Vuoden neljäs viikko jo menossa. Päivän perätysten kuluvat enkä saa oikein mitään aikaseksi. Parikeskustelun jälkeen sairaanhoitajan luona ahdistus iski mieleeni ja söin rauhoittavia iltalääkkeiden kera. Menin pitkälleen vuoteelleni ja aloin kuunnella radiota. Nukahdin ja näin unta, jossa laskettelin mäkeä rattikelkalla. Taitavasti mäeltä toiselle ja taas takaisin samaiselle mäelle, miten sitä vauhtia riittikin. Se oli jotenkin riemullista, että sain kelkalle vauhtia aina toisen mäen päälle asti jokaisen laskun jälkeen.
Herättyäni ahdistus iski jälleen mieleen eikä mikään nyt oikein tunnu auttavan sen pois häätämiseksi. En tiedä, mikä ahdistaa. On vain olo kuin pieneen pakettiin käärityllä nukella, joka ei pääse liikkumaan ja on itsessäänkin eloton, ilman auttajaa, ahtaasti käärittynä. Ojentelen käsiäni vain tunteakseni, etten ole paketissa, vaan saan käteni sivulle, ylös ja näppäimistölle takaisin.
Ei ole vielä aamulääkkeiden aika, mutta taidan syödä ne kuitenkin jo nyt 1½ tuntia etuajassa. Ehkä ne helpottavat oloani ja ahdistus lievenee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!