tiistai 26. marraskuuta 2019

Kirjoituspöydän äärellä

Istun kirjoituspöytäni ääressä läppäriä vilkuillen ja hörpin kahvia mukista. Etsin blogeja eri bloggareiden blogilistoilta. Onko blogimaailmassa ikäisiäni bloggareita? Tarkastelen nettisivua   https://www.blogit.fi/tag/eläkeläiset   Sieltä ei löydy kuin blogikirjoittelun lopettaneita.

Katselen blogit.fi -sivua ja päädyn lukemaan blogia KUOLEMAN VARJON LAAKSOSSA - Masennusta sairastavan päiväkirja.  http://varjossa.omasivu.fi


Masennus on mulle tuttua ja (koputan pöytää) onneksi tänä syksynä en masentunut eikä alakulokaan ole turruttanut mieltäni. Jo viides syksy ilman masennusta. Elämä voittaa - - -


"Masennus on kavala sairaus. Se hiipii pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi, aivan huomaamatta.

Ensin on uupunut ja sitten on aina vain uupunut. Kun tottuu olemaan uupunut, ei sitä huomaakaan. Niin vaipuu vähitellen masennukseen, milli kerrallaan."


"Alkaa tulla keskittymisvaikeuksia, haluttomuutta, mikään ei kiinnosta, mikään ei tee iloiseksi, eikä elämässä ole enää värejä. Toiset alkavat nukkua entistä enemmän, toiset kärsivät unettomuudesta. Niin sitten havahtuu siihen, että jotain on vialla. Ja lääkärissä todetaan ehkä jo keskivaikea masennus. Tai vaikea masennus."
"Koska masennukseen sairastuu vähitellen, siitä myös toipuu vähitellen. Toipumiselle pitäisi antaa aikaa ja ymmärtää olla kärsivällinen. Mutta se on ihmeen vaikeaa. Kun sairaus todetaan, annetaan lääkkeet ja hoitoa, niin siitä paranee. Näinhän se menee monien fyysisten sairauksien kanssa. Jostain kumman syystä samaa odotetaan mielen sairauksissa, kuten masennuksessa."
"Itsekin olen odottanut ja vaatinut itseäni ihmeparantamaan mieleni. Tuosta noin vain, muutamassa kuukaudessa. Jaa ei onnistunut, otetaanpa toinen mokoma lisää. Mutta ei onnistunut vieläkään - mikähän minussa on vikana. Pitäisihän minun nyt jo olla parantunut."
"Joopa joo, itseltään ei voi vaatia ihmeitä. Ei kukaan käskystä parane, eikä kukaan pysty sanelemaan itselleen toipumisaikaa. Minunkin on vain odotettava, yritettävä olla kärsivällinen ja kerättävä voimia päivä kerrallaan. Askel askeleelta, pisara pisaralta." kirjoittaa JKT em. blogissaan.

Näinhän se menee "Askel askeleelta". Elämänkokemus auttaa asiassa. Kun on tullut tutuksi masennuksen kanssa, osaa jo ensi oireista mennä puhumaan psykiatrille, psykologille, kuntoutusohjaajalle tai vaikkapa papille. Itsensä ympärille kääriytyminen ei auta. Sen olen todennut. Tunteiden ilmaisemisen taitoa tarvitaan olipa masentunut tai ei. Masentuneella se taito on useimmiten aika ruosteessa. Sitä taitoa on harjoiteltava. On opittava ilmaisemaan tunteitaan, puhumaan tunteistaan - häpeilemättä, pelottomasti ja kaikkialla.

6 kommenttia:

  1. Olen lukenut tekstejäsi ja päätin nyt vastata sen mikä vastaus minulla on.
    Itse en ole koskaan kokenut masennusta, niin en tiedä edes millaista se on, vaikka lapsuus ja koulunkäynti oli ihan hirveetä, en silti masentunut,miten voisin auttaa masentunutta ihmistä jos itse ei ole kokenut masennusta, omalla kohdalla vastaus siihen on että , tulin 16 vuotiaana uskoon, sain ilon ja rauhan sydämeen, sain elämälle tarkoituksen ja johdatuksen, mikä on kantanut 45 vuotta,Raamatun mukaan Jumala lohduttaa murheellisia ja masentuneita, häneltä tule apu kaikkeen,toki tarvitsemme ihmisten apua ja tukea,ja ilmeisesti olet saanutkin apua, mutta voithan kokeilla vielä onko Jumalalla sinulle asiaa,kun koko sydämmessään kääntyy Jumalan puoleen, niin hän lähestyy meitä.Tai mene paikalliseen heng.tilaisuuteen vapaakirkko tai hellunt.srk.tai missä julistetaan tervettä oppia, usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.Voi taata että elämälle tulee tarkoitus ja uusi käänne,yltäkylläinen elämä.
    (muuten lukijoissasi on aili-mummo,joka kuoli tänä keväänä,tuli vain tuo mieleen)

    VastaaPoista
  2. Voi suru! Vai onAili-mummo kuollut. HÄnen kirjoituksiaan lueskelin muutama vuosi sitten. Niistä on jäänyt mieleeni elämänmyönteinen elämänasenne.

    Masennuksessa on useimmiten kyse tunteiden piilottamisen kierteestä. Häpeää. vihaa, ärtymystä ym. ns. negagtiivisia tunteita ei pureta rakentavalla tavalla. Se johtaa masentumiseen.

    Jumalaan uskovakin voi masentua.

    VastaaPoista
  3. Minun masennukseni on ollut luonteeltaan keino paeta sitä laukaisevia tai ylläpitäviä pelottavia tunnetiloja.

    "Masennustiloista kärsivän, hänen läheistensä ja työtovereittensa on tärkeätä ymmärtää depression moniulotteinen luonne. Etenkin vähänkin vakavat ja toistuvat masennustilat eivät ole tahdonalaisia tiloja, niistä ei voi toipua "ryhdistäytymällä". Vaikka masennustiloihin ja masennusalttiuteen voikin pidemmällä aikavälillä vaikuttaa erilaisin psykologisen keinoin, vakavasti masentuneelle annetut kehotukset "ryhdistäytyä" monasti vain pahentavat masennustiloista kärsivien syyllisyyden ja huonommuuden tunteita.

    Masentuneen ihmisen eristäytyminen ja passivoituminen ovat kuitenkin omiaan sekä ylläpitämään että syventämään depressiota. Tämän vuoksi masennuksen itsehoidossa on tärkeää pyrkiä välttämään sosiaalinen eristäytyminen ja pitää kiinni erilaisista päivärutiineista, liikunnasta ja muista harrastuksista. Masennuksen luonnetta ymmärtävien läheisten ja ystävien tuki voi tällöin olla ensiarvoisen tärkeää. Säännöllisen liikunnan on osoitettu olevan lääkehoidon ja psykoterapioiden veroinen keino ainakin lievempien depressioiden hoidossa.

    Pessimistinen tapa suhtautua itseen on opittu tapa, josta voi pidemmällä aikavälillä vapautua. Masennusalttiin kannattaa oppia kyseenalaistamaan depressiivisiä uskomuksiaan. Olenko välttämättä huono, jos epäonnistun? Olenko todella varma, että en lopulta onnistu?

    Masennusaltis ei usein osaa ilmaista toiveitaan ja tunteitaan. Tällöin hän ei myöskään voi odottaa toisten täyttävän hänen toiveitaan tai ymmärtävän hänen tunteitaan." Terveyskirja Duodecim https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00389

    Usko Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon varmasti auttaa masentunutta ja antaa toivoa elämään. Uskovien yhteys helpottaa ja rohkaisee suhtautumaan itseen hyväksyvästi ja rakastaen.

    VastaaPoista
  4. Kyllä uskovakin voi tosiaan masentua, siitä on omakohtaista kokemusta. Ja olen samaa mieltä, että monesti se johtuu juuri piilotetuista ja käsittelemättömistä tunteista, muitakin syitä voi olla. Jokainen ihminen on erilainen.

    VastaaPoista
  5. Totta se on että uskovakin voi masentua, siinä missä muitakin sairauksia on ja tulee, uskovien elämässä myös kohtaamme samanlaisia asioita kuin ei uskovat,me kun ollaan vain ihmisiä, mutta meillä on suuri Jumala joka auttaa, jos hänen tahdossa kuljetaan.Luinkin aikaisempia tekstejäsi, niin huomasin että oletkin saanut paljon apua, ja voit aika hyvin tällä hetkellä, kun olet käynyt ammattiauttajan luona, ja tosiaan eläimet antaa iloa ihmisille, kyllä minunkin elämä jollain tavalla olisi synkkää, jos ei olisi tuota ihanaa silkkiterrieri ransua, sen kans on leikittävä ja ulkoiltava, pestävä ja harjattava.

    VastaaPoista
  6. Lemmikkieläimistä on paljon iloa. Ne tuovat elämään ryhtiä ja päiviin ohjelmaa. Mustavalkoinen Täplä-kissamme tykkää vielä leikkiä leluillaan ja vaatii, että heittelen niitä menemään niin että se pääsee ottamaan niitä kiinni. Timi on jotensakin kuin arvokas herra, joka seurailee, mitä tapahtuu. Kissamme ovat jo yli 10-vuotiaita. Ihanaa, että ne ovat pysyneet terveenä. Ne syövät hyvin ja nukkuvat paljon. Alkuillasta ne seurailevat minun ja mieheni touhuja. Sitten ilta-aikaseen ne menevät mieheni kanssa nukkumaan. Minä jään netin äärelle joskus tuntikausiksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!