tiistai 11. elokuuta 2009

Elämä

Elämäni maistuu kylmältä kaurapuurolta. Mitä on odotettavissa lähitulevaisuudessa? Homeisia marjoja kaurapuuron joukkoon vai jotain uutta ja raikasta? Tulevaisuus muotoutuu paljolti sen mukaan, mihin pyrkii. Kun omat pyrkimykseni tämän maallisen elämäni suhteen ovat niukanlaisiksi rauenneet, olisiko tuonpuoleisella elämällä, taivaassa mitään tarjottavana?

Hebrealaiskirjeessä (11:1) on ajatus: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Ajatus kokoaa uskon ja luottamuksen toivoksi, jota kohden ojentaudutaan. Kun elämässä on toivoa, se ei tunnu turhalta ja tyhjältä. Onko tämä usko unohtunut minulta viime aikoina, kun elämä on näyttäytynyt tyhjältä ja turhalta ponnistelulta päivästä toiseen, jotka eivät ole tuoneet suurempaa iloa elämääni, vain arkea, kipua ja surua.

Raamatussa Johanneksen Ilmestyskirjassa luku 21 kerrotaan Uudesta taivaasta ja Uudesta maasta monia mukavia asioista: Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta eikä valitusta eikä vaivaa, silla kaikki entinen on kadonnut. Puhutaan kauniista kaupungista ja ihastuttavasta maisemasta. Kyllä Taivaaseen varmaan kannattaa pyrkiä ja ajatella jotain niin kaunista kuin pystyy ja todeta Taivas on jotain sitäkin kauniimpaa ja parempaa.

Onko tämä elämästä pakenemista tulevaisuuden utukuvitelmiin?

Kivussa ja vaivoissa on hyvä olla toivo siitä, että joskus kipu lakkaa ja vaivat loppuvat. Mutta masentavaa, jos tämä elämä on jatkossa vaivalloista päivästä toiseen just ja just selviytymistä, kipujen kestämistä sekä huolta ja vaivaa…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!