Aamun ajatuksia

Nostan katseeni korkeuteen

odotan vielä huomiseen

pian lennän korkeuteen

sillä uskon Jumalan hyvyyteen

polkuni on raivattu

minun mielipidettäni ei kaivattu

kysyttiin kyllä

kaiken yllä

oli ihmisten paljous

asuntojen tarve

&

Olen ikuinen metsien ihailija. 

Haluan ympärilleni paljon puita. 

Muutan maalle.

Metsänneito tahdon olla, sankar´jylhän kuusiston. 

Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön

 ja kaupungin pölyiset kadut unholaan jääköön. 

Mieliajatuksia

Edellistä postaustani lukiessani ihmettelen, mikä ihmeen positiivisuuspistos minuun on pistetty, kun kirjoitan kovin toiveikkaasti ja rohkaisevasti. Aivan alkaa ujostuttaa tuo lause "olkaamme rohkeita ja ajatelkaamme itsellemme rikas, täysipainoinen ja onnellinen elämä". Eihän se nyt noin vaan onnistu. Olen nyt totaalisessa epäilyksen tilassa ja hymähtelen tuolle lauseelle.

Sitten eksyin sivulle NÄIN MIELESI TOIMII ja jäin ajattelemaan asiaa:

"Tiesitko, kuka valitsee sinun ajatuksesi? SINÄ ITSE,
Jos kerran voit valita ajatuksesi, kannattaa sitä mahdollisuutta hyödyntää."

Ja edelleen tuolla em. nettisivulla: "Minkälaisen elämän haluat?" 

"Elämäsi on valintojen summa. Se syntyy niistä ajatuksista, jotka sinä valitset ja joilla sinä ohjaat päivittäisiä toimintojasi. Voit valita, tuottavatko ne elämääsi laatua ja hyvinvointia. Voit myös valita toisin. Voit aloittaa positiivisen ajattelun jo tänään. Kiinnitä huomio omiin ajatuksiisi. Vievätkö ne sinun elämässäsi eteenpäin ja tuottavatko ne sinnulle hyvinvointia? Jos ei, niin keskeytä ajatuksesi ja ajattele toisin."

KANNATTAA LUKEA KOKO ARTIKKELI ja muitakin artikkeleitä tuolla em. nettisivulla. AJATTELUSSA ON VOIMAA. Valitsemme itse ajatuksemme. Meille on annettu mielikuvitus, jolla voimme ohjailla ajatuksiamme, jotka herättävät tunnereaktioitamme.

Pienenä tyttänä kuvittelin itseni prinsessaksi palatsilinnaan, jossa palvelijat toivat elämääni ihan kaikkea, mitä osasin haluta. Harmi, että myöhemmin aikuisena olen hyljännyt unelmani ja ruvennut ajattelemaan nurjasti elämästäni. Olen ssuurennellut lapsuuteni traumoja ja kauhistellut, miten ne ovatkaan mustanneet elämääni.

Olisikohan nyt aika antaa positiivisille mielikuville valta?!

Lapsuuteni unelmien linna

"Huimat onnistumiset saavat alkunsa ajatuksista, jotka saavat sinut hymyilemään. Hymy on merkki positiivisesta tunnelatauksesta, jonka siivin teemme lähes automaattisesti töitä tavoittelemamme asian, olotilan tai unelman eteen. Motivaatiota voi ruokkia monin tavoin – ja se kannattaa, aina."

Viesti sairaalasta

Taas tuli Huominen, uusi päivä puolessa ja koti siivottu. Kyllä kelpaa ja annan itselleni luvan istua läppärini äärelle ajattelemaan aatoksiani. Mitään mullistavaa ei ole mielessäni. On pieni, mukava tyytyväisyyden hyrinä. Puhdas koti ja omaa aikaa.

Ja sitten tuli viesti ystävältä, että hän on joutunut sairaalaan. Voi ikävä, että hänen sairautensa on pahentunut. Hän kutsuu käymään osastolla. En tiedä, milloin jaksan kohdata hänet. Sairastuminen synkentää mieltäni. Juuri kun olin hetken tyytyväinen olooni. . . Sairaalat saavat minut ristiriitaisiin ajatuksiin. Kun itse olin viimeksi sairaalassa, vatsani huuhdeltiin ja ylimääräinen lääkkeiden määrä, jonka piti tappaa minut, otettiin pois sisältäni. Olin raivoissani ja neuvoton. Tokkurassa ja avuton. Sairaalat tuovat mieleeni nämä itsemurha-ajatukset. Yritän selittää itselleni, että nyt ei ole kysymys minusta vaan ystävästäni, joka haluaa seuraa, haluaa tavata minut. On kysymys hänen voinnistaan. Pois murha-ajatukset! POIS! Kuitenkin mieleni tekisi ottaa muutama rauhoittava pilleri. En anna itselleni lupaa ottaa ainuttakaan - tai jospa yhden sittenkin?!?! Neuvottelen itseni kanssa, enkö osaa rauhoittaa mieltäni ilman lääkettä? Olisi aika oppia tulemaan toimeen ahdistavien ajatusten ja ikävien kokemusten kanssa.

Testamentti

On hiljaista. Vain tarkkaan kuuntelemalla kuulen tietokoneen hurinan ja sormien naputtelun näppäimistöllä. Mielenikin on hiljentynyt. Olen tyytyväinen voituani testamentata Google-tilini tiedot luotetulle ystävälleni.

GOOGLETILIN SISÄLLÖN VOI NYT TESTAMENTATA

Ensi kertaa laiton linkin tämän blogini tekstiin. Toivottavasti se toimii. HUOKAUS!!!

"Nettijätti Google on julkistanut Inactive Account Manager- eli Tilin käyttämättömyydenhallinta -nimisen ominaisuuden. Sen avulla voi päättää, mitä käyttäjätilin sisällölle tapahtuu kuoleman jälkeen.

Ominaisuuden käyttäjä voi määritellä, mitä esimerkiksi Google+:n, Gmailin ja Driven sisällölle tapahtuu, jos tili on ollut käyttämättömänän tietyn pituisen ajan. Sisältö voidaan määrätä poistettavaksi tai testamentata valituille henkilöille.

Jos käyttäjä päättää testamentata tilin sisällön, "digitaaliset edunsaajat" saavat sähköpostiviestin käyttäjätilin muututtua passiiviseksi. Viestissä on linkki testamentattuun sisältöön. Tilin haltijaa muistutetaan sähköpostitse ja tekstiviestitse kuukausi ennen sisällön poistamista tai jakamista."

IDG News Service

On aikainen aamu, klo 4.25. Heräsin jo pikkutunneilla viisi tuntia nukuttuani. Kumma kun ei väsytä. Mielessä pyörii ajatukset, mitä minulla oli viimeksi psykiatrisessa sairaalassa ollessani ja ennen sinne joutumista. Viittaan kirjoituksiini heinäkuussa ja marras-joulukuussa 2012. En uskalla kertailla kaikkea, mitä silloin olin päättänyt mielessäni. Jos vaikka alkaa tulla pakkomielteitä toteuttaa synkät suunnitelmani päättää päiväni.

Eihän sitä koskaan tiedä, milloin elämä päättyy ja siksi tein testamentin netissä olevien tietojeni suhteen. Mietin vain, että pitäisikö testamentata tiedot myös toiselle, jos tää luotettu ystäväni ei voikaan toimia niinkuin toivon...

Aamuyöllä

Viiden tunnin nukkkumisen jälkeen heräsin levottomasta unesta ja nousin tietokoneeni ääreen lukemaan blogeja, joita seuraan. Väsymystä ja toivottomuutta joissakin blogeissa. Kiitän Luojaani, etten itsekin ole vaipunut synkkyyteen. Tämä syksy on harmaa ja pimeä; lumeton ja vuoden aikaan nähden lämmin. Tosin yhdestä kuuteen astetta lämmintä on aika koleaa, varsinkin kun tuulee. Aurinkoisia päiviäkin on ollut, mutta en juuri ole niistä nauttinut verhojeni takana sisällä kotona.

Ruska on poissa eikä tee mieli avata verhoja. Pidän valoverhojen kanssa paksumpia verhojakin yötä päivää. En halua, että vastapäisen talon ikkunoista kukaan näkee sisälle huoneeseeni, jossa istun tietokoneeni äärellä. Vähän vainoharhaista: tuskin siellä kukaan tiiraa tänne tai edes näkee mitään sisälle hämärään huoneeseeni. Mutta minusta tuntuu kotoisammalta verhot kiinni. Ulkona ei ole muuta kuin alastomia puita ja harmaa talo, joita en tahdo nähdä.

Mieheni yskii nukkuessaan viereisessä huoneessa - vai lie jo herännytkin. Usein hän nousee klo 5 aikoihin keittelemään aamukahvit. Nousis vain nytkin niin ei tarvitsisi vaivautua keittämään itse kahvia. Aamupalalle tästä on lähdettävä. Hiukoo.

* * * * *

Weetabixia rasvattoman maidon ja vattuhillon kera - ja aamusuukko mieheltäni. On ihanaa, kun hän sanoo hyvät huomenet ja suukottelee. Partakarvat kutittavat leukaani. Nyt kun parta on kasvanut 2-3 senttiseksi, se näyttää komealta.

Aamukahvin juotuani ja päivän lehden luettuani voisin oikeastaan mennä mieheni viereen torkkumaan. Aamiaisen ja kahvin jälkeen hän ottaa usein tirsat, mutta minua ei nukuta - tai mistäpä sen tietää, vaikka saisinkin unen päästä kiinni.

"Uni paras lääke on

  siitä nauttikaamme ... "

Rauhallisella mielellä

"Ole rauhallisella mielellä", Marja kehoitti edellisen postaukseni kommenttina. Minusta tuntuu, että olen ihan liian rauhallinen. En saa mitään aikaseksi. Ei ole tarmoa ja toimeliaisuus on hukassa. Istun vain tietokoneen äärellä ja lueskelen blogeja. Välillä leikin kissojeni kanssa ja luen kirjaa. En valita. Tämä elämä on nyt hiljaiseloa enkä juuri kaipaakaan enemmän säpinää. On opeteltava olemaan hiljaisuudessa, kun en itse eikä miehenikään juuri rupattele mistään juuri mitään. Tylsää ja turruttavaa, mutta niin turvallista elämää.

Tapaan sentään paria naisystävääni silloin tällöin ja rupattelen Skypessä heidän kanssaan. Eilen en avannyt Skypeä. Jotenkin olo oli semmoinen, etten halunnutkaan yhteyttä kehenkään. Halusin olla vain omissa ajatuksissani. Mutta omat ajatukseni tahtovat kiertyä kovin synkiksi, ellen saa jostain piristysruisketta. Jostakin syystä blogeissa, joita luen on aistittavissa apatiaa - vai kuvittelenko ehkä ja kiinnitän huomioni ajatuksen puolikkaisiin ja/tai luen kovin negatiivisella asenteella postauksia.

En kuitenkaan ole kiinnostunut ylipositiivisista ja tekopirteistä ajatuksista. Mieluummin pohdin mielen liikkeitä syvällisesti, jos/kun vain joku tuottaa sellaista materiaalia. Itse en nykyään kykene ajattelemaan kovin syväluotaavasti. Tuntuu, että ajatteluni on tahmassa, kohmeessa.

Onneksi pikkukisulit pitävät minut arjessa kiinni. Kisulit haluavat sapuskaa määräajoin. Ellei sitä tule, ne alkavat kiehnätä ympärillä. Ovat tulleet rohkeammaksi tulemaan syliin ja lähelle. Aluksihan ne olivat aika pelokkaita eikä ollenkaan tottuneita ihmisten käsittelyyn.




Eilen ne kaatoivat kukkaruukun. Kasvi oli juuret paljaana lattialla, kun menin siivoamaan jälkiä. Uusi istutus ruukkuun ja ruukku lattialle. Ehkä se saa olla rauhassa siinä. Kuvassa Timi istahti leikin lomassa katselemaan, mitä minä puuhaan.

Olenko masentunut vai en?

Olen tyytyväisempi kuin aikoihin ja pystyn keskittymään paremmin kuin pitkään aikaan mm. lukemiseen ja kirjoittamiseen. Lukemisestani jää mieleen enemmän asiaa kuin ennen. Kirjoittaminen sujuu ilman pitkiä tuumaustaukoja. Kuitenkin olen vihainen ja turhautunut, koska en jaksa patistaa itseäni ulkoilemaan, voimistelemaan ja yleensäkään liikkumaan, vaikka näen kissassani, mitä se saa aikaan: lihoo, sairastuu sokeritautiin ja jalat voipuu alta, ei pääse kunnolla kävelemään.

Syön suklaata, vaikka tiedän, että siinä on rasvaa, joka lihottaa. Mutta sen makea, tumma maku tyydyttää ja miellyttää minua. En saa siitä tarpeekseni. Keittiön pöydällä suklaalevy houkuttelee minua syömään nautintoa, joka sulaa suussani ja maistuu pala palalta yhä paremmalta. Olen kyltymätön ja lepsu. Laitan houkutuksen kaappiin syötyäni levystä neljä riviä (16 palaa). Sata grammaa suklaata syöty. Ties miten paljon kaloreita. Ei ihme, etten laihdu. Perjantaiherkuttelua jatkuu maanantaina.

Nielaisen tyhjää - toisenkin kerran. Sairastunko sokeritautiin? Minä sairaalloisen lihava nainen. Sydämenikin on kovilla. Saatan saada sydänkohtauksen. Toivottavasti se vie samantien hautaan, ettei tarvitsisi kärvistellä täällä niinkuin äitini monien sairauksien runtelemana.

Siirrän lupaamani äidin asioiden hoidon huomiseksi. En jaksa tänään lähteä kaupungille. Tosin tämä saa minut pettymään itseeni. En taida olla niin reipas ja pystyvä kuin luulin. Pienet pettymykset saavat ajattelemaan isoja pettymyksiä elämässäni. EI, ei tähän ajattelukaruselliin en lisää vauhtia. SEIS.

Olen nukkunut hyvin yön yli ja selvinnyt ylös sängystä, syönyt aamiaisen, siistinyt kotiamme. Olen tänään jo saanut aikaan kaikkea pientä. Suuria asioita minulta ei odotetakaan. Minä pärjään. Saan olla kotona, missä viihdyn. Menen sanomaan puolisolleni, että rakastan häntä.