman mielialan laskua.

Odotan jo joulua. Ostin koristejoulupukin, joka istuu puutuolilla. Mietin, panisinko sen jo esille. Enpä taida vielä laittaa. Pienen joulukuusen haluaisin pystyttää olohuoneeseen ja sen juurelle sijoittaisin tuon koristejoulupukin. Ajattelin ostaa koristetonttujakin, mutta on tärkeämpiäkin rahareikiä.

Kiva, kun on satanut lunta ja maisema on "valaistunut", ei ole niin pimeää kuin oli aiemmin syksyllä. Ulkoileminen on jäänyt vähiin. Pitäisi pakottaa itsensä kävelylle joka päivä. Harmi kyllä, että tuonne pakkaseen ja tuuleen ei tee mieli lähteä.

Alkutalvea

Lunta on satanut , Maa on valkeana ja kirkas auringonpaiste toi tänään esiin pitsiset, pakkasenpuremat lehtipuut. Valitettavasti en saanut itseäni ulos lenkille valokuvaamaan niitä.

Ikkunastani kuvasin tämän:

Kuvassa on aavistus kauneudesta, jonka näin. Toivottavasti huomenna on aurinkoista ja huurre on edelleen lehtipuiden oksilla. Ehkä saan itseni ulos valokuvaamaan.

Syksyn pimeillä liikenteessä

Kuva: Liikenneturva

Muistakaahan, ystävät, heijastimet!

Ulkona on nimittäin aikamoisen märkää ja mustaa nyttemmin.