Antakee armoo

Ollapa lintu taivaalla 
katsoa maisemaa 
laajasti aukeavaa 
järviä metsiä vuoria 
ihmisten asuntoja taloja
Haluaisin lentää
kauas entää  

taivasikävä kaukokaipuu 
 mieleni vaipuu 
maan uumeniin 
silmäni kostuu kyyneliin

itku tulee kun mietin, miten pelkäsin lääkärille menoa. Kaksi lääkäriä tutki enkä osannut kertoa mikä vaivaa: lommo päässä, vas. olkavarren lihaskivut, lähimuisti pettää, sanat hukassa, keskittymisvaikeuksia, kosketusarka lanneselkä, tuntopuutoksia jaloissa ajoittain.

Kaupungilla pankkiautomaatilta käännyttyäni huomasin olevani polvillaan otsa asfaltilla. Minä siis kaaduin toukokuisena äitienpäivänä, olin tokkurassa pari kolme viikkoa ja kaatumisesta lähtien olen potenut selkävaivaa; sietämätöntä kipuilua. Istumaan käydessä ja kumartuessa kierrot aiheuttivat "raipan iskuja" lanneselkään. Kaatuessa satutin polvet ja pääni sekä myös oikea kämmen oli pari kolme viikkoa kipeä. Vanha vaiva vasemmassa olkapäässä paheni. Lihakset kipeänä olkavarressa. Olo oli sekava monta viikkoa, muisti pätkii edelleen; en löydä tavaroitani, rintaan koskee ajoittain, vatsa valittaa ruokailun jälkeen.

Kävin tk-lääkärille valittamassa selkävaivaa. Hän kyseli vaivojani turhautuneen näköisenä, myöhemmin huolestuneena. Hän tutki aikansa toisen lääkärin kanssa minua ja määräsi kipulääkkeitä. Soitin tuttavalääkärille. Hän kyseli aivan eri kysymykset. Vastailin, mitä osasin. Tk-lääkärille jäi puhumatta sekavuudesta, unohtelusta, lommosta päässä ja ikävistä itsetuhoaikeista. Turhauduin vaivoihini ja tuskastuin kipuihin niin, että teki mieli murhata itseni. Hirvittää, mitä tuli mieleeni. Olin toivoton, epätoivoinen ja hukassa. Oli vaikeaa keskittyä mihinkään ja hermostuin, kun en tiennyt, mitä tehdä. Olin käynyt tk-lääkärissä ja sairaalan ensiavussa selkäkipuni takia.

Kutsuin kotiin ambulanssin itselleni 22.5.2014.

Ambulanssimies kirjoitti selvityksen tilastani tavattaessa: "MAKAA SÄNGYSSÄ VALITTAA SELKÄSÄRKYÄ, PÄÄKIPUA JA PELKOTILOJA KUN OLI ASUNNON AVAIMET HUKANNUT! LIIKKUMAAN ONNISTUU HYVIN." Ja hoito-ohjeeksi hän kirjoitti: "EI TARVETTA LÄHTEÄ PÄIVYSTYKSEEN, KOSKA SOMAATTINEN KUNTO NORM. JA MIES ASUU POTILAAN KANSSA. SOITETTU ASUSTA LÄÄKÄRILLE JA KIRJATTU ONGELMISTA."

Olin entistä turhautuneempi ja tunsin itseni mitä pahimmaksi valittajaksi ambulanssin lähdettyä meiltä kotoa. Avaimeni katosivat kaatumisrytäkän yhteydessä, mutta löytyivät käsilaukustani oltuaan kateissa toista viikkoa. Tein katoamisilmoituksen löytötavaratoimistoon. Mutta kun avaimet taas olivat laukussani, epäilin muistiani ja huomiokykyäni. Ehkä en vain huomannut niitä laukussani. Sanat olivat hukassa, kärsin paniikkikohtauksista, ensiapumiehelle myönsin, että minulla on itsemurha-ajatuksia.

Kaatuneiden muistopäivää suunnittelin viimeisekseni. Toivoin, että elämäni päättyisi. Mutta pelkäsin puhua ajatuksistani kenellekään tarkemmin. Kun Kaatuneiden muistopäivä oli lopuillaan ja katselin fileointiveitseä muovipaketissa, iski mieleeni pahimmanmoinen paniikki. Katselin HAAVOITETTU-nimistä elokuvaa ja vapisin pelosta. Harmaasta kissastamme ajattelin ensin puhkaista ilmat pellolle. Mutta en saanut sitä kiinni. Se karkasi käsistäni ja raapaisi viisi syvää haavaa oikeaan käteeni.

Kuuntelin musiikkia. Levyä Yölintu kuuntelin toistamiseen, söin voileipää ja join maitoa. Muutama päivä kului hämärän peitossa. Lauantaina 24.5.2014 kirjasin päiväkirjaani: "Olen rauhoittunut nojatuoliin tuulettimen eteen istumaan. On lämmintä, suorastaan helle. Tätä olen odottanut koko talven. Olo on vihdoin tyyntynyt ja apeus poissa."

En uskaltanut lähteä ulos pariin viikkoon. Pelkäsin, että taas kaadun pahasti enkä pääse kotiin. Päänsärky väheni hiljalleen, polvien mustelmat häipyivät, oikea kämmen parani, mutta muisti pätkii edelleen ja selkäsäryt vaivaavat ajoittain kovasti.

Ikävää olla vanha, unohteleva hupakko. Haen sanoja ja käsitteitä. Kirjoitusvihreitä pukkaa tekstiin. Pelottaa, että romahdan täysin. Katastrofin ainekset ovat koossa:

- ajatukset laukkaavat tuhatta ja sataa
- vaikea kirjoittaa
- unohtelen asioita: muistan yhden asian ja unohdan kolme muuta, jotka pyörivät mielessäni
- kipuilen edelleen selkävaivaani

Epätoivoisena rukoilin mielessäni aamulla armoa Jumalalta.

Facebookista bongasin tänään päivällä (maanantaina 16.6.2014) lauluja:

- Vapaampi kuin taivaan lintu

- Puhun Jumalalleni

- Siunauksia

Kuuntelin lauluja ja tulin vakuuttuneeksi, että olen armollisen Jumalan suojissa ja hoidossa. Ei ole tarvetta huolehtia huomisesta. Kyllä minä tästä paranen aikanaan. Mieleni on rauhoittunut ja selkeä taas pitkästä aikaa.