Hyvin menee, mutta menköön

Näin se on nähtävä. Olen saaanut sellaisen tärskyn, että muisti palaa vain pätkittäin päivään, jolloin kävin pankkiautomaatilla kaupungilla. Mustia aukkoja on päivistä sen jälkeen.

  Muistan käyneeni viemässä äidille kukkaset. Mieheni puolesta vein liljan anopille ja miniruusu koristakoon äidin pöytää muistuttamassa, että minäkin olen olemassa. Harmittava erehdys tapahtui lahjan valinnassa: vein väärän helminauhan ja korun hänelle.

 Mutta sehän on korjattavissa. Vien oikeat korut, kunhan tästä tokenen: Kävin pankkiautomaatilla äidin luota tultuani. En nähnyt kunnolla onko automaatti edes toiminnassa. Olin näkevinäni "otto"-painikkeen, mutta en muita painikkeita. Näytti kovin epäilyttävältä koko koneen näyttö, käännyin ympäri ja - - -mitä sitten tapahtui, en tiedä. Musta hetki vei syövereihinsä.

Kun heräsin pökerryksistä nilkkaan koski, olkavartta särki, kämmenestä tuli verta. Makasin pitkälläni jalkakäytävän asfaltilla. Etsin katseellani  laukkuani ja kenkääni. Kenkä oli kaukana takanani. Yritin kääntyä pää jalkopuoleen päin yltääkseni kenkään. Selkään räjähti sellainen kipu, jota en ole aikoihin kokenut. Yritin nousta seisomaan. Olkavartta vihlaisi. Horjuin aikani oikean käden ja vasemman jalan varassa, ponnistellen yhdellä jalalla ja horjahdellen nousin seisomaan. Linkkasin taksiin ja kerroin kotiosoitteeni. Taksikuski tuijotti otsaani ja kysyi jotakin. Toistin osoitteeni. Katsoin taksin peilistä, onko tukka hyvin. Huomasin otsasta  tulevan verta. Pyyhin sen nenäliinaani ja ahdistus kuristi kurkkuani. Huolestuneen näköisenä taksimies ajoi kotiovelleni, katsoi, että pääsen sisälle ja hissiin.

Pelkoni muistinmenetyksestä ja tyrmäyksestä saa minut itkemään ja panikoimaan. Torikammoni yhä vain syveni ja kompastukseni saa ajattelemaan niitä monia kaatumisia, joita on tapahtunut kaupungissamme. Tyrmättiiinkö minut ruiskeella, en tiedä. Ehkä kompastuin rappurautaan, mene tiedä.