Testasin persoonallisuuteni

Jostakin blogista löysin linkin testiin, jonka tein:

Testaa persoonallisuutesi

Vastaukseksi tuli kaavio, jota en saanut kopioitua, mutta ehkä tästä saa jonkinlaisen käsityksen, mitä testi näyttää:


Edellisten vastaustesi perusteella:
Olet 20 % Impulsiivinen

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista

Ekstrovertti --------------------* Introvertti
Käytännöllinen --------*------------ Intuitiivinen
Ajattelija ----------------*---- Tuntija
Impulsiivinen --------*------------ Harkitsija


"Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi: Olet hiljainen, käytännöllinen, herkkä ja spontaani. Kaltaisesi ihmiset ovat hieman ujoja ja syrjään vetäytyviä, ja etsiytyvät ammatteihin joissa on mahdollisuus yksinäisyyteen ja samalla pitää sormensa elämän pulssilla.

"Metsänhoito, maatalous, puutarhanhoito, sukeltaminen, kaivostyö ja rakentaminen ovat sinulle soveltuvia ammatteja, samoin kuin käsityöammatit ja taide. Ihmistyyppisi ovat myös usein ammattiurheilijoita, muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita.

"Osaat nauttia aisteistasi, ja viihdyt ulkoilmassa ja luonnossa. Arvostat itsenäisyyttä ja riippumattomuutta, ja vetäydyt mielelläsi syrjään liian epämiellyttävistä tai vaativista tilanteista. Vapaa mielenlaatusi on usein vastakkainen liikeyritysten tavoitteille, joten sinua ei helposti löydetä ”uraputkesta” tai ainakaan suuryrityksen johtoportaasta. "


Olen vähän ymmälläni tuloksesta, joka ei aivan kuvaa sitä, mitä koen olevani. Hyvä vain jos impulsiivisuuteni on vähentynyt, sillä sen takia olen joutunut elämässäni moniin hankaliin tilanteisiin. Ihan noin introvertiksi en itseäni koe, mutta nyt taitaa olla meneillään "luolavaihe". Olen mökkiytynyt asuntooni ja olen vain itsekseni. Harmittaa sekin, että tuli sovittua huomiselle päivälle vierailu ystäväni luo värjäyttämään hiukseni. Tämä vaatii hiukkasen ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisúutta, jota en nyt oikeastaan jaksaisi.

Testin näyttämä jana osuu käytännöllisyyden kohdalla oikein. Olen hiukkasen enemmän käytännöllinen kuin intuitiivinen. Inpulsiivisuuskin janalla näyttää oikealta, mutta että se olisi laskenut 20 prosenttiin on vain hyvä. Ikä ja kokemukset saavat harkitsemaan asioita.

Metsänhoito on ollut mielessäni kotitilani metsiä katsellessa. Tulee vain harvoin, noin kerran vuodessa käytyä veljen asuttamassa mökissä metsän keskellä. Aina se on yhtä upeaa kuunnella kuusten huminaa.

Tuo, että viihdyn ulkoilmassa ja luonnossa pitää kyllä periaatteessa paikkansa ja nuorempana olinkin oikea ulkoilmaihminen. Mutta nykyään istun sisällä kamarini nurkassa enkä jaksa raahautua ulos edes raitista ilmaa haukkaamaan. Puhumattakaan, että lähtisin lenkille tai metsään rämpimään niinkuin nuorena tein - hiihdellen ja kävellen vuodenajan mukaan.

Kerrostalossa

Päivällä kerrostalossa on paljon ääniä, jotka joskus häiritsevät minua. Viime aikoina taas enemmän kuin tavallisesti. (Tavallisesti ei juuri lainkaan.) Lasten kiljahduksia ja juoksentelua, koiran haukuntaa, ihmisten kovaäänistä keskustelua.

Eilen yläkerran naapuri porasi reikiä betoniseinään ja naputteli vasarallaan pitkän aikaa. Ajattelin jo lähteä ystävän luokse pakoon näitä kaikkia ääniä (miten ne ottivatkaan kuulohermoon). Mutta sitten pauke lakkasikin ja lapset rauhoittuivat (syömään kai).

Aikalailla äänimaailma oli kypsentänyt minua. Joskus klo 18 aikaan tuli sellainen olo, että nyt riittää tätä päivää; en jaksa enempää. Halusin nukkumaan. Otin iltalääkkeet ja nukahtamislääkkeen. Menin kamarin sängylle peiton alle ja odotin unta. Nukahdin aika pian.

Unikiintiö tuli sitten täyteen jo pikkutunneilla. Onneksi olo on nyt reippaampi ja se eilisillan tympääntyminen on ohi (vai mitä lie tarmottomuutta ja haluttomuutta ollut).

Aamuyön hiljaisuudessa on kiva työskennellä. Olen säätänyt blogini tekstien värejä ja fonttikokoja, aika-asetuksia laittanut oikein Suomen aikaan yms. pientä viilausta. Nyt tää alkaa olla minusta aika hyvä. Tosin nyt tuntuu, että väriskaala saisi olla voimakkaampi. Itkupillillä ja Elegialla on niin monta blogipohjaa, joita olisi kiva kokeilla. Mutta pidän kuitenkin tämän toistaiseksi. Tämä on sellainen vähän romanttinen ja kiemurainen niinkuin minäkin sisimmältäni olen.

Sain merkin

Pienipyöreä antoi blogilleni tämän tunnustuspalkinnon, josta olen otettu. Kiitoksia pienipyöreä !



"Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin henkilöille, joita pitää tärkeinä, inspiroivina ja kannustavina itselleen."
Haluan antaa tunnustuksen (sydänmerkin) seuraaville:

Akka kratisee

Far far away land

Nimetön blogi

Isopeikon varasanat

Osallinen

Elina Vaaran runo Osallinen muistui mieleeni ja kaivoin esiin ruutuvihon, jolle olen sen kirjoittanut:


Ikuisten aikojen poljennossa
kääpiörytminä polen.
Niinkuin kirkkaassa hurmiossa
vesien alla olen

sairas, vaikkei haavani avoin -
terve, vaikka hivun;
terve ja sairas simpukan tavoin
kantaja helmen ja kivun.

Mitaton aallokko, paina, telmi!
Elämän tahto pyhä:
helmestä kipu, kivusta helmi!
minussa tapahtuu yhä.

* * *

Olen osallinen elämään. Elämä on minulle kivuliasta taistelua olemassaolosta ja pinnalla pysymisestä. Terveiden maailmassa sairaan leimalla lyöty. Kauneusihanteilla mitattuna kelvoton: kamala läski, pyöreäkasvoinen, lyhytkaulainen ja läikikäs-ihoinen. Yhteiskunnan verovaroja syövä loinen.

Mutta kipua elämääni eivät tuo niinkään se, etten täytä kauneusihanteita tai se, että olen sairas, vaan olemassaolon oikeuteni epämääräisyys. Saanko olla elossa kivuliaana, rumana ja sairaana? Vaikka kärsin, haluan elää, mutta vain jos lähimmäiseni antavat minulle oikeutuksen elää tällaisena.

Tietenkin olisin mieluummin kaunis, terve ja pystyvä. En ole mikään masokisti, en minä kärsimystä kaipaa. Antaisin sen pois, jos se olisi mahdollista. Ja työskentelisin veronmaksajana mieluummin kuin ojentelen kättäni saadakseni almuja yhteiskunnalta.

Jostakin yöllä lukemastani nettikirjoituksesta jäi mieleeni kytemään ajatus eutanasiasta ja kirjoittajan kiihkeä toive suoda kaikille kuolemaa haluaville ”armo” kuolla. Harmi kun en merkinnyt nettisivua, että voisin tarkistaa, millä sanoilla kirjoittaja toi esille ehdottoman ajatuksen, että kipuileville potilaille, joilla on huono ennuste on annettava myrkkyruiske ja samoin on annettava masentuneille, jotka kuolemaa toivovat ja odottavat.

Rupesin tässä miettimään, kuinka usein minä olenkaan toivonut, että kuolisin. Kolme kertaa olen yrittänyt lopettaa elämäni. Mutta taapäin elämääni katsoessani en näe ehdotonta armomurhan tarvetta, vaikka henkinen kipu ja ahdistus ovat olleetkin sietämättömiä. Vain sen tähden ettei keskusteluapua ole ollut tarvittaessa saatavilla.

Kotikaupungissani on nykyisin jo järjestetty psykiatrinen lääkärinvastaanotto niin, että virka-ajan ulkopuolellakin pääsee lääkärin kanssa keskustelemaan. Parikymmentä vuotta sitten ei niin ollut. Mielenterveystoimiston potilas joutui odottamaan päivystysklinikalla jopa 7 tuntia viikonloppuna apua hakiessaan. Lasten nuhakuumeet ja miesten venähtäneet peukalot hoidettiin tietysti ensin ennenkuin hiljainen, tuskaansa nyyhkyttävä naisihminen otettiin haastatteluun. En kai osannut akuuttia tuskaani tuoda julki niin, että olisin rauhoittavan lääkkeeni saanut kuolemantuskaani.

Jotensakin edelleen nousee tunne, että mielen akuutteja, vaikeita tiloja ei nähdä tarpeelliseksi hoitaa heti. Vedotaan resurssipulaan, vaikka lääkäreitä, psykiatrejakin on Suomessa enemmän kuin koskaan. On se kumma kun psyykenhoitojärjestelmä ontuu monella paikkakunnalla. Potilaat saavat ensihaastattelun jälkeen odottaa puolesta vuodesta vuoteen seuraavaa kontaktia psykiatriin. Hoitaisivat edes lapset, mitäs meistä mummoloista. Olemme elämämme eläneet ja tulemme toimeen kipuinemme kuka mitenkin.

Tervetuloa blogini äärelle

Tervetuloa Lastu julkisten lukijoitteni joukkoon! On ollut mielenkiintoista tutustua blogiisi Saaren taiga. Samalla TERVETULOA kaikille muillekin lukijoilleni (joille en vielä ole tervetulotoivotusta kirjoittanut) !

Olen miettinyt, mikä tässä minun blogissani teitä kiinnostaa. Ensinnäkin aiheista: parisuhde, masennus, paniikkihäiriö, ahdistus, arkitapahtumat, kissat, naisen viha, paino-ongelma ja laihdutus, terapia, jne. mikä? Monesta aiheestahan olen alkanut kirjoittaa ja varmaan tulen jatkamaan kaikista säännöllisen epäsäännöllisesti.

onko minun tyylini kirjoittaa jotenkin erilaista (vai samanlaista) kuin muiden blogistien, niin että sitä kiinnostaa lukea? Vai onko jokin muu seikka, joka tuo teidät blogini ääreen? Olisi hauska tietää!

Uusi blogipohja

Voi kun mie oon iloinen tästä uudesta blogipohjasta, jonka nappasin Itkupillin ja Elegian kokoelmista. Kiitos heille!

Entinen blogipohjani alkoi tuntua kovin haljulta ja virallisen näköiseltä, joka ei ollenkaan kuvaa minua niin kuin tämä uusi; vähän romanttinen ja pitsinen.

Entinen logokuvani ei nyt sopinut tähän blogipohjaan, joten jotain samanväristä siihen kehittelin. Ehkä löydän jotain sopivampaa logoonkin tässä kunhan katastelen kuva-albumiani.

Nyt kun teksti on vähän suurempaa kuin ensin oli, se erottuu hyvin, vaikka alla on kuvio. On se vaan kiva, että viitsitte tehdä näitä blogipohjia toisten iloksi, Elegia ja Itkupilli. Mie oon ihan haltioissani omastani.

Elämisen kiemuroista

Parina viime päivänä olen keskittynyt muiden blogeihin ja omani on jäänyt päivittämättä. Olen mielenkiinnolla lukenut kertomusta narsistimiehen kanssa elämisestä ja eroaikeista. (Reboot) Järisyttävää, millainen taistelu ihmismielessä käy, kun ollaan elämässä ahtaalla. Myötätuntoni on herännyt kirjoittajaa kohtaan ja sydän syrjällään odotan, mitä jatkossa tapahtuu.

Omassa elämässäni mennään hiljaa hissukseen. En ole jaksanut patistaa itseäni kävelylle, tanssimaan, vesijuoksulle tai muutenkaan liikkumaan. Se vaatisi semmoisen ponnistuksen, jota tässä olotilassa ei minusta irtoa. Omatunto kyllä soimaa, että oman terveyteni takia olisi jotakin liikuntaa harjoitettava. Otan esille kuntovoimistelukasetin ja työnnän sen videolaitteeseeni. Ainakin alkulämmittelyn vedän läpi kohta, kunhan tästä tietokoneen ääreltä poistun.

Mielialani on vähän kohenemaan päin. Viime syksyn ahdistuneisuus on vähentynyt. Tai sitten en nyt vaan ole ollut tilanteissa, joissa paniikkia pukkaa päälle. Kirjoja Avaa tunnelukkosi ja Skeematerapia lukiessani olen oivaltanut omia ajatuskuvioitani, jotka saavat minut häpeämään itseäni ja tuntemaan vajavaiseksi. Toivottavasti kirjoista on apua tunnelukkkojeni avaamiseksi ja pääsisin tielle, jolla elämäni koukerot selviäisivät ja oikenisivat, jotta minulla olisi hyvä olla ja minun kanssani rakkaimpieni ja tuttavienikin olisi hyvä olla. Haluaisin päästä elämään "Tässä ja nyt" -elämää enkä jatkaa "sitku-elämää". Sitten kun olen asiani selvittänyt, sitten kun ymmärrän puolisoani, sitten kun saan itseni liikkeelle, vasta sittenkö elämä aukeaa?

Muistojen parissa

Tarvitsen paljon tilaa itselleni. Viihdyn yksin ajatuksineni ja joskus en huomaa miestäni koko iltana ennen kuin hän tulee antamaan iltasuukon ja halauksen sanoessaan hyvää yötä. Viihdyn ehkä liiankin hyvin yksikseni. Yhteys mieheeni on heikko. Jos se tästä heikkenee, se saattaa katketa.

Käväisen keittiössä. ”Et oo syöny ruokaas’ ”, Mies sanoo. ”Ei ole nälkä”, vastaan. Syön sitten banaanin ja pari palaa tummaa suklaata. Katselen hetken mikroannosta spagettia ym. jääkaapissa, mutta ei tee mieli muuta kuin maitoa. Hörppään maitopurkin suulta pari kulausta. Kävelen takaisin kirjastoon olohuoneen kautta, missä Mies kiikuttaa itseään keinutuolissa ja katselee urheilua televisiosta.

Tietokoneeni hurisee hiljaa. Kissa nukkuu lattialla tyynyjen päällä olevalla röijyllä. Vanha kissa vaivoin pääsee enää sänkyyn eikä juuri yritäkään ponnistaa sinne ylös nukkumaan. Nuorempi kissa nukkuu kamarin sängyllä päiväpeitteen päällä.

Tavallisesti kuuntelen musiikkia samalla, kun kirjoittelen, mutta nyt tähän iltapäivään ei tarvita musiikkia. Nautin hiljaisuudesta, rauhasta ja levollisuudesta, joka täyttää sisimpäni. Lueskelen toistakymmentä vuotta vanhaa päiväkirjaani ja muistelen sen aikuisia tunteita Miestäni kohtaan. Arastellen aloitin seurustelun hänen kanssaan, mutta tutustuimme pian ja Mies viihtyi luonani. Minä hoputin häntä teini-ikäisten lastensa luo pitämään jöötä. Mutta hän tuumi, että kyllä he pärjäävät keskenään. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen pidimme häät, jota tuli todistamaan 30-päinen sukulaisten ja ystävien joukko.

Muutaman kuukauden kuluttua kirjoitin päiväkirjaani:

”On vaikeata kertoa, mitä todella tunnen sinua kohtaan. Olet kiltti, taipuisa ja oman itsesi kätkeävä romantikko, joka varmaan kiusaantuisit suorapuheisista, realistisista ajatuksistani sinua kohtaan. Saattaisit jopa loukkaantua. Enkä minä halua loukata sinua. Haluan ymmärtää sinua ja tunteitasi. Haluan tulla ymmärretyksi. Mutta jotain kipeää on välillämme, josta kumpikaan emme voi puhua – jotain synkkää, jota emme edes tahdo tiedostaa – jotain pelottavaa, jota emme tahdo kohdata. En tiedä, mitä SE ON - - - 'kummajaisia' välillämme. NE AHDISTAVAT MIELTÄNI.”

Kummajaiset ovat paljastuneet vuosien myötä mielen haavoiksi ja traumoiksi, jotka ovat tulleet esille masennuksen syövereissä tuskaisina ilmestyksinä. Olemme molemmat tahoillamme kärsineet omaa masennustamme - ja varmaan tätä jatkuu hamaan elämän loppuun asti. Mitään huojennusta vaivaan ei ole näkyvissä.

Huomenna

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

- Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta 1976

Epätoivoisesti yritän ajatella positiivisesti ja ystävällisesti itsestäni - kuten Eeva Kilpi. Taloyhtiö lämmittää saunamme ja perjantai-illan saunahetkessä on jotain pyhää. Hiljaisuuden vallitessa istun mieheni kanssa lauteilla ja heitän löylyä kauhallisen kolmessa osassa. Kuuntelemme kiukaan sihinää ja odotamme lämpimän höyryn saapumista omiin nurkkiimme. Minun nurkkaani se tulee ensin ja kiertää sitten mieheni selän taakse.

Pesemme toistemme selän. Muun osan kehosta pesemme kumpikin itse. Minulla siihen menee pitempi aika. Mieheni menee vielä toisen kerran lauteille löylyttelemään. Minä suihkutan itseäni puhtaaksi ja istun saunan eteisessä jäähdytellen.

Saunotteluun olisi mahdollisuus tiistaisinkin lenkkisaunassa. Mutta enää ei miehenikään mene sinne. Minä en kehtaa esiintyä talon naisille alastomana. Häpeän läskejäni. Mutta tosi yritykseen läskien laihduttamiseksi en jaksa - - -

Se liikunta, jota jaksan, ei paljoa kaloreita kuluta. Olisipa varaa palkata Personal Trainer. Itsekseni en näköjään saa itseäni edes kävelylenkille. Mikä sen tylsempää kuin k ä v e l l ä. Itämainen tanssipätkä, joka minulla on VHS-nauhalla ei sekään enää innosta. Harmi, etten saanut nauhoitettua kaikkia tanssitunteja, kun ne tulivat televisiosta. Olisikohan itämaista tanssia ja sen opetusta DVD:llä?

Epätoivoani syventää näköalattomuus. En tiedä, mikä saisi minut innostumaan liikkumisesta, mikä olisi se liikuntamuoto, joka jaksaisi innostaa pitemmän päälle. Minä vain istun vuoroin työtuolilla tietokoneen äärellä ja vuoroin tv-tuolissa televisiota tai kirjaa tuijottaen. Ja väliin käyn istumassa keittiön pöydän äärellä syömässä. Peräpukamat vain leviävät ja jonakin päivänä iskee sairaus. Sydänkohtaus, sokeritauti - - - Masentaa.

Lukijoita ja kommentteja

Kas vain, julkisesti blogiani on uskaltautunut lukemaan jo niin moni, että hirvittää. Toisaalta olen imarreltu. Enpä olisi pari kolme kuukautta sitten uskonut, että jaarituksiani viitsii yksikään julkisesti tunnustautua lukemaan.

Kiitos teille lukijani! Päivä tuntuu heti paremmalta, kun edes täällä blogissa olen tullut nähdyksi. Sillä sitähän minä kaipaan, etten hukkuisi kotimme hiljaisuuteen. Olette kommentoineet ystävällisessä hengessä. Siitäkin kiitos! Olisi kamalaa saada jotain kovaa negatiivistä kritiikkiä tai mollausta kommenttina kirjoituksiini. Olisi varmaan kirjoitettava tuonne marginaaliin, että blogini on kommenttiystävällinen, mikäli kommenttisi on hyväntahtoinen.

Olen aika herkkänahkainen, mutta sitkeä. Pahoitan mieleni helposti, mutta toisaalta siedän pahaa oloa aikalailla. Minulla on ollut pahaa oloa niin usein ja siinä määrin, että päivä jolloin on hyvä olo, tuntuu juhlalta ja kerron siitä silloin kaikille.