keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Tänään olin ahkarana

Sain uuden kirjahyllykön ja sijoitin hyllyille pahvilaatikoissa lojuneita kirjojani. Jo muutama kumarrus pahvilaatikkoon ja ojentautuminen hyllyä kohti sai selkäni kipuilemaan. Oli levättävä vajaan puolituntisen työskentelyn jälkeen ja selällään maaten kipu aina hävisi. Hitaasti työ eteni ja sain kuin sainkin jotain aikaseksi tänään keskiviikkona. Hyvä minä!

Viikot vierivät niin nopeasti etten pysy laskuissa mukana. Hyvä kun pari kolme kertaa kuussa saan aikaseksi kirjoitella tänne blogiini. Monet ovat kyllästyneet ja lopettaneet seuraamisen. Kiva, kun te uusimmat lukijani jätätte "puumerkkejä" tänne.

Itsekin seuraan enää vain vajaata 10 blogia. Aikaisemmin tuli luettua enemmän. Nykyään tulee löhöttyä television äärellä enimmäkseen. Vain ruokakauppa-asioilla tulee ulkoiltua. Olisi liikuttava enemmän, ettei aivan kangistuisi.

Hyvää vointia ja iloista mieltä teille lukijani!
tv. Bamiella


4 kommenttia:

  1. Reipas!,olet ollutkin:)
    ja hiljalleen voi noita kotitöitä omaan tahtiin tehdäkkin.
    Emme ole hyljänneet Sinua!
    Lukemasa käydään ,,joka kerta uuden tarinan tultua.
    Pienetkin kauppa reissut tekevät hyvää,pieni pyrähdys:)) ulkoilmassa:))
    Oikein Mukavaa torstait-päivää!,Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Liisa, "kotitöitä omaan tahtiin". Viime aikoina on tosin kehtuuttanut kovasti nuo kotityöt. Kauppareissunkin on mieheni tehnyt jo useita kertoja peräkkäin. Mukavia päiviä sinullekin, Liisa!

      Poista
  2. Minäkin olen pessyt ikkunoita, yhden päivässä, mutta nyt on jo tullut pitempi tauko...enkä ole saanut aikaiseksi jatkaa...heti kun tuli kylmemmät ilmat,meni inspiraatio.

    VastaaPoista
  3. Sesse, sinäpä olet ollut ahkerana. Toivottavasti inspiraatio iskee taas loppujen ikkunoiden pesuhommiin. Meidän ikkunatkin olisivat pesun tarpeessa, Olen vain laittanut pitsiverhot eteen, ettei kukaan huomaisi, että ikkunat ovat likaiset. Jospa se inspiraatio iskee minuakin tässä kevään mittään...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!