Jouluajan jälkeen on olo taas sellainen kuin ois jostain raskaasta päästy yli. En tiedä, miksi joulun tulo onkaan jonkinlainen ylämäki elämässäni, vaikea ja kamala taakka, joka putoaa harteilta Loppiaisena. Uutta Vuotta odotan enemmän kuin joulua. Vuoden vaihtumisesta iloitsen mielessäni, toivotan tervetulleeksi ja odotan tulevaa nyttemmin toiveikkaana. Jospa uusi vuosi tuo tullessaan jotain mieltä ylentävää ja kaamos väistyy mielestäni.
Koen voimakkaasti luonnon ympärilläni. Lumiset puut näyttävät upeilta keittiön ikkunastani. Ulos en kuitenkaan ole uskaltautunut paukkupakkasilla. Nyt on ihanteellinen sää ulkoiluun, mutta täällä vain nökötän sisällä. Ulkoilusta on tullut jonkinlainen rasite ja velvollisuus, joka olisi suoritettava. Suorituspakko.
Viihdyn mieluummin sisällä lämpimässä kissojeni kanssa. Ihailen lähipuita ikkunasta. Digikuvaan niitä kameran täyteen. Harmittelen, että selkäni kipeytyy istuessani pöydän äärellä läppäriäni naputellen. Liikunnan puutetta. Sekin tuntuu jonkinlaiselta pakolta; kävellä 10000 askelta päivässä. En mie semmosia jaksa. Minulle riittää, että pääsen sujuvasti kamarista keittiöön ja sieltä kirjastooni eli toiseen kamariin kirjahyllyjen sekaan. Luen lehtiä, blogeja, päiväkirjojani ja kaikkea muuta mitä netissä sattuu silmiini. Maalaan vesiväreillä maisemia ja erilaisia kuvioita mieleni syvyydestä. Kunhan saan viime työt valmiiksi, julkaisen kuvan niistä täällä.
Tämä on vuosia sitten maalaamani teos, joka on vielä nimeä vailla.
Onko nimiehdotuksia? Mitä näette kuvassa?
Koen voimakkaasti luonnon ympärilläni. Lumiset puut näyttävät upeilta keittiön ikkunastani. Ulos en kuitenkaan ole uskaltautunut paukkupakkasilla. Nyt on ihanteellinen sää ulkoiluun, mutta täällä vain nökötän sisällä. Ulkoilusta on tullut jonkinlainen rasite ja velvollisuus, joka olisi suoritettava. Suorituspakko.
Viihdyn mieluummin sisällä lämpimässä kissojeni kanssa. Ihailen lähipuita ikkunasta. Digikuvaan niitä kameran täyteen. Harmittelen, että selkäni kipeytyy istuessani pöydän äärellä läppäriäni naputellen. Liikunnan puutetta. Sekin tuntuu jonkinlaiselta pakolta; kävellä 10000 askelta päivässä. En mie semmosia jaksa. Minulle riittää, että pääsen sujuvasti kamarista keittiöön ja sieltä kirjastooni eli toiseen kamariin kirjahyllyjen sekaan. Luen lehtiä, blogeja, päiväkirjojani ja kaikkea muuta mitä netissä sattuu silmiini. Maalaan vesiväreillä maisemia ja erilaisia kuvioita mieleni syvyydestä. Kunhan saan viime työt valmiiksi, julkaisen kuvan niistä täällä.
Tämä on vuosia sitten maalaamani teos, joka on vielä nimeä vailla.
Onko nimiehdotuksia? Mitä näette kuvassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!