Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto

Olo on jo helpottunut ja ärtymys poissa. Koti on kutakuinkin järjestyksessä. Vanha nojatuoli sekä televisio ja näyttöpääte on viety pois tilaa viemästä kodistamme. Odotan vain, että siivooja tekee työnsä ensi viikolla ja saamme vihdoinkin kotimme siistiksi. Se merkitsee minulle paljon; että tavarat ovat järjestyksessä eikä nurkissa pyöri pölypalloja. Itse en jaksa tehdä niin hyvää työtä kuin ammattilainen siivotessaan. Odotan paljon Marttojen kotiavulta. Toivottavasti meille tulee kotiamme siistimään kiva ihminen, jonka kanssa tulemme toimeen. Jos henkilökemiat eivät sovi yhteen niin on kiusallista kohdata ihminen - - - No se sitten nähdään, kun uusi siivooja astuu remmiin.

Olen toipunut alkukuun kriisistä. Sairaalakeikka sai ajattelemaan, miten olenkaan tunteiden vietävissä. Joskus ne heittelevät minua kuin laineet moottorivikaista, tuuliajolla olevaa laivaa. Suru äitini menetyksestä toivat mieleeni kuolemantoiveita, joista sentään selvisin elävien kirjoihin.

Ja elämä maistuu taas! On etuoikeus saada OLLA OLEMASSA, elää aikuisena naisena nyky-Suomessa. Kun katselen uutisia sodanruntelemista maista, joissa on jos minkälaista ongelmaa ja kurjuutta, olen yhä vain kiitollisempi, että saan elää täällä Pohjolassa. Toivottavasti tänne ei tulekaan sotaa  - ja poliitikot osaavat tehtävänsä niin että saamme pitää rauhan maassa - ja "ihmisillä on hyvä tahto" ts. kohtelemme toisiamme ystävällisesti ja myötätuntoisesti.

Mieheni on ollut hyvä minua kohtaan. Ihan hävettää, kun itse olen ollut aika välinpitämätön ja ärtyisä suhteessani häneen. En tosin ole tiuskunut tai ärhennellyt enkä suuttunut hänelle. Mutta en ole ollut kovin hellä enkä huolehtivainenkaan häntä kohtaan. Itseni kanssa on ollut vaikeata ja siinä ei sitten ole riittänyt paukkuja toisen huomioimiseen. NO JOSPA TÄMÄ TÄSTÄ KORJAANTUU, kun olen tiedostanut ongelman ja alan tulla ensiksi toimeen itseni kanssa.

Kuntoutusohjaajani on puhunut terapiatuntien lopettamisesta psykiatriakeskuksessa ja hoitoni siirtämisestä terveyskeskukseen. En ole valmis tähän muutokseen, mutta kai siihen on vain sopeuduttava. Nykyisin terveyskeskuksessamme on sentään psykiatrisia hoitajiakin. Mutta kuinka usein heidän puheilleen pääsee; se minua huolettaa, jotta jäänkö yksin huolineni, kun keskustelut psykiatriakeskuksessa loppuvat. Tosin olen aika selvillä vesillä jo ja selvittänyt elämäni ongelmia vuosikaupalla. En kai tässä enää psykiatria tarvitse. Tiedän jo, mikä olen ja missä puitteissa pystyn elämään. Vielä on elämää edessäni. Siitä pyrin nauttimaan - ja toivon sinullekin, lukijani, kaikkea hyvää; iloa, onnea ja menestystä elämässäsi! HALI SULLE!