lauantai 7. joulukuuta 2019

Odottaako joulua?

Television itsenäisyyspäivän juhlallisuudet meni ohi silmieni. Nukahdin jo klo18 ennen kuin presidentinlinnan kättelyt alkoivat. Olishan tietysti ollut kiva nähdä hyvinpukeutuneita ihmisiä kättelemässä presidenttiämme. No, onhan noita kättelyitä nähty vuosien mittaan ja tanssin alkuakin presidentinlinnassa. Ja sitäpaitsi Hesarin Digiversiossa on kuvia puvuista, joita voin ihailla.

Alkaa joulun odottelu. Huokaan pitkään. Mitenhän saisi joulumielen? Mitä voisi toivoa jouluksi? Miten luoda miehelleni ja itselleni mukava joulu? En tiedä vastauksia näihin kysymyksiin.

Lapsille kerrotaan, että tontut kurkkivat ikkunoista. Siitä ollaan monta eri mieltä, onko lapsille hyvä kertoa moista satua. Toiset ovat sitä mieltä, että se on hyvä keino saada lapset käyttäytymään kiltisti. Toisten mielestä moinen pelottelu on turhaa.


Itse olin lapsena liiankin kiltti ja vanhempien toivomusten mukaan toimiva. Kiltteys meni ihan äärimmäisyyksiin eikä mielestäni ole oikein tervettä, jos lapsella ei ole omaa tahtoa vaan hän yrittää olla kaikin voimin vanhempiensa mieleinen, niin että menettää oman minuutensa. Ei ole tervettä se, ettei uskalla sanoa omaa mmielipidettään ja sopeutuu vanhempien kaikkiin oikkuihin.

Meillä mieheni kanssa tulee varmaan olemaan rauhallinen joulu. Varmaan seuraamme televisio-ohjelmia ja syömme hyvin. Emme ole kutsuneet ketään kyläilemään luonamme. Saa sitten nähdä, eksyykö kukaan luoksemme joulun aikaan.

Meidän molempien (Mörrimöykyn ja minun) vanhemmat ovat jo poisnukkuneet, joten vierailua heidän luokseenkaan ei tule niinkuin aiempina vuosina.

Mörrimöykyn aikuisilla lapsilla on omat perheensä kaukana meistä. Ei jouluna viitsi matkustaa satoja kilometrejä heitä katsomaan. Heillä on omat joulumenonsa, tuskin he kaipaavat vanhuksia hidastamaan joulutouhujaan.

Joulussa ei ole enää sellaista taikaa kuin oli lapsena. En erityisemmin odota joulua. Lahjojen saamisessakaan ei ole sellaista hohtoa kuin lapsena. Lahjojen antamminenkin jää vähiin. On niin pienet käyttövarat ettei niistä paljoa riitä jaettavaksi.

Mutta silti, onhan joulu erityistä aikaa vuodesta. Yritämme tehdä siitä mukavan toisillemme, ukkokultani Mörrimöykky ja minä. Ja kissamme saavat ison annoksen lohta, josta ne erityisesti nauttivat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!