Tulossa hulluksi

Mitä tapahtui, että pääsin rauhaan levottomasta mielialasta, joka vaivasi viikon? Rauha laskeutui mieleeni myrskyn jälkeen. Viikko meni sumuisessa humussa. Lääkkeetkö saivat aikaan oudon energisyyden ja levottomuuden. Vai olenko tulossa hulluksi?

 Ajatukseni laukkasivat asiasta toiseen, touhusin huoneessani: järjestelin vaatteitani ja papereitani. Suunnittelin makuukamarin siirtoa kirjastooni ja kirjaston tavaroiden muuttoa makuukamariin. Onneksi arvioin voimavaramme riittämättömäksi siihen hommaan. En keksinyt, ketä pyytää muuttoavuksi ja luovuin muuttosuunnitelmasta toistaiseksi. Mutta vielä minä sen suunnitelman toteutan yhteistyössä kavereiden kanssa. Kirjoitan paperille suunnitelman, miten muutto tehdään, etsin ja kutsun kaverit kantamaan tavarat huoneesta toiseen. Kirjastoni on käynyt ahtaaksi. On ostettava vaatekaappi pieneksi käyneille vaatteille,  jotka odottavat hoikentunutta minääni. Olohuoneen ovensuussa on tilaa kaapille. Mutta ensin on vietävä ex-televisio ynnä muut käytöstä poistetut laitteet pois olohuoneen nurkasta. Pääni on sauhunnut suunnitelmia, mutta mitään en ole saanut aikaan. No, sain sentään lattialla lojuvat vaatteet laitettua pahvilaatikkoon, jonka sain postimyyntiliikkeestä. Laatikossa tuli uusia vaatteita ja pikkupöytä. Uusi bleiseri ilahduttaa minua. Suunnittelin kirkkoon menoa uudet vaatteet päälläni. Mutta sisäinen vapina, ilmavaivat, käsien vapina ym:t hämmentävät oireet hävettävät minua niin että ujostelen ihmisten ilmoille menoa.

Olen kuunnellut radiota ja CD-levyjäni. Olen nauttinut musiikista, joka on ilahduttanut ja rauhoittanut myrskyistä mieltäni. Kuuntelin eilen kamarimusiikin helmiä; klassista musiikkia mm. Beethovenin, Mozartin, Bachin, Telemannin, Schubertin teoksia. Kuuntelin myös Katri Helenan laulua, Straussin valsseja ja kauneimmat häävalssit mm. Kielon jäähyväiset (Tarja Ylitalo), Ollaan niin kuin pääskyset (Risto Nevala), Metsäkukkia, Saarenmaan valssi. Pidän niistä.

lauantaina 1.10.2011 klo 17

Vanhin kissani on kadonnut. Se ei ole syönyt tänään mitään; se ei ole keittiössä. Se ei ole parvekkeella, ei olohuoneessa, ei näy olevan makuuhuoneessakaan. Yleensä se tulee tähän aikaan kirjastooni ja kerjää silityksiä. Kysyn mieheltäni, onko hän nähnyt sitä ja saan jotain mutinaa vastaukseksi. En saa selvää mitä mieheni sanoo. Hän on käynyt levolle leopardilakanalla päällystetyn täkkinsä alle makuuhuoneen parisänkyyn. Suututtaa hänen uneliaisuutensa, ei hänestä ole lohduttajaksi kyynelsilmäiselle vaimolleen. Tosin en edes pyydä lohdutusta. Peittelen kyyneleitäni.


Muistin sitten, että ex-kissani pyrki piiloon, kun oli kipeänä.Toinen kissani loikoi parvekkeella kaksi päivää eikä syönyt mitään. Ärsyyntyi vain toisten kissojen käynnistä parvekkeella. Se halusi olla yksin siellä. Vein sen lääkäriin. Hän nukutti sen ja minä itkin koko matkan kotiini.


Onko Vanhin kissani kipeä, kun on mennyt johonkin piiloon? Kyyneleet tulvahtavat silmiini. Etsin paniikin omaisesti joka huoneesta enkä näe kyyneleiltäni mitään. Nytkö menetän Vanhimman? Onko se livahtanut ovesta ulos ja on jonkun toisen asunnossa tai ulkona jossakin pensaan alla. Istuudun televisiotuoliini nyyhkyttämään. Suru purskahtaa mieleeni kipeinä muistoina ja itkuna, ryystän nenääni talouspaperiin ja sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa niin että rintaan koskee. Menen keittiöön, juon lasin mehua ja syön 1½ Temestaa rauhoittuakseni.


Kysyn mieheltäni, onko Vanhin sängyn alla. Hän ei vastaa. Kontallani kurkin sängyn alle ja näen tummana karvaiset kissankorvat. Menen sängyn toisen laidan viereen kontalleni ja näen kissan ihmettelevät silmät. ”TERVE”, sanon ja itken onnesta. Sydämeni pompahtaa pari lyöntiä kovaa ja se tuntuu kuin olisin halkeamassa. Huolestun sydämeni rytmihäiriöstä.

Harrastuksiani ensi talvena

Kuntoutumiskeskuksessa hurahti viikonloppu kuin siivillä. Mielenkiintoinen ja antoisa aloitus talven Projektille, joka on ohjaajien opastama tapahtuasarja meille mielenterveyskuntoutujille. Opettelemme ruoanlaittoa ja vietämme mukavia hetkiä liikunnan parissa. Tämäkin kotiin jumittunut tietokoneen ääressä istuja sai vesijuosta, saunoa, istua porealtaassa, kävellä syksyn vilppoisassa, aurinkoisessa luonnossa järven rannalla ja sain tietää kehoni koostumuksen ja kuntotasoni. Ihmeekseni huomasin jaksavani kävellä 40 min. pienten taukojen kera. Ja ne sapuskat, joita saimme olivat ihania, maukkaita ja ravitsevia. Lihakset, varsnkin reisilihakseni hellänä olen nyt kotona lepäillyt, kävellyt pikku lenkin talomme läheisyydessä, katsellut siivoojan rehkimistä asuntoamme siistimässä. Olen muistellut kuntoutusryhmämme jäsenten nimiä ja hetkiä jutustellessa heidän kanssaan kuntoutumiskeskuksessa. Ja olen saanut kipinän liikkumaan ja opettelemaan ruoanlaittoa. Niitä harrastamme ensi talven klubitalolla ja eri liikuntapaikkoilla kotikaupungissani.

Ikäviä muistoja

Harmaa päivä valkeni tänään hyvien unien jälkeen. Onneksi en painajaisia nähnyt, niinkuin pelkäsin illalla tulevani näkemään, koska edellinen yö meni valvoessa ja mieleni oli levoton jo kolmatta päivää. Oli vaikea rentoutua. Selkä oli kipeä, vatsaan koski ja päätä särki. Ajatukseni olivat aikamoisen hajalla valvotun yön jälkeen. Kuulin keskusteleluja ja ihmettelin, kuka puhuu; naapuristako noin hyvin kuulen - ja he puhuvat minusta.

Nyt olo on selkeämpi ja rauhallinen. Huokaan helpotuksesta. Pelkäsin jo sekoavani. Olin ymmällä, kun miesääni muistutti menneistä erehdyksistäni ja nykyisestä huonosta taloudellisesta tilanteestani. Mies (Dick) moitti minua holtittomasta rahankäytöstä ja maksamattomista laskuista jne. Tämä Dick on puhunut minulle ennenkin, kun olin vaipumassa psykoosiin. Pelottava mielentila. Pelkoa ja ahdistusta täynnä. Avuttomuutta ja itsensä hallitsemisen puutetta. Tyhjyyttä ja tuskaa. - Huokaus! En enää koskaan halua kokea samaa kuin joskus vuosia sitten. Olin silloin vihainen itselleni, äidilleni ja monille muille sukulaisilleni ja tuttavilleni. Elämä tuntui viheliäiseltä puurtamiselta päivästä toiseen. Kuolema tuntui ajatuksena helpotukselta ja ainoalta ratkaisulta pois tukalasta tilanteesta, jossa ahdistuneena päivästä päivään yritin selvitä aamusta iltaan. Söin yliannoksia rauhoittavia pillereitä niin että maksa-arvoni kohosivat hälyttäviin lukemiin. Mietin paljonko insuliinia ja rauhoittavia olisi ostettava, että sammuisin elottomaksi...

 < huokaus > IKÄVIÄ MUISTOJA ! Mistä ne nyt tulivat mieleeni?

Tulevana viikonloppuna

Tämä torstaipäivä alkaa paremmin kuin eilinen, jolloin en nukkunut koko yönä, vaan kuuntelin musiikkia kirjastossani, luin kirjaa ja surfasin netissä. Viime yönä nukuin sentään monta tuntia, tosin katkonaista unta. Odotan ensi viikonloppua, jolloin Mielikki-projektin puitteissa olen kuntoutumiskeskuksen hotellissa täysihoidossa perjantaista sunnuntaihin. Tulee olemaan varmaan tiivis ohjelma; tutkimuksia, liikuntaa, maukkaita aterioita jne. Liikuntani on jäänyt minimiin viime aikoina. Mitenkähän jaksan kuntoutumiskeskus liikuskella, kun kuntoni on kovin huono.

Parempi arkipäivä

"Emme tee virheitä, mutta joskus erehdyksiä, joista voimme oppia jotakin. Kun asiat eivät suju odotustemme mukaisesti, meidän tulisi vain hyväksyä ne tapahtuneiksi. Saamme näin mahdollisuden analysoida tilannetta ja sitä, mitä olisimme voineet tehdä onniistuaksemme, ja omaksua asenteen, jolla yritämme yhä uudelleen ja uudelleen.

"Olemme oppineet, miten meidän tulisi elää, mutta voimme myös itse valita, miten haluamme elää. Nämä eroavat toisistaan siinä, antaako ihminen itsensä passiivisesti muokkautua vai haluaako hän itse määrätä, mitä haluaisi olla, kokea ja omistaa. Voimme selvästi huonommin, mikäli annamme ongelmien hallita itseämme. Sitä vastoin voimme huomattavasti paremmin, jos pystymme vaikuttamaan asioihin. Itsetuntomme kasvaa ja myös asenteenne ja uskomuksemme muuttuvat. "

Luettuani tämän Juanita Saarelaisen kirjoittamasta kirjasta LUO ITSELLESI PAREMPI ARKIPÄIVÄ koin eräänlaisen valaistumisen.Olen jo yli vuosikymmenen elänyt masentuneen roolissa. Toki olen sairastanut depressio-jaksoja, mutta välillä olen ollut ihan toimintakykyinen ja pirteä. Kuitenkin olen antanut depressiokausien ongelmien hallita elämääni, vaikka en vaikeiden kausien välillä olekaan kärsinyt masennuksesta. Miten sitä voikin jumittua elämään sairaan roolissa ja antaa elämän supistua itsensä ympärille uskaltamatta vaivoin lähteä kotoa kokemaan uutta ja innostavaa elämää.

Elämää kuunloisteessa

Kissat riehuivat yöllä kirkkaassa kuunloisteessa. Parin päivän päästä on täysikuu. Minä olen sellainen "kuuhullu", että valvoskelen aina täysikuun aikaan. Mutta tänä yönä kissat herättivät minut pikkutunneilla. Matot olivat kasassa, niin että olin kompastua mennessäni keittiöön yöllä. Yöpalaksi söin "keijuleipää" ja maitoa. Sanomme voileipiä keijuleiviksi, koska rasvalevite on Keijua, jossa ei ole voita.

Huokaus ja haukotus. Tippuisipa se kahvi pian, jotta saisin vähän piristettä suoneen. Alkaa ramasemaan, koska yöunet jäivät niin lyhyeksi. Menee päivärytmi sekaisin, jos nyt menisin nukkumaan. Johan se kahvi tuoksuu tänne kirjastoon asti. Pian sitä saadaan.

Säädin blogini asetuksia ja toivon, että kommentointi onnistuu nyt. Kunhan se onnistuu, pyydän lisää lukijoita tänne. Kovin suureksi en lukijakuntaa halua. Tämä olkoon pienen piirin juttu.

Rauha ja lepo

Olo on heti rauhallisempi ja levollisempi, kun on saanut kunnon unet. Nukuin hyvin ja ainakin 7 tuntia.

Voihan tämä rauha ja levollisuus johtua siitäkin, että Jumala siunaa sapattina. Jeesuksen kanssa on hyvä aloittaa päivä ja kuunnella Hänen puhettaan. En nyt kuitenkaan lähde sapattijumalanpalvelukseen, vaan vietän tämän päivän hiljaisuudessa kotona. Luen Raamattua, ehkä otan kosketinsoittimeni esille ja soitan hengellisiä lauluja ja virsiä ym. kaunista.

Keveällä mielellä

Aurinko paistaa ja olo on keveä. Sää vaikuttaa mielialaani hyvin paljon. Sateisellä säällä tunnen jonkinlaista raskautta ja synkkyyttä. Tosin nautin sateen äänistä ikkunalaudalla ja siitä, että minulla on koti, jonka lämmössä voin istuskella pitämässä sadetta.

Kirjoittelin profiiliani ja mietin pitkään, kuinka paljon elämänhistoriaani kirjoitan siihen mukaan. Blogin asetuksia säätäessä on mennyt aikaa. Ihan kuin en jo ennen olisi jo luonut blogia. . .

Blogien lukeminen on minulle mieluista puuhaa. On mielenkiintoista lukea, miten eri ihmiset ajattelevat ja asettelevat sanansa. Muutamia blogeja olen seurannut jo yli kolme vuotta. Itse innostuin blogin kirjoittamisesta vuonna 2008.

Toivottavasti tästä blogista on teille jotain iloa.

Syksyn sateisena päivänä

Sade ropisi ikkunalaudalle niinkuin olisi naputtanut rytmiä jollekin laululle. Oli kodikasta istua sisällä lämpimässä eikä minun tarvinnut lähteä minkään syyn takia ulos. En pidä sateessa kävelemisestä, varsinkaan, kun tuuli riepottelee vaatteita ja sateensuojaa; pisaroita roiskuu päin naamaa. Näin syksyllä sadevesi on jo aika kylmää.

Tein viimeisiä muutoksia blogini ulkomuodolle. Tämä on yksinkertainen ja mielestäni selkeä. En halunnut mitään brumeluureja omaan blogiini. Kuvia tulen liittämään teksteihin; pääasiassa yleiseen jakeluun annettuja piirroksi. Omia valokuvia sitten myöhemmin - ehkä.

Olin jo nukkumassakin ja torkahdin pariksikymmeneksi minuutiksi. Heräsin ja ajattelin, ettei parane jäädä sänkyyn pyörimään, vaan tehdä jotain kivaa. Vielä se uni tulee myöhemminkin.

Uusi näppäimistö on herkkä lukuunottamatta e-kirjainta, jota pitää painaa enemmän, että se varmasti tulee mukaan. Vanha olikin jo aika pölyttynyt ja jäykkä eikä kaikki näppäimet enää toimineet kunnolla. Print Screen -näppäin ei ollenkaan. En tiedä, minne sen vanhan näppäimistön veisin. Voiko sen laittaa sekajätteisiin?

Tänään en tämän kummasempaa kirjoittele. Tämä on nyt tällaista kirjoittamisen verryttelyä. Ajatus ei lennä ja vähän jännittää, kuka haluaa tulla lukemaan blogiani ...

Hyvää yötä!

Ps. Heräsin klo 2 ja ihmettelen, ettei väsytä, vaikka unta sain vain muutaman tunnin. . .