torstai 4. helmikuuta 2016

Unimaailmoissa

Heräsin unesta, jossa saatoin vierastani bussipysäkille. Minun oli tarkoitus lähteä hänen kanssaan matkalle. Mutta minulla ei ollut matkatavaroita mukana. Läksin bussipysäkiltä kotiin hakemaan tavaroitani. Kotona syödä ahmin hedelmäsalaattia ja muistin, ettei minulla ole rahaa matkustaa.  Lähetin tekstiviestin vieraalleni, etten voi tulla mukaan matkalle rahanpuutteen takia.

Mitähän tuollainen uni tarkoittaa? Osaako kukaan selittää?



Googlasin selitystä uneeni ja löysin:

Matka: kuvaa yksilöllistä tietä, kohtaloa, mielentilan ja tunteiden vaihtelua.
Matkustaminen on muuttumisen vertauskuva ja ihminen muuttuu joka hetki.

Ajoneuvot merkitsevät liikettä joko jonkin teittyyn kohteeseen tai pois vastenmielisestä koetusta tilanteesta. Toisen kyydissä oleminen symbolisoi toisten vaikutusta elämään.

Bussimatka kuvaa tiettyä vaihetta elämässä.

Epäonnistua: valvetilassa hyvin onnistuva ihminen saattaa nähdä unta epäonnistumisista. Epäonnistuminen varoittaa liiallisesta itsevarmuudesta.

Este: jokin on asettunut poikkiteloin elämäntiellesi. Selvitä este muutoin et pääse jatkamaan matkaasi,

Rahapula on ajan ja energian puutteen enne.


Viime aikoina olen nähnyt paljon unia. Melkein joka yö olen herännyt johonkin uneen.
Olen kuullut, että ylenpalttinen unien näkeminen johtuu siitä, että ihminen käy alitajuisesti läpi omaa seksualisuuttaan.
Olen kuullut myös, että ihmisellä on vilkas mielikuvitus ja hän on luova, kun pystyy näkemään paljon unia.

Unimaailmoista netissä  (klikkaa linkkiä)

Painajaisista (klikkaa linkkiä)

4 kommenttia:

  1. Voi tiedän niin miten rahapula saattaakin olla todellakin lamaannuttavaa...
    Mutta unimaailma on ihmeellinen paikka. Joskus siellä on onnellisia hetkiä ja joskus painajaismaista... Mutta hei, niinhän täällä valveillakin on...

    Hyvää kevättä siulle.
    Näe vain onnellisia unia... =)

    VastaaPoista
  2. Viime yönä, torstain vastaisena yönä 5.2.2016, pyöräytin maailmaan vauvan. Se oli yllätys, koska en tiennyt olevani raskaana. Äitini tuli auttamaan vauvanhoidossa. Uni oli kovin todentuntuinen niin että herättyäni mietin hetken, että missäs se vauva nyt on.

    Hyvää kevättä sinullekin Una! Hyvää kevättä kaikille lukijoilleni!
    Hyvää vointia ja iloista mieltä!
    bamiella

    VastaaPoista
  3. Tämä on nyt sellainen kyökkipsykologin tulkinta, mutta sanoisin, että matka, joka tosiaan usein kuvaa muutosta ja sen peruuntuminen viestivät siitä, että on uudistuksia ja muutoksia tulossa mutta et ehkä vielä ole niihin ihan sataprosenttisesti valmis.

    Mitäs sanot?

    VastaaPoista
  4. Juu Marjaana, ainakin sellainen muutos on edessä, että huomiseksi on varattu kampaamoaika ja pitkät hiukseni ajattelin leikkauttaa lyhyeksi. Olen miettinyt leikkausta piiitkään. En haluaisi luopua pitkistä hiuksistani, mutta niiden hoitaminen on vaikeaa, koska vasen käteni ei toimi kunnolla ja hiusten laittamisessa on ongelmia. Haluan hiukset, jotka ovat kampaamalla siistit eivätkä vaadi sen kummepia kommervenkkejä kuten esim. kumilenksujen laittoa yms.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!