lauantai 7. joulukuuta 2019

Adventtisunnuntait


Adventti aloittaa joulun odotuksen

Kirkkovuosi alkaa 1. adventtisunnuntaina. 
Adventin kynttilät symboloivat valoa ja vapautusta, jota odotetaan - Jeesusta. 
Valon määrä lisääntyy, kun joulu lähestyy.
"Nyt sytytämme kynttilän. Se liekkiin leimahtaa", näin alkavat tutun virren sanat.
Monessa kodissa otetaan ensimmäisenä adventtina esiin adventtikynttelikkö ja siihen neljä kynttilää.

Jokaisella adventilla on oma teemansa

Adventin viesti on Herran tuleminen. 
Adventtiaika on joulun odotuksen aikaa. 
Odotuksen polku kulkee nöyryyden, kunnian ja valmistelun kautta 
kohti Marian odotusta ja sen täyttymystä.

Toinen adventtisunnuntai

Toisena adventtina ajatellaan saapuvaa kuningasta ja Jumalan valtakunnan kunniaa. 
Kunniassaan saapuva kuningas tuo oikeudenmukaisuuden, mutta on myös pelottava tuomari. 

Kolmas adventtisunnuntai

Kolmantena adventtina seurakunta kohtaa Johannes Kastajan, joka kehottaa valmistamaan tietä saapuvalle kuninkaalle. Valmistautuminen tapahtuu katumalla ja tekemällä parannus.

Neljäs adventtisunnuntai

Neljäntenä adventtina kohtaamme viimeisillään raskaana olevan Marian. Vauvan syntymä on lähellä. Olo on tukala ja edessä on vaivalloinen matka Betlehemiin veroasioissa. Neljäntenä advventtina usein kokoonnutaan kirkkoon laulamaan Kauneimpia joululauluja.

4 kommenttia:

  1. Mulla ei ole varsinaista adventtikynttelikköä, yleensä olen laittanut vaan neljä lyhyttä pöytäkynttilää riviin johonkin alustalle...nyt on sekin vielä tekemättä...ehkä tänään :) Siunattua adventtiaikaa!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän pöytäkynttilät luovat valoa samalla tavalla kuin kynttilät kynttelikössä. Tarkeintä lienee se, että joulun sanoma tulee tutuksi kynttilöiden valossa.

    VastaaPoista
  3. niin Adventti on odotuksen aikaa:)
    minulla kaksi adventti kynttelikköä numeroineen ,en raski polttaa kynttilöitä:)
    Minun joulu mielen voi särkeä,...? ja ne vanhat haavat tihkuu kuin vasta saadutkin haavat:((
    Kaunis sinun joulu-kukkasi! ja ihanat enkelit!!
    Mukavaa joulun odotus viikkoa!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sesse ja Liisa joulutervehdyksistänne!

    Liisa, jäin pohtimaan, mitä tarkoitit joulumielen särkymisellä. Onko jotain ikävää sattunut?
    Voit kertoa yksityisestikin mulle osoitteeseen bamiella@gmailcom. Toivon valoa, iloa ja rakkautta sinulle!

    Teille kaikille muillekin, jotka tänne kurkkasitte: Valoisaa joulun odotusaikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!