keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Yön hiljaisuudessa

Yön hiljaisuudessa kuuluu vain vanhan kissani Hurmurin raskas hengitys ja näppäimistön hiljaiset äänet sormieni risteillessä näppäimeltä toiselle. Nukuin Tenox-unta klo 19-24. Vessaan mennessäni huomasin Hurmurin makoilemassa eteisen lattialla. Menin sitä silittämään ja kastelin sukkani kissan pissiin. Kakkakin oli tullut lattialle hiekkalaatikon viereen. Siistin paikat ja pyyhin kissan pyllyn. Häntä olisi pestävä vedellä. Itku nousi kurkkuuni. Kissa ei enää pääse tarpeilleen omaan vessaansa ja takajalka on huonontunut entisestään.

Kyyneleet alkoivat valua silmistäni, kun mieleeni nousi ajatus, että kissa on päästettävä vaivoistaan. Näinkö päättyy yhteinen elämämme Hurmurin kanssa? Suru puristaa rintaani ja tulva kyyleneitä valuu poskilleni. En haluaisi jättää jäähyväisiä kissalleni. Mutta ellei se pääse kunnolla liikkumaan eikä ole toivoakaan jalan paranemisesta, nyyh, minun on vietävä kissa lääkäriin nukutettavaksi. Elämä pitkäaikaisen lemmikkini kanssa päättyy.

5 kommenttia:

Lyyti kirjoitti...

Rakkautta on, että osaa päästää irti, kun on sen aika. Muistot kuitenkin jäävät, enkä pidä huonona suruhoitona lemmikin menettämisen jälkeen sitäkään, että saman tien avataan koti uudelle pennulle. Surullista kuitenkin, luopuminen ja sen lopullisuus. Otan osaa!

Elegia kirjoitti...

Voi pientä Hurmuria :( Lemmikeissä on ainoastaan yksi huono puoli ja se on niiden menettäminen. Monet lemmikit haudanneena voin kuvitella, miltä sinusta tuntuu.

Menetkö uudelleen lääkäriin? Luin aiemman kirjoituksesi, jossa kerroit että juuri olitte Hurmurin kanssa lääkärissä. Miten se nyt noin äkkiä on huonontunut :/

hanne kirjoitti...

Harmillista kun lemmikimme elävät niin lyhyen ajan....
Olen joutunut viemään Sooby koirani, eng.setterin, piikille, kun hänen lonkkansa olivat niin kipeät ja korjaamattomat..
Kokemus oli aika hirvittävän raastava..aloin jo perua kuolamanpiikkiä mtta lääkäri vakuutteli, että koiralle on parasta päästä tuskistaan..
Vuoden verran surin ja kaipasin Snoobyä...
Elämässä joudumme koko ajan oppimaan luopumista...kunnes joskus joudumme luopumaan omasta elmästämme...Ehkä kipeimmin sattuu kun joutuu luopumaan omaisistaan, joihin myös eläimet kuuluvat...
Mutta lohtua sinulle!!

Millan kirjoitti...

Kyllä sinulla on nyt raskaat ajat, jos lyhyen ajan sisällä joudut luopumaan kahdesta pienestä rakkaastasi. Mutta jospa se siitä vielä vähän toipuisi..Meillä kissat ovat parantuneet joskus aika vaikeistakin sairauksista. Kisut ovat sitkeitä ja niin ovat ihmisetkin.

bamiella kirjoitti...

Hurmurin kävely on ollut jo pari viikkoa jäykkää ja huonoa. Ja viime torstaina(5.3.) kissa oli tosi huonona. Ei pysynyt seisaallaan. Insuliinihoidon myötä kävely on etutassujen osalta parantunut, mutta vasenta takajalkaansa se laahaa perässään. Jalka ei koukistu normaalisti askelta ottaessa. Vien kissan lääkäriin vielä tänään. En haluaisi käynnin olevan sen viimeinen matka, mutta jos lääkäri arvioi tilanteen kuolettavan huonoksi, niin suru tulee - - -