Pääsin eilen sanomasta, että on helpompi hengittää (henkisesti) kuin pitkään aikaan, kun jo tuli ahdistus, otin iltalääkkeet klo 18 ja menin nukkumaan. Unta riitti pikkutunneille. Blogien lukeminen sentään kiinnosti aikansa, mutta sitten tuli tympääntyminen ja aloin katsella kuvablogeja. Kuvat jaksavat kiinnostaa minua, vaikka olisin nähnyt ne jo ennenkin. Varsinkin luontokuvissa on sitä jotakin, mikä kiehtoo minua. Haluaisin kameran, jolla saisi lähikuvia luonnon pienistä yksityiskohdista. . .
Traditional Castellblanch CAVA Sant Sadurni d’Anoia ROSADO –viini lämmittää sisuksia ja tekisi mieli avata valkoviinipullokin, juoda itsensä humalaan ja sammua. Kaipaan hetken helpotusta mieleni lepattavaan levottomuuteen. Pelottaa, mihin tämä epämääräinen ahdistuneisuus vie. Ei kai vaan taas sulkeutuneisuuteen, mykkään jäykkyyteen ja sanattomaan masennukseen, mistä niin usein olen kevään korvalla itseni löytänyt.
Kun ei ole sanoja, millä kuvata tunteitaan, kun on hukassa tunteineen, on vaikea selittää, mikä vaivaa ja sekös minua masentaa. Haluaisin selkeyttä elämääni, ymmärrystä, miksi koen niin kuin koen ja taitoa/tietoa selittää itselleni, miten kokemani tunteet ovat syntyneet. Haluaisin kaivautua sisimpään sopukkaani ja ymmärtää itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!