Veljeni kuolemasta virinnyttä

tiistaina 26.5.09

yön pimeinä unettomina tunteina ajatukset loihtivat murhatarinoita, näyt tuovat katsottavaksi raadeltuja ruumiita juutalaisten keskitysleiriltä. Auto ajaa päin traktoria ja veljeni litistyy peräkärryn alle. Mielikuvitus piirtää painajaisia tv:n kuvista – kauan sitten nähdyistä. Pelko kouraisee sydäntä, joka muljahtelee rinnassa. ”Jumala, auta minua!”, kuiskaan tuskin kuuluvasti.

Yritän rentoutua ja keskittyä hengitykseen. Rentoutan jalat, pakarat, selän, yläraajat, niskan lihakset ja suljen silmäni. Ne rävähtävät auki, kun kuulen kissan hyppäävän laatikoston päältä lattialle. Kattoon piirtyy outoja kuvioita. Yritän tulkita niitä. Väsyneet aivoni piirtävät kattoon ihmisten kasvoja. Nauravia, halveksivia, tympääntyneitä, vihaisia, klovnin.

Otan ylimääräisen rauhoittavan tabletin, joka maistuu ihan kalkkitapletilta. Kuka on vaihtanut Temestat? Hitsi vieköön nuo apteekkarit vai onko täällä käynyt joku? Turvattomuus iskee mieleeni ja alkaa pelottaa. Haluaisin päästä eroon lääkkeistä…

Itku tulee, kun muistan, että veljeni antoi sähköpostiosoitteensa, mutta en laittanut yhtään viestiä hänelle. Koko keväänä en tiennyt hänestä mitään. Ajattelin joskus soittaa ja kysyä kuulumisia, mutta kysymättä jäi. Enää en voi häneltä kysyä mitään. Tuska repii sieluni riekaleiksi. Palaset myrsky hajoittaa avaruuteen eikä minua pian ole enää olemassa. Persoonani palaset, särkynyt ruukku, kyllin kova isku hajoitti sieluni ruukun. EN OLISI HALUNNUT MURTUA PALASIKSI, mutta kaipa Luoja katsoi, että olen niin viallinen, että Hän kokoaa kaikki palaset ja tekee uuden ruukun.

"Olen särkynyt saviruukku.
Pala palalta murtui pois.
Minä ihmettelin ja itkin.
En millään murtunut ois."

Armon sanoma Radio Deissä oli käännekohta tämän yön suunnitelmiin. Oivalsin, että Jumala armahtaa minut, vaikka sisimpäni on täynnä vihaa. Vuosikymmenien kaunaa, kateutta ja itsekkyyttä. En tiedä veljeni elämästä paljoakaan. Lieko siinä kadehtimista. Työtä, vaateita, huolta ja vaivaa. "Otsasi hiessä syö leipäsi." Kuka tekee tilan hommat nyt? Pellon risusavotan, harvennushakkuut, millä rahalla maksetaan talonpidon kulut, tiemaksut, sähkö, verot jne.

Veljeni kuolema herättää kuoleman toiveita. Kamala kuolema kohtaa minut vääjäämättä. Pari kyyneltä pirautan omalle kuolemalleni. Nielen tyhjää ja mietin, milloin olisi sopiva aika väistyä pimentoon. EI, PAHOLAINEN! ÄLÄ KIUSAA MINUA KUOLEMAN AJATUKSELLA. OMAN ITSENI PÄIVIEN PÄÄTTÄMISELTÄ.

ÄLÄ KIUSAA MINUA AJATUKSELLA, ETTÄ MANASIN KUOLEMAA (suunnittelin itsemurhaa) VIIME VUONNA JA NYT VIERESTÄ VIEDÄÄN.


Väsynyt, itkuinen, itsemurha-aatoksissa, vihainen. Vihani alla on turvattomuutta, jonka veljen kuolema aiheuttaa. Olisinpa vain mennyt talvella käymään niin kuin suunnittelin monta kertaa keskustelemaan veljeni kanssa. Turha sitä on nyt surra. Mennyttä. Veljeeni saattoi viime kädessä turvautua, kun oli kyse äidistä. Eikö minulla ole muita tukijoita. Onhan koko kotihoidon hoitoryhmä, lähihoitaja ja lääkäri? Minua huolettaa äidin talouden turvaaminen. Edunvalvojaa hän tarvitsee. Minä en jaksa. Kaksi vuotta on ollut yhtä tuskaa. Aluksi yritin pitää kirjanpitoa, mutta ei siitä mitään tullut. Kuitteja hävisi. En saanut kuukauttakaan täsmäämään. Äiti antaa käteistä ties kelle.

Tosiasiassa puurahojahan ne ovat, tehdyistä kaupoista joista minä sain 200 mk aikoinaan joskus vuositunannen alussa. Enemmän minulle olisi kuulunut. Mutta eihän äiti ottanut itselleenkään kaupoista kuin pienen osan. Veljeni perheen huoltoon meni rahaa tukuttain. Talon pitoon ja auton ostoon . . .


Oli veljelläni varmaan muitakin kadehtijoita kuin minä. Mutta luulen, että jos olisin tiennyt veljeni sisintä elämää (hän näytti kovin surulliselta jouluna 2007 ja kesällä 2008), ehkä syytä kateuteen ei ole. Vai peilasiko hän minun ilmeitäni?

Nyt alkaa pää nuokkua, kun olisi herätyksen aika klo 6.25.
Ei parane mennä nukkumaan nyt. Olisi ryhdistäydyttävä.
.