Olen ihan hukassa. En tiedä, miten jatkaa bloggaamista. Olen jopa ajatellut sulkea tämän blogin ja jatkaa pöytälaatikkokirjoittelua.
Olen kertonut täällä vähän mielialoistani ja tunteistani, elämäntapamuutoksestani eli paino-ongelmistani ja painonhallintayrityksistäni, kissoistani on ollut juttua ja vähän parisuhteestanikin ... Siis ihan omakohtaisia juttuja ei mitään yleisesti esillä olevia asioita. Tosin näitä samoja teemoja on kymmenissä ellei sadoissa blogeissa ja paljon kiinnostavammin kerrottuna.
Elämäni on jonkinlaisessa pysähtymispisteessä. Kuntoutuskurssi antoi paljon ajateltavaa, mutta en jaksa pureksia sitä nyt. Luen paljon toisten blogeja, muitakin kuin näitä, jotka olen laittanut marginaaliini. Olen pyörällä päästäni. Kun hyppään blogista toiseen, mietin, että kukas tämä nyt olikaan ja mielessäni kertaan ajatuksia, joita olen siinä blogissa oivaltanut.
Puoli vuotta bloggausta ja blogien lukemista ei ole vielä paljon. Mutta lokakuusta 2008, jolloin tämän blogin avasin, tuntuu olevan iäisyys. Enkä kuitenkaan ole saanut kirjoitettua "itseäni ulos" tarkoitan, että jokin tässä mättää. En pysty siihen, mitä haluaisin kirjoituksillani tuoda esille. En osaa kirjoittaa, kertoa, esittää ajatuksiani niin että toisetkin saisivat niistä jotain. Alan epäillä, onko minulla itseasiassa mitään sellaisia ajtuksia, joista kukaan saisi yhtään mitään.
< huokaus > Minä siis vatvon, lopettaako vai ei. . . Onko tämä lopun alkua vai uusien silmujen aukeamisen odottelua?
Mistäpä tietää vastauksia noihin esittämiisi kysymyksiin, joita varmaan moni muu meistä miettii useastikin. Voi hyvin pitää paussia, ja kuulostella, miltä sitten tuntuu. Melkein luulen, ettei itseään voi "kirjoittaa ulos", vaan kysymyksessä on aina jokin muu syy. Niin pitkään, kun kirjoittaminen tuntuu "kannattalevan" itseäsi, on kirjoittamisesta jotain hyötyä, vähäsen.
VastaaPoistaSinulla on hiljaisia lukijoita. Ulkopuolisen neuvo: älä lopeta.
VastaaPoistaÄlä lopeta, sanon minäkin!
VastaaPoistaAsia, joka pistää näissä blogihommissa silmään on mm. se, kun jaetaan näitä "olettosikivablogi"-palkintoja. Itse en ainakaan ole aikoihin sellaista saanut enkä ansainnut, mutta silti pikkiriikkisesti toivon, että surustani huolimatta joku lukija voisi saada blogistani jotakin. Edes joskus.
Sinun elämäsi on arvokasta ja ainutlaatuista. Täällä "laahustaessani" olen niin ajatellut, mutten ole vain yksinkertaisesti jaksanut kommentoida. Vain reippaat jaksavat.
Olen esim. ilolla seurannut kuntoutuskurssiasi ja sitä, että se vaikuttaa. Lisää sellaista kaikille!
Mutta ymmärrän ajatuksesi siitä, tointaako tämä. Kuka haluaa lukea minunkaan suruajatuksiani.. Mutta emme tarvitse koko blogimaailmaa yleisöksi, jokunen riittää jo.
Olet tärkeä. Olet olemassa. Olet ainutlaatuinen. Jatka!
Aamu, kiitos kommentistasi.
VastaaPoistaMikko, sait ajattelemaan, että mm. hiljaisten takia voisi olla hyvä jatkaa bloggaamista.
Pilviharso, sait minut uskomaan, että kirjoittamisen jatkaminen täällä saattaa sittenkin olla hyvä juttu. Minulla on lukijoita. Näenhan sen mittareistani. Ja jospa kirjoituksistani joku saa jotain ajateltavaa, vertaistukea tai jopa rohkaisua, mikä sen parempaa. Kiitos kannustuksestasi, Pilviharso!
Sinun blogiteksteissäsi minua koskettaa syvästi herkkyys ja aitous. Se, että jaat tuntojasi muiden luettavaksi on yhdenlainen lahja, jonka voit antaa tai olla antamatta. Minä ainakin luen mielelläni tekstejäsi, mutta ymmärrän nuo lopettamisajatukset. Itse olen vakavasti harkinnut viime aikoina samaa..
VastaaPoistaMillan, kiitos ajatuksistasi! Ajattelin jatkaa toistaiseksi bloggaamista täällä yleisesti. Älä sinäkään lopeta! On ollut mielenkiintoista lukea tekstejäsi. Harmillista, kun ei ole tullut enempää annettua palautetta ja kommentoitua juttujasi . . .
VastaaPoista