Syntymäpäiväruusut

Tulipahan vietettyä synttäreitä.

Syntymäpäiväruusuista vain yksi säilyi komeana yli viikon.

Muut ruusut lakastuivat jo neljäntenä päivänä.

Kukkia ja mustikkapiirakkaa

Tulipahan vietettyä syntymäpäivää. Sain kukkia ja söimme mustikkapiirakkaa. Emme erityisemmin juhlineet, koska nyt ei ollut mikään erityinen syntymäpäivä. En siis täyttänyt tasavuosikymmeniä vaan oli ns. välivuosi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä onnellisemmaksi olen tullut siitä, että olen elossa. Toisinkin voisi olla. Masennuskausien synkissä ajatuksissa en juuri antanut arvoa sille, että saa elää - ja vielä näin rauhallisissa oloissa. Ei ole sotaa, nälkää eikä pulaa mistään tarpeellisesta. Mieheni on mukava ja kunnollinen. Kissamme ovat ihania. Mikäs tässä on elellessä!

Juhlat on juhlittu

NO NIIN, nyt on juhlittu miehen syntymäpäivät, mieheni aikuisten lasten syntymäpäivät ja Ystävänpäivä. Voi olla rauhassa ja viettää tavallista arkea aina pääsiäiseen asti. Sen jälkeen olis minun synttärit, jotka itseasiassa unohtaisin jos voisin. Ehkä unohtaminen onnistuu, kun en mainitse siitä mitään miehelleni. En tiedä sitten ystävistäni, kuinka he sen muistavat. Mutta nyt voi huoahtaa ja unohtaa kakut, kukat ja onnittelukortit joksikin aikaa.

Minä en ole oikein juhlijatyyppiä. En nauti esilläolosta enkä kakkukahveista ja paremmissa vaatteissa esiintymisestä. Olen niin tottunut harmaisiin farkkuihini ja villatakkiin, joissa vietän arkipäivät. Juhlapuserot ja bleiserit, hameet ja puvut ahdistavat. Olo ei ole kotoinen juhlatamineissa. En tykkää.

Jotenkin vuosijuhlien siis syntymäpäivien viettäminen on alkanut tympiä. Aina samat kommervenkit. Keksisköhän jotain uutta ja räväkkää omille synttäreille, jotain aivan poikkeuksellista, muuta kuin kakkukahveita - - - Mitähän se vois olla? En tiedä.

Jotenkin tulen surullisemmaksi vuosi vuodelta synttäreitteni lähestyessä. Ne kun muistuttavat että taas on tullut vuosi lisää mittariin. Vanhuuseläkeikä lähestyy. Mahdolliset vanhuudenvaivat saattavat tulla rasittamaan elämää. Olen jo huomannut hidastuneeni. Ajatukset ja toimintani ei ole enää niin säpäkkää kuin nuorena. Vanhuus ei tule yksin. Muutoksia on odotettavissa mm. ulkonäkööni. On vaikea hyväksyä ajatus, että olen jo iäkäs nainen. Sisimmässäni koen itseni usein ihan nuoreksi tytöksi vielä  - ja hätkähdän peilikuvaani.

Liimasimme palapeilin olohuoneen ja eteisen väliselle seinälle. Siitä tulee kuljettua ohi monta kertaa päivässä. Näen siis itseni usein siitä eikä enää pääse unohtumaan, miltä näytän. Ikääntynyt nainen.  HUOKAUS! On se uskottava, etten ole enää mikään nuorikko.

Kesäpäivät

Kesäpäivät menevät hukkaan, kun en pääse polvikivuissani kävelemään ulkona. Metsäpolkuni odottaa minua ja rannalle, satamaan olisi kiva lähteä katsomaan laivoja ja turisteja. En jaksa välittää. Istun huoneessani ja luen lehtiä ja kirjoja. Katselen digiboksiin tallentamiani myöhäisillan ohjelmia. Netissä luen blogeja.

Perjantaina kävin ystävättäreni syntymäpäivillä. Joimme kahvia ja Fantaa kermakakun kera ja dippasimme mansikoita suklaakermadippiin. Rupattelimme niitä näitä. Panimme kynttilän palamaan kuolleen ystävämme hautajaisten ajaksi. Perhepiirissä vietetty muistotilaisuus sai rinnakkaismuistotilaisuuden ystävätteni synttäreillä.

Valokuvaajaystävämme otti ryhmäkuvia meistä. Myös kännykkäkameralla kuvattiin.

Lauantaipäivällä en saanut mitään aikaan. Lueskelin, söin jäätelöä ennen ja jälkeen lounasta. Katsoin televisiota. Kipuilin polvea ja harmittelin, ettei sillä voi paljoa kävellä. Joka askel on kivulias.

Meneekö tämä sunnuntai samalla tavalla?