Tervehdys ystäville

Tänä iltana,

uuden vuoden kynnyksellä,

kuiskasin pienen toiveen:

Anna ystävilleni kaikkea hyvää

tulevaan vuoteen! 

Anna tähti oppaaksi

eteenpäin johdattamaan,

kuu tietä valaisemaan ja 

aurinko lämpöä antamaan.

Anna iloa päiviin, 

anna uskoa ihmeisiin,

anna enkeleitä rinnalle kulkemaan.

Tästä vuodesta kiitän, 

ystäväni siihen liitän. 

Toivotan teille paljon hyvää,

vuodelle tulevalle hymyä syvää.

Vaikea vuosi takana

Ukkokultani yskähti kamarissa ja minä alan kirjoittaa klo 2.30 virkeänä kuin peipponen kevätaamuna. HUOKAAN PIIITKÄÄÄÄN, koska olisin halunnut nukkua koko yön läpeensä aamukahdeksaan asti, mutta tässä sitä ollaan: kirjoittamassa teille, rakkaat lukijat!

 Olemme joulukuun lopussa ja neljän päivän päästä on Uusi Vuosi  2015. Aika mataa sekunti kerrallaan. On veikeen haikeeta jättää muistoihin tätä vuotta 2014. Viittaan postaukseeniElämää eteenpäin ja totean menneestä vuodesta vain sen, etten halua elää sitä uudelleen.

VAIKEA VUOSI! Olen pantannut vaikeuksieni puhumista tai edes kirjoittamista ihan turhaan ja suotta. Olen oppinut näyttäytymään  "hyvin menee" -ilmeellä, vaikkakin vaikeata on aina näyttää iloista naamaa. Useimmiten en ole pystynyt surujani salaamaan. Miksi pitäisikään?!?! Kun on surullinen, on saatava se näyttää koko maailmalle. Alan päästä jaloilleni ja irti siitä ryöpytyksestä, jonka äitini poismeno aiheutti. Kuvasin sitä pyörremyrskynä, joka repi minut juuriltani, Vieläkin mielessäni velloo ja kuplii äitini kuolema, joka tosin on suonut vapauksia olla nyt loppuvuoden oma itsensä. Huokaan piitkään. Olen kirjoittanut kyllä äitini poismenosta varmaan kyllästyksiin asti, Ja aion vielä jätkaa tulevissa postauksissanikin.

Paljon on kirjoittamatta, mitä hänestä ja suhteestämme kertoa. Tosin minua sitoo vanha periaate, ettei kuolleista pidä puhua pahaa. PAHA ÄITI on tabu, josta ei voi kirjoittaa enkä oikeastaan haluakaan nähdä häntä pahana. Mutta olemme kaikki omalla tavallamme pahoja, emme aina ymmärrä toisiamme, kiistelemme mielipiteistä, sodimme keskenämme. Tämä kaikki on inhimillistä. Olemme toistemme vaikutuspiirissä. Haluamme, että toiset näkisivät meidän meidän omalla tavallamme. Kaikilla ei ole halua ajatella, miltä toisista tuntuu oma käyttäytymisemme. Olen itsekin sortunnut itsekkyyteen, omahyväisyyteen ja jopa ylpeyteen, johon ei ole aihetta.

Odotan uudelta vuodelta paljon hyvää, joita luettelinkin jo edellisessä postauksessani. Uusia ystäviä toivon kaikkein hartaimmin. Olen viettänyt aikaa omissa ajatuksissani jo KAUAN. Haluan jakaa niitä toisille, haluan kommentteja ajatuksilleni ja tahdon uutta ajateltavaa, nähdä elämää toisten silmin. On rikkautta saada olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Minua on alkanut jälleen kiinnostaa elämä toisissa kulttuureisssa, toisissa maissa sekä kotimaan monet ilmiöt, tapahtumat ja ihmiset. Lueskelen taas parin kolmen kuukauden tauon jälkeen blogejanne, joite te hyvät blogiystävät kirjoittelette. Lukulistallani on useampia blogeja kuin olen marginaaliini kirjannnut. Harkinnassa on täydentää blogiluetteloa, uusia blogini ilmettä ja kirjoittaa useammin. Katsotaan, mitä uusi vuosi 2015 tuo tullessaan! Kiva, kun kävit taas lukemassa tätä sepustustani!

Kaikerrus mielen pohjalla

Miten sen sanoisin - - - kun on hyvä olla, mutta jokin kuitenkin kaikertaa mielen pohjalla, pyrkii pintaan. Huokaan piiiitkäään! Jokin kummallinen tunne, johon en haluaisi tutustua. Mitä pelkään? No sitä, että mielihyvän hyrinä kenties lakkaa tuon tunteen myötä.

Serkkuni tulivat kotikaupunkiini ja hakivat minut äitiäni tapaamaan. Oli kiva kuunnella heidän jutusteluaan äitini kanssa. Harmittaa, että olin aika väsynyt enkä kutsunut kotiini. Käytyämme äitini luona minä vain jäin pois kyydistä kotitalon kohdalla ja toivottelin hyvät voinnit, kiitokset kyydistä ja tervetuloa paremmalla ajalla pitemmäksikin aikaa meille... MOI ja käden heilautus. Kävelin poispäin autosta ja itku kaikersi kurkussani.

Eilen ostin käytetyn keittiöpöydän ja neljä tuolia sekä kirjahyllyn. Entinen keittiönpöytä siirrettiin kirjastoomme. Ihanaa, kun siellä on nyt pöytä, jolla maalaukseni ja piirrokseni saavat lojua rauhassa. Keittiössä ne olivat aina mieheni tiellä; ne oli korjattava pois pöydältä ruokailun ajaksi ja taas uudelleen levitettävä esiin, jotta saattoi jatkaa työtä.

Iltalääkkeet alkavat vaikuttaa. Melatoniiniannos väsyttää. Paras mennä maate. Hyvää yötä!

Viesti sairaalasta

Taas tuli Huominen, uusi päivä puolessa ja koti siivottu. Kyllä kelpaa ja annan itselleni luvan istua läppärini äärelle ajattelemaan aatoksiani. Mitään mullistavaa ei ole mielessäni. On pieni, mukava tyytyväisyyden hyrinä. Puhdas koti ja omaa aikaa.

Ja sitten tuli viesti ystävältä, että hän on joutunut sairaalaan. Voi ikävä, että hänen sairautensa on pahentunut. Hän kutsuu käymään osastolla. En tiedä, milloin jaksan kohdata hänet. Sairastuminen synkentää mieltäni. Juuri kun olin hetken tyytyväinen olooni. . . Sairaalat saavat minut ristiriitaisiin ajatuksiin. Kun itse olin viimeksi sairaalassa, vatsani huuhdeltiin ja ylimääräinen lääkkeiden määrä, jonka piti tappaa minut, otettiin pois sisältäni. Olin raivoissani ja neuvoton. Tokkurassa ja avuton. Sairaalat tuovat mieleeni nämä itsemurha-ajatukset. Yritän selittää itselleni, että nyt ei ole kysymys minusta vaan ystävästäni, joka haluaa seuraa, haluaa tavata minut. On kysymys hänen voinnistaan. Pois murha-ajatukset! POIS! Kuitenkin mieleni tekisi ottaa muutama rauhoittava pilleri. En anna itselleni lupaa ottaa ainuttakaan - tai jospa yhden sittenkin?!?! Neuvottelen itseni kanssa, enkö osaa rauhoittaa mieltäni ilman lääkettä? Olisi aika oppia tulemaan toimeen ahdistavien ajatusten ja ikävien kokemusten kanssa.

Ystäviä skypessä, puhelimen langan päässä ja sähköpostiviestitse jutustelemassa sekä Naamakirjassa

Ilta kuluu kelloni mitatessa sekunteja. Joku on laskenut, että päivässä on 84 000 sekuntia. En ole tarkistanut asiaa, koska  tottahan niitä on paaaaljon ja jo parissa sekunnissa ehtii tehdä vaikka mitä. Tämä ilta on ollut miekenkiintoinen, Sain vaihtaa ajatuksia kahden ystävän kanssa, Toisen olen nähnyt jossakin kaupungilla ja hänen ajatuksensa saavat itsetuntoni kohdilleen. Itsetuntoni on ollut alamaissa ja kallella kypärin.Ja pitkäaikainen vilutus sieliussani on saanut lämpimiä sanoja,

Toisen ystävän kanssa keskusteeminen oli arkisempaa ja silti minulle tuli häntä ikävä. Vanha suola janottaa.

Ja sitten ystävät Naamakirjassa, Ilman heitäkään en osaa olla. Vaivun synkkyyteen ilman ystäviä.
Mieluiten tapaisin kaikki ystäväni vaikkapa pikujoulun merkeissä kasvokkain, Mutta se ei liene mahdollista. Onneksi on puoliso, jolle saan puhua kaikesta, mitä mielessäni on. Tosin tämä kirjoittelu onnistuu paremmin kuin jutustelu.

Stressaantunut

En ole unohtanut teitä. En vain ole päässyt nettiin sairaalasta, koska minulla ei ole omaa läppäriä. Minulla on vain pöytäkone kotona, missä olen ollut niin stressaantunut, etten ole oikein saanut ajatuksiani kokoon. Parisuhdeasiat ja elämäntarkoituskysymykset stressaavat minua.

En ehkä pääse kirjoittamaan joulukuussa kovinkaan paljon. Olen jumissa sairaalassa; turvassa itseltäni.  Haudon itsetuhooajatukssia, mutta en minä aio tappaa itseäni. Se toisi liian paljon tuskaa ja turhia kyskymyksiä ystävilleni .

Hyvät ystävät ovat kuin lyhdyt tiellä - eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.

Piristävää

Ystävien kanssa rupattelu piristi minua. Olen iloinen, kun sain yhteyden kahteen ystävääni ja kertoilin heille kissojen leikkiä joulukuusessamme ja kuusen koristeiden kanssa. Nuorimmat kissat näkivät muovikuusen ensimmäistä kertaa ja siitä niille on ollut iloa koko joulun.

Muki

Olipa mukava käydä juttelemassa ystävän luona. Söimme kuumaa tomaattikeittoa ja Viennetta-jäätelökakkua kahvin kera. Pari kolme tuntia hurahti huomaamatta. Sain häneltä kaksi ihanaa kissamukia, joiden kahvana on kissanhäntä. (kts. kuva) Kivat, ilmeikkäät kissat saavat olipaikkansa lasivitriinissäni. Tulen aina muistamaan päivämäärän, jolloin sain mukit: 20.11.2011

Ajatuksenjuoksuni pätkiä

Sanaton möykky sisimmässäni painaa ja hiertää mieltä. En tiedä, miten kertoa oloani. En löydä adjektiiveja, joilla kuvata ahdistuksen tapaista tyhjyyden tuntua, joka puristaa kasaan ja jättää sanattomaksi. Yritän muistella mukavia hetkiä, jotta ahdistus väistyisi:

Ystävän päivänä kokoontui nettiryhmämme jäseniä viettämään iltaa nettiyhteisömme perustajan luona. Rupattelimme, söimme salaattia, liha- ja broileripullia, lohikeittoa, fetajuustoleivonnaisia ja päälle kakkukahvit. Oli kiva tavata ystäviä, joiden kanssa olen vaihtanut kuulumisia nettiyhteisössämme.

Ajatuksenjuoksuni katkesi, kun kännykkäni alkoi hälyttää ja muistuttaa Facebookin FarmTown-pelissä olevan porkkanasadon olevan valmis korjattavaksi. Siirryn pelaamaan peliä.

Kesä, ystävät ja koti sekä vähän raha-asioita

Kolmas kesäkuukausi meneillään. Olen kepeän pehmeänä helteestä. Olo on unelias ja auvoisa. Mikään ei vaivaa eikä mihinkään koske. Tämähän on miltei taivaallista. Heinäkuun valoisa ja kuuma aika on tehnyt tehtävänsä. Olen piristynyt, tosin laiskuuttani ei pirteyteni näy juuri muutoin kuin äänensävyssä, jolla puhun. Vai miten se pitäisi sanoa? Eihän äänensävy näy vaan kuuluu. . .

Viimeisimpään minusta otettuun valokuvaan olen onnistunut saamaan hymyä ilmeeseeni. Eikä se ole mikään tekohymy, vaan sisältä nouseva tunne. Oli kiva taas käydä hyvän ystäväni luona... Rupesin ajattelemaan ystäviäni:

Aiemmin vaivaantunutta ystäväsuhdettani kirjoittaessani arvelin, että meillä mielellään yöpyvä ystävä suuttuu, kun kieltäydyn ottamasta häntä yöksi. Ja niinhän siinä kävi. Hän SUUTTUI, ymmärsi väärin tekstiviestejäni eikä ole tullut ovellemme pariin kuukauteen. En tiedä, onko hän saanut asunnon ja niin yösijan tarve ei ole niin akuutti kuin kevätpakkasien aikaan. Kesällä tarkenee tosin autossakin ja teltassakin.

Kaksi muuta naisystävääni ovat ilahduttaneet minua vierailuillaan. Parhaan ystäväni pyoreitä vuosiakin juhlimme äskettäin. On se vaan hyvä, että on ystäviä, jotka tuovat elämään vaihtelua ja uusia tuulia.

Koskaan ei ole liikaa ystäviä, mutta kaikki ystävyyssuhteet eivät muodostu positiiviseksi kokemukseksi. Kaikkien kanssa hioudumme. Terävät kyynärpäät pyöristyvät, sanansa osaa vanhemmiten sovittaa paremmin ystäviensä kuulla. Odotan seuraavaa ystävän tapaamista. Jopa suuttuneen ystävän tapaamista. Mutta hän saa itse tehdä aloitteen meille tullakseen. En kutsu häntä kylään, ennenkuin itse täytän pyöreitä vuosia. Ehkäpä vietän synttärini ravintolassa niinkuin tänä vuonna pyöreitä vuosia täyttänyt ystäväni.

Kotini on linnani. Niin hyvässä kuin pahassa mielessä. En halua kotiini eripuraa tai suuttumusta herättäviä ihmisiä, vaikka he olisivat kuinka herttaisia minua kohtaan. Siinä mielessä haluan pitää kotini rauhan linnakkeena, vaikka se sitten saattaa muodostua kahlitsevaksi vankilaksi menevälle mielelleni. Olen kovin linnoittautunut kotiini. En paljoa liiku kodin ulkopuolella. Paniikkikohtausten pelko saa minut kaksi kertaa harkitsemaan, onko kotoa lähtö välttämätön. Voisiko asian hoitaa kotoa käsin esim. netissä. Niinpä vaateostokset teen pääosin netissä. Kenkiä en osta sovittamatta niitä jalkaani ja vain näkemällä kengät livenä ja kokeilemalla materiaalia saa tuntuman niistä. Joten kenkäkaupassa on käytävä. Onneksi en ole kenkäfriikki, jonka pitää saada yhä uusia kenkiä. Käytän kenkäni loppuun. Entiset kävelykenkäni kävelin puhki. Pohja alkoi rapista ja reikä kengänpohjassa aiheutti sukkien kastumiset lammikoissa. Ostin suomalaiset kävelykengät Carlsonilta. Sain 20% alennukseksen hinnasta, koska olen hankkinut Carlsonin asiakaskortin. Siltikin hinta vähän hirvitti minua ja Visa vinkui, koska tililleni tuleva raha ei ollut vielä pankkitililläni. Kädestä suuhun eläminen ei ole kivaa. Olisi helpottavaa tietää, että pankkitilillä on varaa. Mutta nyttemmin kaikki menee sen siliän tien, kun tuleekin. Säästöä ei jää. No, mitenkäs nyt tulin tähän. Kodista kaupanteon kautta pankkiasioihin... HMMhh!

Olisi parempi, että ulkoilisin tälläisena ihannepäivänä. Aurinko paistaa, mutta ei ole helle. Tuuleksii vähän. Mutta jokin pidättää minua sisällä. Jokin kahle. Kotini on linnani.

Lauhempaa

"Päivä kerrallaan riittää...hiljaisuudessa piilossa maailmalta kaikki alkaa uudelleen.-- Ei saa periksi antaa, vaikka ilta viilenee.---" Kuuntelen radio Deitä. Yritän olla huolestumasta tulevista päivistä, jolloin aina kovemmilla pakkasilla on odotettavissa autossa-asuva tuttu yöpymään luonamme. Arvatkaa voinko sanoa, että älä tule nyt meille, nyt ei sovi. Lähimmäisenrakkauttani koetellaan. No tänään hän ei kai tule meille. On pakkasta vain -7°C. Enkä ole hänen ainoa tuttunsa, jonka luokse hän pyrkii...

Pienituloisilla asunnottomilla on vaikeaa. Se on myönnettävä. Ellei ole vuokratakuuta maksaa vuokrasopimusta tehdessä, on jäätävä nuolemaan näppejään, sillä sosku ei maksa vuokratakuuta. Asunnoton ei saa asumistukeakaan.

Tuli kamala olo, kun mieheni läksi ulos kertomatta, minne hän menee. Olisin aika onneton, jos hän jättäisi minut. Mistä tämä orpoudentunne tuli? Eksisteliaalinen yksinäisyydenkokemus. Radio Dei pauhaa rokkisävelmiä, joiden sävelkuvioista en pidä, mutta kuuntelen sanoituksia.

Ulko-ovi kolahti. Mieheni tuli sisälle. "Missä sinä kävit?", kysyin häneltä. "Apteekissa", hän vastasi. Sananvaihtomme on niukkaa. Mutta ilonläike sisimmässäni on todella hurmaava. Ei hän ole minua jättämässä. Miksi niin luulisinkaan? Ei ole mitään syytä olettaa, että suhteemme lopahtaisi. Päivästä toiseen elämme pikkuhissukseen yhteistä elämäämme turhia sanoja sanomatta - suukotellen. Nukumme yömme vierekkäin parivuoteellamme ja syömme yhteisiä aterioita keittiössä. Katselemme eri kanavia omista televisioistamme. Hän urheilua, minä dokumentteja ja Kauniit ja Rohkeat.

Elämä on kaunista kun sen oikein oivaltaa. Ainakin meidän elämämme on sitä: ystävällisyyttä, lempeyttä ja huolenpitoa. Olen onnellinen.

Vaivautunutta ystävyyttä

Ystäväni on ollut nyt useita öitä luonamme. Viime yön hän oli toisen ystävänsä luona, mutta tulee 2 kg:n lohen kanssa lounasta tekemään meille tänään. En osaa olla vapaa hänen seurassaan. Jännitän jotakin ja olen varautunut. Toivottavasti hän saa takuuvuokraan rahat bankista, että voi huomenna vuokrata hänelle varatun kämpän. Hänen tavaransa ovat pikkuautossa. Hän ei ole kerännyt maallista omaisuutta niinkuin minä, jolla on muuttokuorma jo kirjoja. Montasataa kirjaa. Lisäksi huonekalut, televisio, tietokone, kaksi kaapillista vaatteita ym.ym. Enpä haluaisi juuri nyt muuttaa minnekään. Olen elämäni aikana muuttanut monen monituista kertaa ja tiedän, kuinka rasittavaa se on. Koko elämä on sekaisin, kunnes on saanut purettua ja järjesteltyä tavaransa uuteen kotiin.

En ole nukkunut kovin hyvin viime öinä. Vaikkei ystävä ole häirinnyt ulkoisesti, niin sisäisesti olen varuillani koko ajan, kun hän on meillä. En käsitä, mitä pelkään, mitä odotan tapahtuvan... On vain vaivautunut olo. Näin ei ole ollut ennen. En ymmärrä, miksi nyt on kovin vaikea olla hänen kanssaan. Huokaan helpotuksesta, kun hän ilmoittaa saaneensa kotinsa avaimet käteensä.

Vieras eli ystävä

Hiljaisen varovainen kellonkilahdus ulko-ovella ja sisään tuli hiljainen naisystäväni. Hän puhuu niin hiljaisella äänellä, että tuskin saan selvää, mitä hän kertoo. Joudun usein tarkentamaan, kuulinko oikein. Mutta ei sitä jaksa tunnista toiseen. Kun hän jää katsomaan lehteä, menen tietokoneeni ääreen ja pelaan Facebookin maatilapeliä. Se on ehkä epäkohteliasta vierasta kohtaan. Mutta en nyt jaksa olla korrekti ja hyvä emäntä. Tarjosin hänelle kahvit ja iltapalaa. Ja kun hän ei ollut sittenkään lähdössä pois, kun mieheni meni nukkumaan, petasin hänelle nukkumapaikan olohuoneen lattialle patjalle. Menin itsekin nukkumaan.

Vieraani oli valvoskellut, koska kissat olivat leikkineet hänen ympärillään. Minä nukuin ihmeen hyvin melkein 10 tuntia. Vieraani ja mieheni nukkuivat vielä, kun heräsin ja menin taas pelaamaan tietokoneelle kirjastoon.

Olen varautunut ja jännittynyt. Pelkään, että jotain menee pieleen suhteessa naisystävääni eli vieraaseeni. Minulla on paha aavistus, että hän suuttuu, kun ilmoitan, etten halua hänen jäävän toiseksi yöksi meille.

En vain jaksa vieraita, en edes kymmenien vuosien vanhaa ystävää... Huomaan erakoituneeni niin, että viihdyn paremmin yksin kuin hiljaisen ystävän kanssa. Miten sen sanoisin loukkaamatta häntä, etten halua majoittaa häntä toiseksi yöksi?

Huomaan, että niskahartialihakseni ovat jännittyneet. Kurkkua kuristaa. Ahdistaa. Voin pahoin henkisesti. Oksentaisin, jos se auttaisi...

Sunnuntaiajatuksia

Sunnuntaiaamupäivä kuluu hiljalleen tietokoneen äärellä blogeja lukien. Ystävä soitti Skypellä ja juttelimme niitä näitä, kerroimme toisillemme vaivoistamme, kivuista ja säryistä. Suunnittelimme tapaamista. Kerroin, että metsästän kissanpentuja ts. katselen netistä ilmoituksia kissanpoikasista ja yhteen paikkaan lähetin jo tiedustelunkin, minkäikäisiä heidän kissanpentunsa ovat, minkävärisiä, onko rokotettu, madotettu, minkä hintaisia.



Mieheni Mörrimöykky on pitkän suostuttelun jälkeen hyväksynyt ajatuksen ottaa kissanpentuja kotiimme. Kunpa saisimme mukavat kaverukset, joista Emppu-kissallemme olisi iloa. Toiveissani on harmaa, mustaraitainen maatiaiskissa tai musta, harmaaraitainen niinkuin kuvassa - ja sen veli saa sitten olla minävärinen tahansa.

Kissoista varmaan keskustelen iltapäivävieraani kanssa. Kiva, kun ystävät muistavat ja haluavat tavata minua. Niin en jää yksin ajatuksineni. Mörrimöykky on kovin hiljaiseksi tullut viime aikoina. Ei paljoa puhua pukahda.

Kesäpäivät

Kesäpäivät menevät hukkaan, kun en pääse polvikivuissani kävelemään ulkona. Metsäpolkuni odottaa minua ja rannalle, satamaan olisi kiva lähteä katsomaan laivoja ja turisteja. En jaksa välittää. Istun huoneessani ja luen lehtiä ja kirjoja. Katselen digiboksiin tallentamiani myöhäisillan ohjelmia. Netissä luen blogeja.

Perjantaina kävin ystävättäreni syntymäpäivillä. Joimme kahvia ja Fantaa kermakakun kera ja dippasimme mansikoita suklaakermadippiin. Rupattelimme niitä näitä. Panimme kynttilän palamaan kuolleen ystävämme hautajaisten ajaksi. Perhepiirissä vietetty muistotilaisuus sai rinnakkaismuistotilaisuuden ystävätteni synttäreillä.

Valokuvaajaystävämme otti ryhmäkuvia meistä. Myös kännykkäkameralla kuvattiin.

Lauantaipäivällä en saanut mitään aikaan. Lueskelin, söin jäätelöä ennen ja jälkeen lounasta. Katsoin televisiota. Kipuilin polvea ja harmittelin, ettei sillä voi paljoa kävellä. Joka askel on kivulias.

Meneekö tämä sunnuntai samalla tavalla?

Ystävänpäivänä

MUKAVAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ SINULLE !

Monta on kaunista,
monta on hyvää,
vain yksi on parasta
tunnetta syvää,
suuri on ihme
myötäelämisen taito,
sen omaa vain ystävä,
jonka sydän on aito.


* * * * * * * * *

Älä kulje edelläni,
en ehkä seuraa.
Älä kulje perässäni,
en ehkä johda.
Kulje rinnallani
ja ole ystäväni.

-Albert Camus-


* * * * * * * * *

Tällaisia runoja kirjoittelimme pikkutyttöinä ystäväkirjoihimme joskus viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Harmittaa, kun muutossa oma Ystäväkirjani on jäänyt jonnekin entiseen asuntooni. Siinä oli kaikkien ystävieni käsialalla kirjoitettuja runoja ja kiiltokuvia. Eniten arvostimme isoja enkelikiiltokuvia !

Luokanopettajaltammekin sain kirjoituksen Ystäväkirjaani. Olin siitä kovin otettu.

Niitä näitä

Uudet, mustat pitkikset on lyhennetty. Ompelijaystäväni kävi tekemässä työn ja siistiä jälkeä tuli. Turisimme niitä näitä ja joimme kahvit pullan kera. Kuinka kauan siitä jo onkaan, kun meillä kävi joku. Esitin pirteämpää kuin olenkaan. Onneksi hän on puhelias niin ei tarvinnut selitellä mitään sen kummemmin. Hän on nähnyt minut tosi masentuneena, yliannoksen lääkkeitä ottaneena, ensihoitajan käskiessä juoda vielä lisää lääkehiilijuomaa. Siihen olotilaan verrattuna olen nyt ihan kunnossa. Miksi en kuitenkaan osaa iloita tästä olosta, tästä elämästä, tästä päivästä. Tästä terveyden määrästä. Kivuttomista tunneista.

On voimisteltava välillä. Pakaralihakset puutuvat istumisesta ja niskahartialihakset kipuilevat. Otin jo iltalääkkeet ja varastan mieheni lääkepurkista Tenoxin. Haluan uneen - ilman pyöriskelyä unen rajamailla. Olisipa ihmisessä nappi, jota painamalla voisi sammuttaa mielensä uneen. NAPS! ja automaattisesti 8 tunnin kuluttua heräisi piristyneenä ja tarmokkaana uuteen päivään.

Minulla on ollut unensaantivaikeuksia vuosikymmenien ajan. Joitakin lyhyitä kausia olen saanut unen päästä kiinni suht´koht´normaalisti eli noin 20 minuutissa. Mieheni nukahtaa kymmenessä minuutissa. En tiedä, miksi hän ostaa Tenoxia. Uuden masennuslääkkeen aloitettuani (tämän vuoden alussakohan se tapahtui) ja varsinkin, kun noin 1½kk sitten sen määrää lisättiin, nukahdin ihanan helposti ja pehmeästi. Enää lääkkeellä ei ole sitä vaikutusta. Se vain tekee pöhnäseksi ja ajattelu hidastuu. Uni tulee - tai sitten ei. Hyvää yötä !

Voi minua !

Minua ahdistaa tietoisuus siitä, etten ollut kovin vieraanvarainen ystävälle, joka tuli taas tänään kyläilemään. En jaksanut keskustella hänen kanssaan, en tarjonnut mitään syötävää, en kiinnostunut siitä, mitä hän hiljaisella äänellä puhui. Minua vain ärsytti olla tarkasti kuulolla, että osaisin sanoa "hmm", "niin", "ei kai" tms. oikealla äänensävyllä muka kiinnostuksen merkkinä. Ja sitten kun hän meni vessaan, menin kamarin sängylle makaamaan ja laitoin kuulokkeet korvilleni. Ystävä poistui asunnostamme - ja minulle jäi tyhjä, vähän syyllinen olo. Minusta ei koskaan tule loistavaa, vieraanvaraista seuraihmistä. En jaksa, en viitsi, en kykene - - -En edes halua kovin paljon ystäviä ympärilleni passattavaksi. Enkö anna lupaa olla tällainen, koska ahdistun? Mieleni syyttää, etten ollut vieraanvarainen, vastavuoroisessa yhteydessä ystäväni kanssa - -Olin suorastaan tympeä ja epäkorrekti. En haluaisi, että minua kohdellaan näin kuin minä otin vastaan ystäväni tänään.

vierailu

Ystävä tuli kyläilemään meille. Kun hän oli ovella, ajattelin: "Voi ei en jaksa pitää seuraa". Mutta on minussa sittenkin sen verran seuraihmistä, että tulimme juttuun. Joitakin ajatuksia vaihdoimme, katselimme televisiota, lueskelimme lehtiä, joimme kahvit, söimme lounaan ja iltapalaa. Petasin hänelle makuupaikan olohuoneen lattialle. Vierasvuode on tullut heitetyksi pois tieltä. Sen verran vierailu kuitenkin jännittää minua, etten voinut nukkua levollisesti vaan hätkähdin hereille joka rasahduksesta. Ja nyt klo 1:51 istun tietokoneen äärellä ja toivon, ettei hän herää olohuoneessa. Onneksi tietokonehuone on erikseen - tai kirjastoksihan minä tätä huonetta kutsun, koska täällä on kirjahylly ja suurin osa kirjoistani.

Olen tuntenut vieraamme yli 20 vuotta. Monenlaisia vaiheita olemme käyneet läpi ystävyydessämme. Olemme viettäneet mukavia hetkiä mm. uimarannoilla nautiskellen kesän lämmöstä ja vesillä olosta kumilautallani - aurinkoa ottaen. Huolettomia vapaapäiviä! Olemme myös toisillemme suuttuneena pitäneet taukoa tapaamisistamme. Räiskyvästi olemme ilmaisseet suuttumustamme toisillemme. Hänen kanssaan olen pystynyt ehkä kaikkein rehellisimpään suhteeseen ystävistäni. Ja toisaalta tämä ystävyyssyhde on ollut vaikein, henkisesti rasittava, koska olen ollut hänestä tosi huolissani aina välillä. Ja välillä hään on nostanut minussa sellaisia tunteita, joita en ole pystynyt käsittelemään: vihaa, kademieltä, avuttomuutta - - -

En tiedä, kuinka kauan hän aikoo vierailla luonamme. Toivottavasti ei sentään toista yötä. Olen varuillani. En tiedä, mitä pelkään. En pysty rentoutumaan ja olemaan rauhallisesti kotona, kun hän on täällä. Ihan kuin minulla olisi pakko vartioida häntä, ettei hän tee jotain sopimatonta täällä. Mitähän sekin lienee?