Lauantai-illalla iltauutisten aikaan.

HUI KAMALA, kun säikähdin, kun silmistäni alkoi mennä näkö. Tuskin sain selvää tekstistä, koska noin joka toisen sanan kohdalla oli jonkinlaista sumua. Vaikea kuvailla kauhua, kun mieleeni tuli ajatus, että onko tämä mahdollisesti aivoinfarktin alkuoireita.

Mietin kuumeisesti, herättääko mieheni (Mörrimöykky) ja soittaa ensiapua paikalle. Ei nyt sentään! Mittasin verenpaineeni. 153/73. Vähän koholla se on. Onneksi näen taas selvästi tekstin, jota kirjoitan. Olen kai juonut liikaa Cocacolaa ja lueskellut liikaa blogiani. Aloitin vuodesta 2014 ja luin sitä tähän päivämäärään asti. Luin myös kommentteja, joita olette kirjoitelleet blogissani. Monta tuntia on mennyt tämän blogin äärellä istuessa.

Äitini sai aikoinaan aivoinfarktin, josta selviytyi jotenkuten, kunnes se tuli uudelleen ja vei puhekyvyn ja lopulta hengen. Olen miettinyt, millaista on ollut olla avuton, puhekyvytön ja vuoteenoma.

Kuntohoitajana työskennellessäni tutustuin muutamiin potilaisiin, jotka toipuivat halvauksesta. Neuvoin heitä liikuttamaan jalkojaan, koukistamaan polvia ja ojentamaan jalat suoriksi. Ja kun se onnistui, neuvoin, miten nousta istumaan makuulta sängyn laidalle ja seisomaan vuoteen äärelle, kun toinen puoli kehosta ei kunnolla toimi. Oli se aika rankkaa hommaa henkisesti nähdä, kuinka moni oli aika toivoton eivätkä kaikki toipuneet halvauksesta liikkuvaksi vaan jäivät vuoteenomaksi.

En jaksanut työtä sairaalassa montakaan vuotta.  Työskentelin yksityisessä firmassa hierojana. Se oli fyysisesti aika rankkaa. En sitäkään jaksanut kovin pitkään. Omat mielenterveysongelmat haittasivat elämääni ja jäin sairauseläkkeelle kauan ennen kuin vanhuuseläke alkoi.

Nyttemmin olen sinut mielenkoukeroideni kanssa ja fyysisesti terve, En oikeastaan kaipaa mitään lisää elämääni. Nykyisin nautin olostani Mörrimöykyn ja kissojeni kanssa. Koti on kunnossa ja miehen kanssa menee mukavasti. Seksikin sujuu ja nautin olostani, Jaksan leikkiä kissojeni kanssa. Hiukan huolettaa Mörrimöykyn ajatusmaailma. Hän ei oma-aloitteisesti kerro, mitä mietiskelee päivän mittaan. Minäkin elän aikalailla omine ajatuksineni. Televisiota tulee tuijotettua liikaa. Liikuntaa tulee harrastettua liian vähän. Elämäni on ok ("mallillaan", sanoisi äitini).

Fyysinen kuntoni on heikentynyt

Vanheneminen sinällään kauhistuttaa minua ja pelottaa, mitä tuleman pitää.

Tänään huomasin, että reisieni lihaskunto on heikentynyt niin, etten
meinannut päästä lattialta istumasta kontilleen ja ylös seisomaan.

Ähisten ja puhisten ponnistelin oikealle ja vasemmalle ylös päästäkseni
kontilleen. Monta kertaa ponnistelin peppua vähän ylemmäs lattian pinnasta.
Tuli jo paniikkiajatuksia, että näinkö olen heikko. Miten minun käy?

Sitten laahasin istualtaan itseni sohvan luo ja sohvan käsinojasta vetäen
sain kuin sainkin itseni kontilleen ja käsillä ponnistaen pääsin pystyyn
seisomaan. HUH HUH!

Kauhistuttaa, kuinka heikkoon kuntoon reisilihakseni ovat menneet.
On alettava alaraajojen kuntojumppa, etten syksyn liukkailla
(mahdollisesti) kaaduttuani jää istumaan tielle, vaan pääsen myös
ylös seisomaan taas.