Selkäkipuisena

Olisipa  minulla siivet niin lentelisin kauas pois. Tosin koti on niin rakas että tuskin raskin jättää sitä hetkeksikään edes ulkoillakseni kauniissa kesäsäässä auringonpaisteisena päivänä. Selkä vaivaa enemmän kuin koskaan. Itseasiassa en uskalla lähteä enää minnekään. Olen yrittänyt selittää vaivaa kolmelle lääkärille. Yhdelle ensiavussa, toiselle terveyskeskuksessa ja yksityislääkärille. Mistään ei ole apua. Lääkärikammoni vain pahenee. Lommo päässäni pakottaa. Kylmäkääre vähän helpottaa. Verenpaineeni nousee tuhanteen ja sataan, kun ajattelen, ettei minulla ole mitään paikkaa, minne mennä. Itku pääsee, kauhu vie paniikkiin ja olen epätoivoinen.

Heräsin sentään muutaman tunnin yöunien jälkeen enkä uskaltanut käydä enää nukkumaan. Pyörin patjalla lattialla etsien asentoa, jossa voisi kivuttomasti olla ja kuunnella musiikkia ja kirjan Veljeni, Leijonamieli luentaa. Kahden pehmeän patjan päällä oli sentään juuri ja juuri siedettävää olla. Makuuhuoneen patja on kovempi eikä mieleeni tullut laittaa pehmustetta sen päälle.

Perjantaina 23.5.2014

Kipu on miltei poissa. Monta yötä nukuttu kipuisena ja mielessä on pyörinyt tuhat ja 100 asiaa, joista olisi otettava selvää. Hörppään kahvia ja syyttelen itseäni tavaroiden hukkaamisesta. Hörppään kahvia. Olisiko lopetettava tuon piristeen juonti?

On vaikeaa lähteä kaupungille yksin. Mutta jospa puen päälleni, ryhdistäydyn, nostan rintani pystyyn, vedän vatsani sisään, kampaan tukan taakse ja menoksi.