Koska useita tuntuu kiinnostavan, minkä näköinen olen, ajattelin esitellä OMAKUVA-maalauksiani. Niissä en tuo esille niinkään valokuvatodellisuutta itsestäni, vaan minätunnelmia ja siis millaisena koen itseni. Kehoitan katsomaan kuvat Etusivun kohdasta "Tietoja kirjoittajasta".
Vesivärimaalaaminen on ollut minun voimavarani kautta koko elämäni ajan. Olen - harmi kyllä - tuhonnut tuhansia maalauksiani. Muutamia olen säilyttänyt 1980-luvun alusta lähtien.
Monet maisemamaalaukset olen silpunnut roskakoriin tai polttanut mökkimme uunissa. Varsinkin maalauksia unistani katselisin mieluusti vielä, mutta olen säilyttänyt vain muutaman:
Lentämisestä olen nähnyt unia monesti. Tässä kuva unesta, jossa tähdet loistavat kaukaisuudessa.
Jalkani irtoaa säärtä myöten. Vasen käteni irtoaa ja koetan tavoittaa sitä oikealla kädelläni, mutta se loittonee ulottumattomiin. Näin tämän unen monena yönä joskus 1980-luvun lopussa.
Myöhemmin koko ruumiini hajosi pirstaleiksi ja levisi avaruuteen.
Tässä toinen maalaus lentämisestä. Syöksyn päistikkää maahan.
Olen kirjoittanut Kirsi Kunnaksen runon maalaukseen:
"Aamut putoavat sinisinä virtoina
Linnun olen nähnyt uivan niissä
ja katoavan usvaan
Puut nousevat liikkumatta
ja valo soi oksilla,
soi huurtuneena ruohon sisään
työnnän käteni maahan,
suun ja korvat mustaan ruohoon
ja imen suoneni täyteen maan suolaa
Huomenna valo jäätyy äänettömäksi"
Usein varsinkin 1990-luvulla koin unissani kulkevani tuulen tuiverruksessa
- tai istuin veden äärellä mietiskelemässä koivujen varjossa.
Erikoisin uni, joka on jäänyt mieleeni on kuivunut oksan karahka, joksi koin itseni.
Ja eräässä unessani koin olevani latvasta laho puu. HE HEH!
Nyt naurattaa, mutta puuna seisominen oli tuskallista, kun ei ollut suuta, milllä puhua tai käsiä, joilla tarttua. Oksat vain heiluivat holtittomasti tuulessa - tai toisessa unessani en pystynyt heiluttamaan edes oksiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!