Niin on tultu lokakuuhun ja Pohjois-Suomeen on saatu ensilumi. Meidän korkeudella on vielä vihreää puissa, tosin iso osa koivuista on jo keltaisena.
Hienoinen pelko on virinnyt alitajuntaani... ettei vaan masennus syvenisi niinkuin useina muina menneinä vuosina lokakuussa. Kurkkua kuristavat muistot mielen kiertymisestä alavireisyyteen, saamattomuuteen ja ahdistuneisuuteen.
Ainakin tänä aamuna on sentään vireä olo eikä ahdista. Ehkä tämä loppusyksy menee tähän malliin ihan mukavasti. Olen sentään jaksanut pienen liikuntaohjelmani käydä läpi päivittäin. Ja muutoinkin olo on suhtkoht' ok. Vähän huolestuttaa, että ruokahalua ei ole ja heräilen aamuisin kamalan aikaisin. Mutta unien vähyys ei ole kuitenkaan aiheuttanut päiväväsymystä.
Kuljen päivästä toiseen kuin ohuella jäällä, peläten, että jää allani pettää. Jään ritinää ei kuulu. Ehkä se kantaa minut tänä syksynä. EHKÄ.
Tiedätkö, sillä samanlaisella ohuella jäällä on meitä muitakin aika paljon.
VastaaPoistaTartutaan tosiimme jos jää alkaa ritistä?
Joo, Una, tartutaan toisiimme ja nostamme jäihin pudonneen yhteivoimin.
VastaaPoistaTäälläkin yksi ohuella jäällä liikkuva. Mutta eiköhän me kaikki selvitä, kun tähänkin päivään asti on selvitty.
VastaaPoistaEnkeleitä vierellesi ja huolenpitoa.
Tervetuloa virallisten lukijoitteni joukkoon Kisumumma! Sinulla on ihanan mustankiiltävät kissat kotonasi. Enkeleitä sinullekin ja iloista mieltä!
VastaaPoistaJuu, samoin... Tänä syksynä mulla on auna sarastusvalo ja lääkitys.
VastaaPoistaTervetuloa Saima lukijoitteni joukkoon!
VastaaPoista