Pikkutassujen töpsyttelyä

Herään pikkutassujen töpsyttelyyn. Timi ja Täplä ovat aloittaneet aamuleikit. He ajavat toisiaan takaa huoneesta toiseen. Äkkiä olen ihan pirteä eikä yhtään harmita, vaikka kissanpennut herättivät ennen auringonnousua. Olen nukkunut riittävästi, sillä kävin nukkumaan eilen illalla jo klo 20.

Menen keittiöön ja laitan kahvinkeittimeen kahvin tippumaan. Katselen kissojen temmellystä. Ne pörhistelevät toisilleen häntä pystyssä, hyökkäävät kimppuun ja painivat keskenään. Seniorikissa katselee keittiön nurkassa pentujen mellastusta.

Elämäni on nyt tätä: kissanpentujen seuraamista, ruokkimista ja paapomista. Mieheni on ottanut tehtäväkseen kerätä pissa- ja kakkapaakut pois hiekkalaatikosta.

Täplä kehrää kuuluvasti, kun sitä silittää. Jään muistelemaan edesmenneiden kissojeni kehräystä. Jokaisella oli omanlaisensa. Tunnistaisin kenen mikin kehräys on, jos kuulisin ne nauhalta. Mutta en ole nauhoittanut kehräyksiä. Ne ovat muistoissani.

Presidentti-kahvi maistuu hyvältä. Juon sitä hitaasti nautiskellen ja Pullava-pullanpalasta mutustellen. Mieleen tulee päivän ohjelma, joka olisi hyvä laatia. Vai eläisikö hetkestä toiseen vain niin kuin mukavimmalta tuntuu? Onneksi tänään ei ole mitään sovittua menoa eikä velvollisuuksia. Korvan takaa joku kuiskaa, että liikuntaprojektia on jatkettava. Teen lämmittelyosion jumppapuolituntisesta, jonka olen tallentanut digiboxiini televisiosta. Päälle muutama liike kepin kanssa saa riittää. Olen hengästynyt ja hikinen. Käyn suihkussa.

Istuudun lukemaan seuraamiani blogeja. Tässä menee aamupäivä. Lounaan jälkeen otan torkut, leikin kissojen kanssa. Menisinkö kävelylle?

On hyvä mieli eikä ahdista tai masenna. Kerran näinkin.