Kiviä vyöryi mäkeä alas. Melkein minun kokoinen järkäle pomppi vuoren rinnettä alas enkä tiennyt, mihin suuntaan sitä väistäisin. Satoi vettä ja luiskahdin istualleni. Järkäle litisti minut. Painuin sen painosta kuoppaan. Kipu oli sanoinkuvaamaton. Selkä mutkalla sikiöasennosta heräsin unesta ja ihmettelin, missä olen. Vähitellen hahmottui kotimme. Söin jäätelön. Katselin kissojen leikkiä ja juoksentelua. Availin parvekkeen ikkunoita. Ja teki mieli lisää jäätelöä.
Käväisin keittiöstä hakemassa toisen eskimon. Nautiskelin sitä, kun mieleeni välähti: KISSAT PÄÄSEVÄT PARVEKKEEN REUNALLE. Ja niinhän siellä mustavalkoinen kissa hiipi parvekelasien ulkopuolella alaspäin viettävällä kaiteella. Kauhistuin, että jos se nyt putoaa alas 10 metriä maahan sen luita menee poikki, taju kankaalle ja se kuolee.
Sanoin useamman kerran kissalle käskevällä äänellä: "POIS SIELTÄ". Kissa tassutteli kaidetta pitkin edestakaisin, ei päässyt hyppäämään tuolille kaiteen päässä, koska siinä oli pyykkiteline kissan ja tuolin välissä. Kissa suunnitteli hyppyä pari kertaa ja mieleeni välähti, että nyt se liukastuu viettävältä kaiteelta. Hiivin telinettä siirtämään. Kuiskailin rauhoittavasti. Kissa kääntyi eikä tullut parvekkeen puolelle parvekelasien välissä olevista kissanlevyisistä raoistakaan. Katselin kauhistuneena sen hiippailua kolmen parvekelasin ohi. Toivoin, että se NYT hyppäisi sisään jostain raosta sisälle parvekkeellemme. Mutta kissa hiipi parvekkeen kaiteen kulman ympäri avonaiseen kohtaan, mistä se ilmeisesti oli parvekkeen kaiteelle mennyt. Huokaisin helpotuksesta, kun se ei liuskahtanut alas ponnistaessaan parvekkeen kaiteen yllä olevan tangon yli parvekkeen lattialle. Se nosti häntänsä pystyyn ja kulki ohitseni parvekkeen ovesta sisälle olohuoneeseemme.
Mieleeni tuli tuota yo. unta ja kissan parvekeseikkailua muistellessani omat seikkailuni katastrofin partaalla. Olen "leikitellyt" ajatuksella päättää päiväni. Tässä alkuvuodesta stressaannuin uuvuksiin ja tämä "leikittely" muuttui jo selviksi suunnitelmiksi. Keksin kuusi tapaa tappaa itseni. Jokaisessa näytti olevan sellaisia vaikeuksia, joita en osannut ratkaista: hirttosilmukan kiristymistä kaulan ympärille saattaa joutua odottamaan jopa 25 sekuntia, hukkuminen kylmään veteen olisi pitkää ja kurjaa koettavaa. Nämä tavat tulivat vielä mieleeni. Muut neljä tapaa tehdä itsemurha olen jo unohtanut paitsi se pudottautuminen kalliojyrkänteeltä, joka tulee mieleeni aina katsoessa tätä kuvaa:
Odotan kauhulla tätä päivää: pitkäperjantaista saattaa tulla minulle todella piiiiiitkä. Näissä kuolemanvakavissa aatoksissa en halua koko päivää olla. Mistä sais jotain iloista ja hilpeää, jotta oloni muuttuisi hiukan valoisammaksi. Kissat ovat veikeitä ja mukavia kavereita. Niitä silitellessäni olo useimmiten paranee huomattavasti.
Käväisin keittiöstä hakemassa toisen eskimon. Nautiskelin sitä, kun mieleeni välähti: KISSAT PÄÄSEVÄT PARVEKKEEN REUNALLE. Ja niinhän siellä mustavalkoinen kissa hiipi parvekelasien ulkopuolella alaspäin viettävällä kaiteella. Kauhistuin, että jos se nyt putoaa alas 10 metriä maahan sen luita menee poikki, taju kankaalle ja se kuolee.
Sanoin useamman kerran kissalle käskevällä äänellä: "POIS SIELTÄ". Kissa tassutteli kaidetta pitkin edestakaisin, ei päässyt hyppäämään tuolille kaiteen päässä, koska siinä oli pyykkiteline kissan ja tuolin välissä. Kissa suunnitteli hyppyä pari kertaa ja mieleeni välähti, että nyt se liukastuu viettävältä kaiteelta. Hiivin telinettä siirtämään. Kuiskailin rauhoittavasti. Kissa kääntyi eikä tullut parvekkeen puolelle parvekelasien välissä olevista kissanlevyisistä raoistakaan. Katselin kauhistuneena sen hiippailua kolmen parvekelasin ohi. Toivoin, että se NYT hyppäisi sisään jostain raosta sisälle parvekkeellemme. Mutta kissa hiipi parvekkeen kaiteen kulman ympäri avonaiseen kohtaan, mistä se ilmeisesti oli parvekkeen kaiteelle mennyt. Huokaisin helpotuksesta, kun se ei liuskahtanut alas ponnistaessaan parvekkeen kaiteen yllä olevan tangon yli parvekkeen lattialle. Se nosti häntänsä pystyyn ja kulki ohitseni parvekkeen ovesta sisälle olohuoneeseemme.
〜〜〜〜〜〜〜〜〜〜〜〜
Mieleeni tuli tuota yo. unta ja kissan parvekeseikkailua muistellessani omat seikkailuni katastrofin partaalla. Olen "leikitellyt" ajatuksella päättää päiväni. Tässä alkuvuodesta stressaannuin uuvuksiin ja tämä "leikittely" muuttui jo selviksi suunnitelmiksi. Keksin kuusi tapaa tappaa itseni. Jokaisessa näytti olevan sellaisia vaikeuksia, joita en osannut ratkaista: hirttosilmukan kiristymistä kaulan ympärille saattaa joutua odottamaan jopa 25 sekuntia, hukkuminen kylmään veteen olisi pitkää ja kurjaa koettavaa. Nämä tavat tulivat vielä mieleeni. Muut neljä tapaa tehdä itsemurha olen jo unohtanut paitsi se pudottautuminen kalliojyrkänteeltä, joka tulee mieleeni aina katsoessa tätä kuvaa:
Odotan kauhulla tätä päivää: pitkäperjantaista saattaa tulla minulle todella piiiiiitkä. Näissä kuolemanvakavissa aatoksissa en halua koko päivää olla. Mistä sais jotain iloista ja hilpeää, jotta oloni muuttuisi hiukan valoisammaksi. Kissat ovat veikeitä ja mukavia kavereita. Niitä silitellessäni olo useimmiten paranee huomattavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!